tiistai 30. maaliskuuta 2010

Pariisissa, sattumalta

Pariisissa, sattumalta / Valerie Tong Cuong
Tammi, 2009, 182 s.
Romaani on niin näppärästi rakenneltu, että lukija saattaa joutua vaikeuksiin seuraillessaan sen kiemuroita.

Henkilöitä on paljon; Paulo ja hänen yksinhuoltaja-äitinsä Marylou, syöpään kuolemaisillaan oleva Albert, kunnioitusta janoava musta asianajaja Prudence, menestynyt elokuvatuottaja Tom ja lopuksi vielä Charlie, joka epätoivoisena hetkenä päättää heittäytyä junan alle.

Charlien epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä lähtee kehittymään tapahtumaketju, jonka tuloksena näiden toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät arvaamattomasti yhden päivän aikana kietoutuvat toisiinsa.

Kukin kertoja on äänessä yksi kerrallaan. Kaikki kertovat tarinaansa minä-muodossa omissa luvuissaan. Jokaista lukua saa lukea ainakin sivun tai kahden verran ennen kuin selviää, kuka henkilöistä nyt on vuorossa. Tästä seurasi ainakin minulla peräti hengästyttävä lukutahti, oli pakko aina kiirehtiä saamaan selville kuka nyt vie tarinaa eteenpäin. Se oli varmaan syy siihen, että kirjasta jäi joltisenkin sekava kuva, aivan kuin olisin vain loikkinut sen läpi keskittymättä mihinkään.

Onnettomuuksien sumasta kasvaa sentään oikein kunnon onnellinen loppu. Vähän hassua ehkä, mutta hermostuneen lukemisen jälkeen happy ending tuntui oikein hyvältä. Juonivyyhdin monet rönsyilevät langat kerääntyvät siistiin nippuun ja loppukohtauksen tunnelma on erityisen lämpöinen.


lauantai 27. maaliskuuta 2010

Siilin eleganssi

Siilin eleganssi / Muriel Barbery
Gummerus, 2010, 374 s.


Odotin tätä kirjaa tulevaksi, ajattelin että tarina olisi hellyttävä ja lukukokemus hauska, mutta petyin pahasti!

En jaksanut lukea kuin alun. Turhaantuneen ovenvartijarouvan tarina oli niin katkonaista ja hyppelehtivää, että keskittyminen herposi tuon tuostakin. Mitään kiinnostavaa ei tuntunut alkavankaan tapahtua, eli kesken jäi.

Ehkä tästäkin joku muu kuitenkin tykkää.

Kaiken keskellä Mary Swann


Kaiken keskellä Mary Swann / Carol Shields
Otava, 2010, 480 s.


Oivaltavaa kieltä ja pieniä rehellisiä ajatuksia tavallisesta naisen elämästä. Näin ajattelin luettuani kirjan alun, jäljempänä sitten kiinnostuin juonestakin.

Juonen keskiössä on väkivaltaisesti kuollut runoilija Mary Swann, joka kurjan maalaisvaimon elämänsä lomassa ehti julkaista vain yhden runokokoelman. Hänen muistokseen pidetään symposiumi, jonka järjestelytöissä kirjan henkilöt puuhailevat.

Shield kertoo ilahduttavan reippaasti aroistakin asioista kuten vanhuudesta ja kuolleista läheisistä.

Suhtautumistavasta tulee mieleen John Irwing. Molemmat edustavat sen tyyppistä "amerikkalaista suvaitsevaisuutta", kun järkyttävistä asioista puhutaan silmät sinisinä avoimen arkipäiväisesti, paheksujat ohittaen.

Sivulta 135 löytyy todellinen pieni helmi, kun kunniatohtori Morton Jimroy äityy pohtimaan runoutta ja sen kykyä puhutella ihmistä.
"Kun hän ajatteli planeettojen kiertoratoja, lajien syntyä tai matematiikan kauneutta, hän ei pitänyt niitä yhtään sen hämmästyttävämpinä kuin ihmisen julkeaa halua kurottaa kätensä yhteisen kielen mereen, poimia sieltä syvät, tummat, kauniit sanat ja järjestää ne sillä tavoin, että sanoin kuvaamaton tuli sanotuksi."
Loppupuolen ratkaisuja hieman ihmettelen. Perinteinen romaani muuttuu kesken kaiken kirjeromaaniksi. Muutos lienee looginen, onhan kirjan alussa kirjoitettu paljon kirjeitä ja kirjeromaanin vanhanaikainen tyyli kieltämättä antaa jännittäviä tehosteita tarinan henkilökuvaukseen.

Mutta juuri kun kirjeromaanista päästään, teksti vaihtuu elokuvakäsikirjoitukseksi. Tämä muutos tuntuu aluksi lähinnä banaalilta. Näin kai on tarkoituskin, koska kirjan lopussa henkilöiden toiminta alkaa olla melko päätöntä. Elokuvakerronnan osoitteleva kohtaustyyli paljastaa näiden kirjallisuudentutkijoiden edesottamusten hullunkurisuuden selväpiirteisen korostetusti.