Kirjamuistikirja

Melkein pelotti ryhtyä lukemaan tätä kirjaa. Aiheesta tuli niin elävästi mieleen yksi 80-luvun suosikkielokuvistani, Frances . Se on Jessica Langen ja Sam Shepardin tähdittämä ja Graeme Cliffordin ohjaama elokuva lahjakkaasta ja kunnianhimoisesta näyttelijästä Frances Farmerista, joka Hollywoodin pinnallisuuteen tympääntyneenä suistuu ensin päihteisiin ja lopulta menettää hermonsa niin, että joutuu psykiatriseen sairaalaan. Siellä häntä hoidetaan mm. insuliini- ja sähköshokein. Elokuva on hieno mutta äärettömän surullinen.  Oamaru Busty Beach Kuva:  Pil / Flickr Framen ja Farmerin tarinoissa on yhtäläisyyksiä, mutta onneksi tässä Riitta Jalosen romaanissa päähenkilö, uusiseelantilainen kirjailija  Janet Frame  selviää viime vuosisadan puolivälin epäinhimillisestä psykiatrisesta hoidosta huomattavasti amerikkalaista kohtalontoveriaan paremmin. Kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan  osoitus taiteen voimasta, siitä kuinka kieli ja sanat voivat pelas...

Kuva: Wikimedia Commons Romaani koostuu kahdesta kertomuksesta, joilla ensin ei tunnu olevan mitään tekemistä keskenään. Ensimmäisessä mies ja nainen eroavat, toisessa Kolumbus löytää Amerikan. Mitä pidemmälle tarinat etenevät, sitä selvemmältä alkaa näyttää, että yhtymäkohtia sittenkin on. Molemmissa tarinoissa ollaan huikealla löytöretkellä. Matkan onnistumisesta ei ole takeita, mutta halu saada tietää mitä perillä odottaa on niin kova, että se kantaa yli myrskyävien merien uusille tuntemattomille rannoille. "Mieheni vetää henkeä. Niin kuin tehdään, kun ollaan sanomassa jotain, mikä muuttaa kaiken. Ilma kohoaa rintaan, pysähtyy hetkeksi ja purkautuu sitten pois. Ja tämän hän sanoo: – Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen. Niin sanoo mieheni, neljäkymmentä vuotta myöhässä." Ahavan romaani ei kuitenkaan kerro miehen transsukupuolisuudesta, vaan siitä, miltä tuntuu vaimosta miehen alkaessa toteuttaa toivomaansa muutosta. Vaimo tahtoo ymmärtää, ja aluksi hän iloitse...

Tuuli Salmisen  esikoisromaani  Surulintu  käynnistyy hitaasti.  Kirjailija Jaakob Kara on saanut tietää sairastavansa syöpää, aikaa on vain muutamia viikkoja. Mies itse on väsynyt ja suhtautuu tietoon lähestyvästä kuolemasta rauhallisesti, mutta vaimo Ellen on peloissaan. Seesteinen Jaakob ja kopea ja vauhko Ellen tuntuvat aluksi kovin epäsuhtaiselta parilta ja on vaikea ymmärtää, mikä heitä pitää yhdessä. Tarina alkaa muotoutua Ellenin ja Jaakobin sisarentyttären Miriamin kertomana, mutta varsinaisesti se avautuu vasta Jaakobin kuoleman jälkeen naisten päästessä lukemaan hänen muistikirjojaan. Kun elämänkokoiset salaisuudet alkavat paljastua, tuntuu kuin kerronnan tempokin kiihtyisi.  Kuva: Pixabay "Kolme päivää sitten hän sanoi minulle, että tietää lähtöpäivänsä. Hän on nähnyt unta linnuista, jotka asettuvat symmetriseen ympyrään luonnottoman tyynen veden pinnalle. Uni unelta niitä on vähemmän. En halua tietää, montako niitä on jäljellä." Kirjan...

Jonah and the Whale / Pieter Lastman 1621 A.S. Byatt on sanonut: "Silloin tällöin joku kirjailija muuttaa koko kirjallisuuden kentän pääni sisällä. Viimeisin on ollut Sjón, jonka kirjat ovat hyvin jännittäviä ja poikkeavat kaikesta, mitä olen koskaan lukenut."  Kirjallisuuden kenttä, millainenhan se minun pääni sisällä mahtaa olla? Varmaan sillä lailla jäsentymätön ja liikkuva, ettei yksittäisiä muutoksia ole helppo havaita, mutta erikoisen ja kirkkaan viivan  Sjón sen kuvaan taatusti piirtää.  Sjón on maaginen sadunkertoja, yhtä aikaa lyyrinen ja raaka. Hän maalaa kuvansa maksoittuneella verellä ja kukkaisten kultapölyllä ja kertoo samassa lauseessa kauneimmasta rakkaudesta ja kaunaisimmasta vihasta. Valaan suusta on historiallinen romaani, jonka henkilökuva Jonas Pálmasonista perustuu 1600-luvulla noituudesta syytetyn alkemistin Jón Guðmundssonin elämään. Sjón on ottanut lähtökohdakseen maallikkotiedemiehen muistiinpanoja, runoja ja luonnontieteellisiä k...

Kuva: Anneileino / Pixabay Philip Teirin Tällä tavalla maailma loppuu sijoittuu suureellisesta nimestään huolimatta aika pieneen mittakaavaan, se kertoo perheen kesästä huvilalla Maitolahdella, jossain Pietarsaaren lähellä meren rannalla. Tarina alkaa intiimillä kuvauksella autosta, jossa äiti ja poika odottavat ukkoskuuron loppumista. Hetki on lyhyt mutta toimii loistavana johdatuksena kertomuksen pysähtyneeseen, hieman pahaenteiseen tunnelmaan. "Vihreä Toyota on pysäköity rannan tuntumaan, metsäkumpareelle. Sataa, vesi uurtaa auton ympärille liejuun purosia, jotka virtaavat metsän suuntaan, mustikanvarpujen joukkoon. Poika ajattelee äidin liioittelevan, he piiloutuvat näin vain siksi että äiti pitää seikkailuista. He olisivat yhtä hyvin voineet jäädä sisälle odottamaan ukonilman laantumista. "Renkaat eivät johda sähköä", äiti sanoo, "missään ei ole niin hyvässä turvassa kuin autossa. Pyöräthän on tehty kumista. Istumme täällä, kunnes aurinko taas tulee e...

Kuvassa ote kirjan kannesta Emma Clinen Tytöt on aikalailla täydellinen romaani. Sen juoni on mielenkiintoinen ja juuri sen verran pelottava että on pakko saada tietää kuinka kaikessa lopulta käy. Henkilöt ovat ainakin naislukijalle samaistuttavia, miljöönä ihana Kalifornia ja aikakausi sopivasti nostalginen 60-luku. Cline kirjoittaa todella hyvin, vetoaa tunteisiin ja vie lukijan heti syvälle mukaan tarinaan. Suomennoksen kieli on virheetöntä ja sisältöäkin löytyy. Clinen pohdinta Evien epätoivoisesta halusta tulla nähdyksi, olla joku tai ainakin kuulua johonkin ravistelee tavanomaista ajattelua taustalla pysyttelevistä tytöistä. "Sen jälkeen kun olin huomannut puiston poikki oikaisevat tytöt, en saanut katsettani enää irti heistä.  Mustatukkaisen tytön ja hänen seuralaistensa nauru oli kuin moite minun yksinäisyydelleni. Odotin jotakin, tietämättä mitä. Ja sitten se tapahtui. Nopeasti, mutta minä näin sen: mustatukkainen tyttö nykäisi mekkonsa kaula-aukkoa alemma...

Kuva: Flickr / [i.c.e.] Elizabeth Harrowerin Tietyissä piireissä -romaanin lukeminen herätti lukupiirissä halun lukea jotain muutakin Australiaan sijoittuvaa. Pyysin tutuilta kirjabloggareilta suosituksia, ja saamastani pitkästä listasta valitsimme Tim Wintonin Maantiemusiikkia. En tiedä kuinka hyvin melko epäsosiaaliset päähenkilöt Georgie, Luther ja Jim käyvät keskivertoaustralialaisista, mutta luonnonkuvauksessa saatiin juuri sitä mitä kaivattiinkin. Tarina alkaa White Pointista, pienestä kalastajakylästä Australian lounaiskolkassa. Kylän edustalla on pitkä ja kaunis ranta. Siellä on useimmiten autiota, sillä varsinkin miesten ajan vie raskas työ merellä. Kalaa ja äyriäisiä pyydetään kilpaa ja toisten saaliita kadehtien, salakalastajia ei suvaita.  Georgie on 40-vuotias maailmaa kiertänyt levoton sielu, joka omaksikin yllätyksekseen on asettunut kylän mahtimiehen Jimin avopuolisoksi ja sijaisäidiksi tämän kahdelle pojalle. Suhde ei alunalkaenkaan ollut kovin intoh...

Kuva: Unsplash / Pixabay Alain Claude Sulzer on sveitsiläinen kirjailija, jolta on tähän mennessä julkaistu Suomessa kolme teosta. Helen Mosterin suomentama Irti liitoksistaan on näistä suomennoksista toinen. Tarinan keskiössä on kuuluisa pianisti, Marek Olsberg, joka yhtäkkiä, kesken Berliinin filharmonian konsertin, tekee jotain täysin ennalta-arvaamatonta. Marekin elämä muuttuu kertaheitolla, mikä jo sinänsä on yllättävää, mutta vielä yllättävämpää on se, kuinka mittavasti tapahtuma vaikuttaa useiden muidenkin elämään. "Noin kolme minuuttia ennen Hammerklavier-sonaatin, tuon pianomusiikin virstanpylvään viimeisen osan loppua, noin yhdeksän minuuttia kestäneen soiton jälkeen vähän ennen maaliin pääsyä Marek Olsberg pysähtyi odottamatta ja kohotti hitaasti kätensä. Se että kappale ei ollut lopussa vaan hän oli keskeyttänyt sen etuajassa, että nyt siis tapahtui jotain epätavallista, kävi heti selväksi jopa niille, jotka eivät olleet kuulleet tätä sonaattia koskaan aiemmi...

Kuva: Text Publishing Company 2015, ote pokkarin kannesta Zoe ja Russel Howardilla on aina ollut kaikkea. Rakastavat vanhemmat, kaunis koti meren rannalla, ystäviä ja menestystä.  Nuorten itsevarmuus näyttää sisäsyntyiseltä, maailma on tehty heitä varten eikä heidän mieleensä hevillä juolahda, että joku muu saattaisi tuntea toisin. Russel tutustuu orpoon sisaruspariin, Annaan ja Stepheniin. Hän tuo uudet ystävänsä kotiinsa ja huolimatta erilaisista lähtökohdista ja tulevaisuuden näkymistä nuoret ystävystyvät. Vuosien kuluessa ystävyys syvenee, Zoe ja Stephen menevät jopa naimisiin. Rakkaudesta ja fyysisestä vetovoimasta huolimatta pariskunnan on vaikea ymmärtää toisiaan. Vähitellen hyvätkin tarkoitukset alkavat kääntyä itseään vastaan ja varsinkin Zoe on ajoittain hyvin onneton. Elizabeth Harrower tutkistelee luokkaerojen vaikutuksia yksilöiden elämään kiihkottomasti ja ymmärtävästi. Hän ei tuomitse ketään, mutta näyttää sekä rikkaiden omahyväisen itseriittoisuuden että hei...

Kuva: Cocoparisienne/Pixabay Elävät ja kuolleet, kaksi suurta kertomusta joihin Maylis de Kerangal kietoo tuhat pienempää tarinaa. Vedenjakajana on hetki, jolloin ihmissydän siirretään rintakehästä toiseen. "Sydän nostetaan pois Simon Limbresin ruumiista. Sen voi nähdä irrallaan ja se tuntuu käsittämättömältä, lyhyen hetken voi tarkastella sen massaa ja volyymiä, katsoa sen symmetristä muotoa, pullistumia sen molemmilla puolilla, sen kauniin karmiinin- tai sinooperinpunaista väriä, siinä voi yrittää nähdä rakkauden universaalin kuvasymbolin, pelikorttien tunnuksen, t-paidan logon - I♥NY - kuninkaiden hautoihin ja pyhäinjäännöslippaisiin veistetyn korkokuvan, veijari-Eroksen symbolin, uskonnollisten kuvien Jeesuksen pyhän sydämen - niissä sydäntä pidellään kädessä ja näytetään maailmalle, verisiä kyyneliä valuvana mutta hehkuvan valon ympäröimänä - tai kaikki tekstiviestien kuvaikonit, jotka välittävät mitä erilaisimpia lemmentunteita. Virgilio tarttuu siihen ja upottaa ...

. On helteinen elokuu vuonna 1988. Peter on vierailulla Uudessakaarlepyyssä, lapsuudenkodissaan. Hän näkee vanhempansa ensimmäistä kertaa samalta tasolta, aikuisina itsenäisinä ihmisinä, ei vain äitinä ja isänä. Samalla hän ymmärtää heidän suhteestaan jotain sellaista, josta ei oikeastaan haluaisi olla tietoinen. Mutta aika on kulunut, lapsuus on auttamatta ohi. Toisaalla Turussa, tarkemmin vielä Port Arthurin kaupunginosassa Rauhankadulla, on vuosi 2014. Peter pesee vaimonsa pyykkejä ja miettii, aikooko Seepra jättää hänet, vai onko kiinnostus Mäkiseen vai väliaikaista, kuten vaimon aikaisemmatkin naissuhteet ovat olleet. Peter muistelee isäänsä ja miettii omaa isyyttään, juuri aikuistuneeseen poikaan on vaikea saada yhteyttä. Siinä missä aiemmin ilmestynyt Valkea kuulas kertoi äidin ja pojan suhteesta, Laudatur keskittyy isiin ja poikiin. Jonkinlainen isähahmo on myös professori Tulijärv. Peter vierailee vanhan esimiehensä luona tämän kutsusta. Tulijärv on sairas...

Kuva elokuvasta The Swimmer (1968) ohj. Frank Perry Deborah Levyn Uiden kotiin on hämmentävän upea kirja. Jo kirjan nimi kiusasi heti kun sen kuulin, se toi mieleen kuvia miehestä uimassa altaasta toiseen. Muistin hämärästi tunnelmaltaan hyvin omalaatuisen  elokuvan  ja aloin odottaa kirjalta jotain samaa. Enkä ollenkaan turhaan, Uiden kotiin  osoittautui harvinaislaatuisen latautuneeksi ja voimakkaaksi tarinaksi. Tarina alkaa keskiyöllä vuoristotiellä. Alpes-Maritimes, Ranska, heinäkuu 1994: "Kun Kitty Finch irrotti otteensa ohjauspyörästä ja sanoi rakastavansa häntä, hän ei enää tiennyt olivatko sanat uhkailua vai keskustelua. Kittyn silkkimekko luisui harteilta tämän kumartuessa ohjauspyörän ylle. Tien yli juoksi jänis ja auto heilahti. Mies kuuli sanonvansa: Mitä jos vain heittäisit repun selkään ja lähtisit katsomaan Pakistanin unikkopeltoja niin kuin halusit? Niin, nainen sanoi. Hän haistoi bensiinin. Naisen kädet syöksähtelivät ohjauspyörällä kuin lokit, ...

"Loneyta ei voinut oikeasti tuntea. Se muuttui jokaisen vuoroveden tullessa ja mennessä, ja joskus matalin luode paljasti niiden luita, jotka olivat kuvitelleet osaavansa lukea rantaa niin hyvin, että säästyisivät sen kavalilta virtauksilta. Kukaan, joka oli perillä Loneysta, ei mennyt lähellekkään rantaa. Ei kukaan muu kuin me." Kirjan etuliepeeseen painettu lainaus nosti silmien eteen kauniin tummasävyisen kuvan yksinäisestä rannasta, jonka hiekkaan vuorovesi tekee monimutkaisia kuvioita. Kun samaisessa liepeessä kerrottiin myös, että romaani on valittu Ison-Britannian parhaaksi esikoisromaaniksi vuonna 2015, kiinnostuin lisää. Kuva Flickr: Formly beach / Gavin Wray Alkuasetelma lupaa paljon; pieni seurakunta on lähdössä pääsiäisen ajan pyhiinvaellusmatkalle. Odotetaan ihmettä, joka parantaisi mykän pojan. Seurakunnan vanha pappi on kuollut äskettäin salamyhkäisissä olosuhteissa eikä uuden papin käytös miellytä kaikkia. Tyytymätön on varsinkin rouva Smith, Ton...

. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Beckombergan sairaalaan 1980-luvulla. Tukholman Brommassa sijaitseva Beckomberga oli tuolloin Euroopan suurin mielisairaala, siellä saattoi olla samanaikaisesti jopa 2000 potilasta. 13-vuotias Jackie käy sairaalassa katsomassa isäänsä Jimiä, joka on otettu osastolle liiallisen alkoholinkäytön ja itsetuhoisuuden takia.  Jackie viettää sairaalassa paljon aikaa. Hän saapuu sinne lähes päivittäin vaikkei isä aina edes saavu tapaamisiin. Tyttö istuu sairaalan puistossa yksin tai muiden potilaiden kanssa, tutustuu heihin ja sairaalan henkilökuntaan, jopa rakastuu itseään melkoisesti vanhempaan Pauliin. Salaisuudeksi jää, miksi Paul on potilaana, mutta jotain väkivaltaista asiaan liittyy. Kotonakin Jackie on usein yksin, kun äiti Lone joko uppoutuu kirjoihinsa tai matkustaa ympäri maailmaa. Kuulostaa rankalta, eikö vain? Kumma kyllä kirjaa lukiessa aiheen surullisuutta ei tule paljon ajatelleeksi. Järkyttäviä asioita ei millään tavoin salailla...

Kuolemanpelko, ketäpä se ei  olisi joskus kouraissut.  Valkoisessa kohinassa on kosolti aiheita, mutta juuri kuolemanpelko nousee niistä merkittävimmäksi, jonkinlaiseksi perimmäiseksi lähtökohdaksi johon kaikki palautuu ja josta teoksen teemat ja kerronta ponnistavat voimansa. Mikko Kallionsivu kertoo Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimeen laatimassaan  artikkelissa  Delillon kirjoittaneen tämän läpimurrokseen muodostuneen romaanin Euroopassa ja Lähi-Idässä vietettyjen vuosien jälkeen. Poissaolo kotimaasta sai kirjailijan näkemään amerikkalaisen tiedonvälityksen uusin silmin. Media alkoi näyttäytyä päivittäisenä myrkkyvuotona, josta kärsivät pahiten ne, joille televisio oli tärkeä. Valkoinen kohina sai alkunsa halusta kertoa juuri näistä ihmisistä. "Sinä iltana näin televisiossa uutisfilmin, jossa poliisit kantoivat ruumiskääröä jonkun takapihalla Bakersvillessa. Toimittaja kertoi kahden ruumiin löytymisestä, samaan pihaan uskottiin haudatun u...

Pauliina Vanhatalon   Pitkä valotusaika on hieno, tyynen pienieleinen romaani. Se kertoo Aarnin tarinan nuoruudesta eläkeikään, piirtäen samalla mielenkiintoisen kerronnallisen ellipsin. Ujo poika varttuu mieheksi, vaikeuksista huolimatta monet unelmat toteutuvat, mutta Aarni ei silti pääse koskaan täysin eroon ulkopuolisuuden tunteesta ja luontaisesta varautuneisuudestaan. "Joku pudotti lasinsa. Se iskeytyi räsähtäen lattiaan ja hajosi kymmeniksi sirpaleiksi, osa niistä lensi Aarnin jalkoihin asti. Aarni tunsi sydämensä pamppailevan. Hän oli aina ollut vähän kömpelö, ja lapsuusvuosina äidin oli ollut vaikea ymmärtää jatkuvia vanhinkoja. Koska äiti oli kuluttanut aikansa siivoamalla muiden jälkiä, olivat ne sitten aiheutuneet tahattomasti tai puhtaasta piittaamattomuudesta, hän ei ollut sietänyt kotona enää kaatuvia maitolaseja tai pöytäliinalle roiskuvaa keittolientä. Vieläkin kun jotakin, mitä tahansa, meni rikki, Aarni ajatteli vaistomaisesti olevansa siihen syyllinen....

Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965.  Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys va...