Tekstit

Lukunurkkaus

Kuva
Tavallisimmin luen kyllä sängyssä selälläni maaten, talvisin vielä ainakin varpaat villaisen saalin alla. Mutta mieluisin paikka on puutarhakeinu, jossa myöskin pystyy oikein mukavasti löhöilemään. Aikaisempina kesinä meillä oli pihalla riippukeinukin, siellä koivun suhinassa, kuusaman ja köynnösruusun alla oli myös ihmeen ihanaa lukea, joskus nukahtaakin. Parasta oli, kun sai vaihtaa paikkaa auringon mukana, siirtyä paisteeseen tai varjoon sen mukaan mikä sattui miellyttämään. Lueskelin tänään puutarhakirjoja, kovat siirtohommat ja uudelleenistutukset on taas puutarhassa käynnissä, piti vähän tarkistella tyräkkien sunmuiden kasvupaikkavaatimuksia. Ja ehdin minä vähän lukea Tyttöystävääkin, tosin se ei vielä oikein nappaa. Kirja on jo melkein puolessa välissä, ja tuntuu ettei ole päässyt käyntiin vielä ollenkaan. Mutta siitä sitten enemmän tuonnempana.

Juliet riisuttuna

Kuva
Juliet riisuttuna / Nick Hornby   Juliet, naked ; suomentanut J. Pekka Mäkelä WSOY, 2011, 357 s. Juliet riisuttuna on kaksitahoinen romaani, ihan hienolla tavalla. Se on kepeä ja humoristinen, mutta tarinan pohjalla kulkee surumielinen, ajatuksia herättävä teema. Annie ja Duncan asuvat Goolenessissa, pienessä pohjoisessa merenrantakylässä, jota edes parinsadan kilometrin päässä Lontoossa ei moni osaa asettaa kartalle. Annie työskentelee paikallisessa museossa ja Duncan opistolla, mutta kumpikaan ei nauti työstään, into on haipunut jo aikoja sitten ja ideat vähissä. Pariskunta on kasvanut kiinni toisiinsa, mutta se ei johdu suuresta rakkaudesta. Pitkän parisuhteen takana on ennemminkin salakavala tottuminen tilanteeseen, jossa molempien elämä on juuri ja juuri siedettävää. Mutta yksi intohimo tarinassa on ja se on ylitse muiden. Duncan on ollut jo nuorena innokas musadiggari ja fanittaa vieläkin täysillä Tucker Crowea, jo parikymmentä vuotta sitten musiikkibisnek...

Vihan ja rakkauden liekit

Kuva
Vihan ja rakkauden liekit : kohtalona 1930-luvun Suomi / Sirpa Kähkönen Otava, 2010, 287 s. Sirpa Kähkönen kertoo isoisänsä Lauri Tuomaisen elämäkerran, tai oikeastaan vain osan siitä. Sen osan, joka on niin kipeä ja vaikea, ettei isoisä pystynyt sitä itse kertomaan. Lauri Tuomainen vietti yli seitsemän vuotta elämästään Tammisaaren pakkotyölaitoksessa. Siellä säilytettiin kommunistivankeja 1920-30 luvuilla.  Suomalainen yhteiskunta oli tuolloin jo valmiiksi jakautunut punaisiin ja valkoisiin. Yleismaailmallisesta lamasta johtuva työttömyys herätti tyytymättömyyttä työväestössä. Myöskään oikeisto ei ollut tyytyväistä valtion sisäpolitiikan hoitoon. Erityisesti oikeiston isänmaallinen siipi, jota esim. Lapuan liike ja myöhemmin IKL edustivat, oli huolissaan työväestön liikehdinnästä. He vaativat kielletyn kommunistisen toiminnan tiukempaa valvontaa ja kovempia rangaistuksia rikkomuksista kiinni jääneille. Vihan ja rakkauden liekit on järkyttävä kirja. Ja järkyttävyyd...

Versatile Blogger

Kuva
Sain tunnustuksen Leena Lumilta , paljon kiitoksia! Ja vähän myös anteeksi, kun nyt vasta saan aikaiseksi tarttua tähän. Olin valtavan iloinen kun kuulin haasteesta, mutta sitten iski kauhea epävarmuus: mitä ihmettä kiinnostavaa minulla olisi tunnustettavaksi! Eipä varmaan paljoakaan, mutta tässä päällimmäiset; 1. Hääpäivä unohtui taas. Onneksi mieskin muisti vasta illalla, romanttisen kompostilla vietetyn lauantaipäivän jälkeen, eli kumpikaan ei loukkaantunut. Ensi keväänä voisi kyllä kunnostautua tässä asiassa, silloin vuosipäivä on jo kahdeskymmenes! 2.  Meidän koiran koulutus on laiminlyöty. Kotona suomenlapinkoira Hulda on suloinen, mutta kadulla hän terrorisoi pikkukoiria. Ensin mennään ihan kilttinä tekemään tuttavuutta, mutta annas olla jos pikkukoira vähääkään rähähtää, Hulda antaa takaisin satakertaisesti. Ja minä en tajua miten opettaisin, kun en kohta uskalla mennä toisia koiria lähellekkään. 3. Olen hätähousu. Just niitä ihmisiä, jotka eivät lue käyttö- tai valmis...

Viimeiseen hengenvetoon

Kuva
Viimeiseen hengenvetoon / Anne Swärd  Till sista andetaget ; suomentanut Katriina Huttunen Otava, 2011, 328 s. Tekisi mieleni väittää, että tässä kirjassa on jotain epärehellistä. Väitteelle pitäisi varmaan olla tueksi jotakin, mutta eipä ole. Silti minusta vaan  tuntuu siltä. Vähän kuin katsoisi muotinäytöstä. Mallit ovat kauniita, mutta tiukat ilmeet kasvoilla ovat totaalisen epäaitoja, omituisia yrityksiä ilmaista jotain sellaista vahvuutta jota ei oikeasti ole olemassa. Samalla tavalla tässä kirjassa on asetettu fasadiin takuuvarmasti trendikkäitä, juuri sopivan ongelmallisia aiheita. Suunnitelmallisuus paistaa läpi vähän liikaa. Vaikka  saahan sitä sommitella ja keksiä vaikka mitä, mutta kun perusasetelmaltaan realistinen tarina ei ole eletyn oloinen, se menettää jotakin oleellista. Lo ja Lukas tapaavat kun tyttö on seitsenvuotias, poika viitisen vuotta vanhempi. Molempien perheet ovat muuttaneet muualta Skooneen, Lo'n Pohjois-Ruotsista ja Lukaksen  U...

Ankomsten

Kuva
Ankomsten / Shaun Tan Alkuteos: The Arrival Göteborg : Kabusa, 2010 [124] s. : enbart ill. Ankomsten on kaunis kuvaromaani, joka kertoo maahanmuuttajan tarinan. Kyseessä ei ole tavallinen sarjakuva, sillä kertomiseen ei ole käytetty lainkaan sanoja. Kuvat riittävät mainiosti. Ruudut ovat ensikatsomalta valokuvamaisia, mutta lähempi tarkastelu osoittaa muuta. Mitä kauemmas kotoa joudutaan, sen kummemmiksi muuttuvat kuvat. Kaikki on outoa; kirjoitusmerkit, ruoka, tavat. Kaikkea symboliikkaa en edes ymmärrä, mutta ehkä se on tarkoituskin. Syntyy autenttinen kuva vieraasta maasta ja uudesta kulttuurista. Kertomuksen tunnelma on hyvä ja toiveikas. On surullista, että perheen isän on pakko lähteä, mutta hän selviää matkasta. Kielitaidottoma tuntemattomassa paikassa on aluksi vaikeaa, mutta apua ja ystäviä löytyy vähitellen. Kun perhe taas yhdistyy ja asettuu taloksi, on heidän vuoronsa auttaa uusia tulokkaita. Kirjan väritys pysyttelee rauhallisesti seepiassa, maltillisissa...

Tulppaanitarhan lumo

Kuva
Tulppaanitarhan lumo / Else & Vesa Leivo WSOY, cop. 2011, 143 s. Tämä kirja nappasi mukaansa tosi tehokkaasti! Oli tarkoitus vain katsella vähän ja palauttaa takaisin kirjastoon, mutta toisin kävi.  Ajattelin koko ajan, että luen vaan yhden sivun vielä... Sitä rataa meni koko kirja samana iltana, loppuun sijoitettuja lajikuvauksia en sentään ihan kaikkia tutkinut. Kirja on kaunis. Kuvia on paljon, ne ovat hienoja ja havainnollisia. Taitto on tehty eloisasti ja tyylikkäästi, kirjaa on todella ilo katsella. Oivaa lahjakirja-ainestakin siis! Mikään varsinainen oppikirja tai hakuteos ei ole kyseessä, mutta hienoa silti on, että mukaan on mahdutettu parin sivun pituinen hakemisto. Teos on syntynyt hauskasti tekijäpariskunnan remonttiprojektin sivutuotteena. Vanhan puutalon entisöinnin, kattonuppien vääntämisen ja kuitulevyjen naulaamisen vastapainoksi tarvittiin jotain rauhoittavaa. Se löytyi puutarhasta, mullan mylläämisestä ja kasvien istuttamisesta. Hirsitalon ympäri...

Lady Chatterleyn rakastaja

Kuva
Lady Chatterleyn rakastaja / D. H. Lawrence Lady Chatterley's lover ; suom. Marja Alopaeus WSOY, 1989, 396 s. Ilm. ensi kerran suomeksi 1950 Olli Nuorton suomentamana ja Gummeruksen kustantamana Siitä taitaa olla jo liki 30 vuotta kun luin tämän ensimmäisen kerran, silloin jostain syystä englanniksi. Ja muistan kuinka katkerasti petyin kielitaitooni, kun en koko aikana päässyt kunnolla tarinaan sisään. Mieleen jäi vain hauskan haltioitunutta hyppelehtimistä ilkosillaan sateessa, muuten kaikki tuntui pelkästään sekavalta. Nyt olen melkein yhtä hämmentynyt. Vika taisi ollakin muualla kuin kielitaidossa. Onhan kirja kirjoitettu jo liki sata vuotta sitten, eikä kukaan ole väittänytkään sen ansioiden piilevän kirjallisessa laadussa, mutta silti! Kritiikkiä ja paatosta riittää mutta ajatuksenjuoksun loogisuudessa on totisesti toivomisen varaa. David Herbert L. antaa metsänvartija Mellors'in suulla aikalaisten kuulla kunniansa. Teollistuva yhteiskunta tuottaa vain rahanahn...

Perkele : myytillisiä tarinoita

Kuva
Perkele : kuusi kertomusta 1600-luvun loppupuolen Pohjolasta : myytillisiä tarinoita / M. A. Jeskanen WSOY, 2011, 211 s. Kirja sisältää kuusi vangitsevan mielenkiintoista sarjakuvanovellia, joissa vanha vihtahousu pikkupiruineen seikkailee ihmisten kiusana ja kauhuna. Tarinat sijoittuvat 1600-luvun Suomeen, useimmin  maaseudun rahvaan pariin. Tyyli on ovela sekoitus modernia kerrontaa historiallisin höystein. Tarinat etenevät juohevasti ja tapahtumat tempaavat mukaansa, mausteena on sopivasti taikauskoa ja kummallisuuksia satojen vuosien takaa. Kerronta on rehevää ja juonen käänteet yllättäviä. Juureva seksuaalisuus on koko ajan läsnä juuri niin luonnollisena kuin sen voi kuvitella keskiajalla kansan keskuudessa olleen. Piirosjälki on rouheaa. Paikoitellen kuvat näyttävät jännästi vanhoilta puupiirroksilta, mikä vahvistaa historiallisuuden tuntua. Väreja ei ole käytetty, vaan vahvan graafinen mustavalkoisuus jatkuu läpi koko teoksen. Jostakin luin, että tämä sarjakuva...

Satunnaista seuraa

Kuva
Satunnaista seuraa / Anne B. Ragde Nattønsket ; suomentanut Katriina Huttunen Tammi, 2011, 250 s. Satunnaista seuraa on räväkällä seksillä höystetty kepeä tarina Ingunnista, Trondheimissa asuvasta ikisinkusta. Ingunn työskentelee muodikkaasti musiikkitoimittajana ja elää itsekin jonkinlaista rokkiunelmaa. Hän naiskentelee ympäriinsä ilman sitoutumuksia, pitää huolen, että ehtii jättää ennen kuin tulee jätetyksi ja kiteyttää elämänfilosofiansa suosikkibiisiensä riimeihin. Tällä mennään melkein loppuun saakka, pieniä syyllisyyden- ja yksinäisyydenpuuskia lukuunottamatta Ingunnin elämä kuluu vailla sen syvällisempiä mietteitä, dokaillen ja aina yhä nuorempia miehiä iskien.  En ehkä oikein tavoittanut sitä mitä kirjailija on tahtonut sanoa. Tarinan onttous voisi olla tietysti tarkoituksellinen tyylikeinokin, onhan se melko tyhjänpäiväistä jos ihmisuhteet kaventuvat pelkäksi seksiksi. Kun päällimmäisenä tunteena on pelko menetyksestä, ei voi kiintyä eikä luottaa. Selvimmin ...

Vapiseva nainen : hermojeni tarina

Kuva
Vapiseva nainen : hermojeni tarina / Siri Hustvedt The shaking woman, or, A history of my nerves ; suomentanut Kaisa Sivenius Otava, 2011, 240 s. Sairaskertomukset harvoin kiinnostavat muita kuin sairastajaa itseään.  Vapiseva nainen on onneksi muutakin, Hustvedt on kerännyt tarinansa ympärille huikean määrän taustatietoa. Pääsemme tutustumaan psykiatrisen hoidon historiaan ja hysteerisiin naisiin yhtä syvällisesti kuin modernin neurologian diagnostiikkaan dissosiatiivisesta konversiohäiriöstä.   Hustvedt kertoo kärsineensä neurologisista häiriöistä lapsesta lähtien. Pitkittyneille migreenisäryille ei löytynyt elimellistä syytä tai parannuskeinoa. Ainoa keino hillitä kipua vaikuttaa olevan sen tosiseikan hyväksyminen, että aina särkee.  Hälyttävä uusi oire ilmeni ensimmäisen kerran vuonna 2006 Hustvedtin pitäessä muistopuhetta isälleen Minnesotan yliopistolla. Kesken hienosti alkaneen esiintymisen puhuja alkoi vapista kaulasta alaspäin. Vaikka vartalon täri...

Kuka? Mitä? Missä? Milloin?

Kuva
Karoliina Kirjavasta kammarista haastoi minutkin kertomaan itsestäni. Blogia perustaessa tarkoitukseni oli kirjoittaa tiukasti vain kirjoista, lukupäiväkirjaa. Toisten blogeja seuratessa on kuitenkin aina tuntunut kivalta kun on saanut tietää kirjoittajasta jotain henkilökohtaistakin, ikään kuin taustana mielipiteille. Kuka? Kotioloissa olen kahden räiskyvän teinityttären äiti ja viilipyttyrauhallisen valokuvaajan vaimo. Perheeseen kuuluu myös kaksivuotias suomenlapinkoira Hulda, jääräpäisin meistä kaikista. Asustamme Turun Nummenpakalla juustokuutioksi pullahtaneessa rintamamiestalossa, jossa riittää remontoitavaa ja pihatöitä Kesäisin mökkeilemme Sysmässä. Pikkuruisen Haapasaaren lisäksi rakastan siellä aarteita täynnä olevia divareita, kirjakauppaa ja kahviloita ja kaikkia leppoisan vinksahtaneita yllätyksiä, joihin kylällä törmää. Olen ahminut kirjoja ja elokuvia niin kauan kuin muistan. Työ kaupunginkirjastossa antoi varsinkin aiemmin loistavan aitiopaikan s...

Nenäpäivä

Kuva
Nenäpäivä / Mikko Rimminen Teos, 2010, 339 s. Nenäpäivän lukeminen sujui kumman tahmeasti. Aloitin innokkaana, mutta muutaman luvun jälkeen kirja alkoi hylkiä. Kiertelin sitä kaukaa ja ilahduin tekemättömistä kotitöistä sun muista välitöntä huomiota vaativista tekosyistä, mahdollisuuksista jättää lukeminen tuonnemmaksi. Hienointa teoksessa on ylenpalttinen kielellinen iloittelu. Rimminen on virtuoosi keksimään uudissanoja ja vääntelemään lauserakenteita yllättäviin merkityksiin. Ja tämän hän tekee tyylillä. Erikoisuudet eivät koskaan mene liiallisuuksiin vaan kieli säilyy koko ajan hyvänä ja helposti ymmärrettävänä. Tässä katsellaan vanhaa sokeaa miestä; "Uskalsin katsoa sitä vähän pitempään, kun tiesin ettei se näe. Sen muuhun kuivettuneeseen olemukseen nähden aika paksut maiskauttelijanhuulet hymyilivät vaivihkaista hymyä. Kasvot olivat vuosirenkautuneet kaareville rypyille suun ympärille niin kuin keskelle naamalammikkoa olisi heitetty kivi. Dyynikkään otsan yllä...

Apatosauruksen maa

Kuva
Apatosauruksen maa : tarinoita / Miina Supinen WSOY, 2010, 173 s. Supisen teksti kulkee kuin hullun kuskin auto. Suoralla tiellä mennään ihan rauhallisesti vaan, ja pysytellään lisäksi turvallisesti penkereen puolella. Mutta kun mutka lähestyy, silloin otetaan äkkiä haltuun koko kaista ja painetaan kaasu pohjaan! Vai olinko se minä, jonka oli aina ahneesti kiihdytettävä lukunopeutta kun kerronta alkoi luvata käännähtämistä absurdin puolelle? "Olette kai joskus sulkeneet silmänne aurinkoisena päivänä ja nähneet punaista silmäluomienne läpi? Ja varmaankin olette joskus laittaneet sormenne taskulampun lasin päälle ja nähneet sormen hehkuvan punaisena. Voitte myös, jos olette varovaisia, laittaa palavan tulitikun suuhunne, sulkea huulenne ja katsoa peilistä itseänne. Ennen kuin tulitikku sammuu, näette poskienne läpi ihanaa kajoa. Näistä esimerkeistä voi päätellä, että ihmisen ihosta ja laajemminkin kudoksista saa erittäin herkkiä ja kauniita ...

Saniaislehdon salaisuudet

Kuva
Saniaislehdon salaisuudet / Kati Närhi WSOY, 2010, 129 s. : kuv. Kuulin puolella korvalla jossain lueteltavan tämän vuotisia Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaita ja muistin lainakirjapinon pohjalla odottelevan Saniaislehdon salaisuudet. Paremmin sarjakuvaa tuntevat työkaverit olivat siitä vinkanneet jo aikoja sitten, nyt kaivoin kirjan esille. Kirja koostuu kymmenestä vähän venytetystä stripistä, lyhyimmillään tarinat ovat parin-kolmen sivun pituisia, pisimmillään sivuja saattaa olla yli kymmenenkin. Kaikki tarinat liittyvät yhteen päähenkilön, Agneksen kautta. Agnes on pikkuvanha esimurrosikäinen tyttö, joka asuu mummonsa kanssa Plankton-nimisessä kaupungissa. Hän tarkkailee ympäristöään tiukkaan tyyliin ja törmää monenlaisiin kummallisuuksiin. Nokkelana tyttönä Agnes tekee suorasukaisia paljastuksia vedellessään suoriksi aikuisten mutkalle kierimiä juttuja. Piirosten värimaailma on melko kapea, useimmiten on käytetty vain sinistä mustalla pohjalla. Mutta se sinisen sävy...

Ihan kakaroita

Kuva
Ihan kakaroita / Patti Smith Just kids ; suomentanut Antti Nylén WSOY, 2010, 269, [10] s. : kuv. Patti Smith kertoo tässä elämäkertaromaanissa lähinnä nuoruusvuosistaan, ajasta jolloin hän aloittelevana runoilijana etsi paikkaansa New Yorkin taidepiireissä. Suurin osa tapahtumista sijoittuu 1960-luvun lopulle ja 1970-luvulle, aikaan jolloin myös Robert Mapplethorpe vasta haaveili maineesta kuvataiteilijana. Nuoret tyhjätaskut tapaavat sattumalta, tunnistavat samanlaatuisuutensa ja lyöttäytyvät yhteen. Rakkautena alkanut sielunsukulaisuus kestää läpi elämän ; vaikka kumppanit molemmilla vaihtuvat, luottamus vanhaan ystävyyteen pysyy. Kirja on yltäkylläinen taidehistorian tarjoiluvati. Valtava määrä rockpersoonia, taiteilijoita ja taidevaikuttajia kävelee samoihin gallerioihin, hotellihuoneisiin ja klubeihin kertojan kanssa. Tarinasta ei kuitenkaan muodostu ärsyttävää kuuluisuuksien pongauslistaa, vaan Smith kertoilee elämästään ja pyrkimyksistää...

Yösoittoja

Kuva
Yösoittoja / Kazuo Ishiguro Nocturnes ; suomentanut Helene Bützow Keltainen kirjasto ; 415 Tammi, 2011, 226 s. Novellikokoelma, jossa seikkailee viisi muusikkoa. Tai no, ainakin musiikkiin intohimoisesti suhtautuvista henkilöistä on kyse. Eivätkä he kyllä tarkemmin ajatellen edes seikkaile, kyse on ennemmin leikkauksista hyvinkin arkisiin hetkiin. Hetkiin, jotka kuitenkin saattavat, ihan luontevasti, nyrjähtää aika kummallisiin sfääreihin. Tykkään kovasti keskustella kirjoista ja nyt, kun blogi on saanut muutaman lukijan, kiusaus yrittää muuttaa tyyliä on suuri. Voisi jättää referointia vähän vähemmälle ja keskittyä niihin debattiakin herättäneisiin henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja subjektiivisiin arviointeihin, niillähän toki on enemmän merkitystä keskustelulle. Mutta edelleenkin tarvitsen myös jonkinlaista muistilistaa, jonka avulla palauttaa mieleen nämä minulta turhan helposti unohtuvat henkilöt, miljö...

Hyvien kukkien lapset

Kuva
Hyvien kukkien lapset / Hong Ying Good Children of the Flowers ; suomentanut Riina Vuokko Ajatus kirjat, 2010, 464 s. Hong Ying syntyi vuonna 1962 Kiinassa, Chongqingissa. Opiskeltuaan 80-luvulla Pekingissä ja Shanghaissa hän muutti kymmeneksi vuodeksi Lontooseen, sai kansainvälistä mainetta kirjailijana ja palasi Pekingiin vuonna 2000. Hyvien kukkien lapset on omaelämäkerrallinen teos. Se laajenee myös kirjailijattaren äidin tarinaksi. Näiden kahden naisen ja heidän perheidensä elämän kautta käydään läpi yli 50 vuotta Kiinan lähihistoriaa. Suuri harppaus, 1960-luvun taitteen nälänhätä, uudelleenkoulutukset, kulttuurivallankumous ja Kiinan sodat mm. Japanin ja Tiibetin kanssa saavat ilmaisun köyhän perheen elämässä, ehtiipä kirjailijatar jopa Taivaallisen rauhan aukiolle heristelmään nyrkkiä panssareille vuonna 1989. Maolainen ideologia ei kunnioittanut yksilön oikeuksia. Individualistiset ajatukset varmasti tehokkaasti haihtuvat p...

Kevät pääsi lukupäiväkirjaankin!

Kuva
Ulkona paistaa aurinko niin kirkkaasti, että oli pakko päästää kevät blogiinkin. Kuvassa on kirsikankukkia keväältä 2009, nuoresta itse istutetusta Varjomorellista. Sen oksien kärjet ovat jo monena talvena paleltuneet, mutta puu kantaa silti kukkaa ja marjaa melkein läkähtymiseen asti. Kukat ovat kauniita mutta marjat happamia kuin mitkä, hyvää likööriä niistä kyllä saa. Nyt paukkuu pakkanen, tänäkin aamuma oli yli 20 astetta nollan alapuolella, mutta aurinko lupaa jo kevättä. Ihan kohta tippuu rännit ja sitten se taas tulee, kesä!

27, eli, kuolema tekee taiteilijan

Kuva
27, eli, kuolema tekee taiteilijan / Alexandra Salmela Teos, 2010, 311 s. Kirja sai vuoden 2010 Hesarin esikoispalkinnon ja sen ehdokkuus Finlandia -palkinnon saajaksi aiheutti hauskan hässäkän palkinnon säännöissä. Ehdokkaitten kun piti alunperin olla suomalaisia. Nyt Alexandra Salmelan jälkeen riittää suomenkielisyys, hyvä niin ja saavutus sekin. Olen aina pitänyt aika käsittämättömänä sitä, että joku kykenee kirjoittamaan romaanin muulla kuin omalla äidinkielellään. Vielähän sitä puhua pälpättää vaikka mitä sekakieltä, mutta kirjoittaessa kriittisyys kasvaa. Salmela sanoo Ykkösen aamu-tv:n haastattelussa , että hänestä oli vapauttavaa kirjoittaa suomeksi äidinkielen, tsekin, sijasta. Ei tarvinnut pyrkiä epätoivoisesti tarkkaan itseilmaisuun vaan saattoi improvisoida sen mukaan mihin kielitaito kulloinkin riitti. Kirjassa on useita erilaisia kertojia. Keskeisin näistä on Angie, taideopiskelija, jolla on pakkomielteenä tulla kuuluisaksi kirjailijaksi ennen ...

Totta

Kuva
Totta / Riikka Pulkkinen Otava, 2010, 332 s. Odotukseni lukukokemukselle nousevat toisinaan ylettömiksi kun kirjalle suitsutetaan kehuja joka tuutista. Tai sitten olen vaan luonnostani vastarannan kiiski, joka tapauksessa suurella rahalla mainostetut median suosikit ovat usein olleet pettymyksiä. Nyt yhdyn innoissani kehujien kuoroon; Totta on hyvä kirja! Elsa ja Martti ovat vanha aviopari. Kummallakin on takana menestyksekäs ura, tutkijan ja taidemaalarin. Avioliitto on vaikuttanut onnelliselta, mutta sairastuessaan syöpään vaimo alkaa katua joitain ratkaisujaan. Kun tyttärentytär löytää kaapista vieraan vanhan mekon, Elsa päättää, että salailu saa loppua. Mekko kuuluu Eevalle, apulaistytölle, joka on palkattu perheeseen äidin työn vaatiessa matkustelua ja pitkähköjäkin poissaoloja kotoa. Isän ja palvelustytön välille syntyy suhde, jonka olemassaoloa Elsa ei aluksi tahdo lainkaan uskoa. Kun...

Saara

Kuva
Saara / Hannu Aho WSOY, 1977, 413 s. Tätä kirjaa oli ikävä ja vaikea lukea. Aika on ajanut kirjasta ohi monella tapaa, onneksi, oikeastaan. Murteen käyttö dialogissa, pitkät muodottomat lauseet ja tajunnanvirta, olikohan tuo 1970-luvulla vielä uutta ja kokeilevaa?  Monet tekstin kiemuroista näyttävät aikansa eläneiltä, mutta muutakin löytyy. Teräviä, vastaansanomattoman hienosti ilmaistuja ajatuksia nousee esiin silloin tällöin, välähdellen kuin lasinsirpaleet auringossa rannalle ajautuneen moskan seassa Kansanpuistossa. Tarinassa ei ole varsinaista juonta. Make ja Saara lyöttäytyvät yhteen, tekevät hanttihommia siellä ja täällä, pääasiassa kuitenkin ryypiskelevät. Maken opiskelut jäävät kesken, graduvaiheessa puurtamisesta katoaa mielekkyys. Vanhempien patistukset pyrkiä elämässä eteenpäin tuntuvat ontoilta, Aikin huoli kelkasta putoavasta entisestä poikaystävästä on Maken mielestä vain osoitus tytön poroporvarillisuudesta. Suunta pois...

Matka kuvien taakse

Kuva
Matka kuvien taakse / Francesca Marciano The end of manners ; suomentanut Irmeli Ruuska WSOY, 2010, 239 s. Taitavasti toteutettu, hienostunut lukuromaani. Mukana on paljon erilaisia aineksia, ristivetoakin, mutta lopputulemaksi jää kuitenkin yhtenäinen kertomus jonka viesti on selkeä. Kahden kulttuurin törmätessä totuuksia on vaikeaa löytää, mutta yrittäminenkin voi olla palkitsevaa. Maria Galante on italiainen valokuvaaja, joka on niittänyt mainetta kantaaottavilla valokuvillaan. Pari viimeistä vuotta maailman tuskaan väsynyt Maria on keskittynyt kuvaamaan hiljalleen nahistuvia herkkuja gourmet -lehtiin, mutta kun tarjous lähteä Kabuliin juttumatkalle tulee, hän omaksikin hämmästyksekseen suostuu. Matkaseuraksi tarjoutuu mielenkiintoinen ja itsetietoinen naistoimittaja Imo Glass. Tarkoituksena on tehdä reportaasi itsemurhayrityksistä, jotka yleistyvät Afganistanin maaseudulla itseään vuosikymmeniä vanhempien miesten vaimoiksi naitettujen nuorten naisten kesk...

Yömatkat

Kuva
Yömatkat / Juuli Niemi Otava, 2010, 90 s. Miten Raista tuli rai? Missä vaiheessa hän kadotti rain ja rain? Lapsena kaikki kolme olivat vielä tallella, kuvissa kädet ristissä rinnan päällä, jäätelöä lentänyt leuasta otsaan, rapatessa roiskuu Tässä mä oon! ... Miten Raista tuli taas rai? No etsimällä vain. Löytyi suku, löytyi perhe, ystävät ja suurin erhe. Ja että hylätessäsi unet et koskaan tiedä minne menet. Runoissa puhuu nuori nainen. Äiti on jo jäänyt taakse eikä omia lapsia vielä ole. Hän on Rai, RaiRai tai jopa RaiRaiRai, joka aavistaa paikkansa sukupolvien ketjussa, mutta ei halua ottaa sitä vastaan, ei ainakaan vielä. Lapsuuden varmuus on kadonnut ja sitä pitää etsiä vielä muutaman kapinan kautta, vielä muutamasta vieraasta maasta, vielä muutamasta miehestä. Juuli Niemen runot ovat puheenomaisia ja tavallaan niitä on helppo lukea, mutta paikoitellen lauseiden merkitykset jäävät melko hämäriksi. Ehkä yllättävät rinnastukset ja nopeat loikat asiasta toi...

Polte

Kuva
Polte / Ian McEwan Solar ; suomentanut Juhani Lindholm Otava, 2010, 383 s. Ihanaa, tätä lukiessa nauroin välillä ääneen! Tutustuminen Nobel-palkittuun häntäheikkiin Michael Beardiin on aluksi vähän kiusallista, mutta kun tapahtumat pääsevät kunnolla käyntiin, meno on hulvatonta. Kirjan puolivälissä kertomus tuntuu ajoittain hieman hajoavan, mutta lopun totaalikatastrofi kokoaan taas satiirin teräväksi. Beard on matemaattisesti huippuälykäs tunneköyhä hedonisti. Kilvoittelu fysiikan alalla on iän myötä korvautunut tavoitteeksi saada säännöllisesti herkullista sapuskaa syötäväksi ja uusi nainen naitavaksi. Kun viides vaimo sitten saa tarpeekseen ja antaa Beardin maistaa omaa lääkettään, mustasukkaisuus paljastaa professorin pikkumaisuuden koko noloudessaan. Juuri kun kaikki näyttäisi olevan menetetty, Beardille tarjoutuu loistava tilaisuus päästä yhtä aikaa eroon vaimon molemmista rakastajista. Ensimmäinen, Be...

Naispatsaita

Kuva
Naispatsaita / Sirpa Kyyrönen Otava, 2010, 59 s. Sirpa Kyyrösen runojen kieli virtaa ja solisee raikkaasti ja runot herättävät monenlaisia ajatuksia. Mieleen maalautuvat kuvat ovat uusia ja kauniita, vaikka lempeän pinnan alta usein työntyykin esiin yllättävä roso; sairaus, suru tai muu julma tosiseikka. Mukana on muutama proosaruno. Niiden rytmiä en yleensä voi sietää, mutta näissä sisältö kuitenkin korvasi muodon puutteita niin hyvin, että tulivat nieltyä ikäänkuin siinä sivussa. Hassua, että kokoelman nimi on naispatsaita, sillä patsaista ei ole kyse, vaan elävistä naisista. Patsastelu jää taustalle luomaan terävää kontrastia aitoon ja todelliseen. ... "ihosi, hengityksesi, keuhkorakkulat, hiustukkojesi saarivaltiot kylpyhuoneen lattialla, huomiset aamut ja kirjoista kasatut yöpöydät, henkilöhahmojen rintalastat ja verkostoituvat sanat: planeetat ovat pieniä kun mittakaava on yhden suhde onneen." Lueskelin kriitikoiden arvioi...

Mahdollisten maailmojen paikka

Kuva
Mahdollisten maailmojen paikka / Tiina Piilola  Atena, 2010, 244 s. Taas jää perinnöksi vanha talo muistoineen, tällä kertaa ei huvila mutta pieni pirtti kumminkin. Ulla on alunperin Kaarin mummon ystävä, ainoa jonka kanssa mummo "saattoi puhua muustakin kuin lehmien poikimisísta tai viljan kylvöajasta." ”En tiedä, minkä ikäinen olin, kun seisoin ensimmäistä kertaa mummon kanssa Ullan ketokukkia lainehtivalla pihalla, mutta muistan, että minua jännitti. Olin kuullut vaarin sanovan, että Ulla oli höperö: tanssi yksin pihalla ja puhui itsekseen. Petyin, kun hän näyttikin aivan tavalliselta, suunnilleen mummoni ikäiseltä naiselta – paitsi että hän oli hoikka. Hän avasi keksipaketin ja lantrasi kannuun kaupan mehua yllään sininen, valkoisin apiloin koristeltu esiliina. Kun hän kumartui kaatamaan mehua laseihin, huomasin, että löysä nuttura oli kiinnitetty kalanmallisella soljella, jossa oli pieniä turkoosinsinisiä kiviä.” Kun Ulla sairastuu syöpään ja kuole...

Älä kysy yöltä

Kuva
Älä kysy yöltä / Amos Oz Al tagidi lailah ; englanninkielisestä laitoksesta Don't call it night suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen Tammi, 2010, 281 s. Katselin äsken muiden arvioita juuri lukemastani ja ihmettelin, että onko ollenkaan kyseessä sama teos! Aika mielenkiintoista, miten erilaisiin asioihin samassa kirjassa voi kiinnittää huomiota. Toisaalta, onhan se tiedossa, että kukin suodattaa ympäristöään omista lähtökohdistaan, haalii haluamaansa informaatiota ja takertuu aina samoihin kipupisteisiin. Maailmankirjojen Riitta Vaismaan mielestä teosta " voi lukea myös poliittisena ajatteluna". Minua kiinnosti päästä kerrankin eläytymään käsittämättömän vaikeaan, jo pari ikuisuutta kestäneeseen konfliktiin yksilön näkökulmasta. Otsikkoja poliittisten johtajien epäonnistuneista neuvotteluista on ollut uutisissa niin kauan kuin muistan, en juurikaan jaksa tavata niitä juttuja enää. Tämä kertomus vahvistaa ajatusta siitä, ...