Elena

Elena / Joel Haahtela
Otava, c2004
2 CD-äänilevyä, (2 h 15 min)
Esitys: Petteri Hynönen

Kuuntelin Joel Haahtelan Elenan sairaslomalla, hieman väsyneenä ja lukijan matalaan ääneen nukahdellen. Eipä siis ihme, etten varmaankaan saanut äänikirjasta irti sen parasta antia. Vaikka aina välillä palasinkin kuuntelemaan uudelleen jopa useita lukuja, jäi sellainen olo, että jotain saattoi nyt mennä ohi.

Toisaalta kyse saattaa olla Haahtelan tyylistäkin, joka antaa olettaa, ettei lukijalle kerrota aivan kaikkea. Kertoja keskittyy melko arkipäiväisiin huomioihin ympäristöstään. En ole varma johtuiko ääneenlukijasta vai kirjailijasta, mutta näillä huomiolla tuntui kuitenkin koko ajan olevan jokin syvempi merkitys. Aluksi mystisyys tuntui kiinnostavalta, mutta tunnustan, että jossain vaiheessa hieman tympäännyinkin siihen.

Kirja kertoo miehestä, joka seuraa naista, Elenaa. Seuraaminen on intensiivistä, mutta siihen ei sisälly minkäänlaista uhkaa. Mies istuu päivittäin puistossa jonka kautta nainen kulkee yliopistolle, seisoskeleepa jopa naisen ikkunan alla iltaisin. Hän seisoo syrjässä, ei varsinaisesti piiloudu, muttei toisaalta halua myöskään kiinnittää naisen huomiota.

Alun salaperäinen tunnelma johtuu siitäkin, että lukija ei saa tietää, miksi mies on niin kiinnostunut naisesta. Ensimmäinen oletus on tietenkin että hän on ihastunut, mutta rakkaus ei tunnu täysin selittävän miehen käytöstä.

Ihmettelin myös sitä menneen maailman tunnelmaa, joka korostuu kun mies lähtee kesälomamatkalle ystäviensä luokse. Keitä ovat nämä joutilaat, muistoissaan haikailevat ihmiset, joilla on aikaa liikaakin ja mahdollisuus valita kuluttaako sitä ystävien kartanossa vai lomakohteessa läheisellä saarella?

Jännitettä kirjaan luo ristiriita miehen toiminnan ja tunteiden välillä. Nuoren naisen seuraaminen on välillä niin intensiivistä, että sitä voisi pitää häirintänä. Elena on miehelle selvästi pakkomielle, mutta samalla jotain, jota hän vaalii ja tahtoo suojella, ei missään tapauksessa vahingoittaa tai rajoittaa mitenkään.

Salaisuudet saavat selityksensä; mies on juuri täyttänyt 81 vuotta ja menettänyt vaimonsa hieman aikaisemmin. Elenan näkeminen saa hänet ajattelemaan vaimoa nuorena ja se lievittää yksinäisyydentunnetta.

Kirjan kieli on kaunista. Välillä tuntui, että jopa liian kaunista. En oikein kestä liian usein toistuvaa pakahduttavaa kauneutta tai merkityksellisyyttä, täytyy olla jotain puhdasta aina välissä. Kyse ei ole siitä, ettei saisi tiivistää, mutta lukiessa on hyvä saada välillä pitää hengähdystaukoja. Jos koko ajan pitää kamalasti ihastua, tekee mieli sanoa että joo, joo, joo ja ohhoijaa.

En tahdo moittia lukijaa, luenta on sujuvaa ja ääni miellyttävä kuunnella, mutta silti tekisi mieli myös lukea kirja itse ja katsoa, vaikuttaako se silloin erilaiselta. Ääneenlukija välittää kuulijalle väistämättä henkilökohtaista tulkintaansa ja se saattaa hyvinkin poiketa omastani. Voi olla, että itse hiljaa lukien olisin saanutkin enemmän  niitä kaipaamiani hengähdystaukoja.