Kirjamuistikirja

Tyttö joka muuttui lasiksi / Ali Shaw The girl with glass feet ; suomentanut Taina Wallin Atena, 2011, 394 s. Kannen kaunis silhuettikuva vihjaa aika osuvasti sisältöön; kyseessä on satu, mutta unelmoiva sinivihreä varjostuu uhkaavan tummilla raidoilla. Tarinassa on monia hurmaavia fantasia-aineksia; salaperäinen suoalue huuruineen, pieniä yökkössiipisiä lehmiä, katseellaan kaiken valkoiseksi muuttava metsäneläin sekä Midas ja Ida, joista toinen taistelee estojensa kanssa toisen muuttuessa vähitellen lasiksi. Mutta fantasian lisäksi juonta vie eteenpäin myös edestakaisin vellova ihmissuhdeverkko. Mukana on epämääräinen joukko isiä, äitejä ja tuttavia, jotka muistelevat nuorena kokemiaan onnettomia rakkauksia. Sotkun kantavana ideana on kyvyttömyys osoittaa tai jopa ollenkaan tuntea rakkautta. Tämä kaikki voisi tietenkin olla aivan liikuttavaa, mutta nyt tarinan toisteisuus ja epäloogisuus vähän vesittää hyviäkin ideoita. Miljöökuvauksessa kirjailija on parhaimmillaan. Varsi

Elena / Joel Haahtela Otava, c2004 2 CD-äänilevyä, (2 h 15 min) Esitys: Petteri Hynönen Kuuntelin Joel Haahtelan Elenan sairaslomalla, hieman väsyneenä ja lukijan matalaan ääneen nukahdellen. Eipä siis ihme, etten varmaankaan saanut äänikirjasta irti sen parasta antia. Vaikka aina välillä palasinkin kuuntelemaan uudelleen jopa useita lukuja, jäi sellainen olo, että jotain saattoi nyt mennä ohi. Toisaalta kyse saattaa olla Haahtelan tyylistäkin, joka antaa olettaa, ettei lukijalle kerrota aivan kaikkea. Kertoja keskittyy melko arkipäiväisiin huomioihin ympäristöstään. En ole varma johtuiko ääneenlukijasta vai kirjailijasta, mutta näillä huomiolla tuntui kuitenkin koko ajan olevan jokin syvempi merkitys. Aluksi mystisyys tuntui kiinnostavalta, mutta tunnustan, että jossain vaiheessa hieman tympäännyinkin siihen. Kirja kertoo miehestä, joka seuraa naista, Elenaa. Seuraaminen on intensiivistä, mutta siihen ei sisälly minkäänlaista uhkaa. Mies istuu päivittäin puistossa jonka kau

Lukijoiden yhteisö : ystävyydestä, kansanmurhista, itkevistä kivistä / Kuisma Korhonen Avain, 2011, 286 s. Lukijoiden yhteisö on valloittava, peräti hurmaava esseekokoelma. Suosittelen tätä kaikille, joille lukeminen tai kirjoittaminen on mieluista, ja aivan erityisesti niille, jotka nauttivat molemmista. Korhosen aiheena ovat kirjalliset kohtaamiset ja lukemisen synnyttämä yhteisöllisyys. Lukijoiden yhteisöt voidaan ymmärtää monella tavalla; ääneenlukemisen lämpimästä taikapiiristä synkkään yksinpuheluun, jolla tavoitetaan keskustelukumppani jopa kuoleman takaa. Miksi siis joku haluaa kirjoittaa, miksi toinen lukea? Onko kirjoittaminen vain säännönmukaista lauseenmuodostusta ja peliä sanojen kanssa, lukeminen ajankulua ja tiedonhankintaa? Vai onko sittenkin aina kyse juuri kohtaamisesta, halusta tavoittaa toinen ihminen, ystävä? Kirjasta välittyy aito intohimo kirjallisuuteen, filosofiaan ja kulttuuriin yleensä. Korhosen kaunopuheisuus näissä kysymyksissä tekee lukemisest

Rakkaus on saari / Claudie Gallay L'amour est une île ; suomentanut Titia Schuurman Avain, 2011, 404 s. Kertomus käynnistyy hitaasti, samaan tapaan kuin Tyrskyissä. Nyt keskipisteessä on Marie, nuori nainen joka suree veljeään. Lomittain Marien kertomuksen kanssa seurataan Odonin ja Mathilden rakkaustarinaa. Rakkaus on ohi ja veli kuollut, mutta yhteenkuuluvuus molempien parien välillä on yhä voimakas. Marie saapuu helteen uuvuttamaan Avignoniin teatterifestivaalien alkaessa. Häntä vetää kaupunkiin ohjelmistossa oleva ensi-ilta, Punainen yö , joka perustuu Paul -veljen kirjoittamaan käsikirjoitukseen. Ohjauksen on tehnyt Odon, jonka Hullun koiran teatterissa näytelmä esitetään. Festivaaleille saapuu myös Mathilde, Odonin kohtalokas rakkaus ja La Jogarina suureen kuuluisuuteen noussut näyttelijätär. Marie haluaa selvittää, miksi Odon on ohjannut näytelmän vasta nyt. Miksi ohjaaja ei kertonut veljelle heti, että käsikirjoitus on hyvä, vaan antoi tämän vaipua epätoivoon hylk

Kritiikin kasvot / toimittanut Heikki Jokinen Suomen arvostelijain liitto, 2010, 119 s. SARV julkaisi kirjan 60-vuotisjuhlansa kunniaksi. Siinä 10 eri aloja edustavaa kirjoittajaa luotaa taidekritiikin kenttää, kertoen siitä mitä kriitikon työ on nyt ja mitä se on ollut ennen. Uskaltaapa joku hieman ennustaa tulevaakin. Artikkelit aloittaa Antti Selkokari kysymällä Voiko kriittisyyttä opettaa?   Kysymys nousee väittämästä, jonka kannatuksen Selkokari kertoo 1990-luvun mittaan vahvistuneen kriitikoiden ammattikunnan piirissä. Sen mukaan nykymedian julkaisemasta kritiikistä puuttuu kriittisyys. Kuullostaa omituiselta, mutta Selkokari selittää teesinsä hyvin ja päätyy mielenkiintoisiin pohdintoihin tilanteista, joissa kritiikin arvottavuus on kaventunut subjektiivisen kokemuksen selittämiseksi, fanittamiseksi. Kyselyä jatkaa Ville Hänninen. Artikkeli Miksi kritiikillä on väliä? vastaa kysymykseen siitä, vieläkö sarjakuvaa pidetään yhdentekevänä roskakulttuurina, vai pääseekö se

Kulinaristin kuolema / Muriel Barbery Une gourmandise ; suomentanut Lotta Toivanen Gummerus, 2011, 181 s. Siilin eleganssi jäi minulta kesken. Siinä kävi hassusti; olin ihastunut sen naiivin kauniiseen kanteen ja odotin sitä käsiini kiihkeästi, ehkä vähän liiankin kiihkeästi koska pettymys oli niin musertava. Kirjan huumori ei purrut minuun. Ymmärsin kyllä, että piikikkyyden oli tarkoitus olla vain pintaa, mutta minä en päässyt siitä pinnasta läpi. Nyt jaksoin lukea koko kirjan. Myönnän, että hieman tökki; Barberyn hauskuudessa on minusta jotain häiritsevän teennäistä ja alentuvaa. Mutta tokihan nautin niistä suitsutuksista, joita kuoleva kulinaristi runsain mitoin tuhlaili kertoillessaan ruokailukokemuksistaan. Makujen sinfoniat olivat herkullista luettavaa, vaikka toisaalta ne kovin tarkat pureskelukuvaukset ja kertomukset hammasvalliin painautuvista taikinoista olisi voinut jättää vähän vähemmällekkin. Yksi parhaista maun nautinnollisuuden kuvauksista oli mielestäni tämä,

Tyttöystävä / Karolina Ramqvist Flickvännen ; suomentanut Riie Heikkilä Helsinki-kirjat, 2011, 280 s. " Miksi hän unohtaa minut niin helposti, jos minä en voi milloinkaan unohtaa häntä? Minun on kysyttävä häneltä: Miten se tapahtuu? Miten torjutaan se, mitä ei haluta ajatella? Pidätän hengitystäni ja katson suoraan eteenpäin. Vartaloni on jäykkä ja kuollut, kasvoni ovat lamaantuneet. Käsivarret painautuvat vartaloa varten, kädet ovat liikkumatta. Katoan päänahkani läpi kuin savu, jota kukaan ei näe. Nousen suoraan ylöspäin katon läpi, talon yli, metsän yli, veden yli. Pihalla seisovan Camaron yli. Lindan ja Theresen autojen yli. Pressun alla odottavien kanoottiemme yli. Sofian perennojen yli. Kauempana olevan kaupungin yli. Tuntevatko hekin toisinaan halua aloittaa alusta ja antaa elämän alkaa uudelleen toisella tavalla? Tietävätkö hekin että se on liian myöhäistä?"  Helpompaa aloittaa lainauksella, pääsette heti tunnelmaan. Aika kolkkoa, vai mit