Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Päivänsinet

Päivänsinet : muuan loppukesä, merkintöjä / Juha Mannerkorpi Otava, 1979 128 s. Tutustuin päivänsiniin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä kesämökillä. Radiosta tuli, muistaakseni päivittäin aina puolenpäivän aikaan, pätkä kuunnelmaa, joka oli oikeastaan tylsä, mutta silti vangitseva. Sitä vain unohtui kuuntelemaan, vaikka oikeastaan mitään ei tapahtunut; vanha mies seurasi kukkien kasvua, siinä kaikki. Tarina on surullinen. Samalla kun kukat kasvavat, miehen suolistossa kehittyy syöpäkasvain, joka aiheuttaa pahoinvointia ja kipuja. Muitakin vaivoja on, diabetes on vaivannut jo kauan ja rytmihäiriöt riepottavat sydäntä kuin nyrkkeilyhanskoin varustettu villi pikkupoika. Mies kuitenkin kieltäytyy lääkärien suosittamasta leikkauksesta, koska arvelee viimeisten kuukausiensa olevan mielekkäämpiä elää ilman sitä. Pinnan alla on levottomuutta, jopa pelkoa ja raivoa, mutta keskittyminen kukkien kasvattamiseen antaa miehelle voimaa pysyä rauhallisena. Vaimo Lenna osallistuu puuhaan yhtä

Mehiläishoitajan kuolema

Mehiläishoitajan kuolema / Lars Gustafsson En biodlares död; suomentanut Eeva-Liisa Manner Tammi, 1979, 203 s. Lars Lennart Westin on hoitanut mehiläisiä syrjäisellä kesämökillään siitä lähtien, kun työ kansakoululla, jossa hän opetti veistoa, loppui koulun lakkauttamiseen. Hän on 40-vuotias, mutta vaikuttaa vanhemmalta. Vaimo on lähtenyt vuosia sitten. Lars ei ole erakko, muttei toisaalta liiemmin jaksa etsiytyä muidenkaan seuraan. Eräänä keväänä, kun lumet ovat juuri alkaneet sulaa, Lars sairastuu. Prostata, munuaiskivet vai syöpä? Mies käy tutkimuksissa, mutta kun vastauksen kätkevä kirjekuori kunnallissairaalasta saapuu, hän ei haluakaan tietää. Kirje joutuu avaamattomana uunin sytykkeeksi. Kun tuskat alkavat, Lars ei vieläkään halua kohdata totuutta saati hoitaa itseään. Valkohehkuiset kivulloiset säteet leviävät nivusista jalkoihin ja selkään, lopulta niin voimakkaina, että ajattelukin tuntuu mahdottomalta. Sitten, yhtäkkiä, kipu lakkaa moneksi päiväksi, jopa viikoiksi.

Lempeä kuolema

Lempeä kuolema / Simone de Beauvoir Une Mort tres douce, suom. Outi Kasurinen-Badji Arena Kirjayhtymä, 1966, 96 s. Lempeä kuolema on Simone de Beauvoirin tarkka ja säälimätön kuvaus oman äitinsä sairastumisesta ja kuolemasta. Kirjan sisältöön vertautuessaan nimi on sarkastinen. Se on napattu lääkärien ja sairaanhoitajien puheesta, mikä antaa aiheen pelätä. Kuinka kauheaa kuoleminen voikaan olla, jos tämä on lempeää? Ei ole luonnollista kuolemaa, ei mikään, mikä ihmistä kohtaa, ole luonnollista, koska hänen läsnäolostaan on maailma riippuvainen. Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia; jokaiselle ihmiselle kuolema on tapaturma ja - huolimatta siitä, että sen tuntee ja hyväksyy - kohtuuton väkivallanteko. Simonen äiti Françoise kaatuu asunnossaan ja satuttaa jalkansa. Hän ei pääse heti puhelimeen vaan viruu tunteja lattialla ennenkuin ystävät poliisin avustuksella murtavat oven ja auttavat vanhan rouvan sairaalaan. Siellä hänellä todetaan reisiluun murtuma ja hän jää odottamaan lisätutk

Takla Makan

Kuva
Takla Makan : kaksi kertomusta / Juha Seppälä WSOY, 2010, 148 s. Päätin tosissani yrittää ymmärtää "mieskirjallisuutta", mutta voi taivas, tämä on vaikeaa! Edellisen kirjan kohdalla ei kelvannut kiltti täti, mutta ei tämä ilkeä setäkään nyt oikein miellytä. Seppälän kieli on hienoa ja tällä kertaa erityisen riemastuttavia ovat maanmittarimiehen ammattislangista revityt metaforat. Rehellistäkin teksti varmasti on, mutta miksi, oi miksi ja onko pakko olla näin tosikkomainen, raaka ja katkera? Ensimmäisessä tarinassa mies jää eläkkeelle ja saa tietää sairastavansa syöpää. Hän tuntee joutuneensa Takla Makanin autiomaahan, jossa suuhun ja sieraimiin tunkeutuu kuivaa pölyä, tomua hienompaa. ... Kun tulin perille, tajusin että pitemmälle en tätä tietä enää pääsisi, mutta olin silti matkalla jotakin kohti. Ehkä en tullut aloittamaan mitään, vaan saattamaan päätökseen jotain, itseni. Mies käy sädehoidoissa ja muistelee entisiä vaimojaan. Hän tapaa vastentahtoisesti vanh

Rantahotelli

Kuva
Rantahotelli / Anita Brookner Hotel du Lac; suomentanut Eva Siikarla Otava, 2006, 176 s. Tällä rannalla ei tyrskyä, mutta tyynen pinnan alla tapahtuu sitäkin enemmän. Kirjailijatar Edith Hope on ystävien kehoituksesta lähtenyt Sveitsiin pieneen syrjäiseen järvenrantahotelliin odottelemaan aiheuttamansa skandaalin laantumista. Eletään syyskesän viimeisiä viikkoja, hotellissa on vielä muutamia asukkaita joiden käyttäytymistä Edith tarkkailee ja analysoi melko säälimättömästi. Osansa hauskan piikikkäistä ja tarkkanäköisistä huomioista saavat mm. ikuisesti viehättävä 80-vuotias Rouva Pusey ikuisesti teini-ikäisine Jennifer-tyttärineen, ruokansa sylikoiralleen syöttävä traagisen kaunis Monica, Edithille pelastusta tarjoava Herra Neville ja Edithin salainen rakkaus, David. Edith kyllä yrittää käyttäytyä roolinsa mukaisesti; hän on jo yli kolmenkymmenen ja ei mitenkään erityisen viehättävän näköinen (omituinen ristiriita, ystävät sanovat hänen muistuttavan Virginia Woolfia), kaikkien

Merenneitojen laulu

Kuva
Merenneitojen laulu / Lisa Carey The mermaids singing ; suomentanut Eva Siikarla WSOY, 1998, 360 s. Cliona, Grace ja Gráinne ovat kolme naista sukupolvien ketjussa. He matkaavat pienen Irlannin rannikolla sijaitsevan saaren ja Bostonin välillä, toistaen toinen toisensa virheitä. Clionan nuoruus sijoittunee 50-luvulle. Heti kun rahkeet riittävät, hän lähtee sisarensa perässä Amerikkaan tienaamaan rahoja sairaanhoitajaksi opiskelua varten. Jo ennen opintojen aloittamista hän kuitenkin tapaa Patrickin, lääketieteellisessä opiskelevan hurjan irlantilaisnuorukaisen, ja rakastuu. Patrick kuolee tapaturmaisesti juuri kun Cliona on huomannut olevansa raskaana. Cliona on lastenhoitajana perheessä, jolle raskaus on onnenpotku. Lupaamalla huolehtia myös syntyvästä lapsesta perhe saa sidottua Clionan palvelukseensa yli kymmeneksi vuodeksi. Perheen traaginen elämä kärjistyy äidin itsemurhaan ja sekavissa olosuhteissa vaikuttaa siltä, että Clionan 15-vuotias tytär Grace saattaa olla jotenki

Saari

Kuva
Saari / Kjell Askildsen Omgivelser, suomentanut Tarja Teva Like, 2009, 125 s. Olisi pitänyt ymmärtää varoitus, lievetekstissähän sanottiin ihan selvästi, että "pinnan alla väreilevät halut tuovat mieleen Ingmar Bergmanin elokuvien maailman". Kirjan ulkomuoto taisi hämätä minut, juuri tällaisia ohuita, hieman muita pienikokoisempia kirjoja kun on pakko päästä aina vähän hypistelemään. Saaressa asuvat majakanvartija Mardon, hänen vaimonsa Maria ja tyttärensä Marion. Kesällä sinne saapuu vieraaksi myös kirjailija Albert Kraft. Pahaa aavistamaton kirjailijaparka on niin lumoava, että sekä äiti että tytär joutuvat hallitsemattoman seksuaalisen kiihkon valtaan, eivätkä kykene enää muuhun kuin haaveilemaan kirjailijalle antautumisesta. No joo. Kirjaa lukiessa inhosin sitä melkein alusta lähtien. Ajattelin, että äidin ja tyttären himo samaan mieheen on harvinaisen ällö aihe. Mutta kuinkas ollakaan, seuraava aloittamani kirja kertoikin täsmälleen samasta aiheesta, vaan ei ä

Purppuranpunainen hibiscus

Kuva
Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie Purple hibiscus ; suomentanut Kristiina Savikurki Otava, 2010, 334 s. Purppuranpunainen hibiskus on   Puolikas keltaista aurinkoa -romaanin kirjoittajan esikoisteos. Valitettavasti esikoinen ei yllä aivan seuraajansa tasolle. Molempien kirjojen kieli on kaunista ja tunnelma sekä tapahtumapaikat kiinnostavan eksoottisia, mutta nuoren Kambilin tarina ei silti viehätä samalla voimalla kuin Olannan ja Odenigbon. Lisäksi teoksissa on niin paljon toisiaan muistuttavia aineksia, että lukeminen tuntuu paikoitellen valjulta vanhan kertaukselta. Kambili on 15-vuotias tyttö, joka on täysin alistunut elämään ankaran isän käskyvallan alla. Isä on hurskas katolilainen ja arvostettu vapaustaistelija. Hän on menestynyt myös taloudellisesti, omistaa mm. sanomalehden ja elintarviketehtaita, eikä kitsastele jaellessaan avustuksia niitä tarvitseville. Kaikki siis ihailevat isää, myös hänen lapsensa, joilla kuitenkin saattaisi olla syytä muuhu

Verikyynel

Kuva
Verikyynel / Arne Dahl Ont blod ; suomentanut Kari Koski Otava, 2004 En ole moneen vuoteen ottanut lukeakseni dekkaria. Tämänkin otin lähinnä vain siksi, että se sattui olemaan juuri oikealla hetkellä, pari päivää ennen loman alkua, työpöydällä poistopinossa. Vähäisen vesivahingon kokenut pokkari ; täydellinen valinta sullottavaksi matkalaukkuun, rikkoutumaan lisää hiekkarannalla, unohdettavaksi lentokoneeseen. Olen varmaan saanut jännitys -genrestä joskus yliannoksen kun en kaipaa dekkareita ollenkaan. Nytkään juoni ei ollut lainkaan arvattavissa, mutta silti tarinan kuljetus puudutti alusta loppuun. Henkilökaarti oli vaihteleva, mutta noudatti ärsyttävän tarkasti lajityypin konventioita. Hyvikset ovat elämäänsä kyllästyneitä rikosetsiviä, joilla on vaikeuksia vaimojensa kanssa,  tyytymättömyyttä omiin kykyihin ja jotka joskus onnistuvat tekemään yllättäviä sankaritekoja. Pahis näytettiin aluksi todella raakana kiduttajana, myöhemmin paljastuu, että hän itseasiassa onkin CIA:

Rouva Agathen rakkaus

Kuva
Rouva Agathen rakkaus / Andrew Nicoll The good mayor ; suomentanut Maria Erämaja Gummerus, 2010, 518 s. Dotin kaupunki sijaitsee hauskan epämääräisesti jossain Itämeren rannikolla, sen asukkaat olisivat tietyissä tapauksissa voineet kutsua itseään jopa suomalaisiksi. Kaupungin raatihuoneella työskentelee pormestari Tibo Krovic, lisänimeltään hyvä. Sihteerinään hänellä on rouva Stobak. Agathe, jonka pyöreät vaaleanpunaiset varpaat, kermakakkupovi ja muutama muukin moneen kertaan kirjassa kuvattu fyysinen ominaisuus vievät vähitellen Tibo Krovicin mielenrauhan. "Katso hänen muotoaan, kurvejaan ja ääriviivaansa. Katso hänen jalkaansa, joka lepää höyhenenkevyenä tuolla kivilaatalla, varpaat pilkistävät sandaalien kärjestä. Näkyy kantapään pyöreä kaari, nipaisu nilkkaa, pohkeen pyöreys, polven takaosan muka ja yöspäin aina pilkulliseen silkkimekkoon saakka, joka lupailee reittä, pitkän sukan suuta ja sukkanauhan tiukkaa solkea. Katso hänen kurvikkaita muotojaan, jotka viuhuv

Yhdeksäs portti

Kuva
Yhdeksäs portti / Arturo Pérez-Reverte El club Dumas, suomentanut Katja Kallio Like, 2002, 449 s. Madridilainen Lucas Corso on kirjaetsivä, hiukan koinsyömä, mutta täydellisen hurmaava yhtäkaikki. "Seurasin Corsoa tarkasti ja panin merkille, että hän puolittain hymyili istuessaan nojatuoliin. Se oli umpikujaan joutuneen kaniinin poikamainen virnistys, sellainen, joka saa piirroselokuvissa yleisön myötätunnon välittömästi puolelleen. Ajan myötä sain tietää, että hän saattoi hymyillä myös kuin riutunut, armoton susi, ja että hän kykeni loihtimaan kasvoilleen kumman ilmeen tahansa kulloisenkin tilanteen mukaan." Corso on salaa romantikko, hän muistelee haikeasti entistä rakastettuaan Nikonia, jonka hiukset valuivat tuoksuvina tyynylle aamuisin ja joka käytti päivänsä valokuvaamalla vääryyksiä maailmalle paljastettavaksi. Mystiikkaa ja romantiikkaa tihkuva jännitystarina alkaa kun Corso saa yhtä aikaa kaksi toimeksiantoa. Kirjakauppias Flavio La Ponte on ostanut Anjo