Totuus naisista / Joonas Konstig
Konstig, Joonas : Totuus naisista Gummerus, 2013, 348 s. Joonas Konstigin nimi oli tarttunut korvaan jostain aiemminkin ja tämän uutuuden loistavan provosoiva nimi sai tarttumaan kirjaan. Eikä tätä sitten oikein malttanut käsistään laskea, tarina vetää lukijaa eteenpäin harvinaisen vangitsevasti. Kirjasta on jo lyhyessä ajassa kirjoitettu paljon blogeissa, viimeksi taisin lukea Ilselästä Minnan ihastuneita totuuksia ajassa kiinni olevasta ja elävästä suomenkielestä. Leena Lumi kertoo hioneensa sanansa säilän etukäteen valmiiksi tehdääkseen hakkelusta katkeroituneista väittämistä joita kirjan nimi antoi odottaa, mutta toisin kävi, naistensa kanssa aika lailla eksyksissä oleva päähenkilö saikin Leenan sympatiat heräämään. Arja blogissa Kulttuuri kukoistaa näkee tämän ennenkaikkea isän tarina, aiheeltaan harvinaisena ja jo siksi tärkeänä. Totuutta naisista kertoo siis Tapani, tyhjän pesän syndroomaan tahollaan omalla tavallaan valmistautuvan Tiinan aviomies, idealis...