tiistai 27. joulukuuta 2016

Ihminen on iso fasaani / Herta Müller

Kuva: Peter Turnley, ote suomennoksen 2. painoksen kannesta. 

Herta Müller kuvaa elämää Ceaușescun ajan Romaniassa, maaseudulla pienessä toivonsa menettäneessä saksalaiskylässä. Teos koostuu lyhyistä tarinoista, jotka kaikki kertovat jonkin pienen, aluksi erilliseltä ja joskus mitättömältäkin tuntuvan yksityiskohdan kylän ihmisten elämästä. Mylläri Windisch vahtaa tyttärensä jalkoja tämän kävellessä. Kun jalkaterät kääntyvät ulospäin, se tietää isälle häpeää, sillä silloin kaikki kylän ukot näkevät, ettei tyttö ole enää neitsyt. Yövartija näkee unta kuivasta maasammakosta, joka puhuu hänelle vaimon suulla. Puusepän äiti ahmii melonia valkoisin kylmin hampain, mikään muu ei enää voi viilentää hänen suoliensa poltetta. Ja kylän keskellä kasvaa omenapuu, joka aina öisin syö itse omat omenansa.

Kaikilla kylän asukkailla on sama toive: päästä pois. Passia varten lahjotaan sekä pappia että pormestaria, ja tässä touhussa on kaikki kaupan.  Aivan samoin kuin oli silloin, kun Windischin vaimo Katharina oli viisi vuotta vankina Venäjällä.
Kun ruoho suli ensimmäisen kerran, kivisissä lumipälvissä kasvoi terävää, laihaa ruohoa. Katharina oli myynyt talvitakkinsa kymmenestä leipäviipaleesta. Hänen vatsansa oli siili. Katharina keräsi joka päivä tukun ruohoa. Ruohosoppa oli lämmintä ja hyvää. Siili veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon. Sitten tuli toinen lumi. Katharinalla oli villahuopa. Päivisin se oli hänen takkinaan. Siili pisteli. Pimeän laskeuduttua Katharina kulki lumen valoa kohti. Hän kyyristyi. Ryömi vartijan talon ohi. Katharina meni miehen rautasankyyn. Mies oli kokki. Hän sanoi Katharinaa Kätheksi. Kokki lämmitti häntä ja antoi hänelle perunoita. Ne olivat kuumia ja makeita. Siili veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon.
Müller kirjoittaa lyhyttä tikuttavaa lausetta, aivan kuin järkyttävät huomiot olisi saatava sylkäistyä ulos nopeasti sellaisinaan, ilman pehmentäviä välisanoja tai selitteleviä sivulauseita. Aluksi sähkösanomakieltä on ikävä lukea, mutta siihen tottuu ja jollain tavalla se tuntuu myös lisäävän sanoman vaikuttavuutta.

Ihmiskuvaus on ankaraa, Müller riisuu henkilönsä aivan paljaiksi, perustarpeidensa perään huutaviksi raakalaisiksi. Haaveista tai tunteista ei puhuta, edes häpeään ei kaikilla ole varaa. Samalla kerrontaa kuitenkin värittää myös mystisyys, joka tuo kauneutta ankeuden keskelle. Kertomuksen henkilöt eivät näitä satumaisia välähdyksiä tunnu huomaavan, mutta lukijalle ne näytetään ja se tekee lukemisesta vaivan arvoista.

Herta Müller sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Palkintolautakunnan perustelussa sanottiin mm. että hänen teksteissään yhdistyvät runouden tiiviys ja proosan suoruus. Ihminen on iso fasaani sopii hyvin määritelmään, se on sivumäärältään pieni mutta sisällöltään mittava romaani, jota lukiessa tarkkaavaisuuden ei kannata antaa herpaantua hetkeksikään.

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani
Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt, suom. Raija Jänicke
Tammen keltainen kirjasto 1990, 110 s.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät / Maylis de Kerangal

Kuva: Cocoparisienne/Pixabay

Elävät ja kuolleet, kaksi suurta kertomusta joihin Maylis de Kerangal kietoo tuhat pienempää tarinaa. Vedenjakajana on hetki, jolloin ihmissydän siirretään rintakehästä toiseen.
"Sydän nostetaan pois Simon Limbresin ruumiista. Sen voi nähdä irrallaan ja se tuntuu käsittämättömältä, lyhyen hetken voi tarkastella sen massaa ja volyymiä, katsoa sen symmetristä muotoa, pullistumia sen molemmilla puolilla, sen kauniin karmiinin- tai sinooperinpunaista väriä, siinä voi yrittää nähdä rakkauden universaalin kuvasymbolin, pelikorttien tunnuksen, t-paidan logon - I♥NY - kuninkaiden hautoihin ja pyhäinjäännöslippaisiin veistetyn korkokuvan, veijari-Eroksen symbolin, uskonnollisten kuvien Jeesuksen pyhän sydämen - niissä sydäntä pidellään kädessä ja näytetään maailmalle, verisiä kyyneliä valuvana mutta hehkuvan valon ympäröimänä - tai kaikki tekstiviestien kuvaikonit, jotka välittävät mitä erilaisimpia lemmentunteita. Virgilio tarttuu siihen ja upottaa sen välittömästi maljaan, jossa on läpinäkyvää nestettä, kardioplegialiuosta, joka varmistaa elimelle 4 °C lämpötilan - sydän täytyy viilentää nopeasti, jotta se säilyisi mahdollisimman hyvin - minkä jälkeen koko hoito pakataan steriiliin turvapussiin, sitten toiseen pussiin ja sen jälkeen kaikki viedään jäämurskan ympäröimänä pyörillä varustettuun kylmälaukkuun. "

Maylis de Kerangalin tavassa kertoa on jotain valtavan vaikuttavaa. Kieli on samanaikaisesti sekä tunteellista että hyvin kylmää, poikansa pian menettävien vanhempien hätä vertautuu lääketieteelliseen tarkkuuteen. Teksti vyöryy eteenpäin ilman turhia pisteitä, kiihtyvän hengityksen tahtiin. Kertoja näkee aivan kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja kirjaa sen ylös sellaisenaan, selittelemättä. Sattuman oikut ja elämän hauraus korostuvat ilman että niitä tarvitsee mitenkään osoitella.


Kotimaassaan Ranskassa romaani on saanut jo kokonaista kymmenen kirjallisuuspalkintoa ja näiden lisäksi se on listattu Man Booker International -palkintoehdokkaaksi. Suomalaisissa lehdissä teosta on arvosteltu harvakseltaan, mutta uusimmassa Parnassossa (6-7/2016) on kirjasta ja sen kirjoittajasta Tommi Melenderin tekemä haastatteluun perustuva laajahko ja mielenkiintoinen artikkeli. Kerangal kertoo siinä mm. kirjallisista soittolistoista, joita hän kerää omaa kirjoittamistaan varten. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät -romaania työstäessään hän oli lukenut erityisesti Francois Villonin runoja ja Claude Simonin romaaneja, kuoleman kulttuurihistoriaa, ornitologiaa ja lääketiedettä käsitteleviä teoksia sekä surffauslehtiä. Yksityiskohtia pursuva, tarkka kirjoitustyyli saa artikkelissa selityksen, kun Kerangal kertoo sen olevan kaunokirjallisen eetoksensa kulmakivi. "Sellainen kirjailija, joka ei piittaa yksityiskohdista, on laiska ja välinpitämätön, eikä hänen proosansakaan voi olla syvää ja merkityksellistä", kirjailija sanoo.

Kerangalin kerronnan tarkkuus sai Ompun miltei anomaan armoa, Lukuneuvoja pyytää Kerangalia lisää ja äkkiä ja Mummo matkalla toteaa romaanin peräti "palauttavan asiat - ne elämää suuremmat - laakista oikeisiin mittasuhteisiin". En siis ole ainoa vaikuttunut.

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
Réparer le vivants
suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen
Siltala 2016, 255 s.