Kritiikin kasvot
Suomen arvostelijain liitto, 2010, 119 s.
SARV julkaisi kirjan 60-vuotisjuhlansa kunniaksi. Siinä 10 eri aloja edustavaa kirjoittajaa luotaa taidekritiikin kenttää, kertoen siitä mitä kriitikon työ on nyt ja mitä se on ollut ennen. Uskaltaapa joku hieman ennustaa tulevaakin.
Artikkelit aloittaa Antti Selkokari kysymällä Voiko kriittisyyttä opettaa? Kysymys nousee väittämästä, jonka kannatuksen Selkokari kertoo 1990-luvun mittaan vahvistuneen kriitikoiden ammattikunnan piirissä. Sen mukaan nykymedian julkaisemasta kritiikistä puuttuu kriittisyys. Kuullostaa omituiselta, mutta Selkokari selittää teesinsä hyvin ja päätyy mielenkiintoisiin pohdintoihin tilanteista, joissa kritiikin arvottavuus on kaventunut subjektiivisen kokemuksen selittämiseksi, fanittamiseksi.
Kyselyä jatkaa Ville Hänninen. Artikkeli Miksi kritiikillä on väliä? vastaa kysymykseen siitä, vieläkö sarjakuvaa pidetään yhdentekevänä roskakulttuurina, vai pääseekö se kritiikeissä jo korkeakultturin rinnalle. Kriitikon kysymyksiä esittävät vielä Maila-Katariina Tuominen ja Otso Kantokorpi, joista varsinkin jälkimmäinen pohtii omia kriitikon metodejaan samalla kertaa syvällisesti ja hauskasti, peilaten niitä vielä taidefilosofien teorioihin.
Kirjan toisessa osassa Kritiikin monet kentät ruoditaan eri taidelajeista kirjoittamisen erityispiirteitä. Riitta Nikula kertoo arkkitehtuurikritiikin ongelmista, Antti Selkokari elokuvakritiikistä, Siskotuulikki Toljonen musiikista, Matti Linnavuori teatterista ja Elisabeth Nordgren lähinnä kirjallisuuskritiikistä nais- ja queertutkimuksen näkökulmasta.
Kirjan viimeisen osan aloittaa valtakunnan kuningaskriitikko Pekka Tarkka. Tarkka kertoo SARV:in puheenjohtaja Siskotuulikki Toljoselle antamassaan haastattelussa sekä muistelmiaan uransa alkuvaiheesta Toini Havun apulaispoikana, että suorasukaisia näkemyksiään lehdistön nykytilasta.
Oman kappaleensa kirjaan on saanut myös SARV:in oma tunnustuspalkinto, Kritiikin kannukset. Se on myönnetty jo vuodesta 1962 alkaen läpimurtopalkintona nuorille taiteilijoille. Mukana on luettelo kaikista palkinnon saaneista, muutamalta myös haastattelu siitä, miltä palkinnon saaminen aikoinaan tuntui ja mikä oli sen vaikutus urakehitykseen. Palkinnon historia, perustelut kunkin palkinnonsaajan valintaan ja jopa tilastotiedot saajien edustamista aloista ja sukupuolesta ovat yllättävän mielenkiitoista luettavaa.
Kriitikon ammatissa on varmasti mahdotonta välttää ristiriitoja. Kriitikkoa sekä vihataan että rakastetaan, jopa yhtä aikaa. Voisin kuvitella, että heitä saatetaan mielistellä yhtenä hetkenä ja halveksia toisena, kriitikon asema taiteen kentällä on sekä kerjäläisen että kuninkaan. Tällaisessa ristivedossa tehdyt itseanalyysit herättävät pakostakin uteliaisuutta. Kirjan artikkelien aihepiirit vaihtelevat, mutta jollain tavalla fokuksessa on koko ajan kriitiikin tarpeellisuus; työn oikeutus ja edellytykset hoitaa se hyvin.
Kritiikin kasvoista on aikaisemmin kirjoittanut ainakin Hanna Kirjainten virrasta.
Kiva kirja ja aihe sopii erityisen hyvin kirjablogeihin - yhdenlaisia arvostelujahan blogitekstitkin ovat, vaikka itse vierastan sitä sanaa. Tämäkin kirja on sellaisia luettavien nippuun laitettavia... milloin todella ehdin tämän äärelle, sitä en tiedä.
VastaaPoistaKirja oli yllättävänkin nopealukuinen, meni parissa illassa. Ja siitä voisi ihan hyvin valita vaikka vain kiinnostavimmat artikkelit, jos pystyy olemaan ahmimatta kokonaan...
VastaaPoistaKiinnostava kirja ja nostit siitä esiin mielenkiintoisia juttuja! Tuota kriittisyys-asiaa olen miettinyt itsekin kirjabloggaamisen myötä: en koe kirjoittavani kritiikkejä (silloinkaan kun kirjoitan yksittäisistä uutuusteoksista), mutta en toisaalta halua kirjoittaa pelkkää hehkutustakaan (siis noiden uutuuksien kohdalla, nostalgiset lapsuudensuosikit ovat eri juttu), sillä kirjablogitkin vaikuttavat ostopäätöksiin ja mikään kirja ei ole täydellinen. Omalla kohdallani pidän kriittisyyden lisäämistä kehitystehtävänä, mutta muuten blogeihin mahtuvat erilaiset tavat kirjoittaa ja "fanittamistakin" on kiva välillä lukea. Mutta oikeat kritiikit, joita kirja käsittelee, ovat eri juttu, ne eivät saa olla pelkkää hehkutusta!
VastaaPoistaKiitos linkityksestä!
VastaaPoistaKirja on oikeasti kiinnostava, vaikka siinä on paljon semmoista kaipuuta kultaisiin vuosikymmeniin, jolloin kaikki olivat paremmin. Muutama nuorempi kriitikko näkee valoa tunnelin päässä, muuten kukaan kirjoittajista ei näe kritiikin tilassa mitään hyvää.
Kokeilen blogissani erilaisia tyylejä kirjoittaa, sillä pidän blogiani myös kirjoittamisen harjoitusalustana. Tosin en tiedä kuinka hyvin se välittyy lukijoille. :D Välillä yritän kirjoittaa lyhyitä juttuja, välillä pidempiä ja kritiikkimäisempiä. Välillä enemmän kirjallisuusluentojen pohjalta, mutta eniten vedän hatusta tajunnanvirtana.
Bloggaaminen on kuitenkin tosi hauskaa, eikä toistaiseksi kukaan hauku julkisesti. Kriitikoilla on mielestäni rankka työ, sillä usein he suututtava jonkun, tahtomattaankin.
Samoin, Pienen mökin emäntä, minäkään en ajattele kirjoittavani kritiikkejä, vaan ennemminkin muistiinpajoja ja ehkä myös jonkinlaisia keskustelunavauksia. Silti aina välillä tulee mietittyä tuota kriittisyyttä, yleensä haluan sanoa juuri sen mitä kulloinkin ajattelen, oli se sitten kriittistä tai ei. Toisinaan sitten taas mietin, että olisiko parempi kirjoittaa vain niistä kirjoista joita haluaa suositella muillekkin.
VastaaPoistaHanna, minullakin yksi syy blogin aloittamiseen oli se, että halusin harjoitella kirjoittamista enemmän. Tavoitteena on tehdä vähän harkitumpia ja taustoitetumipiakin juttuja, mutta yleensä päädyn vaan suoltamaan ilmoille sen, mitä lukukokemuksesta on itselle noussut päällimmäiseksi mieleen. Arvostan kovasti niitä, jotka jaksavat ja osaavat syventää juttujaan siitä "subjektiivisesta kokemuksesta", mutta toisaalta tykkään lukea kirjablogeja juuri siksi, että niistä löytää niitä väärentämättömiä, yksillöllisiä mielipiteitä. Molempi parempi?
Kiinnostavan oloinen kirja, jonka lukisin tai ainakin selaisin mieluusti.
VastaaPoistaMielestäni kirjablogit sisältävät omalla tavallaan hyvää kritiikkiäkin. Moni blogaaja on taitava kirjoittaja ja blogeissa kirjoihin ehditään paneutua paremmin kuin lyhyissä lehtikritiikeissä. Toisaalta bloggaajat lukevat yleensä sellaisia kirjoja, joista lähtökohtaisesti pitävät ja siksi kirjat saavat kehuja.
Hyvä pointti Katja, tuo bloggarin vapaampi mahdollisuus valita.
VastaaPoistaVaikka tokihan kriitikotkin erikoistuvat jollekin alalle ja valitsevat muutenkin, mutta perusteet ovat silti erilaiset.