Kirjamuistikirja

Camilla Greben    Kun jää pettää alta on ihan kelpo kesädekkari. Siinä on mukana ripaus romantiikkaakin jota olen tottunut kesädekkariltani vaatimaan sen jälkeen kun ihastuin Harlan Cobenin tyyliin . Mikään kovin omaperäinen hengentuote tämä kirja ei ole, muuten ihan hienosti punotun juonen ratkaiseva käänne tuntui vähän liiankin tutulta, etten sanoisi lainatulta. Mutta eipä se silti paljon haitannut, sadepäivä mökillä sujui tämän kanssa tosi mukavasti, tuota yhtä no-jaahas-kokemusta lukuunottamatta juoni koukutti oikein hyvin. Vaikka  Kun jää pettää alta on Camilla Greben ensimmäinen yksin kirjoittama teos, on hän silti jo kokenut dekkaristi. Kirjan lieveteksti tietää kertoa, että Grebe on ollut mukana tekemässä Moskova Noir -sarjaa yhdessä Paul Leander-Engströmin kanssa. Jo tätä aiemmin hän on kirjoittanut sisarensa Åsa Träffin kanssa usemmankin dekkarin, mutta niitä ei ole taidettu suomentaa. Alkuperäiskielellä ruotsiksi tietoa löytyy ainakin kustantajien...

Kuva: Pixabay/edgarwinkler Alussa pieni saa turvaa suuresta, vaikka laakson pohjalla teroitetaankin jo heinähankoa ja kurjet suuntaavat kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan. Sitten eteen jysähtää ensimmäinen musta sivu. Se on järkyttävän musta ja muistuttaa kokoelman nimestä:  Multa. Seuraavalla sivulla silmä on jo surusta turpea simpukka.  "...marron alta maatuvat muukalaiset lauma matoja lapio lapiolta muraa savea kuiluja muistisairas ruumio, minne sinä menit meiltä..." Huomaan taas olevani kovin konservatiivinen lukija. Uudissanat häiritsevät, vaikka samalla tajuankin niiden huomioarvon. Ruumiot ja surmikot ovat hienoja ja painavia sanoja, mutta ne tuntuvat silti sanaleikeiltä, ja leikin kepeys taas tuntuu tämän aiheen yhteydessä melkein sopimattomalta. En minä noita sanoja nyt oikeasti paheksu, mutta vähän hätkähdän kuitenkin. "...kieli takkuuntuu, kauheat karvat, haen olemisellesi pohjaa kukit mustaa, yhä ohuempaa ihoa..." Läheisen ...

Jonas Hassen Khemiri Kuva: Martin Stenmark / Aftonbladet Saako tapahtuneesta oikeamman, totuudenmukaisemman kuvan, jos sitä katsoo useasta suunnasta, jos kuuntelee saman tarinan monen ihmisen kertomana? Vai hajoavatko muistot kappaleiksi, käsittämättömäksi kaleidoskooppikuvaksi, pelkiksi väreiksi ja sirpaleiksi? Jonas Hassen Khemiri kokoaa kasaan kertomusta Samuelista, nuoresta miehestä joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Berliinistä takaisin Tukholmaan muuttanut kirjailija haastattelee Samuelin äitiä ja ystäviä ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut, oliko kolari onnettomuus, vai ajoiko Samuel tieltä tahallaan? Samuelin tyttöystävä Laide kertoo rakastumisesta ja koettaa selittää miksi kuitenkin jätti Samuelin, kämppäkaveri Vandad korostaa miesten ystävyyden läheisyyttä, sitä kuinka toinen aina tuki toista, kaikki oli yhteistä eikä rahaa ajateltu koskaan. Lapsuudenystävä Pantteri täydentää kertomusta sieltä täältä, kertoen kuitenkin eniten itsestään ja taiteilijaelämästään Berlii...

Kuva: FraserElliot / Flickr Axl ja Beatrice ovat vanha, toisiaan syvästi rakastava pariskunta. Heitä kohdellaan huonosti kotikylän luolayhdyskunnassa ja he päättävät lähteä matkalle yli Ison tasangon, etsimään poikaansa joka on lähtenyt vanhempiensa luota jo kauan sitten. "He kulkivat lähekkäin, Axl melkein vaimonsa kannoilla. Siitä huolimatta Beatrice hymisi tasankomatkan aikana joka viidennellä tai kuudennella askelella kuin litaniana: "Axl, oletko siellä?" Ja Axl vastasi aina: "Täällä ollaan, prinsessa." Rituaalivuoropuhelun lisäksi ei puhuttu muuta. Silloinkin kun he tulivat jättiläisen hautakummulle, ja Beatrice viittilöi hätäisesti heitä siirtymään polulta kanervikkoon, he jatkoivat kysymistä ja vastaamista, aivan kuin olisivat halunneet antaa mahdollisesti kuulosteleville demoneille väärän kuvan aikeistaan. Axl pälyili koko ajan taivasta siltä varalta, että se pimenisi äkkiä tai nousisi nopeasti etenevä sumu, mutta sellaisesta ei näkynyt merkkiä...

Modiano, Patrick: Kehäbulevardit Les Boulevards de Ceinture (Gallimard 1972), suom. Jorma Kapari WSOY 1976, 117 s. Kirjallisuuden Nobel-palkinto annettiin tänä syksynä Patrick Modianolle, arvostetulle mutta ainakin meillä jo hieman unohduksiin jääneelle ranskalaiselle kirjailijalle. Ylen sivuilla Nadja Nowak luonnehtii valintaa turvalliseksi, epäpoliittiseksi päätökseksi. Modianon teosten teemat liittyvät usein identiteetin etsintään ja syyllisyyden ja syyttömyyden pohdintoihin. Kehäbulevardeissa tapahtumat sijoittuvat Pariisin liepeille natsimiehityksen aikaan. Nuori kertoja tarkkailee kauan kadoksissa ollutta isäänsä ensin kaukaa, paljastamatta tälle kuka on ja mitä ajattelee. Isä veljeilee miehittäjien kanssa, vaikka voisi syntyperänsä vuoksi joutua seurassa suureen vaaraan. Pojan ajatukset vaeltelevat kaipauksen ja katkeruuden välillä, ajoittain hän tahtoo suojella isäänsä, ajoittain ilmiantaa tämän miehittäjille. " Meidät oli unohdettu. Me olimme liikkumattomina t...

Kundera, Milan : Naurun ja unohduksen kirja Knīha smíchu a zapomnení, suom. Kirsti Siraste WSOY, 1983, 262 s. Hämärästi muistelen lukeneenikin jotain Kunderalta hamassa menneisyydessä 80-luvulla, mutta kirkkaana mieleen palaa vain hänen tekstiinsä perustuva elokuva, Olemisen sietämätön keveys . Pidin elokuvasta paljon, vaikka sen teemoissa oli aineksia joita en pystynyt sulattamaan. Samoihin aineksiin törmäsin taas tätä lukiessa. Yllättävästi kuitenkin se, mikä tuolloin näyttäytyi minulle kukkoilevana sovinismina, tuntuukin nyt vaihettuvan joksikin muuksi. Luen rivien välistä ennemminkin miehistä sopeutumattomuutta, syyllisyydentuntoa ja tarvetta tulla arvostetuksi. Naurun ja unohduksen kirjan takakannessa kerrotaan teoksen olevan esseeromaani, kertomuskokoelma ja teema muunnelmineen. Aivan yhtenäinen tarina ei todellakaan ole, mutta aiheet palaavat vaihtelevista henkilöistä ja tilanteista huolimatta uskollisesti samoihin uriin. Pilkka ja kuoliaaksi vaikeneminen ovat raju...

Saarenheimo, Marja: Muistamisen vimma Vastapaino, 2012, 197 s. Olen aina unelmoinut hyvästä muistista. Olisi niin hienoa kun ei koskaan tarvitsisi takellella ja ryhtyä kesken jutun kaivelemaan mielen perukoilta jotain nimeä tai vuosilukua, vaan faktat lähteineen valuisivat suusta luotettavasti ja epäröimättä, ilman sen suurempia miettimisiä. Se, että pelkään tämän unelman unelmaksi myös jäävän, lienee syynä siihen, että muisti ja unohtaminen ovat aina kiinnostaneet minua niin paljon. Miksi jokin asia painuu hetkessä lähtemättömästi takaraivoon, jokin toinen taas putoaa sieltä välittömästi ja vielä useampaan kertaan? Onko syynä huono keskittymiskyky? Vai hyvä keskittymiskyky joka sulkee ulkopuolelle kaiken vähänkin epäoleellisen? Auttaako yksityiskohtien unohtaminen muodostamaan kokonaiskuvaa? Tai löytyisikö edes jotain, melkein mikä vain kelpaisi, mikä todistaisi, että huonosta muistista huolimatta olen ihan varteenotettava tyyppi jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella? Marja...