Ihminen on iso fasaani / Herta Müller
 |
| Kuva: Peter Turnley, ote suomennoksen 2. painoksen kannesta. |
Herta Müller kuvaa elämää Ceaușescun ajan Romaniassa, maaseudulla pienessä toivonsa menettäneessä saksalaiskylässä. Teos koostuu lyhyistä tarinoista, jotka kaikki kertovat jonkin pienen, aluksi erilliseltä ja joskus mitättömältäkin tuntuvan yksityiskohdan kylän ihmisten elämästä. Mylläri Windisch vahtaa tyttärensä jalkoja tämän kävellessä. Kun jalkaterät kääntyvät ulospäin, se tietää isälle häpeää, sillä silloin kaikki kylän ukot näkevät, ettei tyttö ole enää neitsyt. Yövartija näkee unta kuivasta maasammakosta, joka puhuu hänelle vaimon suulla. Puusepän äiti ahmii melonia valkoisin kylmin hampain, mikään muu ei enää voi viilentää hänen suoliensa poltetta. Ja kylän keskellä kasvaa omenapuu, joka aina öisin syö itse omat omenansa.
Kaikilla kylän asukkailla on sama toive: päästä pois. Passia varten lahjotaan sekä pappia että pormestaria, ja tässä touhussa on kaikki kaupan. Aivan samoin kuin oli silloin, kun Windischin vaimo Katharina oli viisi vuotta vankina Venäjällä.
Kun ruoho suli ensimmäisen kerran, kivisissä lumipälvissä kasvoi terävää, laihaa ruohoa. Katharina oli myynyt talvitakkinsa kymmenestä leipäviipaleesta. Hänen vatsansa oli siili. Katharina keräsi joka päivä tukun ruohoa. Ruohosoppa oli lämmintä ja hyvää. Siili veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon. Sitten tuli toinen lumi. Katharinalla oli villahuopa. Päivisin se oli hänen takkinaan. Siili pisteli. Pimeän laskeuduttua Katharina kulki lumen valoa kohti. Hän kyyristyi. Ryömi vartijan talon ohi. Katharina meni miehen rautasankyyn. Mies oli kokki. Hän sanoi Katharinaa Kätheksi. Kokki lämmitti häntä ja antoi hänelle perunoita. Ne olivat kuumia ja makeita. Siili veti pariksi tunniksi piikkinsä piiloon.Müller kirjoittaa lyhyttä tikuttavaa lausetta, aivan kuin järkyttävät huomiot olisi saatava sylkäistyä ulos nopeasti sellaisinaan, ilman pehmentäviä välisanoja tai selitteleviä sivulauseita. Aluksi sähkösanomakieltä on ikävä lukea, mutta siihen tottuu ja jollain tavalla se tuntuu myös lisäävän sanoman vaikuttavuutta.
Ihmiskuvaus on ankaraa, Müller riisuu henkilönsä aivan paljaiksi, perustarpeidensa perään huutaviksi raakalaisiksi. Haaveista tai tunteista ei puhuta, edes häpeään ei kaikilla ole varaa. Samalla kerrontaa kuitenkin värittää myös mystisyys, joka tuo kauneutta ankeuden keskelle. Kertomuksen henkilöt eivät näitä satumaisia välähdyksiä tunnu huomaavan, mutta lukijalle ne näytetään ja se tekee lukemisesta vaivan arvoista.
Herta Müller sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Palkintolautakunnan perustelussa sanottiin mm. että hänen teksteissään yhdistyvät runouden tiiviys ja proosan suoruus. Ihminen on iso fasaani sopii hyvin määritelmään, se on sivumäärältään pieni mutta sisällöltään mittava romaani, jota lukiessa tarkkaavaisuuden ei kannata antaa herpaantua hetkeksikään.Herta Müller: Ihminen on iso fasaani
Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt, suom. Raija Jänicke
Tammen keltainen kirjasto 1990, 110 s.
Tämä taitaa olla vielä omassa lukemattomien kirjojen pinossa, mutta kiitos kiinnostavasta postauksesta ja tuo kuva on hieno.
VastaaPoistaMinullakin Herta Müller sai odotella aika kauan, toki heti Nobelin jälkeen ajattelin että luen, mutta vasta lukupiiriläisten ehdotuksesta tämä nyt tuli luettua. Minulla oli sellainen käsitys, että Müller on jotenkin raskasta ja vaikeaa, enkä nyt ihan väärässäkään tainnut olla. Tarina on ankea, mutta siinä on myös paljon kiehtovia aineksia, jotka kannustavat lukemaan eteenpäin.
PoistaKuva on ote suomenkielisen laitoksen toisen painoksen kannesta. Kannen on suunnitellut Markko Taina ja kuva on Peter Turnleyn (CORBIS / Skoy).
Olen lukenut Mülleriltä vain Tänään en halunnut tavata itseäni ja se oli sellainen kokemus, että sen jälkeen en ole Mülleriin tarttunut. Tuo mitä sanot kielestä, lyhyistä lauseista, sähkösanomamaisuudesta oli minullakin jonkinlainen kompastuskivi. Toisaalta sitten Müller on hurjan taitava kirjoittaja, mutta en ehkä vielä ole keksinyt, miten minun pitäisi häntä lukea.
VastaaPoistaAika raa'alta tämä Fasaanikin kuulostaa, mutta varmasti juuri kuten kirjoitat, että kaikesta huolimatta on myös kauneutta kaiken keskellä.
Raakaa on ja ankaraa, ei ollenkaa hilpeää luettavaa. Ei kannata tarttua näihin jos on apea jo valmiiksi, usko ihmisiin ei näitä lukiessa ainakaan parane.
PoistaSilti tässä ainakin oli jotain sellaistakin että haluaisin lukea lisää, vaikka vähän luulenkin, että oikeanlaista tarpeeksi voimallista tunnetilaa ei ehkä ihan pian ole odotettavissa.
Minä olen lukenut tämän ja oli kyllä tosi rankka ja hurja kirja! Aion varmasti lukea Mulleriä joskus lisää, mutta vasta sitten joskus kun on aikaa keskittyä ja paneutua teksiin. Kiireen keskellä lyhyet tikuttavat lauseet ja rankka sisältö on vaan liian raskas yhdistelmä.
VastaaPoistaTämä taitaa olla ollut aika monelle samanlainen lukukokemus; hieno, mutta vähän liian rankka. Arvostusta on, mutta ei silti välttämättä ainankaan ihan välitöntä halua lukea lisää.
PoistaErja, Müller ie mässäile, vain kuin toteaa, mutta lyhyetkin lauseet sisältävät niin paljon.
VastaaPoistaOlen lukenut ilmeisesti kaikki Müllerit yhtä lukuunottamatta ja pitänyt. Myös tästä.
Toteaa niin tarkasti ja terävästi että hirvittää!
PoistaKuvittelen etten olisi mitenkään kovin helposti ahdistuvaa tyyppiä, mutta tämä tarina osui niin kovaa että itsevarmuus tuon suhteen kyllä notkahti.
Minkäänlaista armahdusta tai ratkaisua ei tule, lukija joutuu vaan nielemään koko katkeran kalkin siitä miten pahoja ihmiset voi olla toisilleen. Vaikuttavaa tekstiä, ja niin hiton ahdistavaa.