Kirjamuistikirja

Lindstedt, Laura: Oneiron : fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista Teos, 2015, 439 s. Olen iloinen siitä, että Laura Lindstedt voitti tämän vuotisen Finlandia-palkinnon. Palkinto meni upean kunnianhimoiselle naiskirjailijalle, joka uskalsi vielä kiitospuheessaan virkistävän suorapuheisesti kritisoida tämän hetken valtaapitäviä. Kirjan lukemisen aloitin uteliaana, vaikkakin hieman epäillen. En oikein päässyt Lindstedtin esikoisromaaniin Sakset silloin aikoinaan sisälle, muistan kyllä aloittaneeni lukemisen mutta saatoin herpaantua jo aika alkuvaiheessa. Nyt luin teoksen kokonaan, ihan mielelläni ja kiinnostuneena kaiken lisäksi, mutta jollain lailla kylmäksi silti jäin. Minua eivät häirinneet kirjailijan kokeilut yhdistää romaaniin erilaisia ilmaisumuotoja; esseet, lehtijutut, runot ja draama on sovitettu kerrontaan niin taitavasti että lukeminen on koko ajan nautittavaa. Kieli on hioutunutta, siinä ei ole rosoa eikä muutakaan mihin tarttua, ei pahassa, mutta ei oikein hyv

Korkea-aho, Kaj: Paha kirja Onda boken, suom. Laura Beck Otava, 2015, 317 s. Paha kirja , miten upea nimi romaanille! Ja takakannessa vielä verenkarvaisin kirjaimin: Älä lue tätä kirjaa tai joudut helvettiin! Kyllähän vähänkin uteliaalla mielenlaadulla varustetun lukijan on ihan pakko saada tietää, mistä tässä on kyse. Ja kysehän on vetävällä tyylillä kirjoitetusta jännittävästä tarinasta, jossa Åbo Akademin kirjallisuuden lehtori Mickel Granlund joutuu palaamaan menneisyyteen, jonka hän jo luuli jättäneensä ikuisiksi ajoiksi taakseen. Mutta nyt opiskelijat ovat saaneet selville, että Mickel on aikoinaan tutkinut pahamaineista käsikirjoitusta, jonka lukeminen on suistanut useita ihmisiä kuolemaan. Mickel hallitsi narratologian ja tunnisti ne kerrontatekniset elementit, jotka juuri nyt loivat saliin sähköisen tunnelman. Hän tunsi teoriat, jotka selittivät miten juoni punotaan synnyttämään jännitystä ja kiihtymystä. Hän tunsi useimmat diegeettiset niksit ja mimeettiset rake

Teir, Philip: Talvisota - avioliittoromaani Vinterkriget ; suom. Jaana Nikula Otava, 2013, 347 s. Philip Teir kertoo avioliittoromaanissaan   melko kliseisen tarinan hyvin toimeentulevasta suomenruotsalaisesta avioparista. Eläkeiän kynnyksellä oleva professori haksahtaa itseään huomattavasti nuorempaan naiseen, vaimo uppoutuu suvun ja tuttavapiirin juhlien järjestämiseen ja naukkailee hieman liian innokkaasti viiniä. Perheen kahdella aikuisella tyttärellä on kummallakin omanlaisiaan ongelmia parisuhteissaan ja itsensä etsimisessä. Juonessa ei ole montaa yllätystä eikä jännitys juurikaan tihene, mutta teksti kulkee eteenpäin niin vaivattomasti että romaania lukee silti oikein mielikseen.  Perustarinaa on väritetty monenlaisilla mielenkiintoisilla ja hupaisilla sivujuonilla. Ensinnäkin on kaksi marsua joista toiselle käy todella huonosti. On yliopistojuoruja ja kähinää kustantamoissa, sosiologista tutkimusta Edward Westermarckin elämänvaiheista ja tantraseksin harjoittelu

Mykkänen, Erkka: Kolme maailmanloppua WSOY 2015, 86 s. Kansi: Markus Pyörälä Kolme maailmanloppua on kokoelma lyhyitä novelleja ja pikkuruisia novellin poikasia. Osalla teksteistä on pituutta vain vajaa sivu, laajimmillaan tarinat ovat noin viisisivuisia. Epätavallinen mitta ja kerronnan vapautuneisuus tuovat mieleen proosarunot. Silti luontevimmalta ehkä kuitenkin tuntuu lukea näitä tarinoita jonkinlaisina nopealukuisina, mutta kiireetöntä kypsyttelyä vaativina mininovelleina.   Kokoelma on tekijänsä ensimmäinen proosateos. Aiemmin Mykkänen on julkaissut runoja ja novelleja erilaisissa antologioissa ja kulttuurilehdissä. Hän on yltänyt J.H. Erkon kirjoituskilpailussa toiselle sijalle vuonna 2013 ja seuraavanakin vuonna kolmanneksi. Runolavoilla esiintymisestä hänet on palkittu Helsingin poetry slam -mestaruudella vuonna 2011. Kolme maailmanloppua lähtee liikkeelle houkuttelevan romanttisesti. On mies, nainen ja sateenvarjo, jonka mies ritarillisesti haluaisi ojentaa

Rauma, Iida: Seksistä ja matematiikasta Gummerus 2015, 474 s. "Me kaipaamme lohdullisia ja yksinkertaistavia selityksiä. Siksi me kerromme tarinoita, lievittääksemme pelkoa. Tässä yksi vaihtoehto: Tuovi nojaa ikkunalasiin. Ulkona kaupunki-ilman hiili- ja rikkipartikkelit sirottavat keinotekoisen valon aavemaiseksi hohteeksi. Ikkunalasi tuntuu kylmältä kylkeä vasten. Hän ei ole kiinnostunut maisemasta vaan siitä, mikä leviää maiseman yllä, siitä, mikä on tyhjä ja humiseva ja täysin välinpitämätön meidän oletettuja saavutuksiamme kohtaan. Hän odottaa, että ovikello soi, mutta ennen kuin se soi, hän haluaa tuntea tuon lasin takaisen tyhjyyden, pitää sen lähellään. Kun se muuttuu sietämättömäksi, hän laskeutuu ikkunalaudalta ja on taas hetken niin kuin kaikki muutkin." Tuntuu aika mahdottomalta yrittää selittää tiiviisti ja nopeasti mistä tämä romaani kertoo. Aiheita on paljon, mutta jollain melkein taianomaisella tavalla runsaus punoutuu yhteen ja muodostaa henkeäsalpaavan

Mathura: Kimalaispäivä Kumalasepäev ; suom. Katja Meriluoto Basam Books, 2015, 70 s.  Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kun esiteltiin uutta käännöskokoelmaa 8 + 8 Lauluja lahden yli. Kokoelmassa on suomalaisten runojen vironnoksia ja virolaisten suomennoksia. Antologia on jo toinen lajissaan, ensimmäinen, 8 + 8 : Eesti ja Soome luulet = suomalaista ja virolaista runoutta, julkaistiin vuonna 2013. Kiinnostuin varsinkin virolaisista runoilijoista joita en entuudestaan montaakaan tunne. Sattumalta olin jo ennen messuja lainannut kirjastosta jälkimmäisessä antologiassa mukana olevan Mathuran juuri suomennetun kokoelman Kimalaispäivä .  Takakannessa kerrotaan kokoelman runojen syntyneen kolmen kesän aikana pohjoisvirolaisessa kalastajakylässä. Runojen maisemat ovat tuttuja ja niiden tunnelmaan solahtaa kuin itsestään. Luonnon läheisyys, meren ranta, niityt ja valon liike kosteissa vanhoissa huoneissa yhdistyvät ihmisen mielentilaan nähtävästi hyvin samalla taval

Heikkinen, Antti: Pihkatappi Siltala 2013, 275 s. Tarina alkaa pienestä tuvasta jossa isä ja poika katsovat mustavalkoisesta televisiosta presidentin hautajaisia. Poika on vasta kolmevuotias, keikkuu isänsä jaloissa ja ihmettelee räsymaton raitoja. Äitiä ei näy, eikä tällä kertaa kumpaakaan mummoakaan, jotka äidittömästä pikkupojasta myöhemmin monesti pitävät huolta. Aika pian loikataan kaupunkiin, siellä nuori toimittaja on hiihtolomalla ja alkaa aikansa kuluksi naputella koneelle kertomusta sukunsa miesten vaiheista. Itseluottamusta ei kauheasti ole, mutta mieli tekee kirjoittaa. Ne hautajaiset. Internetin ihmemaailma heitti ne sattumalta eteeni ja yhdenäkin ohimossani räjähti. Muistin isän tuoksun, joka leijui nokassani kun katselin sen polvella kolmen vanhana Kekkosen hautaanpanijaisia. Lehmänpaskan ja AIV-rehun katkua, seassa moottorisahan bensaa ja traktorin polttoainetta, matkassa myös navetan takana salaa vedetyn nortin hentoinen tuulahdus. Viinitermein kiteytett

Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta Fallout, suom. Marianna Kurtto Otava, 2015, 427 s. Romaanin miljöönä on 1970-luvun Lontoo ja siellä teatterimaailma. Suurkaupunki on kultturelli ja vauhdikas, mutta vaikuttaa kuitenkin vielä myös suhteellisen viattomalta ja turvalliselta paikalta. Nuoret Paul, Leigh ja Luke ystävystyvät ja perustavat teatteriseurueen. Palo on kova ja työtä tehdään tosissaan, mutta menestyminen ei ole helppoa. Erilaiset taiteelliset näkemykset repivät ryhmän hajalle melko pian, mutta kukin jatkaa suunnallaan, pääsee eteenpäin ja saavuttaa vähitellen mainettakin. Jossain vaiheessa Luken kuvioihin tulee mukaan myös Nina, keijumainen näyttelijätär joka kaikista kirjan henkilöistä on ehkä eniten pihalla siitä, mitä elämältään haluaa. Kaikki Jonesin luomat henkilöt viehättivät minua suuresti. Romaanin ihmiskuvaus vaikuttaa aluksi ohuelta ja leijailevalta, mutta jollain mielenkiintoisella tavalla nämä negatiivisilta kuullostavat määreet kääntyvät päälaelle

T šernobylskaja molitva, suom. Marja-Leena Jaakkola Tammi, 2000, 286 s. Valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš sai tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Häneltä on suomennettu kaksi teosta, vuonna 2000 tämä Tsernobylistä nousee rukous  ja jo aiemmin, vuonna 1988 teos nimeltä Sodalla ei ole naisen kasvoja. Molemmat kirjat ovat olleet loppuunmyytyjä jo jonkin aikaa, eikä kirjastojen varastoistakaan löydy enää kuin muutamia kappaleita. Uudet painokset ovat ainakin Tammelta jo tulossa, mutta juuri nyt teoksia on todella vaikea saada luettavakseen. Niinpä olinkin hurjan iloinen, kun Hesarista aamulla huomasin, että Yle Arenalla on kuunneltavissa dramatisointi teoksesta Tsernobylistä nousee rukous.   Kuunnelman  on ohjannut ja sovittanut Radioteatterille Joel Lehtonen, äänisuunnittelu on Mikko Ahosen. Toteutus on tyylikäs, näyttelijät ovat taitavia ja musiikkivalinnoista pidin kovasti. Kuitenkin, ehkä siksi että teksti on jo itsessään niin tunteikas ja vahva, jos olisin voinut

Kettu, Katja: Yöperhonen WSOY, 2015, 325 s. Yöperhonen on Kätilön sisarteos, vai olisiko peräti äiti, sillä muistan Katja Ketun Rockradion Lauantain kuokkavieraana kertoneen, että nyt ilmestyneen romaanin materiaalia on ollut olemassa jo ennen Kätilöä. Kätilön aiheet vain nappasivat kirjailijan huomion tuolloin, paisuivat ja vaativat tulla kirjoitetuksi omaksi romaanikseen heti. Hyvä niin, sillä muuten olisi tähän jo nyt yltäkylläiseen romaaniin tullut aiheita liikaa, ja Kätilön hieno tarina ehkä hukunut kaikkeen siihen paljouteen. Yöperhosen tapahtumat sijoittuvat Suomen Lappiin Petsamoon, Venäjälle Komin ikiroudan hiilikentille ja etelämmäs, Volgan mutkaan suomalaisten uskottuun alkukotiin. Aikajana ulottuu 1930-luvulta nykypäivään. Romaanin rakenne perustuu siihen, kuinka eri aikatasojen kertomukset vähä vähältä punoutuvat toisiinsa. Kaikki alkaa siitä kun 15-vuotias Irga on riidellyt isänsä kanssa ja päättää karata kotoa. Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua et

Kuva on Sierra Leonesta, kuvaaja Mikko Takkunen Tänään 8.9. käynnistyy Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanja. Kampanjalla herätellään suomalaisia pohtimaan lukutaitonsa arvoa. Tehtävä on toisaalta mahdottoman vaikea, toisaalta aivan helppo. Varmaan kukaan meistä ei pysty määrittelemään hintaa, mutta silti tiedämme kaikki, että lukutaito on meille itse kullekin äärettömän arvokas. Omaa lukutaitoa ei nyt toki tarvitse myydä, mutta lahjoittamalla Suomen Pakolaisavun keräykseen voit lahjoittaa lukutaitoa sinne, missä siitä on eniten pulaa. Lue lisää Suomen Pakolaisavun sivulta. Siellä voit myös osallistua keräykseen. Tule mukaan, lahjoita lukutaito!

Rönkä, Matti: Eino Gummerus, 2015, 234 s. Minä en tainnut oikein osata lukea tätä romaania. Odotin koko ajan, että kohta tarina alkaa, ajattelin että tämä tässä on tämmöistä alkulämmittelyä vaan. Ja sitten se loppuikin jo. Olin odottanut kirjalta paljon. Takakansi ja ennakkomainonta oli nostanut aiheiksi eri sukupolviin kuuluvien miesten kitkaiset suhteet. Jonkinlaisen sotaan liittyvän arvoituksen paljastumistakin lupailtiin. Kiinnosti kovasti. Ja löytyihän tuo kaikki, mutta paljon miedommin ja lepsummalla otteella kerrottuna mitä olin kuvitellut. Nyt kun katson muiden arvioita kirjasta, minusta tuntuu, että olen varmaan ollut ihan nukuksissa tai muuten vain lukenut  harppoen, odottaen sitä itse kuvittelemaani alkua. Miksen ole älynnyt pysähtyä noihin hienoihin lauseihin joita muut ovat nostaneet lainauksiksi? Ehkä halusin vain nopeasti päästä yli kielen, joka tuntui ärsyttävyyteen asti etsivän leppoisaa otetta, vaikka käsiteltävät aiheet eivät olisi sellaista edellyttäneet.

Lukiessani Lumikin sydäntä ensimmäistä kertaa runot tuntuivat jäävän vieraiksi ja kokoelma vaikutti jotenkin hajanaiselta. Mutta kun pääsin loppuun, teoksen tunnelma keittyikin kokoon tummaksi ja tahmeaksi herkuksi, ihanan happoiseksi kuin kirsikkahillo. Hillittömästi omasta tilastaan taistelevat kuningattaret ja sydämen suonituksen tuntevat anatomit olivat siis tehneet voimakkaan vaikutuksen, mutta silti unohdin kirjan odottelemaan uutta lukemista aika pitkäksi aikaa. Tänään poimin runot uudelleen esiin. Lueskelin kokoelmaa puutarhakeinussa loikoillen. Aurinko paistoi matalalta ja kultasi kirjan sivuja samanaikaisesti kun keskitaivaan yli kulki pilvi ripsutellen pisaroita keinun kattoon. Jossain päin olisi varmaan näkynyt sateenkaarikin, mutta minä en malttanut nousta katsomaan. Runojen akseli on laaja. Se ulottuu Grimmin saduista lääketieteeseen ja koukkii voimakkaalla kierteellä aineksia myös historiasta. Juuri kun uppoat myyttisiin kuviin ja vakuutut alitajunnan elintär

Kirjoittamisen taide ja taito / toim. Emilia Karjula Atena, 2014, 272 s. Turussa on voinut opiskella luovaa kirjoittamista yliopiston oppiaineena jo viitisentoista vuotta. Mahdollisuudesta ensi kerran kuullessani olin hiukan hämmästynyt, tuntui kai jotenkin oudolta ajatella että kirjoittamista saati luovuutta voitaisiin opettaa. Vaativaa se saattaa ollakin, mutta kuitenkin täysin mahdollista, siitä on todisteena jo monta hienoa romaania ja runokokoelmaa. Yliopistolla esikoisteoksiaan ovat julkaisukuntoon hioneet mm. Riku Korhonen, Helmi Kekkonen ja Tiina Lehikoinen. Kirjoittamisen taide & taito on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen ensimmäin oma julkaisu. Se on artikkelikokoelma, jossa laitoksella opettaneet ja opiskelleet jakavat eteenpäin oppiaineeseen kertynyttä tietoa. Ote on paikoin käytännöllisen opasmainen, paikoin teoreettinen, mutta kauttaaltaan todella mielenkiintoinen ja innostava. Sisältö on jaettu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa Avauksia t

Lem, Stanisław: Solaris Ranskankielisestä laitoksesta suom. Matti Kannosto Kirjayhtymä, 1973, 249 s. Avaruustutkija Kris Kelvin on lähetetty Solaris-planeetan läheisyyteen telakoidulle asemalle. Saapuminen määränpäähän sujuu teknisesti melko hyvin, mutta omituista on, että kukaan aseman miehistöstä ei tule vastaanottamaan saapujaa. Pian selviää, että aluksen kapteeni Gibarian on kadonnut. Muut miehistön jäsenet vaikuttavat lähinnä sekavilta eivätkä suostu antamaan Kelvinille tietoja sen enempää Gibarianin kohtalosta kuin muustakaan tilanteesta asemalla. Solariksella tutkijoita kiinnostaa erityisesti planeetan pintaa peittävä elävä meri. Merellisen plasmahyytelön olemuksesta on kirjoitettu hyllymetreittäin tutkimusta. Plasmaan ei varsinaisesti ole saatu yhteyttä, mutta kaikki viittaa siihen, että se kykenee jotenkin lukemaan ihmisten mieliä ja muuttamaan heidän tietoisuuttaan omien kätkettyjen tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Kelvinin kohdalla tämä ilmenee niin, että hänen kym

Waters, Sarah: Parempaa väkeä The paying guests, suom. Helene Bützow Keltainen kirjasto 462 Tammi, 2015, 598 s. Champion Hillin hienostoalueella Lontoossa, yhdessä sen hiljalleen rapistuvista taloista tarjotaan vuokralle yläkerran huoneita. Vuokralaisten ottaminen on noloa mutta välttämätöntä. Perheen aikuinen tytär Frances on huolehtinut taloudesta parhaansa mukaan, mutta ilman lisätuloja hän ja äiti eivät tule enää toimeen. "Hän teki ostokset Strutton Groundin torikojuissa, kierteli myyjältä toiselle ennen ostopäätöstä, halusi varmistaa että oli varmasti kartoittanut halvimmat hinnat; lopulta hän hankki kolme rullaa ompelulankaa, kuusi paria kakkoslaadun silkkisukkia ja laatikollisen kynänteriä. Kävelymatka Vauxhallista oli tehnyt hänet nälkäiseksi, ja kun ostokset olivat laukussa, hän alkoi ajatella lounasta. Tällaisilla retkillä Frances söi usein National Galleryssa, Tate Galleryssa - jossakin sellaisessa paikassa, jossa kahvila oli niin täynnä, että siellä saattoi ti

Moran, Caitlin: Näin minusta tuli tyttö How to build a girl, suom. Sari Luhtanen Schildts & Söderströms, 2015, 360 s. Tuijata -blogissa haastetaan naistenviikon kunniaksi lukemaan kirjoja naisaiheisesti. Valitsin kirjakseni Caitlin Moranin romaanin Näin minusta tuli tyttö . Sitä on luettu blogeissa paljon jo aikaisemminkin, ja tänään ilmestyy samanaikaisesti vielä muutama uusi bloggaus joihin pääsee kätevästi tuon yllämainitun blogin kautta. Romaanissa tyttöä itsestään kasaa Johanna Morrigan, 90-luvun alussa 14-vuotias pyöreäposkinen runotyttö Wolverhamptonista. Johanna voittaa paikallistv:n kirjoituskilpailun ja pääsee esiintymään iltapäiväohjelmaan. Tilaisuus päästä esille tuntuu mahtavalta ja Johanna innostuu vähän liikaa. Tuloksena on fiasko jonka jälkeen tyttö tuskin kehtaa näyttää naamaansa kotitienoilla. Aikansa kärvisteltyään hän päättää muuttaa kaiken. Johanna on mennyttä, alkaa Dolly Wilden aika. Dolly Wilde pukeutuu mustiin, polttaa tupakkaa ketjussa ja naukk

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.   Kuvassa on Erja 8 v. Kärpäsen sivukirjaston lastenosastolla joskus 60-luvun lopulla. Olispa kaikilla lapsilla sellainen lähikirjasto kuin oli minulla tuolloin!

Giordano, Paolo: Ihmisruumis Il corpo umano, suom. Helinä Kangas WSOY, 2014, 335 s. "Monista asioista Egitto on onnistunut pääsemään eroon, mutta listasta puuttuu juuri se, mikä muistuttaa häntä kaikkein selvimmin laakson tapahtumista: vielä kolmentoista kuukautta komennuksen päättymisestä Egitto on upseerin univormussa. Kaksi kirjailtua tähteä loistaa hänen rinnassaan tistmalleen sydämen korkeudella. Hän on usein leikitellyt ajatuksella siviiliin vetäytymisestä, mutta asepuku on liimautunut hänen vartaloonsa sentti sentiltä, hiki on haalistanut kankaan ja värjännyt sen alla olevan ruumiin. Egitto on varma, että jos hän nyt riisuutuisi, myös iho lähtisi vaatteiden mukana, ja hän, jota jo pelkkä alastomuus nolottaa, tuntisi itsensä sietämättömän paljaaksi, Ja mitä hyötyä siitä olisi? Sotilas ei koskaan lakkaa olemasta sotilas. Nyt kolmekymmentäyksivuotiaana luutnantti Egitto on alistunut pitämään univormua välttämättömyytenä, kohtalon määräämänä kroonisena, näkyvänä mutta ei

Atkinson, Kate: Kaikkein vähäpätöisin asia One good turn, suom. Kaisa Kattelus Schildts & Söderströms, 2012, 388 s. Kate Atkinsonin kirjoja on suositeltu minulle jo monelta luotettavalta taholta. Nyt tartuin ensimmäiseen. Tarkoituksena oli osallistua dekkariviikkoon, mutta aikapula teki tepposet ja myöhästyin auttamattomasti. Sen verran kiinnostava Atkinsonin dekkari kuitenkin oli, että luin sen mielihyvällä loppuun vaikken kotimaisten kirjabloggreiden kesäkuiseen tempaukseen ehtinytkään mukaan. Atkinsonin henkilöt ja miljööt ovat taitavasti luotuja. Tässä tarinassa seurataan samanaikaisesti useita henkilöryhmiä. Aluksi tapahtumat vaikuttavat erillisiltä, mutta tarinan edetessä yhteyksiä ryhmien välillä alkaa löytyä. Näkökulmien vaihtelu tuo aiheen käsittelyyn mielenkiintoista monipuolisuutta, mutta toisaalta jatkuva siirtyileminen henkilöistä toisiin on hieman sekavaa ja vaati ainakin minulta lukijana tavallista tarkkaavaisempaa lukutyyliä. Tapahtumat sijoittuvat kesäise

Timonen, Karoliina: Kesäinen illuusioni Kansi Anna Makkonen WSOY, 2015, 165 s. Helteinen kesä, Saimaa ja kaksi saarta. Toisella saarella yksinäinen nainen, toisella mies. Asetelma on alusta pitäen latautunut, mutta luvassa ei tunnu olevan kepeää kesäromanssia, vaan jotain aivan muuta. Itäpuolen kierrettyäni pääsin eteläiseen salmeen. Uin lihakset väsyneinä ja kiireettä kohti laituria. Vesi tuntui jo linnunmaidolta, ja Variskalliosta kantautuva musiikki keinahteli hitaina laineina ympärilläni. Valkoisen huvilan valot heijastuivat korkealta järven pintaan asti. Päästyäni laiturin luo jäin vielä veteen nauttimaan aaltojen hivelystä. Mietin oliko naapurisaaren mies ulkona vai sisällä, näkikö hän ehkä minut, kuuliko loiskahduksen vedessä. Ajatus siitä, että hän saattoi olla minusta tietoinen, sai ihoni kihelmöimään. Pian nousisin alasti laiturille. Ei salmen takaa varmaankaan mitään näin hämärässä nähnyt, mutta mielestäni kaikki tuntui nyt tarkoitukselliselta ja intiimiltä." K

Kohta kaikki alkaa / Sari Pullinen Gummerus 2014, 288 s. Ensimmäistä sivua lukiessa teki mieli supatella ääneen, että kiitos kiitos kiitos, niin kauniisti kulki kirjoitus ja niin hienoja olivat silmiin nousevat kuvat. Pidän salaperäisistä tarinoista, sellaisista, joista ei ihan heti saa kiinni. Kohta kaikki alkaa venytti epämääräisyyttä kuitenkin vähän liiankin pitkälle, niin että aloin jo epäillä tietääkö edes kirjoittaja mihin ollaan menossa. Onko hänellä jotain sanottavaa, vai onko tarkoituksena vain maalailla viehättäviä kaipuuntäytteisiä kuvia vanhoista taloista, puutarhoista ja meren rannoista? Kyllä sitä sanottavaakin sieltä sitten löytyi, mutta ennen kuin olin päässyt puoleenväliin lukemisessa, alkoi kirjan nimi vaikuttaa melkein sarkasmilta. Oikein mitään kun ei ollut siinä vaiheessa vielä alkanut tapahtua. "Avaan matkalaukun. Hotellihuoneen ikkunasta näkyy muutama sata metriä mukulakatua. Se viettää loivasti laitimmaisten talojen taakse ja päätyy joutomaalta n