Tekstit

Näytetään tunnisteella -rakkaus merkityt tekstit.

Laudatur / Peter Sandström

Kuva
. On helteinen elokuu vuonna 1988. Peter on vierailulla Uudessakaarlepyyssä, lapsuudenkodissaan. Hän näkee vanhempansa ensimmäistä kertaa samalta tasolta, aikuisina itsenäisinä ihmisinä, ei vain äitinä ja isänä. Samalla hän ymmärtää heidän suhteestaan jotain sellaista, josta ei oikeastaan haluaisi olla tietoinen. Mutta aika on kulunut, lapsuus on auttamatta ohi. Toisaalla Turussa, tarkemmin vielä Port Arthurin kaupunginosassa Rauhankadulla, on vuosi 2014. Peter pesee vaimonsa pyykkejä ja miettii, aikooko Seepra jättää hänet, vai onko kiinnostus Mäkiseen vai väliaikaista, kuten vaimon aikaisemmatkin naissuhteet ovat olleet. Peter muistelee isäänsä ja miettii omaa isyyttään, juuri aikuistuneeseen poikaan on vaikea saada yhteyttä. Siinä missä aiemmin ilmestynyt Valkea kuulas kertoi äidin ja pojan suhteesta, Laudatur keskittyy isiin ja poikiin. Jonkinlainen isähahmo on myös professori Tulijärv. Peter vierailee vanhan esimiehensä luona tämän kutsusta. Tulijärv on sairas...

Lempi / Minna Rytisalo

Kuva
Minna Rytisalo Kuva Marek Sabogal / Gummerus Lempin tarina saa lukijan heti koukkuun. Maatilan pihaan astelee tuntematon, mutta tutun näköinen nainen. Ja heti on selvää, että nyt kaikki muuttuu. Keitä ovat nämä ihmiset? Kuka katsoo sivusta, kuka on kirjoittanut kirjeet – lukija haluaa tietää lisää, ja mieluiten välittömästi! Ja tietoa alkaa tulla. Viljami saa rintamalle kirjeitä, jotka ovat niukkuudessaan hämmästyttävän ilmaisuvoimaisia, ne sekä salaavat että paljastavat. Ne herättävät kysymyksiä, joiden vastaukset saattaa ymmärtää vasta kun on kuullut kolme kertomusta kokonaan. Lempi itse on hiljaa, hän kuuntelee mykkänä kun muut kertovat mitä on tapahtunut. Puhuttelu on kerrontamuotona hyvin voimakas, se tuo tarinaan huiman kohtalonomaisen tunnun. Ensimmäisen puheenvuoron saa Viljami. Sodan murtama mies muistelee kaunista kauppiaantytärtä jonka hämmästyksekseen sai emännäkseen Pursuojalle, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa. Kerronnan taustana väreilee kesäinen luonto marjamet...

Kaikki se mitä en muista / Jonas Hassen Khemiri

Kuva
Jonas Hassen Khemiri Kuva: Martin Stenmark / Aftonbladet Saako tapahtuneesta oikeamman, totuudenmukaisemman kuvan, jos sitä katsoo useasta suunnasta, jos kuuntelee saman tarinan monen ihmisen kertomana? Vai hajoavatko muistot kappaleiksi, käsittämättömäksi kaleidoskooppikuvaksi, pelkiksi väreiksi ja sirpaleiksi? Jonas Hassen Khemiri kokoaa kasaan kertomusta Samuelista, nuoresta miehestä joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Berliinistä takaisin Tukholmaan muuttanut kirjailija haastattelee Samuelin äitiä ja ystäviä ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut, oliko kolari onnettomuus, vai ajoiko Samuel tieltä tahallaan? Samuelin tyttöystävä Laide kertoo rakastumisesta ja koettaa selittää miksi kuitenkin jätti Samuelin, kämppäkaveri Vandad korostaa miesten ystävyyden läheisyyttä, sitä kuinka toinen aina tuki toista, kaikki oli yhteistä eikä rahaa ajateltu koskaan. Lapsuudenystävä Pantteri täydentää kertomusta sieltä täältä, kertoen kuitenkin eniten itsestään ja taiteilijaelämästään Berlii...

Alihovimestari Minor / Patrick de Witt

Kuva
Patrick deWittin edellinen romaani, Sistersin veljekset , on niin loistava teos, että se sai odottamaan tältä uusimmalta suomennokselta kai vähän mahdottomia. Kahden nuoren rakkaustarina keskiaikaisessa linnassa, turmeltuneen paronin silmien alla, aihe ja miljöökin lupasivat paljon. Ja kyllähän Alihovimestari Minor hauska romaani on, ei siinä mitään. Mutta edeltäjiensä veroinen se ei ole. Aivan ilmiömäinen kertoja deWitt silti kyllä on. Hän luovii taidokkaasti eri tyylilajien välillä, vaihtaa väriä kuin kameleontti tarinan vaihtuessa toiseen. Puhdistautuminen  oli kirjoitettu Bukowskin tyyliin, Sistersin veljekset  oli lännentarina ja nyt tämä uusin jäljittelee lähinnä veijaritarinoita. deWittille ei siis näytä riittävän se, että hän kehittelisi uuden juonen, miljöön ja henkilöt, vaan tarinan vaihtuessa hän haluaa aina ottaa haltuun myös uuden tyylilajin.  deWittiä ei voi kuitenkaan missään tapauksessa moittia imitaattoriksi. Romaaneissa on aina jokin ...

Stoner / John Williams

Kuva
Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965.  Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys va...

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Kuva
Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta Fallout, suom. Marianna Kurtto Otava, 2015, 427 s. Romaanin miljöönä on 1970-luvun Lontoo ja siellä teatterimaailma. Suurkaupunki on kultturelli ja vauhdikas, mutta vaikuttaa kuitenkin vielä myös suhteellisen viattomalta ja turvalliselta paikalta. Nuoret Paul, Leigh ja Luke ystävystyvät ja perustavat teatteriseurueen. Palo on kova ja työtä tehdään tosissaan, mutta menestyminen ei ole helppoa. Erilaiset taiteelliset näkemykset repivät ryhmän hajalle melko pian, mutta kukin jatkaa suunnallaan, pääsee eteenpäin ja saavuttaa vähitellen mainettakin. Jossain vaiheessa Luken kuvioihin tulee mukaan myös Nina, keijumainen näyttelijätär joka kaikista kirjan henkilöistä on ehkä eniten pihalla siitä, mitä elämältään haluaa. Kaikki Jonesin luomat henkilöt viehättivät minua suuresti. Romaanin ihmiskuvaus vaikuttaa aluksi ohuelta ja leijailevalta, mutta jollain mielenkiintoisella tavalla nämä negatiivisilta kuullostavat määreet kääntyvät pääla...

Tšernobylista nousee rukous / Svetlana Aleksijevitš

Kuva
T šernobylskaja molitva, suom. Marja-Leena Jaakkola Tammi, 2000, 286 s. Valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš sai tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Häneltä on suomennettu kaksi teosta, vuonna 2000 tämä Tsernobylistä nousee rukous  ja jo aiemmin, vuonna 1988 teos nimeltä Sodalla ei ole naisen kasvoja. Molemmat kirjat ovat olleet loppuunmyytyjä jo jonkin aikaa, eikä kirjastojen varastoistakaan löydy enää kuin muutamia kappaleita. Uudet painokset ovat ainakin Tammelta jo tulossa, mutta juuri nyt teoksia on todella vaikea saada luettavakseen. Niinpä olinkin hurjan iloinen, kun Hesarista aamulla huomasin, että Yle Arenalla on kuunneltavissa dramatisointi teoksesta Tsernobylistä nousee rukous.   Kuunnelman  on ohjannut ja sovittanut Radioteatterille Joel Lehtonen, äänisuunnittelu on Mikko Ahosen. Toteutus on tyylikäs, näyttelijät ovat taitavia ja musiikkivalinnoista pidin kovasti. Kuitenkin, ehkä siksi että teksti on jo itsessään niin tunteikas ja vahva...

Parempaa väkeä / Sarah Waters

Kuva
Waters, Sarah: Parempaa väkeä The paying guests, suom. Helene Bützow Keltainen kirjasto 462 Tammi, 2015, 598 s. Champion Hillin hienostoalueella Lontoossa, yhdessä sen hiljalleen rapistuvista taloista tarjotaan vuokralle yläkerran huoneita. Vuokralaisten ottaminen on noloa mutta välttämätöntä. Perheen aikuinen tytär Frances on huolehtinut taloudesta parhaansa mukaan, mutta ilman lisätuloja hän ja äiti eivät tule enää toimeen. "Hän teki ostokset Strutton Groundin torikojuissa, kierteli myyjältä toiselle ennen ostopäätöstä, halusi varmistaa että oli varmasti kartoittanut halvimmat hinnat; lopulta hän hankki kolme rullaa ompelulankaa, kuusi paria kakkoslaadun silkkisukkia ja laatikollisen kynänteriä. Kävelymatka Vauxhallista oli tehnyt hänet nälkäiseksi, ja kun ostokset olivat laukussa, hän alkoi ajatella lounasta. Tällaisilla retkillä Frances söi usein National Galleryssa, Tate Galleryssa - jossakin sellaisessa paikassa, jossa kahvila oli niin täynnä, että siellä saattoi ti...

Pullinen, Sari: Kohta kaikki alkaa

Kuva
Kohta kaikki alkaa / Sari Pullinen Gummerus 2014, 288 s. Ensimmäistä sivua lukiessa teki mieli supatella ääneen, että kiitos kiitos kiitos, niin kauniisti kulki kirjoitus ja niin hienoja olivat silmiin nousevat kuvat. Pidän salaperäisistä tarinoista, sellaisista, joista ei ihan heti saa kiinni. Kohta kaikki alkaa venytti epämääräisyyttä kuitenkin vähän liiankin pitkälle, niin että aloin jo epäillä tietääkö edes kirjoittaja mihin ollaan menossa. Onko hänellä jotain sanottavaa, vai onko tarkoituksena vain maalailla viehättäviä kaipuuntäytteisiä kuvia vanhoista taloista, puutarhoista ja meren rannoista? Kyllä sitä sanottavaakin sieltä sitten löytyi, mutta ennen kuin olin päässyt puoleenväliin lukemisessa, alkoi kirjan nimi vaikuttaa melkein sarkasmilta. Oikein mitään kun ei ollut siinä vaiheessa vielä alkanut tapahtua. "Avaan matkalaukun. Hotellihuoneen ikkunasta näkyy muutama sata metriä mukulakatua. Se viettää loivasti laitimmaisten talojen taakse ja päätyy joutomaalta n...

McCarthy, Cormac: Kaikki kauniit hevoset

Kuva
Kaikki kauniit hevoset / Cormac McCarthy Rajatrilogia ; 1 All the pretty horses, suom. Kaijamari Sivill WSOY, 2014 "Tyttö meni ohi puolentoista metrin päästä ja käänsi kaunisluisia kasvojaan ja katsoi suoraan häneen. Tytöllä oli siniset silmät ja hän nyökkäsi tai ehkä hän vain taivutti pikkuisen päätään nähdäkseen paremmin millaisella hevosella John Grady ratsasti, päähän suoraan asetettu musta leveälierinen hattu keinahti pikkuisen, mustat hiukset pikkuisen heilahtivat. Hän meni ohi ja hevosen askel vaihtui taas ja hän istui hevosen selässä paremmin kuin hyvin, ratsasti suoraselkäisenä ja leveäharteisena ja antoi hevosen mennä ravia tiellä. Mesteño oli seisahtunut ja tenittynyt tielle etujalat harallaan ja hän istui katselemassa tytön perään. Oli hän jotain aikonut sanoakin mutta ne silmät olivat muuttaneet maailman ikiajoiksi yhdessä sydämenlyönnissä. Tyttö katosi järvenrannan pajukon taa. Parvi pikkulintuja lehahti lentoon ja lensi hänen ylitseen viserrellen korkealta....

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Kuva
Nuotio, Eppu: Mutta minä rakastan sinua : romaani Kansi: Emmi Kyytsönen Otava, 2015, 283 s. Ah, kansi lupaa rakkautta! Ja silti, sivujen välistä ei valu siirappi eikä niitä edes vapisuta kaikennielevä halu. Mitäs tämä sitten oikein on? "Ihmisellä on taipumus tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovatkaan. Ehkä juuri siksi ihmisten on niin vaikea tunnistaa rakkautta, sillä rakkaus on pohjimmiltaan yksinkertaista. Se on kuin uskovaisten armo, ei ansaittu ja silti osaksi tullut. Ei pidä syyttää rakkautta kaikista niistä merkillisistä tempuista, joita ihminen tekee, sillä ihminen on samaan aikaan sekä tunteiden metroverkko että tallin katolla oleva tuuliviiri. Yhdistelmä, joka toimii vain ajoittain." Romaanin keskeiset henkilöt ovat keski-ikäisiä ja monellakin tapaa hyvin tavallisia, juuri sellaisia ihmisiä joista harvemmin kerrotaan tarinoita. Karin on lukion historian lehtori ja Lauri insinöörinä itseperustamassaan ilmastointifirmassa. Molemmat ovat eronneita, tarkem...

Kigalin sunnuntait / Gil Courtemanche

Kuva
Courtemanche, Gil: Kigalin sunnuntait Un dimanche à la piscine à Kigali, suom. Einari Aaltonen Like, 2003, 223 s. Muistan, kuinka hämilläni olin luettuani Kigalin sunnuntait ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Kirja on täynnä sairautta, raakuutta ja massiivista epäoikeudenmukaisuutta, se on kyyninen ja brutaali. Ja kuitenkin se on samanaikaisesti kaunis, herkkä ja vaikuttava. Tunsin melkein syyllisyyttä siitä, että pidin kirjasta, enkä osannut päättää, tekikö kirjailija oikein vain väärin valitetessaan aiheekseen Ruandan kansanmurhan. Oliko kyseessä pahimmanlaatuinen ihmisten hädänalaisen aseman hyväksikäyttö vai sankarillinen vääryyksien paljastaminen? Ja kuinka tyynesti pohtia teoksen kirjallisia ansioita, rakennetta ja sanavalintoja, kun aiheena on kansanmurha, mielivaltaista tappamista, silpomista, kiduttamista ja raiskauksia? Verisen freskon pinnalle on nostettu muutama ihmiskohtalo. Bernard Valcourt, kanadalainen toimittaja, on tullut Ruandaan kehitysyhteisty...

Lumikuningatar / Michael Cunningham

Kuva
Cunningham, Michael: Lumikuningatar The snow queen, suom. Raimo Salminen Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 291 s. Alkaako lumous haihtua? Siitä asti, kun romaani Illan tullen ilmestyi, olen muistanut ottaa Michael Cunninghamin listalle aina kun on kysytty mielikirjailijoita. Eikä aikomuksena toki ole häntä sieltä vieläkään tiputtaa, vaikka kumman vaisuksi lukukokemus tällä kertaa jäikin. En oikein tiedä miksi näin kävi, sillä Lumikuningatar toistaa kaiken mistä Cunninghamin kirjoissa yleensä pidän; kieli on kaunista, kertojanääni realistinen ja vilpitön, aiheet mielenkiintoisia mutta kuitenkin sopivan tuttuja, helposti samaistuttavia. Alkuasetelma on Cunninghamille tyypillinen. Ollaan New Yorkissa, aviopari Tyler ja Beth jakavat asunnon edellisen veljen, Barretin kanssa. Veljesten läheistä suhdetta kuvataan paljon, takautumat lapsuuteen selittävät miesten suhtautumista asioihin aikuisina. Tyler on muusikko, Barret ja Beth työskentelevät yhteisen ystävänsä...

Lupaa ja vaikene / Harlan Coben

Kuva
Coben, Harlan: Lupaa ja vaikene Six years, suom. Salla-Maria Mölsä Minerva, 2014,  379 s. Lupaa ja vaikene alkaa niin lupaavan pateettisesti, että ihastuin heti ikihyviksi: "Istuin kirkon takimmaisella penkkirivillä ja katselin, kuinka ainoa nainen, jota voisin koskaan rakastaa, meni naimisiin toisen miehen kanssa.   Natalie oli valkoisissa, totta kai, ja näytti viiltävän upealta. Hänen kauneudessaan oli aina ollut sekä haurautta että hiljaista voimaa, ja tuolla edessä Natalie näytti taivaalliselta, melkein ylimaalliselta.    Hän puri alahuultaan. Mieleeni palautuivat ne raukeat aamut, kun olimme rakastelleet, ja hän oli sujauttanut ylleen sinisen kauluspaitani ennen kuin suuntasimme alakertaan. Istuimme aamiaisella ja luimme lehtiä, ja lopulta hän otti esiin lehtiönsä ja alkoi piirtää. Kun hän luonnosteli minua, hänellä oli tapana purra alahuultaan juuri noin.   Muisto puristi haurasta sydäntäni ja mursi sen kahtia." Norkku sanoo  ...

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zavin

Kuva
Zavin, Gabrielle : Tuulisen saaren kirjakauppias The Storied Life of A.J. Fikry, suom. Tero Valkonen Gummerus 2014, 239 s. A.J. Fikry on kiukkuinen vanha käppänä, joka omistaa kirjakaupan syrjäisellä saarella Rhode Islandilla. Kuitenkin, kun häneen vähän tutustuu, selviää, että hän onkin oikeastaan ihan rakastettava kaveri, vasta vähän yli neljänkymmenen ja aika ihanasti intohimoinen kirjallisuuden ystävä. Kärttyisyydellekin on aivan sydämeenkäyvä selitys; miesparka on menettänyt vaimonsa vasta muutama vuosi sitten, eikä osaa suhtautua tulevaisuuteen muuten kuin kyynisesti jurnuttamalla, odottaen elämältä vain uusia kärsimyksiä. Muutos on kuitenkin tulossa, ja se ilmestyy A.J.:n elämään kahden naispuolisen henkilön muodossa. Ensin saarelle saapuu Amelia, suuriluinen mutta viehättävä kustannustoimittaja. Ensimmäinen tapaaminen on katastrofi, Amelia on perinyt paikkansa kirjakauppoja kiertävänä myyntiedustajana Harveyltä, jonka kuolemasta hän joutuu A.J.:lle kertomaan h...

Vielä joskus kerromme kaiken / Daniela Krien

Kuva
Krien, Daniela: Vielä joskus kerromme kaiken Irgendwann werden wir uns alles erzählen, suom. Ilona Nykyri Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 200 s. Vielä joskus kerromme kaiken , miten houkutteleva nimi romaanille! Tosin lukemista aloittaessani ajattelin hieman sarkastisesti, että voi älkää, eihän se sitten ole enää ollenkaan mielenkiintoista... Kertomus tempaisi mukaansa melkein alkulehdiltä, ahmin kirjan yhden illan aikana, vain parikymmentä sivua jäi aamuksi. Halusin tietää miten käy kaunottaren joka rakastuu hirviöön. Ja kun tarina loppui, olisin oikeastaan halunnut tietää enemmänkin. Kirja alkaa todella huolellisella esillepanolla. Ollaan jossain Itä-Saksan takamailla 90-luvun alussa, DDR:n luhistumisen kynnyksellä. Muutama sivu kuluu siihen, kun kerrotaan tarkasti, kuinka rakennukset sijaitsevat ringissä pihan ympärillä, millaiset puuovet on ladoissa ja karjasuojissa, mitä näkyy minkäkin pellon takana. Kun siirrytään sisälle suureen maalaistaloon, vas...

Syyskesä / Johan Bargum

Kuva
Bargum, Johan: Syyskesä Sensommar, suom. Rauno Ekholm Tammi, 1993, 128 s. Luin aika tarkkaan kaksi vuotta sitten Johan Bargumin pienoisromaanin Syyspurjehdus . Se oli ensimmäinen teos jonka kirjailijalta luin, ja olin aivan lumoutunut. Kirja väikkyy yhä mielessäni yhtenä parhaista koskaan lukemistani. Syyskesä muistuttaa monin tavoin Syyspurjehdusta , mutta sen   ihmissuhdeverkko on kerroksellinen ja monimutkaisempi kuin myöhemmässä romaanissa. Veljekset Olof ja Carl ovat saapuneet kesähuvilalle äitinsä pyynnöstä. Äidillä tiedetään olevan vain vähän elinaikaa jäljellä. Olofille tehtävä on helppo, hän on muutenkin pysytellyt äidin lähettyvillä koko elämänsä ajan. Carl sen sijaan joutuu tekemään järjestelyjä päästäkseen perheineen paikalle, kiireinen työ San Franciscossa on pitänyt miehen tehokkaasti poissa kotimaasta jo vuosia. Mutta juuri Carlin saapuminen on äidille tärkeää. Veljekset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, Carl taistelee ja uhmaa, Olof katsoo sivusta ja väis...

Jos lintu ei laula sinulle, laula sinä linnulle / Tiina Pystynen

Kuva
Pystynen, Tiina : Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle WSOY, 2013, 89 s. : kuv. Tiina Pystynen on aina osannut laittaa ihanasti kampoihin vallitseville käsityksille naiseudesta, parisuhteesta, rakkaudesta ja monesta muutakin asiasta. Nyt lisämausteena naisen elämään on tullut vanheneminen. Ja kun Pystysen tapana on yleensäkin ollut vetää aihe auki pohjamutia myöten, päästään tässäkin heti siihen itseensä, kuolemanpelkoon.   Morituri te salutant! "Terveydenhoitaja kysyi ikääni. Muistelin, että se saattaisi olla 48.    Niinkö nuori?    Ei se täsmännyt. 53, ehdotin, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa.   Onneksi muistin, että olen syntynyt vuonna -55. Laskekoon siitä!   Miten ihmeessä sitä ikänsä pystyisi muistamaan kun se joka vuosi vaihtuu?" Lainauksista saa vain kalpean aavistuksen siitä, miltä juttu kirjasta luettuna tuntuu. Tästä puuttuvat sekä kuvat että Pystysen fontti, Pikkutintti Bold, jonka vaikutus juttujen sävyyn j...

Veristen varjojen ooppera / Marissa Mehr

Kuva
Mehr, Marissa: Veristen varjojen ooppera Päällys Martti Ruokonen WSOY, 2013, 285 s. "Jousisoitinten varovainen kuiskinta virisi ilmassa. Jokaisen nuotin erotti toisistaan, viulu toisensa jälkeen piirsi kuvaansa keltaiseen sateeseen. Lehtiä oli hetki hetkeltä enemmän, Julietten oli vaikea nähdä ympäristöään. Lehdet vilisivät silmissä, täyttivät näkökentän. Hän tunsi hipaisun ja kääntyi, muttei nähnyt ketään. Ei, vaikka oli tuntenut sen selkeästi. Kosketuksen. Ääriviivat sumenivat ja menettivät merkityksensä. Hän hengitti syvään ympäristön lahoa tuoksua. Viulut, altot ja sellot virittyivät viimeiseen sointuun. Kielet jännittyivät ja maisema värjäytyi kullanruskeaksi. Maailma oli väriä." Marissa Mehrin esikoisteos on hurja ja voimakas romaani. Se vie lukijan syvälle intohimojen puristukseen, aivan kuten oopperakin. Oopperaan sentimentaalisuus tuntuu kuuluvan mukaan itsestään selvästi, kirjallisessa muodossa moisesta melodraamasta saattaisi helposti tulla noloa. Täss...

Muuri / Katri Rauanjoki

Kuva
Rauanjoki, Katri: Muuri Torni, 2012, 248 s. Muurin perusidea on hieno. Kaupunki jakautuu kahtia, sisä- ja ulkopiiriin. Ulkopiirillä menestys kolisee onttouttaan, mutta on silti menestystä yhtä kaikki. Kirjan päähenkilölle Lauralle siihen kuuluvat jakkupuvut ja työ konttorissa, baarissa kikattelevat ystävättäret ja salainen rakkaus ukkomieheen, Matiakseen. Sisäpiiriltä taas turvaa hakevat menestyksestä osattomat kummajaiset. Mielenkiintoiseksi jaon tekee se, että muuri kuvataan samanaikaisesti kivisenä seinämänä ja mielen sisäisenä blokkina, jokaiselle ihmiselle omanlaisena esteenä nähdä selkeästi, ilman ennakkoluuloja. "Aamu koittaa. Ja aivan sisällä kaupungissa - siellä, mihin on harvoin asiaa - osuu valo harmaanruskeaan kiveen. Sen vieressä on toinen samanlainen ja sen vieressä vielä yksi. Itse asiassa kaupungin sisällä kasvaa Muuri. Jossain kohden se on matala kuin aita, jossain korkea ja paksu vankilan rajaava seinä. Sen satunnaisista hohtavimmista särmistä heijast...