Tekstit

Näytetään tunnisteella -teatteri merkityt tekstit.

Ehkä rakkaus oli totta / Sadie Jones

Kuva
Jones, Sadie: Ehkä rakkaus oli totta Fallout, suom. Marianna Kurtto Otava, 2015, 427 s. Romaanin miljöönä on 1970-luvun Lontoo ja siellä teatterimaailma. Suurkaupunki on kultturelli ja vauhdikas, mutta vaikuttaa kuitenkin vielä myös suhteellisen viattomalta ja turvalliselta paikalta. Nuoret Paul, Leigh ja Luke ystävystyvät ja perustavat teatteriseurueen. Palo on kova ja työtä tehdään tosissaan, mutta menestyminen ei ole helppoa. Erilaiset taiteelliset näkemykset repivät ryhmän hajalle melko pian, mutta kukin jatkaa suunnallaan, pääsee eteenpäin ja saavuttaa vähitellen mainettakin. Jossain vaiheessa Luken kuvioihin tulee mukaan myös Nina, keijumainen näyttelijätär joka kaikista kirjan henkilöistä on ehkä eniten pihalla siitä, mitä elämältään haluaa. Kaikki Jonesin luomat henkilöt viehättivät minua suuresti. Romaanin ihmiskuvaus vaikuttaa aluksi ohuelta ja leijailevalta, mutta jollain mielenkiintoisella tavalla nämä negatiivisilta kuullostavat määreet kääntyvät pääla...

Kaikkein vähäpätöisin asia / Kate Atkinson

Kuva
Atkinson, Kate: Kaikkein vähäpätöisin asia One good turn, suom. Kaisa Kattelus Schildts & Söderströms, 2012, 388 s. Kate Atkinsonin kirjoja on suositeltu minulle jo monelta luotettavalta taholta. Nyt tartuin ensimmäiseen. Tarkoituksena oli osallistua dekkariviikkoon, mutta aikapula teki tepposet ja myöhästyin auttamattomasti. Sen verran kiinnostava Atkinsonin dekkari kuitenkin oli, että luin sen mielihyvällä loppuun vaikken kotimaisten kirjabloggreiden kesäkuiseen tempaukseen ehtinytkään mukaan. Atkinsonin henkilöt ja miljööt ovat taitavasti luotuja. Tässä tarinassa seurataan samanaikaisesti useita henkilöryhmiä. Aluksi tapahtumat vaikuttavat erillisiltä, mutta tarinan edetessä yhteyksiä ryhmien välillä alkaa löytyä. Näkökulmien vaihtelu tuo aiheen käsittelyyn mielenkiintoista monipuolisuutta, mutta toisaalta jatkuva siirtyileminen henkilöistä toisiin on hieman sekavaa ja vaati ainakin minulta lukijana tavallista tarkkaavaisempaa lukutyyliä. Tapahtumat sijoittuvat kesäise...

Hullu / Juha Hurme

Kuva
Hurme, Juha: Hullu Teos, 2012, 248 s. Hullu on kertomus miehestä, joka luulee olevansa kuollut. Miehen äiti on sairastunut vakavasti ja mies muistaa, kuinka äiti on kauan sitten ennustanut pojan kuolevan ensin. "Tämä on lavastusta ja teatteria, nämä kaikki tyypit on viritetty tänne mua varten, mun pään menoksi, puristamaan musta olennainen esiin. Ne eivät hellitä, ennenkuin olen tunnustanut kaiken. Minkä kaiken? Sen varmaankin, että olen puolitoistavuotiaasta asti ollut läpeensä falski yksilö ja pelkuri. Sikäli kuin muistan, opin puhumaan, jotta osaisin tehokkaammin valehdella vanhemmilleni. En ole koskaan kehdannut kertoa kenellekään, mitä oikeasti ajattelen. Olen mielistellyt, sievistellyt, käännellyt parhain päin. En ole uskonut ihmisiin, en luottanut kavereihin. Kaikkein pahiten olen valehdellut niille, jotka ovat rakastaneet mua. Hullut!   Viiskytä vuotta olen ollut rakentavinani elämää olemattoman varaan, muka-tehnyt, muka-tuntenut, muka-sekoillut, muka-järkeillyt, ...

Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth / Minna Maijala

Kuva
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth Otava, 2014, 301 s. Minna Maijalan kirjoittama elämäkerta on tiivis ja mittava. Kirjailija tuntee kohteensa hyvin, onhan teoksen pohjana mm. väitöskirja  Passion vallassa, Hermostunut aika Minna Canthin  teoksissa (SKS 2008), jossa Maijala tarkasteli Minna Canthin tuotannon psykologista ihmiskuvaa. Perusteellisesta ja huolellisesta tietokirjoittamisesta kertovat myös teoksen loppuun sijoitetut luettelot Canthin teoksista ja ihmisistä hänen elämässään. Lisäksi mukana on lähde- ja viiteluettelo sekä henkilöhakemisto. Elämäkertatietoja on laajennettu koskemaan myös sekä aiempia että myöhäisempiä sukupolvia. Kirja alkaa Minnan vanhempien saapumisesta Tampereelle ja päättyy hänen lastensa elämänvaiheiden kuvaukseen. Mukana on paljon tuttua nuoruusvuosista Kuopiossa ja siirtymisestä opiskelemaan Jyväskylän seminaariin. Uutta ja hauskaa sen sijaan oli lukea yleensä matroonana nähdyn kirjailijattaren nuoruudesta, kuinka ...

Harjoitukset / Eleanor Catton

Kuva
Catton, Eleanor: Harjoitukset The rehearsal, suom. Tero Valkonen Siltala, 2010, 332 s. Uusseelantilainen Eleanor Catton sai äskettäin Man Booker -palkinnon romaanistaan Luminaries . Siltala-kustantamo julkaisee kirjasta suomennoksen ensi vuonna, sitä odotellessa lainasin kirjastosta kirjailijan esikoisteoksen, Harjoitukset. Romaani sijoittuu kahdelle toisiaan muistuttavalle näyttämölle. High schoolin oppilaat Bridget, Julia ja Isolde opiskelevat saksofoninsoittoa. Opettajansa kyynisyydestä huolimatta tytöt kertovat tälle asioitaan estoitta, melkein kuin rippituolissa. Saksofoninopettajan suhtautuminen sekä tyttöihin että näiden äiteihin on erikoista; hän tekee huomioitaan molempien pyrkimyksistä hyvin kylmästi, liki tyystin vailla empatiaa. Kadun toisella puolella teatterikoulussa oppilaiden on menestyäkseen oltava valmiita paljastamaan intiimeimmät hetkensä ja käyttämään niitä ilmaisunsa kehittämiseen. Liikunnanopettaja ja näyttelijätyön opettaja seuraavat ponnistuksia her...