Silkki

Silkki / Alessandro Baricco
Seta ; suomentanut Elina Suolahti
WSOY, 1997, 114 s.

Silkki on hassu pieni kirja eksoottisista unelmista. Tekijä on italialainen, mutta tarina sijoittuu 1860-luvun Ranskaan ja Japaniin. Kertomuksen tyyli on sadunomainen ja hieman filosofinenkin. Hassun kirjasta tekee juoni, joka melko melodramaattisin kääntein ironisoi unelmoijat takaisin maan päälle, kotoisiin olosuhteisiin.

Hervé Joncour on komea jalkaväen luutnantti, jonka muutamaa vuotta aikaisemmin Lavilledieuhun saapunut salaperäinen Balbadiou valitsee tärkeään tehtävään. Kylässä viritelty silkkituotanto on vaarassa perbiinitaudin tuhotessa eurooppalaisia silkkiperhosentoukkia. Hervé lähetetään pitkälle matkalle Japaniin hakemaan uutta toukkakantaa. Perillä hän kohtaa rikkaan Hara Kein ja tämän nuoren jalkavaimon, kohtalonsa.

" Riisipaperista valmistettu liukuovi avautui ja Hervé Joncour astui sisään. Hara Kei istui jalat ristissä maassa, huoneen kaukaisimmassa nurkassa. Hän oli pukeutunut tummaan tunikaan eikä hänellä ollut koruja. Hänen mahtinsa ainoa näkyvä merkki oli hänen vieressään liikkumatta, pää hänen sylissään lepäävä nainen. Naisen silmät olivat ummessa ja käsivarret kätkeytyivät leveän punaisen vaatteen alle, joka levittäytyi kuin tulenlieska hänen ympärilleen tuhkanväriselle kaislamatolle. Hara Kei silitti hitaasti hänen hiuksiaan, niin kuin olisi hyväillyt arvokkaan, nukkuvan eläimen turkkia."

Teenjuonnin lomassa Hara Kei, Japanin vaikeimmin tavoitettava mies pyytää Hervé'tä selittämään, kuka hän oikeastaan on ja miksi hän on täällä.

" Hara Kei kuunteli, ilmeen varjonkaan koskettamatta hänen kasvojensa piirteitä. Hänen katseensa oli kiinnittynyt Hervé Joncourin huuliin, ikään kuin ne olisivat jäähyväiskirjeen viimeiset rivit. Huoneessa kaikki oli niin hiljaista ja liikkumatonta, että se mitä yllättäen tapahtui, vaikka olikin mitätöntä, tuntui suunnattomalta tapaukselta.

Yhtäkkiä,
liikahtamatta milliäkään,
tuo nuori tyttö
avasi silmänsä.
Hervé Joncour ei keskeyttänyt puhettaan, mutta laski vaistomaisesti katseensa ja näki, keskeyttämättä kertomustaan, että tytöllä ei ollut itämaisia silmiä ja että ne kohdistuivat hämmentävän kiinteästi häneen - niin kuin ne eivät alusta asti olisi muuta tehneet kuin katsoneet häntä, silmäluomien alta. " 

Aluksi olin hyvinkin ihastunut tarinan sadunomaisuuteen. Jossain vaiheessa aloin vähän hämmentyä, Hervé'n eroottiset unelmat japanilaisesta kaunottaresta eivät tuntuneet oikein istuvan tyyliin, olivat jotenkin liian lähellä nykypäiväisiä miehisiä päiväunia. Kummeksuin myös kaunottaren kuvauksessa silmien eurooppalaisen muodon korostamista. Siis kenen silmät Hervé'tä katsoivatkaan ja kuinka se oli mahdollista?

Loppuratkaisu keikautti tunnelman niin, että kömpelyydet eivät enää häirinneetkään. Päinvastoin, ne tekivät kokonaisuudesta hellyttävän kummallisen, voisipa jopa sanoa että hykerryttävän upean. Kirja on kuin itämaiset eroottiset piirrokset, hiukan outo, mutta yllättävyydessään  kiehtova.