Pariisissa, sattumalta
Tammi, 2009, 182 s.
Romaani on niin näppärästi rakenneltu, että lukija saattaa joutua vaikeuksiin seuraillessaan sen kiemuroita.
Henkilöitä on paljon; Paulo ja hänen yksinhuoltaja-äitinsä Marylou, syöpään kuolemaisillaan oleva Albert, kunnioitusta janoava musta asianajaja Prudence, menestynyt elokuvatuottaja Tom ja lopuksi vielä Charlie, joka epätoivoisena hetkenä päättää heittäytyä junan alle.
Charlien epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä lähtee kehittymään tapahtumaketju, jonka tuloksena näiden toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät arvaamattomasti yhden päivän aikana kietoutuvat toisiinsa.
Kukin kertoja on äänessä yksi kerrallaan. Kaikki kertovat tarinaansa minä-muodossa omissa luvuissaan. Jokaista lukua saa lukea ainakin sivun tai kahden verran ennen kuin selviää, kuka henkilöistä nyt on vuorossa. Tästä seurasi ainakin minulla peräti hengästyttävä lukutahti, oli pakko aina kiirehtiä saamaan selville kuka nyt vie tarinaa eteenpäin. Se oli varmaan syy siihen, että kirjasta jäi joltisenkin sekava kuva, aivan kuin olisin vain loikkinut sen läpi keskittymättä mihinkään.
Onnettomuuksien sumasta kasvaa sentään oikein kunnon onnellinen loppu. Vähän hassua ehkä, mutta hermostuneen lukemisen jälkeen happy ending tuntui oikein hyvältä. Juonivyyhdin monet rönsyilevät langat kerääntyvät siistiin nippuun ja loppukohtauksen tunnelma on erityisen lämpöinen.
Henkilöitä on paljon; Paulo ja hänen yksinhuoltaja-äitinsä Marylou, syöpään kuolemaisillaan oleva Albert, kunnioitusta janoava musta asianajaja Prudence, menestynyt elokuvatuottaja Tom ja lopuksi vielä Charlie, joka epätoivoisena hetkenä päättää heittäytyä junan alle.
Charlien epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä lähtee kehittymään tapahtumaketju, jonka tuloksena näiden toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät arvaamattomasti yhden päivän aikana kietoutuvat toisiinsa.
Kukin kertoja on äänessä yksi kerrallaan. Kaikki kertovat tarinaansa minä-muodossa omissa luvuissaan. Jokaista lukua saa lukea ainakin sivun tai kahden verran ennen kuin selviää, kuka henkilöistä nyt on vuorossa. Tästä seurasi ainakin minulla peräti hengästyttävä lukutahti, oli pakko aina kiirehtiä saamaan selville kuka nyt vie tarinaa eteenpäin. Se oli varmaan syy siihen, että kirjasta jäi joltisenkin sekava kuva, aivan kuin olisin vain loikkinut sen läpi keskittymättä mihinkään.
Onnettomuuksien sumasta kasvaa sentään oikein kunnon onnellinen loppu. Vähän hassua ehkä, mutta hermostuneen lukemisen jälkeen happy ending tuntui oikein hyvältä. Juonivyyhdin monet rönsyilevät langat kerääntyvät siistiin nippuun ja loppukohtauksen tunnelma on erityisen lämpöinen.
Kommentit
Lähetä kommentti