lauantai 7. syyskuuta 2013

Veristen varjojen ooppera / Marissa Mehr

Mehr, Marissa: Veristen varjojen ooppera
Päällys Martti Ruokonen
WSOY, 2013, 285 s.
"Jousisoitinten varovainen kuiskinta virisi ilmassa. Jokaisen nuotin erotti toisistaan, viulu toisensa jälkeen piirsi kuvaansa keltaiseen sateeseen. Lehtiä oli hetki hetkeltä enemmän, Julietten oli vaikea nähdä ympäristöään. Lehdet vilisivät silmissä, täyttivät näkökentän. Hän tunsi hipaisun ja kääntyi, muttei nähnyt ketään. Ei, vaikka oli tuntenut sen selkeästi. Kosketuksen.
Ääriviivat sumenivat ja menettivät merkityksensä. Hän hengitti syvään ympäristön lahoa tuoksua. Viulut, altot ja sellot virittyivät viimeiseen sointuun. Kielet jännittyivät ja maisema värjäytyi kullanruskeaksi.
Maailma oli väriä."
Marissa Mehrin esikoisteos on hurja ja voimakas romaani. Se vie lukijan syvälle intohimojen puristukseen, aivan kuten oopperakin. Oopperaan sentimentaalisuus tuntuu kuuluvan mukaan itsestään selvästi, kirjallisessa muodossa moisesta melodraamasta saattaisi helposti tulla noloa. Tässä, kirjoittaessaan oopperaa tekstiksi Mehr välttää kuitenkin ylitunteellisuuden sekoittamalla taitavasti toisiinsa totta ja kuviteltua.

Veristen varjojen oopperassa on paljon tummia kuvia. Romaanin Moskova on aivan muuta kuin matkailumainoksissa. Kullatuissakin saleissa kyllä käydään, mutta tutummiksi tulevat kuitenkin pienet säälittävät asunnot, joissa hana tiputtelee ruosteista vettä ja katosta roikkuu vanha hehkulamppu ilman varjostinta. Oopperatalojen pitkät käytävät kaikuvat kylmästi ja niiden pimeissä tarvikevarastoissa haisee pöly ja home.

Tarinan keskiössä on Juliette, oopperaohjaaja joka pakenee äitinsä kuristavan vaativaa muistoa Pariisista Venäjälle, pieneen Trupovon kaupunkiin. Kulttuurishokki on melkoinen, venäjää taitamaton Juliette tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi jopa uudessa työyhteisössään. Myöhemmin muuttaessaan Moskovaan nainen joutuu vielä enemmän eksyksiin, omia reittejä ympäristöön ei löydy.

Trupovossa ooppera harjoittelee Pjotr Tshaikovskin Jevgeni Oneginia. Pääosassa on komea baritoni Dmitri, josta tulee Julietten rakastaja. Lavalla mies on tunteikas ja hurmaava, mutta kotona ynseä ja komenteleva. Jo suhteen alussa ilmenevistä huonoista enteistä huolimatta yksinäisestä Juliettesta tulee nopeasti täysin riippuvainen arvaamattomasta Dmitristä.

Perusjuoni onnettomasta rakkaudesta on siis melko yksinkertainen, mutta sitä rikastaa jatkuva kekseliäs rinnastaminen oopperan kulkuun ja sen henkilöiden kohtaloihin. Joitain verisimpiä kohtauksia kavahdin, olen aina ajatellut väkivaltaisuuden ja intohimoisuuden sotkemisen toisiinsa olevan paha erehdys. Pääosin kuitenkin ihailin mielikuvien rohkeutta ja symboliikkaa.

Tunnen klassista musiikkia todella huonosti, oopperassakin olen käynyt vain kaksi kertaa elämässäni. Se hieman harmitti tätä lukiessa, kirjasta olisi saattanut saada vielä enemmän irti jos varsinkin ooppera olisi tutumpaa. Savonlinnan oopperajuhlille osallistuminen on silti ollut jo kauan haaveeni. Veristen varjojen hurmaamana googlailin tietoja Jevgeni Oneginista ja huomasin, että juhlilla olisi viime kesänä ollut mahdollisuus nähdä ooppera kohutun Zholdakin ohjaamana. Ainakin esitys on ollut visuaalisesti näyttävä, Itä-Savon verkkosivuilla on siitä videokooste ja arvio.

Mutta löysin muutakin, eli pääsen kuin pääsenkin katsomaan Jevgeni Oneginia, vieläpä aika pian! Finnkinon Oopperasarjassa on esityksiä siitä lokakuun alkupuolella, varasin liput samantien.

Veristen varjojen oopperasta ovat bloganneet jo ainakin Arja ja Sara. Myös Marissan omassa Café pour les idiots -blogissa on tietoa kirjasta ja hieman sen kirjoittamisestakin.


Muistutan vielä, että kotimaisten kirjablogien kampanja
Suomen Pakolaisavun lukutaitotyön tukemiseksi on
käynnissä 13.9.2013 asti.

Oman avustuksesi voit käydä antamassa
bloggareiden Jelpi-sivun kautta.

9 kommenttia:

  1. Voi että, hienon arvion kirjoitit! Mehrin romaani on tosiaan kaikkea tuota: tumma, hurja ja rohkea. Hieno esikoinen!

    Ja minäkin katselin noita Finnkinon Jevgeni Oneginin näytöksiä. Haluaisin niin kovasti nyt nähdä kyseisen oopperan, että taidan uhrata lokakuussa yhdet päiväuneni oopperan vuoksi (näytökset ovat nimittäin vähän hullusti yövuorojeni väleissä). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja voih, harmi että aika on noin hankala. Mutta toisaalta, voisin kuvitella mielentilan oikeastaan aika sopivaksi oopperalle yövalvomisen jälkeen? :)

      Poista
    2. Totta! Teatterissa voi pian tulla vähän juliettemaisia tunnelmia, ei enää tiedä mikä on totta, mikä unta tai harhaa. :D

      Poista
  2. Väkivalta ja intohimo, niinpä. Jotenkin se veri vain luontevasti istuu oopperan maailmaan, ja jotenkin naisenkin. Puhut sentimentaalisuudesta ja melodraamasta, minä puhuin mahtipontisuudesta, jolla tarkoitin tuota samaa mutten osannut eritellä :-) Sama kirja on kuitenkin luettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimakkaiden tunteiden kuvaaminen tyylikkästi on aika vaikeaa, tämä ooppera onnistuu siinä kuitenkin hyvin. Toden ja kuvitellun sekoittuminen antaa liikkumavaraa ja ne kaikki upeat kielikuvat värittää tarinan syväksi ja täyteläiseksi. Hajuja ja makuja, väriä ...koko ajan sai aistia jotain!

      Poista
  3. Tämä tosiaan odottaakin jo lukupinossa ja innolla odotankin tämän pariin pääsyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on vasta aluillaan ja nyt jo uusia mielenkiintoisia kirjoja alkaa olla pinoiksi asti odottamassa lukemista, olen muutaman jo suosiolla päästänyt käsistä luettavaksi ensin muille varanneille.

      Miten meidän oikein käy kun ilmestymistahti varmaan sen kun taas kiihtyy joulun lähestyessä ;)

      Poista
  4. Musta kirja oli kauhea. Ylipateettinen, hysteerisen sentimentaalinen, alisteinen, väkivaltainen. Opinko jotain? Viihdyinkö jotenkin? Eei....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä oikeastaan odotinkin tältä jotain ylenpalttista, jotain samaa millainen käsitys minulla on oopperasta. Ja sitähän tässä on, rohkeita ylilyöntejä, mutta minusta ne on tehty tyylillä.

      Ainoa kohta jota tosiaan hätkähdin ja ensin inhosinkin, oli se jossa on lasinsirpaleita, mutta sekin on nyt jo silottunut mielessä symboliseksi, helpommin sulatettavaksi siis.

      Viihtyminen saattaa olla vähän vaikea sana tämän romaanin kohdalla, mutta ahmimalla kyllä luin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!