perjantai 31. heinäkuuta 2015

Solaris / Stanisław Lem

Lem, Stanisław: Solaris
Ranskankielisestä laitoksesta suom. Matti Kannosto
Kirjayhtymä, 1973, 249 s.

Avaruustutkija Kris Kelvin on lähetetty Solaris-planeetan läheisyyteen telakoidulle asemalle. Saapuminen määränpäähän sujuu teknisesti melko hyvin, mutta omituista on, että kukaan aseman miehistöstä ei tule vastaanottamaan saapujaa. Pian selviää, että aluksen kapteeni Gibarian on kadonnut. Muut miehistön jäsenet vaikuttavat lähinnä sekavilta eivätkä suostu antamaan Kelvinille tietoja sen enempää Gibarianin kohtalosta kuin muustakaan tilanteesta asemalla.

Solariksella tutkijoita kiinnostaa erityisesti planeetan pintaa peittävä elävä meri. Merellisen plasmahyytelön olemuksesta on kirjoitettu hyllymetreittäin tutkimusta. Plasmaan ei varsinaisesti ole saatu yhteyttä, mutta kaikki viittaa siihen, että se kykenee jotenkin lukemaan ihmisten mieliä ja muuttamaan heidän tietoisuuttaan omien kätkettyjen tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Kelvinin kohdalla tämä ilmenee niin, että hänen kymmenen vuotta aiemmin kuollut tyttöystävänsä Harey ilmestyy asemalle. Kun Kelvin vähitellen pääsee yhteyteen muiden tutkijoiden, Snautin ja Sartoriuksen kanssa, selviää, että heilläkin on molemmilla luonaan oma haamunsa menneisyydestä.

Lem luo hienon vaikkakin kalsean miljöön kertomalla tarkkoja yksityiskohtia aluksen tekniikasta. Teräksiset kumahdukset kaikuvat pitkillä käytävillä ja aluksen suurten soikeiden ikkunoiden takana nousevat vuoronperään eriväriset auringot. Myös meren ja sen uteliaiden liikkeiden kuvaukset ovat mielenkiintoisia ja kekseliäitä.
"Menin lähemmäksi, ja seuraavan laineen tullessa ojensin käteni. Se mikä seurasi oli uskollinen kopio ilmiöstä, joka oli pantu merkille ja analysoitu jo vuosisata sitten: aalto epäröi, vetäytyi taaksepäin ja ympäröi sitten käteni koskematta siihen niin että ohut ilmakerros erotti käsineen peittämän käteni meriplasmasta, joka äsken oli ollut vesimäistä ja oli nyt muuttunut kiinteydeltään lihan kaltaiseksi. Kohotin hitaasti kättäni, ja aalto, tai pikemminkin aallosta eronnut kieleke, nousi sen mukana ja ympäröi kättäni vihreänhohtavana läpikuultavana rakkulana. Nousin seisomaan ja kohotin käteni vielä ylemmäksi, ja hyytelömäinen aine venyi köydeksi joka ei kuitenkaan katkennut. Itse aalto jäi liikkumattomaksi rannalle jalkojeni ympärille koskematta niihin. Se oli kuin jokin outo eläin joka kärsivällisenä odottaa kokeen loppumista. Merestä oli kasvanut kukka, sen terä oli muovautunut käteni ympärille. Astuin pari askelta taaksepäin. Kukan varsi värisi, liikahteli epävarmasti ja putosi takaisin aaltoon, joka imi sen sisäänsä ja liukui taas mereen."
Solariksen filosofiset pohdinnat sen sijaan jäivät hieman pettymyksiksi. Lemin mietteitä vastaavat ajatukset tieteellisen objektiivisuuden mahdottomuudesta olivat ainakin 80-luvulla tieteenfilosofian peruskurssien vakiokamaa, siitä en sitten tiedä, kuinka uraa uurtavia ne kirjan ilmestymisaikaan 60-luvun alussa mahtoivat olla.

Solaris lienee ollut ilmestyessään hyvinkin ajankohtainen ja moderni teos ja peilaa nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin hienosti aikaansa. On yllättävää huomata, että tuolloin edistyksellinen romaani on vaikuttanut luontevalta ilman yhtäkää toimivaa naishenkilöä. Hareyn hahmo on tästä näkökulmasta katsoen liki hirteinen, onhan hän Kelvinin mielenliikkeistä syntyvä ja miehen läsnäolosta täysin riippuvainen olento. Rakkaustarinana Solaris onkin lähinnä masentava, se on täynnä syyllisyyttä, riippuvuutta ja kohtaamattomuutta.
"Pinnalta olin tyyni; sisimmässäni, myöntämättä sitä oikeastaan edes itselleni, minä odotin jotakin. Hareyn paluutako? Miten minä olisin voinut odottaa? Me kaikki tiedämme olevamme aineellisia olentoja, ja meitä hallitsevat fysiologian ja fysiikan lait, joita kaikkien tunteidemme yhteinen voimakaan ei riitä kumoamaan. Voimme vain halveksia niitä. Rakastavaisten ja runoilijoiden ikivanha usko rakkauden mahtiin, joka voittaa itse kuolemankin, on valhetta, täysin hyödytöntä eikä edes huvittavaa. Onko siis ihmisen alistuttava olemaan ajan kulkua mittaava kello, joka on milloin epäkunnossa, milloin korjattu toimivaksi, ja jonka mekanismi synnyttää epätoivoa ja rakkautta heti kun kellon rakentaja panee koneiston käyntiin? Onko meidän opittava tottumaan ajatukseen, että jokainen ihminen kokee uudelleen vanhoja tuskia, jotka ovat sitäkin kiduttavampia koska toistuminen saa ne näyttämmään naurettavilta? Että ihmisen olemassasolo toistuu toistumistaan, se vielä sopii, mutta että se toistuu kuin jokin tylsä arkipäiväinen sävelmä tai äänilevy, jota joku humalainen soittaa yhä uudestaan syöttäen automaattiin aina uusia ja uusia kolikoita..."
Kirjaan sai minut tarttumaan kotimaisten kirjablogien klassikkohaaste. Muiden haasteeseen vastaavien juttuihin pääsee kätevästi blogista Reader, why did I marry him. Siellä ilmestyy koontipostaus, jossa paljastetaan kaikki nolot tähän asti lukematta olleet klassikot.

18 kommenttia:

  1. Minä luin Lemiltä tässä keväällä Kyberiaan, joka oli melkoisen vinkeä tapaus. Solaris on vielä lukematta, mutta aion sen kyllä jossain vaiheessa kahlata. Ajan kulku näkyy joissain scifi-romaaneissa todella hyvin, se on ihan totta. Minua kiinnostaa tässä tämä "plasmameri" hirveästi ihan biologian kannalta, joten pitääkin ehkä ruveta jo katsomaan tätä kirjaa sillä silmällä kirjaston hyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meren kuvaus on kirjan parasta antia, se on kekseliäs ja kiehova. Samoin kuin kyllä kylmän avaruusaluksenkin kuvaus, sekin on taidokkaasti ladattu täyteen kalseita ja kaikuvia tunnelmia.

      Poista
  2. Kiinnitin tekstissäsi huomiota juurikin tuohon, mistä Linnea mainitsi eli ajan kulkuun. On minusta kiinnostavaa, että myös scifi voi olla tavallaan ajallisesti vanhentunutta, vaikka se kuvaisikin aikaa, joka on ns. edessämme. No, nyt tuli sanottua vähän monimutkaisesti.

    Kirjoituksesi kyllä herätti kiinnostusta tätä teosta kohtaa ja juuri erityisesti tuon aikajutun kanssa. Aikansa lapsi. Kiitos Erja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minuakaan nyt varsinaisesti kaduta että tämä tuli luettua, vaikka aika lailla juuri odotusten kaltainen tämä olikin, siis että siis ei ihme etten ole aikaisemmin lukenut :) Jatkan nyt tätä monimutkaisesti sanomisen perinnettä tässä :)

      Poista
  3. Scifi-klassikot ovat minulle erittäin vierasta aluetta, mutta tämä kuulostaa aika mielenkiintoiselta. Elokuvaversiona olen tämän nähnyt, ja mieheni taitaa pitää tästä kirjasta. Voisinpa siis hyvinkin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minulla, scifi on aika oudoksi jäänyt genre, täytyisi varmaan paikkailla vähän enemmänkin nyt kun on alkuun päästy.

      Poista
  4. Pädäng! Haastanpa tässä sinut kolmen kirjan haazteeseen. Ei tarvitse lukea mitään uutta, vaan riittää valita suosikkeja tai inhokkeja, joihin haluaisi palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooooz! Suosikkeja tulee heti mieleen, mutta tuossapa vasta haastetta onkin, inhokki johon palata, hmmmm :D

      Poista
  5. Tämä klassikkohaaste on todella kiehtova, sillä bloggaajat ovat lukeneet niin erilaisia kirjoja. Scifi ei ole ollut lukupinoistani korkeimpia. Luin keväällä Tieteiskirjallisuuden käsikirjan, ja se sekä juttusi aktivoi scifi-kirjakiinnostuksen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, tiedossa siis hyviä scifi-vinkkejä? Voisin tarvita muutaman. Sen verran ennakkoluuloinen kuitenkin vielä olen, että kelpuutan sitten vain ne kaikkein parhaimmat :D

      Poista
  6. Kirjaa en ole lukenut, mutta siihen perustuva Tarkovskin elokuva on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla jonkinasteista kulttikamaa molemmat :)

      Poista
  7. Tämäpä onkin minulla aivan uusi tuttavuus. Pitänee laittaa korvan taakse seuraavaa klassikkohaastetta ajatellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ehtinyt vieä käydä lukemassa muiden klassikkohaastejuttuja, mutta odotan kyllä löytäväni monta hyvää vinkkiä jatkoon itsellenikin.

      Poista
  8. Sait tämän sitten kuitenkin luettua! Enpä tiennyt, mistä tämä tarkalleen kertoo, mutta nyt tiedän. Saattaa itseltäni jäädä ikuisesti lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, urakka onnistui lopulta helpommin mitä olisin luullut. Mutta kyllä mä mieluummin suosittelen joitain muita kirjoja :)

      Poista
  9. Tarkovskin elokuva on huikea, mutta scifi ei jostain syystä uppoa kovin hyvin kirjallisessa muodossa. Ehkä humanistisieluni ei vain ymmärrä kaikkia niitä tiedeselostuksia :D Apinoiden planeetasta kyllä tykkäsin H. G. Wellsin romaaneiden lisäksi, eli niitä voisin suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suosituksista, pistän korvan taakse.
      Mietin tässä vielä scifiä genrenä, ja huomaan, että enhän minä sitä kokonaisuudessaan vierasta, varsinkin elokuvista olen joistan tykännyt tosi paljon. Mutta ne on kaikki olleet sellaisia jotka tehty vähän kieli poskessa, tai muuten vaan päästetty jotkut avaruuden limanuljaskat hauskasti lievästi överiksi. Sitten kun aletaan olla kovasti tosissaan, niinkuin Lem ja käsittääkseni myös Tarkovski yleensä ovat, ja yhdistetään siihen scifiä, niin siinä on yhdistelmä joka saa minut vaivaantuneeksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!