Tekstit

Näytetään tunnisteella -1800-luku merkityt tekstit.

Yön kantaja / Katja Kallio

Kuva
Kuva: Leo-setä / Flickr   Huikaisee tuo tieto, että Katja Kallion uuden romaanin päähenkilön esikuvana on todellinen henkilö, vuosina 1864 -1918 elänyt Amanda Fredrika Aaltonen! Tätä irtolaiselämää viettänyttä, Pariisin, Moskovan ja Hampurin kolunnutta ja lopulta Seilin mielisairaalaan päätynyttä nuorta naista kohtalontovereineen on tutkinut sosiologi Jutta Ahlbäck-Rehn , jonka väitöskirjasta Turun Sanomat teki pienen jutun sen esittämisen alla tammikuussa 2006. Tutkimisen mahdollistivat poikkeuksellisen laajat lääketieteelliset merkinnät, joita Seilissä tuona aikana hoidettavina olleista naisparoista tehtiin. Amandan diagnoosi oli insania epileptica menstrualis eli epileptinen kuukautishulluus . Jo nimityksestä on helppo päätellä, millaisesta ongelmasta on ollut kyse. Siitä en olisi niin varma, oliko kyseessä sairaus, mutta takuulla kuitenkin jotakin, joka aikalaisten mielestä oli varminta saada pois silmistä, elinikäiseen karkoitukseen entiselle spitaalisten saarelle Seilii...

Mehiläisten historia / Maja Lunde

Kuva
Mehiläisten historia kertoo tarinaa kolmessa aikatasossa. Vuonna 1852 Englannissa William makaa voimattomana sängyssään. Vaimo ja tyttäret käyvät häntä katsomassa, mutta vasta Edmundin, Williamin melkein aikuisen pojan käynti saa aikaan muutoksen. Edmund jättää isälleen kirjan. Se kertoo mehiläisten kasvatuksesta, ja aihe kiehtoo Williamia. Hän alkaa suunnitella uudenlaista pesää, sellaista jossa mehiläiset eivät häiriintyisi hoitotoimenpiteistä ja josta niitä olisi helppo tarkkailla, niin että yhdyskunnan elämää pääsisi toden teolla tutkimaan. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George joutuu myöntämään tappionsa. Mehiläiskuolemista on uutisoitu jo vuosia, mutta nyt tuho alkaa ulottua myös hänen omaan huolella hoidettuun tarhaansa. Useimpien pesien pohjalta löytyy vain pari kuhnuria henkitoreissaan, ainoastaan muutamassa on vielä täysi hyrinä ja medenkeruu vauhdissa. Vuonna 2098 mehiläisiä ei ole tavattu missään enää vuosikausiin. Kiinassa hedelmäpuita pölytetään käsin...

Nainen parvekkeella / Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Kuva
Taidemysteeri jonka keskiössä on Albert Edelfeltin taulu, tapahtumapaikkoina Pariisi ja Ruissalo, eikö vaikutakin hyvältä? Varasin kirjan heti kun kuulin siitä ja viime viikolla sain sen vihdoin käsiini. Se tuli juuri sopivasti alkuviikosta ratkaisten samalla ongelman mitä lukea kirjaston ääneenlukupiirissä keskiviikkona. Esittelemme Rotundan ääneenlukupiirissä viikottain uusia suomalaisia romaaneja, kerromme vähän kirjailijoista ja kirjojen taustoista ja sitten luemme ääneen kirjan alusta. Yleensä meillä on mukana kaksi romaania joista tunnin aikana ehtii lukea parikymmentä sivua kummastakin. Nainen parvekkeella on kirje- tai oikeammin sähköpostiviestiromaani, mutta hyvin se soveltui ääneenluettavaksikin. Vähän takeltelin alussa osoitekenttiä lukiessani, mutta eivätköhän @-merkit viimeistään paljastaneet kuulijoillekin mistä oli kyse. Taustatietoakin oli kirjasta hyvin saatavissa, kuuntelin mm. Yle Areenasta ohjelman , jossa kirjailijat kertoivat, kuinka romaani alkoi syntyä oi...

Akvarelleja Engelin kaupungista / Jukka Viikilä

Kuva
Akvarelleja Engelin kaupungista koostuu lyhyistä päiväkirjamerkinnöistä, joita tämä suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun ehkä kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut arkkitehti tekee suunnitellessaan Senaatintorin kansallismaisemaa. Ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1816, jolloin Johan Carl Ludvig Engel muutti Turusta Helsinkiin ja aloitti valtavan työnsä. Takakannessa teosta kutsutaan fiktiiviseksi yöpäiväkirjaksi. Arkkitehti pohtii ensisijaisesti suunnitelmiaan, empirefasadien sopusointuisuutta ja monumentaalirakennusten keskinäisten suhteiden tasapainoa. Muistiinmerkintöjen luonne on kuitenkin yksityinen, niihin sisältyy paljon epäröintiä ja tyytymättömyyttä olosuhteisiin. Engel kuvaa Helsinkiä syrjäisenä niemennokkana, jossa kylmä tuuli vaeltaa kallioilla yhtä yksinäisenä ja raakana kuin tämän pimeän rannikon asukkaatkin. Muutaman kerran Engel mainitsee Charles Bassin, kilpailijan, joka on kuitenkin vaaraton koska ei ole pystynyt seuraamaan aikaansa. Tärkein työtoveri on J.A....

Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth / Minna Maijala

Kuva
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth Otava, 2014, 301 s. Minna Maijalan kirjoittama elämäkerta on tiivis ja mittava. Kirjailija tuntee kohteensa hyvin, onhan teoksen pohjana mm. väitöskirja  Passion vallassa, Hermostunut aika Minna Canthin  teoksissa (SKS 2008), jossa Maijala tarkasteli Minna Canthin tuotannon psykologista ihmiskuvaa. Perusteellisesta ja huolellisesta tietokirjoittamisesta kertovat myös teoksen loppuun sijoitetut luettelot Canthin teoksista ja ihmisistä hänen elämässään. Lisäksi mukana on lähde- ja viiteluettelo sekä henkilöhakemisto. Elämäkertatietoja on laajennettu koskemaan myös sekä aiempia että myöhäisempiä sukupolvia. Kirja alkaa Minnan vanhempien saapumisesta Tampereelle ja päättyy hänen lastensa elämänvaiheiden kuvaukseen. Mukana on paljon tuttua nuoruusvuosista Kuopiossa ja siirtymisestä opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Uutta ja hauskaa sen sijaan oli lukea yleensä matroonana nähdyn kirjailijattaren nuoruudesta, kuinka ...

Kaikki hajoaa / Chinua Achebe

Kuva
Achebe, Chinua: Kaikki hajoaa Things fall apart, suom. Heikki Salojärvi Basam Books, 2014, 239 s. Basam Books Klassikko "Rummut pärisivät ja huilut soivat ja katselijat pidättelivät hengitystään. Amalize oli ovela ammattilainen, mutta Okonkwo oli liukas kuin kala vedessä. Jokainen hermo ja jokainen lihas pullisteli heidän käsivarsissaan, selässään ja reisissään, sen melkein kuuli miten ne kiristyivät lähes katkeamispisteeseen saakka. Lopulta Okonkwo heitti Kissan selälleen. Siitä oli jo monta vuotta, ainakin kaksikymmentä vuotta tai enemmänkin, ja koko sen ajan Okonkwon maine oli levinnyt kuin pesaikkopalo harmattanin puhaeltaessa. Hän oli pitkä ja kookas mies, ja tuuheiden kulmakarvojen ja leveän nenän vuoksi hänen kasvoillaan näytti olevan aina hyvin tuima ilme. Hän hengitti raskaasti, ja sanottiin että hänen vaimonsa ja lapsensa saattoivat kuulla hänen hengityksensä majoihinsa." Chinua Achebe vie lukijan yli sadan vuoden taakse, painiotteluun nigerialaisen kylän ...

Pimeyden sydän / Joseph Conrad

Kuva
Conrad, Joseph : Pimeyden sydän Heart of darkness, suom. Kristiina Kivivuori Otava, 2010, sarjassa Seven Kiinnostuimme lukupiirissä modernismin käsitteestä. Tutkailimme muutamia 1900-luvun alun kertomakirjallisuuden klassikkoja ja valitsimme niiden joukosta luettavaksi tämän modernistisen romaanin airueen, Conradin Pimeyden sydämen . Heart of darkness  ehti ilmestyä Englannissa jo 1800-luvun puolella, ensin jatkokertomuksena aikakauslehdessä ja pian myös yhtenäisenä kirjana vuonna 1902. Suomennos siitä tehtiin kuitenkin vasta niinkin myöhään kuin vuonna 1968. Suomennoksen kieli on kestänyt aikaa hyvin. Raisa Kuikka kertoo Kiiltomadossa ilmestyneessä käännöskritiikissään Kivivuoren napakoittaneen Conradin ylitsevuotavia kuvauksia ja rönsyileviä sananparsia. Vaikuttaa siltä, että kääntäjä on onnistunut tekemään tekstistä helppolukuisemman yksinkertaistamalla ilmaisua latistamatta silti voimakkaan pahaenteistä tunnelmaa. Joitain vanhahtavia sanoja toki on mukana, mutta ne ...

Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta / Cormac McCarthy

Kuva
McCarthy, Cormac : Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta Blood meridian, suom. Kaijamari Sivill WSOY, 2012, 408 s. Sarjassa Aikamme kertojia "He ratsastivat siitä maasta alas jyrkkään rotkoon, kalistelivat yli kivien, halkeamien viileiden sinisten varjojen. Arroyon kuivassa hiekassa vanhoja luita ja maalattujen saviastioiden sirpaleita ja kivissä heidän yläpuolellaan uurrettua kuvakirjoitusta, oli hevosta ja puumaa ja kilpikonnaa, oli kypärin ja kilvin varustettuja espanjalaisia ratsumiehiä jotka halveksivat kiveä ja hiljaisuutta ja itse aikaa. Halkeamissa ja raoissa kymmenien metrien korkeudessa oli korsipesiä ja korkean veden aikana kiilautunutta roskaa ja jostain nimettömästä kaukaisuudesta ratsastajat kuulivat ukkosen jylyä ja vahtivat tummentaisiko uhkaava sade kapean taivaankaistaleen heidän yllään ja pujottelivat kanjonin lähekkäin puristuneiden kylkien välistä ja kuolleen joenpohjan kuivat valkoiset kivet olivat pyöreitä ja sileitä kuin arvoitukselliset munat....

Sistersin veljekset / Patrick deWitt

Kuva
DeWitt, Patrick : Sistersin veljekset The Sisters brothers, suom. Tero Valkonen Siltala, 2012, 348 s. Olenkohan mahtanut koskaan ennen lukea lännentarinaa! Lapsena oli juhlaa jos telkkarista joku viikonloppu tuli länkkäri lännenmiehineen ja inkkareineen, mutta 70-luvun alkuun mennessä olin jo menettänyt kaiken mielenkiinnon kyseiseen genreen. Sitäkin hauskemmalta tuntui nyt lukea deWittin veljestarinaa. Siinä on mukana kaikki tutut elementit ja lisänä vielä ovela humoristinen kierre. Sistersin tappajaveljekset ovat keikalla. Heidän on määrä päästää päiviltä kullankaivaja Herman Kermit Warm, kunhan ensin kiristävät tämän paljastamaan salaisuutensa, kemiallisen kaavan joka saa kullan melkein hyppäämään joesta huuhtojan vaskooliin.  Matka kulkee Oregonista Sacramentoon ja sen varrella veljekset ryyppäävät, käyvät naisissa ja raivaavat tieltä vastustajia. Tarinaa kertoo Eli, harvinaisen hempeämielinen ja pohdiskeleva lännenmies. Itseasiassa Eli ei oikeastaan olisi koskaan...

Silkki

Kuva
Silkki / Alessandro Baricco Seta ; suomentanut Elina Suolahti WSOY, 1997, 114 s. Silkki on hassu pieni kirja eksoottisista unelmista. Tekijä on italialainen, mutta tarina sijoittuu 1860-luvun Ranskaan ja Japaniin. Kertomuksen tyyli on sadunomainen ja hieman filosofinenkin. Hassun kirjasta tekee juoni, joka melko melodramaattisin kääntein ironisoi unelmoijat takaisin maan päälle, kotoisiin olosuhteisiin. Hervé Joncour on komea jalkaväen luutnantti, jonka muutamaa vuotta aikaisemmin Lavilledieuhun saapunut salaperäinen Balbadiou valitsee tärkeään tehtävään. Kylässä viritelty silkkituotanto on vaarassa perbiinitaudin tuhotessa eurooppalaisia silkkiperhosentoukkia. Hervé lähetetään pitkälle matkalle Japaniin hakemaan uutta toukkakantaa. Perillä hän kohtaa rikkaan Hara Kein ja tämän nuoren jalkavaimon, kohtalonsa. " Riisipaperista valmistettu liukuovi avautui ja Hervé Joncour astui sisään. Hara Kei istui jalat ristissä maassa, huoneen kaukaisimmassa nurkassa. Hän oli pukeutu...