Tekstit

Näytetään tunnisteella -Englanti merkityt tekstit.

Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen

Kuva
Hiltunen, Pekka: Vilpittömästi sinun Lukija: Pinja Flink Gummerus, 2011, 12h 40min (349Mt) Kaipasin taas automatkalle kuunneltavaa ja latasin ElisaKirjasta dekkarin. Viimeksi valitsemani äänikirja vaati hieman liikaa keskittymistä, ja ajattelin, että suoraviivaisempi kerronta sopisi paremmin kuunneltavaksi. No, sopihan se, vaikka olinkin ihan hitusen pettynyt. Vilpittömästi sinun on kyllä ihan hyvä, mutta olin jostain syystä tältä kirjalta odottanut vielä vähän enemmän. Tapahtumapaikkana on Lontoo ja pääosassa sinne muuttaneet kaksi suomalaista nuorta naista, Lia ja Mari. Lia toimii graafikkona taidelehdessä, Marilla taas on erikoislaatuinen yritys. Hänellä on alaisinaan joukko eri alojen huippulahjakkaita ammattilaisia ja yhdessä he työskentelevät oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Nyt työn alla on paljastaa se, mikä populistisen Fair rule -puolueen johtaja on oikeasti miehiään. Eräänä aamuna työmatkallaan Lia törmää näkyyn, joka järkyttää häntä syvästi. Keskelle kaupun...

Muistojen huoneet / Richard Mason

Kuva
Mason, Richard : Muistojen huoneet The lighted rooms, suom. Maria Erämaja Gummerus, 2008, 567 s. Richard Masonin Muistojen huoneet on mahtava tiiliskivi, sivuja on melkein 600. Otin sen luettavakseni suurella mielenkiinnolla kun Leena Lumi sitä suositteli. Ihan heti en kuitenkaan innostunut, lörpöttelevä tyyli ei miellyttänyt eikä rikkaiden englantilaisleidien elämäkään herättänyt kunnolla uteliaisuutta. Jatkoin kuitenkin lukemista, sillä en voinut uskoa Leenan suositelleen mitään tyhjänpäiväistä. Sinnikkyys palkittiin. Aika pian tarinaan leijailivat mukaan himmeästi hohtavat pianopedalit ja kertomus nousi ihan uudelle tasolle. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta keskeisimpiä heistä ovat äiti ja tytär, Joan ja Eloise. Joan alkaa olla jo iäkäs ja tyttären mielestä hänen ei ole enää turvallista asua yksin. Äiti on aiemmin elätellyt mielessään toivetta asua viimeiset vuotensa eronneen tyttärensä luona, mutta Eloise on haluton luopumaan vapaudestaan. Tukahduttaakseen omat syyl...

Kuin jokin päättyisi / Julian Barnes

Kuva
Barnes, Julian : Kuin jokin päättyisi The sense of an ending, suom. Kersti Juva WSOY, 2012, 157 s. Sarjassa Aikamme kertojia Man Booker -kirjallisuuspalkinto 2011 "Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen." Tony Webster saa pienen perinnön yllättävältä taholta. Hänen nuoruudenrakkautensa Veronican äiti on jättänyt vain kerran tapaamalleen pojalle, nyt jo keski-ikäiselle miehelle, 500 puntaa ja päiväkirjan. Päiväkirja ei ole äidin oma, vaan Tonyn ystävän Adrianin. Miehen, jonka Veronica valitsi puolisokseen Tonyn jälkeen. Kun Tony ei useista pyynnöistä huolimatta saa päiväkirjaa haltuunsa, hän päättää ottaa yhteyden Veronicaan ja vaatia selitystä....

Sementtipuutarha / Ian McEwan

Kuva
McEwan, Ian: Sementtipuutarha The cement garden, suom. Eva Siikarla Kirjayhtymä, 1980, 136 s. Lisäksi Otavan kirjasto -sarjassa 2009 ja Seven -pokkareissa 2010 Sementtipuutarhan tarina on järkyttävä. Se on kuitenkin kerrottu niin suorasukaisesti ja henkilöitä kunnioittaen, että lukeminen sujuu. Ahdistus alkaa puristaa rintaa vasta kun tulee ajatelleeksi, että tämä voisi olla totta. Ihan lähelläkin saattaa olla lapsia, joiden olosuhteet muistuttavat Jackin ja hänen sisarustensa elämää, joillain asiat ovat  jopa huonommin. Romaanin alussa lapsilla on vielä vanhemmat. Autoritäärinen isä määrää perheessä kaiken kukkien kasvupaikoista siihen, kuinka äänekkäästi lasten syntymäpäivillä kukakin saa leikkiä. Äiti vetäytyy väsyneenä taustalle, kodin ympäristö autioituu samalla kun kaupunginosa vähitellen slummiutuu, perheessä ei käy vieraita. Isän äkillisesti kuollessa äiti on jo sairas ja joutuu pian täysin vuoteenomaksi. Perheen neljä lasta, 16-vuotias Julie, häntä pari vuotta...

Sisar / Rosamund Lupton

Kuva
Lupton, Rosamund : Sisar Sister, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi Gummerus, 2012, 404 s. " Kun näin sinun hiussuortuvasi, tiesin surun rakkaudeksi, joka on muuttunut ikuiseksi kaipaukseksi. Olen samaa mieltä siitä, että tämä oli vähän liikaa Wrightille, mutta haluan hänen tietävän lisää kuolemasi luonteesta. Ei sitä voi kuvata tunneissa eikä päivissä eikä minuuteissa. Muistatko ne 1930-luvun kahvilusikat, jotka ovat kuin sulaa karamellia? Sillä tavoin minä olin elänyt elämääni, pieninä tarkoin määrättyinä annoksina. Mutta sinun kuolemasi oli aava meri, ja minä olin vajoamassa. Tiesitkö, että valtameri voi olla yksitoista kilometriä syvä? Auringonsäteet eivät koskaan ulotu niin syvälle. Täydellisessä pimeydessä elävät ainoastaan oudon muotoiset, tunnistamattomat olennot; ennen kuolemaasi en ollut koskaan edes tiennyt sellaisten vääristyneiden tunteiden olemassaolosta." Beatrice saa tiedon sisarensa katoamisesta kesken lounaskutsujen. Sulhanen Todd, uusi työ asiakasjohtaja...

Vieras kartanossa

Kuva
Vieras kartanossa / Sarah Waters The little stranger ; suomentanut Helene Bützow Tammi, 2011, 594 s. Keltainen kirjasto ; 418 Olipa virkistävää lukea pitkästä aikaa oikein kunnon vanhanaikainen tarina. Liki 600 sivua hurahti tuosta vain, en pitkästynyt hetkeksikään ja itsekin välillä ihmettelin kuinka nopeasti kirjanmerkki siirtyi järkäleen sivujen välissä eteenpäin. Kirjassa eletään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia Keski-Englannin maaseudulla, Warwickshiressä. Tarinan kertoo tohtori Faraday, joka kutsutaan potilaskäynnille vanhaan kartanoon, Hundreds Halliin. Hän lähtee matkaan uteliaana, muistoissaan pieni koristekäpy jonka hän on poikasena salaa nävertänyt kartanon koristepanelista päästyään kesäjuhlissa kurkistamaan lastenhoitaja-äitinsä isäntäperheen loistokkaaseen kotiin. Perillä tohtoria odottaa surkea yllätys. Kartanon kukoistuksen päivät ovat ohi, talo on pahasti rapistunut ja heinikko ja pensaat vallanneet puiston. Loistosta ei ole enää jälkeäkään, aiemmin nii...