tiistai 26. helmikuuta 2013

Kotiin / Helmi Kekkonen

Kekkonen, Helmi : Kotiin 
Avain, 2009, 128 s.

Kirjoitin Helmi Kekkosen vuonna 2011 julkaistusta Valinta -romaanista aiemmin, että se on pieni ja kaunis kirja, ja samaa haluan sanoa tästä esikoisena ilmestyneestä novellikokoelmastakin. Ja lisäksi haluan korostaa, että kun puhutaan kirjoista, luonnehdinta pieni ja kaunis tarkoittaa minulle jotain aivan erityisen hienoa.

Kirja osui juuri nyt luettavaksi työtehtävien kautta. Ajattelin ensin lukaista siitä vain nopeasti pari novellia saadakseni vähän pohjaa luentoa taustoittavalle kirjailijaesittelylle jota olin tekemässä kirjaston verkkosivuille. Mutta kuinka ollakaan, kokoelma sujahti iltapäivällä laukkuuni kotiin vietäväksi, tahdoin lukea sen kokonaan!

Novelleja on yhdeksän ja ne on kaikki nimetty päähenkilönsä mukaan. Ilonan, Annan ja Tomin, Aatoksen ja muidenkin tarinaa on kutakin luonnehdittu sisällysluettelossa yhdellä novellista poimitusta lauseella. Lauseet on valittu huolella ja ne vievät lukijan jo ensilehdeltä sisään kirjan aforistiseen tunnelmaan.

Kokoelman rakenteessa pidin erityisesti siitä, kuinka novellit limittyvät ketjuksi henkilöiden ja tapahtumien kautta. Yhteys ei paljastu koskaan heti, mutta jossain vaiheessa tarinaa lukija saa kokea tunnistamisen iloa. Kuin epähuomiossa jokin sivulause paljastaa kenestä kerrotaan, kenen tyttärestä tai kenen äidistä, miehestä tai rakastetusta.

Novellien tunnelma on surumielisen mietteliäs, mutta synkimmässäkin kertomuksessa on aina mukana toivoa. Henkilöt tuntuvat kaikki olevan ajautuneina hieman syrjään elämän sykkeestä, hiljaiselle sivuraiteelle josta on vaikea päästä irti tarttuakseen taas toimeen. He ovat tilanteissa, joissa tarvitaan aikaa itselle, aikaa liukua vaikeuksien yli. Hyväksyen, rimpuilematta.

Kirjan kannen on suunnitellut Satu Ketola. Kansi kuvaa mielestäni upeasti kirjan sisältöä; tyttö seisoo varjossa, mutta katsoo valoon.

Parasta novelleissa on kuitenkin Kekkosen tapa kirjoittaa. Kieli on hiottua ja runollista, yksinkertaista ja kaunista. Kuvat piirtyvät tarkkoina mutta mitään ei selitetä puhki.
"Oli helmikuun kahdestoista päivä, ulkona neljä astetta pakkasta. Katuvalot paloivat mustaa taivasta vasten, kevyt lumi laskeutui pehmeänä vaippana. Aatos piti lumesta, sen äänestä ja hajusta. 
Yllättäen Helene istui häntä vastapäätä, se oli Helene, aivan varmasti oli, yllään kapea mekko, korvissaan pienet pyöreät helmet. Helene istui siinä niin kuin istui aina ennen, katsoi häneen harmailla, vakavilla silmillään. 
Ei lumesta lähde ääntä, Helene sanoi ja hymyili hieman vinosti, huvittuneena. 
Sitten sinä et ole koskaan kuunnellut. 
Hän ojensi kätensä kohti naista mutta samassa kuva haihtui, tuoli oli tyhjä, ilmassa leijuivat hänen omat sanansa."
Kokoelmaan ovat ihastuneet muiden muassa myös Jenni, Katja ja Maria.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Muistojen huoneet / Richard Mason


Mason, Richard : Muistojen huoneet
The lighted rooms, suom. Maria Erämaja
Gummerus, 2008, 567 s.

Richard Masonin Muistojen huoneet on mahtava tiiliskivi, sivuja on melkein 600. Otin sen luettavakseni suurella mielenkiinnolla kun Leena Lumi sitä suositteli.

Ihan heti en kuitenkaan innostunut, lörpöttelevä tyyli ei miellyttänyt eikä rikkaiden englantilaisleidien elämäkään herättänyt kunnolla uteliaisuutta. Jatkoin kuitenkin lukemista, sillä en voinut uskoa Leenan suositelleen mitään tyhjänpäiväistä. Sinnikkyys palkittiin. Aika pian tarinaan leijailivat mukaan himmeästi hohtavat pianopedalit ja kertomus nousi ihan uudelle tasolle.

Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta keskeisimpiä heistä ovat äiti ja tytär, Joan ja Eloise. Joan alkaa olla jo iäkäs ja tyttären mielestä hänen ei ole enää turvallista asua yksin. Äiti on aiemmin elätellyt mielessään toivetta asua viimeiset vuotensa eronneen tyttärensä luona, mutta Eloise on haluton luopumaan vapaudestaan. Tukahduttaakseen omat syyllisyydentunteensa Eloise vie äitinsä kalliille matkalle tämän lapsuuden maisemiin Etelä-Afrikkaan. Lisäksi hän vielä järjestää äidilleen paikan hyvän hoitokodin luksushuoneistoon.

Kirjassa on paljon erilaisia aiheita. Eloise pohtii sijoitusneuvoja-ammattinsa moraalia, avioliiton valtataisteluja tarkastellaan useammastakin näkökulmasta, sisarkateutta ja perhesuhteisiin liittyvää syyllisyyttä käsitellään raivoisien keskustelujen avulla, tyttöjen asemaan ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kysymymyksiinkin poiketaan nopeasti historiallisten dokumenttien muodossa. Jo näidenkin varassa mielenkiinto olisi varmasti säilynyt.

Tärkein teema kertoo kuitenkin nopeasti heikkenevän vanhuksen todellisuudesta. Kirjailija käsittelee tätä aihetta erittäin taitavasti, alistaen osan kirjan rakenteesta palvelemaan ideaa, jonka avulla lukija pääsee katsomaan tapahtumia vanhuksen näkökulmasta. Tämä mahdollistaa tunteen ymmärtämisestä, joka miellytti minua ja tuntui jopa hieman helpottavan omia pelkojani. Vanhuuteen ja dementoitumiseen liittyvät pelot eivät  kaikki liity vain fyysisiin muutoksiin, vaan niiden takana piilee monimutkaisia tunteita, epävarmuutta tuntemattoman edessä ja syyllisyyttä menneistä tapahtumista. Näihin kaikkiin Mason kiinnittää huomiota kertoessaan Joanin ja hänen läheistensä tarinaa.

Muistojen huoneet on hieno lukuromaani, älykäs mutta kuitenkin täysin konstailematon. Sen kieli on sujuvaa ja huomaamatonta, kerronta vakavista aiheista huolimatta hyväntuulista ja helppolukuista, henkilöt ja miljööt uskottavia ja mielenkiintoisia. Tarinan kannattelemiin ongelmiin tarjotaan ratkaisuja mukavan viitteellisesti, jättäen tilaa lukijan omalle ajattelulle.

Leena Lumi kertoo blogissaan kuinka lumoutuneena eksyi näihin huoneisiin, ja hänen ansiostaan sinne ovat itseni lisäksi vaeltaneet myös Ilse ja Mari.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sinun kirjeesi / Mihail Šiškin

Šiškin, Mihail : Sinun kirjeesi
Pismovnik, suom. Vappu Orlov
WSOY, 2012, 362 s.
Sarjassa Aikamme kertojia

Lievetekstissä kerrotaan kirjan voittaneen kaikki Venäjän arvostetuimmat kirjallisuuspalkinnot. Jostain muualta luin vielä, että kirjailijaa pidetään peräti maansa realistisen kerrontaperinteen uudistajana.

Minä en ollut kauhean vaikuttunut kun lopetin lukemisen. Luimme Sinun kirjeesi lukupiirissä ja jouduin vähän kiirehtimään lukemisen kanssa. Se ei ehkä juuri tämän kirjan kohdalla ollut kovinkaan hyvä asia.

Piiriläisten kanssa keskustellessa lämpenin kuitenkin kirjalle aivan eri tavalla kuin yksin lukiessa. Aika moni oli pitänyt lukemastaan paljon ja siinä jutellessa aloin minäkin nähdä yhä enemmän hyvää sekä teoksen rakenteessa että sisällössä.

Kirjan kieleen ihastuin kyllä heti. Šiškin on mestari luomaan kauniita kuvia, hän todellakin osaa ilmaista ajatuksensa tiiviisti ja tuorein metaforin.
"Vain sanat voivat jollakin tavoin oikeuttaa olemassaolon, antaa hetkellisen merkityksen, tehdä olemattomasta olevaa, minusta minut.  
Ymmärrätkö, Sašenka, minä elin jotenkin vieraantuneena elämästä. Kirjaimet kasvoivat aidaksi minun ja maailman välille. Tarkastelin minulle tapahtuvaa vain sanojen näkökulmasta: voisinko viedä sen mukanani sinne, sivulle, vai en. Tiesin nyt, mitä vastaisin kauan sitten maatuneille viisaille miehille: ohimenevä saa merkityksen, jos sen ottaa kiinni lennosta. Missä te viisaat miehet olette, hohoi? Missä on teille näkyvä maailma? Missä on teidän ohimenevänne? Ettekö tiedä? Minäpä tiedän."
Myös Šiškinin teemat miellyttävät minua. Hän käsittelee perustavaa laatua olevia kysymyksiä olemassa olosta ja kuolemasta. Jokaisen elämän ainutlaatuisuus ja ihmisten välisen kanssakäymisen merkitykset nousevat moneen kertaan esille. Pohdinta saattaa useinkin alkaa kyynisistä huomioista, mutta kiertyy sitten myönteiseempään suuntaan, jopa ratkaisuiksi.
" Tuntui siltä, että minulle oli auennut totuus. Yhtäkkiä tunsin olevani voimakas. En vain voimakas vaan kaikkivoipa. Niin, Saška, naura vain - tunsin itseni kaikkivaltiaaksi. Minulle oli auennut se mikä oli tietämättömiltä kätkössä. Minulle aukesi sanan voima. Ainakin silloin se tuntui siltä. Minussa liittyi yhteen hyvin tärkeä ketju, kenties kaikkein tärkein, joka lähti siitä konkreettisesta ihmisestä - olkoon vaikka hikinen, närästyksestä ja ja pahanhajuisesta hengityksestä kärsivä, vasen- tai oikeakätinen, ei sillä väliä, mutta yhtä konkreettinen kuin sinä ja minä - joka kirjoitti aikoinaan: 'Alussa oli sana.' Ja ne hänen sanansa ovat yhä jäljellä, ja hän niissä, niistä on tullut hänen ruumiinsa. Ja se on ainoa todellinen kuolemattomuus. Muuta ei ole. Kaikki muu on siellä, kuopassa hautausmaan ulostusten seassa."
Lukiessani ihmettelin, miksi kirjailija oli mahtanut valita teoksen muodoksi kirjeromaanin. Semminkin, kun toinen päähenkilöistä kuolee jo kirjan alkupuolella ja kirjeet silti vain jatkavat kulkuaan rakastavaisten välillä. Keskustellessa muiden kanssa kirjeet alkoivat saada uusia merkityksiä. Joku piti muotoa vain kehikkona, jonka puitteissa kirjailija pystyy käsittelemään haluamiaan aiheita. Jollekin toiselle muodolla ei sinällään ollut merkitystä, mutta toisen kirjoittajan kaatuminen rintamalla kesken kirjeenvaihdon nosti kerronnan universaalille tasolle, kaikkien maailman sotilaiden surulliseksi tarinaksi. Itselleni välähti mieleen kuva leskestä, joka puolison kuoltua vielä vuosienkin jälkeen juttelee tälle, aivan kuin silloin kun toinen oli vielä elossa.

Šiškinin kerronta tekee laajoja kaaria, se ulottuu äärettömän realistisesta, jopa naturalistisesta sodan ja sairauden kuvauksesta riemukkaisiin rakkauden ja kuolemattomuuden ideoihin. Kerronta etenee venäläistyylisenä jaaritteluna ja tarinointina sujahtaakseen yhtäkkiä maagisesti lentoon, yllättäen lukijan mukavasti aina silloin tällöin, säännöllisin väliajoin.

Sinun kirjeesi on lukenut myös Marissa Mehr, joka blogissaan Café pour les idiots kertoo liikuttuneensa kirjaa lukiessaan syvästi ja sanoo sen olevan kaunis, eheä, viisas ja lohduttava.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia 2012

Blogistanian Globalia on kilpailu, jossa nostetaan esiin kotimaisten kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Tarkoitus on lisätä kansainvälisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja käännöskirjallisuuden sekä kirjallisuuden kääntäjien arvostusta.

Karoliina julkistaa tulokset uudessa Kirjavassa kammarissa 4.2.2013.



Tässä ehdotukseni vuoden 2012 Globalian voittajiksi:

Koch, Herman : Illallinen, 3 pistettä
Het diner, suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2012, 339 s.

Tämän kirjan kohdalla olivat odotukseni taas päässeet nousemaan niin korkealle, että melkein pelotti aloittaa lukeminen; millainen pettymys olisikaan vastassa? Mutta eikä mitä, Illallinen lunasti kaikki odotukset, ellei peräti ylittänyt niitä!

Koch tasapainoilee taitavasti kipeiden aiheidensa parissa. Sisarkateudesta, narsistivanhemmista ja väkivaltaisuudesta kirjoittaminen vaatii melkoista tyylitajua, aiheet vetoavat niin voimakkaasti tunteisiin. Tarina  sukeltaa ihailtavan rohkeasti todella pimeisiin kohtiin ihmismieltä ja onnistuu silti välttämään kaikki mauttomat ylilyönnit.  Lue lisää...


Barnes, Julian : Kuin jokin päättyisi, 2 pistettä
The sense of an ending, suom. Kersti Juva
WSOY, 2012, 157 s.
Sarjassa Aikamme kertojia
Man Booker -kirjallisuuspalkinto 2011
"Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen."   Lue lisää...

DeWitt, Patrick : Sistersin veljekset, 1 piste
The Sisters brothers, suom. Tero Valkonen
Siltala, 2012, 348 s.

Olenkohan mahtanut koskaan ennen lukea lännentarinaa! Lapsena oli juhlaa jos telkkarista joku viikonloppu tuli länkkäri lännenmiehineen ja inkkareineen, mutta 70-luvun alkuun mennessä olin jo menettänyt kaiken mielenkiinnon kyseiseen genreen.

Sitäkin hauskemmalta tuntui nyt lukea deWittin veljestarinaa. Siinä on mukana kaikki tutut elementit ja lisänä vielä ovela humoristinen kierre.  Lue lisää...