lauantai 31. tammikuuta 2015

Askelia : kirjoituksia kävelemisestä / Jyrki Vainonen

Vainonen, Jyrki: Askelia : kirjoituksia kävelemisestä
Basam Books, 2014, 138 s.

Käveleminen tekee hyvää ajattelulle. Jalankulun rullaava rytmi rauhoittaa mieltä, ajatukset selviävät ja ratkaisuja ja ideoita alkaa syntyä. Tämän on varmasti moni todennut ainakin kävelessään luonnossa tai muuten levollisessa ja miellyttävässä ympäristössä.

Jyrki Vainosen esseekokoelma Askelia alkaa kertomuksella siitä, kuinka yksi tärkeimmistä kirjailijan koskaan kohtaamista henkilöistä käveli hänen elämäänsä. Henkilö ei ollut kuka tahansa tästä maailmasta, vaan Bolle, päähenkilö Harry Martinsonin romaanista Kulkijan pilvilinnat. Teos teki suuren vaikutuksen teini-ikäiseen kirjailijaan.
" Siinä missä Bolle uuden elämän kynnyksellä lakkaa tietämästä kuka hän oli ollut, minä aloin romaanin luettuani, uuden elämän kynnyksellä, äkkiä ymmärtää, kuka oikein olen. Martinsonin kirjallisen taideteoksen vaikutus oli häkellyttävä. Se sai minut jopa hetkeksi heittäytymään kulkuriksi: tein eväät, pakkasin mukaan tulitikut ja vesipullon ja lähdin metsään. Sillä kertaa kulkurinelämäni kesti vajaan vuorokauden. Se katkesi lopulta sateeseen, joka sammutti nuotioni, ja viileään yöhön, joka sai minut värisevään vilusta. Vanhempani huojentuivat paluustani, sillä en kulkuriaatteen pakahduttamana ollut muistanut jättää heille minkäänlaista viestiä."
Seuraavassa esseessä Vainonen kertoo vierailustaan Villa Karoon, Beniniin. Afrikassa on vielä tavallista kulkea jalan pitkiäkin matkoja ja Vainonen kertoo siellä ymmärtäneensä, että käveleminen on ihmisen luonnollisin liikkumismuoto. Beniniläisten kävelyssä näytti olevan elämän oma, hidas rytmi, sama rytmi kuin luonnossa.

Beninistä Vainonen palaa takaisin kotiseudulleen, Kymenlaaksoon. Kävelyretki lapsuuden maisemiin voi olla nostalginen, mutta myös täynnä pettymyksiä. Kaikki on kutistunut, lapsuuden suuri nurmikenttä näyttää ahtaalta, kirkasvetinen lampi saattaa olla kasvanut umpeen. Samanlaisia tunteita on moni kokenut, ja Vainosen pohdinnat muistelemisesta ovat koskettavaa luettavaa.

Vainosella on kävelyretkillään kumppanina mm. nuorena kuollut veli, oma vaimo, irlantilainen runoilija ja ystävä Seamus Heaney ja Elias Lönnrot. Lukija pääsee hänen mukanaan Beninin ja Kymenlaakson lisäksi vielä Pyynikinharjulle, Dubliniin, Savon ja Karjalan historiallisille rajaseuduille sekä kauniisiin puutarhoihin ja vanhoille hautausmaille. Kaikilla näillä paikoilla edetään jalan, hitaasti, paljon nähden ja nähtyä rauhallisesti pohtien.

Ehkä mielenkiintoisin kaikista kuvatuista kävelyretkistä on kuitenkin se, jonka varrelle kohtaavat kirjailija ja lukija. Vainonen kuvaa hauskasti näiden kahden tuntemattoman hieman vastentahtoista kohtaamista ja sitä, kuinka samalta polulta tai samoista huoneista he saattavat huomata aivan eri asioita.
"Kirjoittajan jälkeensä jättämää, hänen oman elämismaailmansa kautta suodattunutta maailmaa voisi verrata multaan, joka on kulkenut kastemadon jaokkeisen ruumiin läpi: se on muhevaa ja ravinteikasta multaa, jossa kasvit kukoistavat.
Mutta tuota maailmaa ei oikeastaan ole olemassa, ennen kuin joku muu löytää sen ja ehkä istuttaa tuohon multaan jotakin. Siihen tarvitaan lukijaa. Kun lukija astuu polulle, jonka pää näennäisesti sattumalta avautuu hänen edessään, hän alkaa saman tien hakea reittiään tekstin maailman läpi. Alkaa jännittävä kävelyretki, jota kutsutaan lukemiseksi."

Esseekokoelmasta voi lukea lisää Päivi Kososen blogista Ajatusmatka ja  Turun yliopiston luovan kirjoittamisen verkkolehdestä Ote, jossa sitä arvioivat Aleksi Kauppinen ja Olli Lönnberg.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Blogistanian parhaat kirjat vuonna 2014

Kotimaiset kirjablogit äänestävä tänään viime vuoden parhaista kirjoista. Itse olen vähän laiska, ja ilmoittaudun vain kahteen äänestykseen, kirjoilla joiden parhautta minun ei tarvitse lainkaan harkita, ne tulevat mieleen ihan miettimättäkin.

Blogistanian Finlandian saajaksi ehdotan ensimmäiseksi Eeva-Kaarina Arosen romaania Edda. Sen maaginen tunnelma ja huolellisesti rakennetut miljööt lumosivat minut. Kirjan lukeminen oli sekä viihdyttävää että ajatuksia herättävää. Toisen sijan annan Pajtim Statovcin romaanille Kissani Jugoslavia ja kolmannen Peter Sandströmin Valkealle kuulaalle. Tämän Finlandian voittajan julistaa huomenna Kirjavinkit.

Blogistanian Globalian antaisin Sjønille. Poikani kuukivi on rujonkaunis ja kiihkeä kertomus Islannista, karulta satujen saarelta. Globalian äänestystuloksen voi käydä huomenna katsomassa Kirsin Book Clubista.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Valkea kuulas / Peter Sandström

Sandström, Peter: Valkea kuulas - romaani
Transparente blanche, suom. Outi Menna
Graafinen suunnittelu Anders Carpelan
Schildts & Söderströms, 2014, 238 s.
"Surusta otettiin etäisyyttä, se sai ehkä näkyä mutta sitä ei voinut koskettaa, se oli kuin tähti yötaivaalla, todennäköisesti jo sammunut mutta silti silmin nähtävissä, kenties vaaraton, kenties kaunis, mutta kuitenkin jotain minkä katsomiseen ketään ei voinut pakottaa. Siitä saattoi kääntää katseensa pois, mutta nyt minä olin esittänyt kysymykseni kuin lapsi syysiltana; "Äiti, mikä tuon tähden nimi on", vain saadakseni vastauksen "En minä näe mitään tähteä". 
Ei sillä ole väliä, äiti sanoi, minkä takia joku kuolee. Ei sellaisia asioita tarvitse ajatella. 
Ajattele mieluummin niitä joita rakastat, hän sanoi."
Valkea kuulas vaikuttaa omaelämäkerralliselta teokselta. Sen minäkertoja on keski-ikäinen mies, aikalailla juuri Sandströmin ikäinen ja näköinen. Muistot isästä, äidistä ja ensirakkaudesta tuntuvat valikoituvan kerrottaviksi sattumanvaraisesti, ajatusten vaellellessa menneessä. Lukijan on helppo lähteä mukaan kevyeen rupatteluun. Kertoja on kuitenkin ovela, tyynesti ja melkein huomaamatta hän ohjaa keskustelun valitsemaansa suuntaan, pohdintoihin mm. runojen kirjoittamisesta, vanhemmuudesta, luopumisesta ja rakkaudesta.

Muistelun käynnistää miehen paluu lapsuudenkotiin, omenatarhalle Uuteenkaarlepyyhyn. Äiti on jo vanha ja tarvitsee apua, varsinkin nyt, kun häntä on taas pyydetty käyttämään kykyään parantaa. Perheen isä on kuollut kymmeniä vuosia aikaisemmin, mutta isän vanha vaaleansininen Capri seisoo vielä tallissa. Sitä kunnostamaan kutsutaan naapurista Järvi, mies, jonka kertoja oli poikasena toivonut täyttävän isän tyhjäksi jääneen paikan.

Marius Järvi on yksi romaanin mielenkiintoisimmista henkilöhahmoista. Hänestä annetaan monia yksityiskohtaisia tietoja, mutta kertoja, aivan kuin osoittaakseen kunnioittavansa kohdettaan, antaa tämän pitää sisimpänsä piilossa. Tämä on tyypillistä romaanin henkilökuvauksessa, ihmiset ovat persoonallisia, mutta heitä ei selitetä puhki, heille jää salaisuuksia.

Samalla tavoin salaperäinen ja kiinnostava hahmo on Terese, näkötornin kahvilassa kesätöitä tekevä nuoruudenrakkaus. Tereseä kuvataan toisaalta melko arkisesti, mutta hahmon symboliarvo on suuri. Terese on jonkinlainen käsittämättömäksi jäävä häilyvä feminiini, jolle nuori kertoja ei kasvokkain saa ilmaistua itseään. Vielä keski-ikäisenäkin hän yrittää korjata tilannetta, ja lähettää naiselle mielenkiintoisesti totuutta muuntelevia sähköpostiviestejä.

Sandström kirjoittaa vastaansanomattoman kauniisti. Ilmaisu on paikoin jopa runollista, mutta mukana on juuri sopivasti rosoa, niin ettei liiallisesta liitelystä ole pelkoa. Pidän myös kirjailijan tavasta liikkua teoksissaan faktan ja fiktion rajoilla. Nyt ei kertojaa sentään ole nimetty Sandströmiksi, kuten kuulin jossain aiemmassa teoksessa riemastuttavasti olevan!

En ole minkään ankaran realismin ystävä, mielikuvituksellisuus kirjallisuudessa ja kaikessa taiteessa on minusta kerrassaan suotavaa. Kaikkein eniten taidan kuitenkin nauttia juuri tällaisesta kerronnasta, jossa ei sinänsä tapahdu mitään outoa, mutta jossa saan yllättyä siitä, kuinka arkipäiväisistä asioista merkityksellisyyden voi lopulta aina löytää.

Enkä suinkaan ole ainut tähän romaanin ihastunut. Tuijan kirja sai erikoisen, hyvänlaatuisen häkellyksen valtaan, Lumiomena piti kysymyksistä, joita Valkea kuulas jätti jälkeensä ja Karoliina kehoittaa kaikkia, jotka arvostavat nostalgiaa, herkkiä ajatuksia ja kuulaita lauseita lukemaan tämän!