Kirjamuistikirja

Kuva: Manoj Vasanth / Flickr Luen mielelläni runoja, mutta niistä on kumman vaikea kirjoittaa. En tiedä onko syynä se, että runojen tulkitseminen on usein niin henkilökohtaista, ettei kaikkea tohtisi jakaa muiden kanssa. Vai onko yksinkertaisesti vain niin, että minulla ei ole sanoja tai kieltä millä kuvata runon lukukokemusta. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, etten puhu kirjallisuudentutkimusta. Oppikirjoista voisin ehkä onnistua kaivamaan esille jambit ja trokeet, syntaksin ja säkeenylitykset, troopit ja figuurit. Perinteiset runoanalyysin keinot ovat kaikki mielenkiintoisia ihan sinällään, mutta vertautuvat kuitenkin lukukokemukseen vähän kuin anatomian tietämys siihen, miltä tuntuu syleillä rakasta ihmistä. Teoksessaan Runon tuntu Siru Kainulainen käsittelee runoanalyysia kokonaisvaltaisemmin kuin mihin on totuttu. Keskeisessä asemassa tarkastelussa on rytmi, joka lyriikan keinoista ehkä voimallisimmin vaikuttaa siihen, miltä runo lukijasta tuntuu. "Rytmi tuntuu jokapäi

Kuva: Unsplash / Pixabay Alain Claude Sulzer on sveitsiläinen kirjailija, jolta on tähän mennessä julkaistu Suomessa kolme teosta. Helen Mosterin suomentama Irti liitoksistaan on näistä suomennoksista toinen. Tarinan keskiössä on kuuluisa pianisti, Marek Olsberg, joka yhtäkkiä, kesken Berliinin filharmonian konsertin, tekee jotain täysin ennalta-arvaamatonta. Marekin elämä muuttuu kertaheitolla, mikä jo sinänsä on yllättävää, mutta vielä yllättävämpää on se, kuinka mittavasti tapahtuma vaikuttaa useiden muidenkin elämään. "Noin kolme minuuttia ennen Hammerklavier-sonaatin, tuon pianomusiikin virstanpylvään viimeisen osan loppua, noin yhdeksän minuuttia kestäneen soiton jälkeen vähän ennen maaliin pääsyä Marek Olsberg pysähtyi odottamatta ja kohotti hitaasti kätensä. Se että kappale ei ollut lopussa vaan hän oli keskeyttänyt sen etuajassa, että nyt siis tapahtui jotain epätavallista, kävi heti selväksi jopa niille, jotka eivät olleet kuulleet tätä sonaattia koskaan aiemmi

Kuvassa ote kirjan takakannesta Pystytkö palauttamaan mieleen hetken, kun pimeänä yönä käänsit kasvosi ylös ja äärettömänä avautuva tähtitaivas salpasi hengen? Tai sen, kun tunsit häviäväsi sumuun kuusimetsässä, siellä kullanvihreän sammalen ja sinkiltä hohtavan naavan välissä? Jos et pysty, lue Harri Nordellin runokokoelma Hajo . Tai lue vaikka pystyisitkin, mieltä kohottavia hetkiä tuskin on kenenkään elämässä liikaa. "Yksin ja kirkas maailmantyhjyydestä tanssiva lumi" Monet runot kokoelmassa ovat hyvin lyhyitä, jotkin niistä saattavat muistuttaa jopa haikuja. Niissä tiivistyy usein jokin suuri tunne, luonnonkokemus tai kohtaaminen. Kuvissa on aurinkoa ja purjeita, tuulta, metsää ja avomerenvaloa . Siellä on lempeää sumua ja kesäyön hämärää, mutta myös polttavaa kalkkia ja poljettu syrinks ja kieliluu . Joskus mukana on myös toinen. "Nousen  nimesi tikkaita   särkyviä kaikkiaakkosia   iisoppia, vettä lumivokaaleja   tule tuletko sinä valonsä