keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lokakuun iltana soudin järvelle / Tua Forsström

Forsström, Tua: Lokakuun iltana soudin järvelle : runoja
En kväll i oktober rodde jag ut på sjön, suom. Caj Westerberg
Kansikuva Per Mäkitalo, päällys Anders Carpelan
Siltala, 2013, 43, [5] s.

Tua Forsströmin runoissa on hämmästyttävän suuria ulottuvuuksia. Ne ovat kuin karttoja, joissa läheltä katsottuna on vain arkisia merkkejä, vektoreita ja pisteitä. Kun nostaa katsetta hiukan, edessä onkin valoa hohtava maisema ja näkyvyys merkityksiin asti.

Kokoelman rakenne on jännittävän spiraalimainen. Samat aiheet kehittyvät runoissa niin, että muodostuu melkein kuin juonellinen tarina, jossa alun salaperäiset lauseet selittyvät vasta myöhemmissä runoissa.

Kauniin pienen kirjan nimi houkuttelee minut kuvittelmaan lokakuista iltaa järvellä. Kuvasta tulee väistämättä voimakas ja tunteellinen; järven pinta on tyyni, vesi jähmeää, jäätä voi muodostua milloin hyvänsä. Illan viimeinen valo on matala ja kirkas, vihreällä kaarella tummansinisen yllä. Humuksen voi vielä haistaa, vaikka kylmyys onkin jo vienyt tuoksulta terän. Soutajan ranne paljastuu hihan alta, kosteus nostaa ihon kananlihalle.

Muitakin kuvia lukemisen aikana syntyy; on aivan tavallinen ilta, pohjaan painuvat ruusut, sudet ja niiden jäljet lumessa, kyyneleet. Ja tietenkin jänis, jonka sydän on voimakas ja puhdas!

"...On tähtiä, jotka eivät näy, ja jossain muualla
     sinistä ja joutsenia
Metsästäjät metsästävät, he kantavat kivääriä olalla metsissä
 
Jänis matkustaa yöllä. Jonkun unessa 
On tähtikytkentöjä, monivaihejärjestelmiä
Jänis kuuluu toiseen piiriin johon me kuulumme kaikki
Hakusana: metsäjänis, runsas esiintyvyys,
     ei pyyntirajoituksia
 
Mutta jäniksen sydän on voimakas ja puhdas
Jänikselle ovat tuttuja vieraat maat ja kansat
Jänis on laskenut haavoittuneet
Jänis tuntee nälkäisen ja kodittoman
Jänis käy vangitun luona
Jänis ei ole tunteileva, mutta itkee
 
Me vanhenemme, hämäännymme
"Olin tulta ja tappuraa, turhaan, turhista asioista"
On hiljaista kun matkustaa yöllä, sade kahisee tummissa
                                                                     lehdissä..."

Lokakuisen järven runoja on lukenut myös Sinisen linnan kirjaston Maria.

torstai 1. elokuuta 2013

Homer ja Langley / E. L. Doctorow

Doctorow, E. L.: Homer ja Langley
Homer & Langley, suom. Helene Bützow
Päällys: Marko Taina
Tammi, 2013, 220 s.

Homer ja Langley on karheankaunis tarina, jota oli vaikea lukea. Kertomuksen sävy ei ole erityisen alakuloinen, mutta näiden kahden vanhan miehen kohtalo sai minut silti surulliseksi.

Kertomus perustuu todellisuuteen. Doctorow on ottanut melko suuriakin taiteellisia vapauksia sitä kirjoittaessaan, mutta uskoisin hänen tehneen tämän kirjan päähenkilöiden, Homer ja Langley Collyerin elämänvaiheita kunnioittaen. Doctorow on venyttänyt aikajanaa kestämään melkein koko vuosisadan, suuri osa 1900-luvun uutiskynnyksen ylittäneistä tapahtumista on valjastettu taustoittamaan veljesten elämää. Täysin uusia henkilöitäkin on varmasti keksitty, mutta keskustelut ja tapahtumat vaikuttavat juuri niiltä, jotka olisivat oikeastikin voineet tapahtua.

Homer ja Langley asuvat Viidennellä Avenuella Manhattanilla. Kun pojat ovat lapsia, koti on hieno; vanha irlantilainen palvelijatar Siobhan apulaisineen kiillottaa huonekaluja, hovimestari Wolf huolehtii vieraista ja keittiössä kokkailee mitä haluaa musta rouva Robileaux. Äiti ja isä matkailevat Euroopassa ja pojat juoksentelevat viereisessä Keskuspuistossa vailla huolen häivää.

Ensimmäisen maailmansodan aikana vaikeudet alkavat hiljalleen kasautua. Vanhemman veljen Homerin heikot silmät pelastavat pojan sodalta, mutta Langley joutuu rintamalle. Espanjantauti surmaa vanhemmat, Homer sokeutuu eikä Langleykaan ole enää entisensä palatessaan kaasuhyökkäyksen vammauttamana kotiin.

Veljesten elämäntarinan voi lukea metaforana 1900-luvun länsimaiden kulttuurisesta muutoksesta. Lapsuuden tiukoista käyttäytymissäännöistä siirrytään teini-iän villiin vapauteen. Nuorten miesten seuraelämä on vilkasta, he järjestävät suuressa talossaan teetanssiaisia ja ryypiskelevät ganstereiden kanssa yökerhoissa, joissa naisilla oli rullatut sukat ja lyhyet hamoset. Aluksi Langleyn eksentrisyys on harmitonta, hän keräilee sanomalehtiä itse kehittämäänsä eliöiden ja ilmiöiden korvautumisteoriaan perustuvaan projektiinsa. Sen tavoitteena on kirjoittaa universaali ja ikuisesti käypä uutislehti. Silloin tällöin hän kantaa kotiin muutakin erikoista tavaraa, säilytettäväksi tulevaisuuden varalle. Omissa oloissaan viihtyvä Homer soittelee pianoaan, vikittelee sisäköitä ja unelmoi kauniin soitto-oppilaansa rakkaudesta.

Vähitellen Langleyn omaperäiset tavat alkavat kuitenkin aiheuttaa hankaluuksia. Naapureiden kanssa on eripuraa, pankkilainat erääntyvät ja kaasulaskut jäävät maksamatta. Tavaran määrä talossa kasvaa niin suureksi, että normaali asuminen ei onnistu, lopulta liikkuminen paikasta toiseen tapahtuu enää kapeita solia tai tunneleita pitkin. Veljekset erakoituvat, suojelevat omaa erityislaatuaan kuinka taitavat mutta jäävät lopuksi omaan ansaansa, kirjaimellisesti menehtyen tavaravuorten alle.

Kun poliisit sitten veljesten kuoleman jälkeen alkavat tyhjentää kotia, on näky kuin valtamerten muovipyörteistä. Roskaa roskan jälkeen, tonneittain hyödytöntä tavaraa vyöryy ovista ja ikkunoista ulos.

Doctorow kritisoi tarinallaan paitsi kulutusyhteiskuntamme haaskausmentaliteettia, myös suhtautumista poikkeaviin elämäntapoihin. Erikoisuus herättää usein kiinnostusta, mutta harvoin myötätuntoa, joka kuitenkin on tätä yhteiskuntaa kasassa pitävistä liimoista niitä tärkeimpiä.
"Minua pelotti, että laajeneva tietoisuuteni oli hitaasti syrjäyttämässä pääni ulkopuolisen maailman, ja mietin olisiko aistieni surkastuminen voinut saada aikaan sen, että olin asteittain kadottamassa tuntuman todelliseen tilanteeseemme, sen musertavuuteen, ja vajaavuuteni suojeli sen pahimmilta näkymiltä ja ääniltä. Kun mietin asiaa, talomme kivittäminen kuuluikin ehkä isoihin murheisiimme - pahenevaan eristäytymiseen, kaupunkielämän mukavuuksien menettämiseen joko oman tai muiden ihmisten toiminnan seurauksena, tarkoitan siis että olimme ilman vettä, kaasua ja sähköä, ja elimme keskellä vihamielisyyden kehää, joka laajeni naapurustosta velkojiin, lehdistöön, viranomaisiin ja viimein tulevaisuuteenkin - nuo lapsethan olivat tulevaisuus - ja oli kaikkein raskainta ajatella, ettei se ollutkaan joutava välikohtaus. Sillä mikä voisi olla kauheampaa kuin muuttuminen myyttiseksi vitsiksi? Kuinka me voisimme pitää puoliamme sitten, kun olisimme poissa, jos kukaan ei oikaisi tarinaamme?"
Homerista ja Langleysta lisää Kirjavinkeissä ja Hengityskeinussa.