maanantai 21. helmikuuta 2011

Yösoittoja

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro
Nocturnes ; suomentanut Helene Bützow
Keltainen kirjasto ; 415
Tammi, 2011, 226 s.

Novellikokoelma, jossa seikkailee viisi muusikkoa. Tai no, ainakin musiikkiin intohimoisesti suhtautuvista henkilöistä on kyse. Eivätkä he kyllä tarkemmin ajatellen edes seikkaile, kyse on ennemmin leikkauksista hyvinkin arkisiin hetkiin. Hetkiin, jotka kuitenkin saattavat, ihan luontevasti, nyrjähtää aika kummallisiin sfääreihin.

Tykkään kovasti keskustella kirjoista ja nyt, kun blogi on saanut muutaman lukijan, kiusaus yrittää muuttaa tyyliä on suuri. Voisi jättää referointia vähän vähemmälle ja keskittyä niihin debattiakin herättäneisiin henkilökohtaisiin mielipiteisiin ja subjektiivisiin arviointeihin, niillähän toki on enemmän merkitystä keskustelulle. Mutta edelleenkin tarvitsen myös jonkinlaista muistilistaa, jonka avulla palauttaa mieleen nämä minulta turhan helposti unohtuvat henkilöt, miljööt ja tapahtumat! Eli en voi kuin varoittaa, tässä niitä juonipaljastuksia taas tulee;

Tarinat aloittaa puolalainen Jan. Hän kiertelee kitaroineen Venetsian torikahviloissa soitellen eri kokoonpanojen kanssa. Eräässä kahvilassa Jan yllättäen näkee äitinsä suuren idolin, iskelmätähti Tony Gardnerin. Jan pääsee säestämään laulajaa serenadissa tämä puolisolle Lindylle. Samalla hän saa esimakua kuuluisuuden kiroista. Paljastuu, että toisiaan rakastava aviopari on eroamassa; se on edullisinta kummankin uralle.

Venetsiasta ja siirrytään Lontooseen. Intohimoisesti levyjä keräilevä Ray on kutsuttu "pelastamaan" Emilyn ja Charlien avioliittoa. Nukkavierun vanhan ystävän olisi tarkoitus muistuttaa Emilyä siitä, kuinka menestynyt aviomies Charlie tähän verrattuna lopulta kuitenkin on.  Asiat menevät hulvattomasti solmuun, kun Ray ryhtyy Charlien neuvojen mukaisesti peittelemään aluksi melko viatonta kurkistusta Emilyn muistikirjaan. Toisiaan seuraavat huijaukset kumuloituvat mahtavaksi sotkuksi. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä tarina päättyy Rayn kannalta onnellisesti, lähes opiskeluaikojen naiivinviattoman kolmiodraaman toisintoon.

Kolmannessa novellissa nuori mies vetäytyy maaseudulle auttelemaan sisartaan tämän turistikahvilassa. Tarkoituksena on samalla hioa sävellyksiä valmiiksi Lontoossa odottavia koe-esiintymisiä varten. Paremmin kuin kiireisessä aamupalan tarjoilussa, mies viihtyy ravintolaa ympäröivillä kukkuloilla soitellen kitaraa ja keskustellen Sonjan ja Tilon, jo hiukan iäkkäämpien ravintolamuusikkojen kanssa. Nuoren, toiveikkaan muusikonalun ja hyväntahtoisten, mutta jo hiukan ammattiinsa väsyneen lomailevan pariskunnan keskustelut ovat liikuttavia.

Seuraavana vuorossa on Steve, huippulahjakas jazzfonisti, joka managerin jankuttaessa asiasta alkaa uskoa, että menestyksen esteenä on aina ollut vain ruma naamataulu. Kun vaimokin sitten jättää ja tunnontuskissaan vielä hankkii uudelta mieheltään rahoituksen kauneusleikkaukseen, Steve suostuu lähtemään tohtori Boriksen klinikalle. Hienon hotellin yläkerroksessa sijaitsevalla klinikalla Steve saa huonenaapurikseen Lindy Gardnerin, avioerosta itseään kohotusleikkauksella hoitelevan seurapiirikaunottaren. Aluksi omanarvontuntoinen Steve ei välittäisi halveksimansa kuuluisilla tuttavillaan kehuskelevan naisen seurasta, mutta pitkien keskustelujen ja öisessä hotellissa tehtyjen harhailujen jälkeen syntyy kuitenkin erityislaatuinen, hauras yhteisyyden tunne.

Viimeisessä novellissa palataan Italiaan. Piazzalle ilmestyy taas tuttu kasvo, Tibor, unkarilainen sellisti joka opiskeluaikanaan on viettänyt paljon aikaa piazzan liepeillä tapaillen virtuoosimuusikko Eloise McCormackia. Eloise opettaa iltapäivisin hotellihuoneessaan Tiborille kuinka soittaa selloa oikein. Mystisintä Eloisessa on se, kuinka hyvin hän onnistuu missiossaan osaamatta lainkaan soittaa itse!

Kirjan takaliepeessä lukee, että Ishiguro "näyttää sanomatta jättämisen voiman". Se on hyvin sanottu ja samalla varmaan myös tärkein syy siihen, miksi pidän Ishigurosta niin paljon. Tarinoissa tapahtuu aika vähän, mutta jossain taustalla mukana on aina jotain enemmän, jotain jonka voi aavistaa ja ymmärtää mutta ei ihan tarkkaan pukea sanoiksi.

Olen aiemmin lukenut Ishigurolta romaanin Ole luonani aina, joka mielestäni ylittää nämä nyt lukemani novellit sekä yllätyksellisyydessä että tarkkanäköisyydessä. Kirjasta on tulossa myös elokuvasovitus, trailerin perusteella vieläpä ihan mielenkiintoinen!

5 kommenttia:

  1. Hei, minäkin olen lukenut Ishiguroa ja pidän hänen tuotoksistaan kovasti. On kuitenkin pakko myöntää, että Ole luonani aina on kuitenkin kaikista lukemistani (Silmissä siintävät vuoret, Menneen maailman maalari, Me orvot) paras. Lohdullista kuitenkin on, että Ole luonani aina kuuluu kirjailijan uusimpiin tuotoksiin, joten ehkä niitä huippuosumia vielä tulee :).

    Yösoittoja kuulostaa kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoiselta!

    VastaaPoista
  2. Ishiguro kiinnostaa kyllä. Aloitin Yösoittoja, mutta en ole kiireiden vuoksi (tällä hetkellä kaikki lukemiseni liittyy töihin) ehtinyt päästä ensimmäistä tarinaa pidemmälle. Se oli ensikosketukseni Ishiguroon ja pidin siitä kyllä. Muistutti Austeria mielestäni.

    Hyllyssä odottaa myös Ole luonani aina sekä Pitkän päivän ilta. Molemmat haluan ehdottomasti lukea ja nähdä myös elokuvina.

    Karoliina

    VastaaPoista
  3. Ole luonani aina teki muhun niin suuren vaikutuksen, että sen luettuani aioin vakaasti lukea kaikki muutkin Ishigurolta suomennetut. Vielä en ole ehtinyt, mutta Ishiguron tapa kirjoittaa on niin hieno, että aikomus on ennallaan. Kirjoissa on jotain jännää salaperäisyyttä, sitä sanomatta jättämistä jonka lukija saa täyttää haluamallaan tavalla. Ehkä juuri siitä syntyy tunne kirjailijan tarkkanäköisyydestä. Muistelen, että oikein erityisesti tuossa Ole luonani aina-kirjassa oli minusta kuvattu kiusaamista.

    VastaaPoista
  4. siis piti tuossa äsken kirjoittamani tietysti että erityisen HIENOSTI oli kuvattu kiusaamista.

    VastaaPoista
  5. Minä en ole Ishiguroon aiemmin tutustunut, nimi jäi tosiaan mieleen tuosta Ole luonani aina-elokuvan trailerista. Tai oikeastaan vasta lukiessani Carey Mulliganin haastattelua elokuvasta.

    Sekä elokuva että kirja himottavat, mutta pitänee lukea kirja kuitenkin ensin.

    Skippasin tästä juonikuvauksen, mielipiteesi luin mielenkiinnolla. Musiikki on vähän aikaa sitten asettunut tärkeämmäksi elementiksi elämääni ja musiikkiin liittyvät kirjat ovat kiinnostaneet viime aikoina kovasti. Tämä menee ehdottomasti listalle.

    (voivoi tätä kirjablogausharrastuksen aloitusta, luettavien kirja kasvaa aina vaan kiihtyvämpää tahtia)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!