Hullu / Juha Hurme

Hurme, Juha: Hullu
Teos, 2012, 248 s.

Hullu on kertomus miehestä, joka luulee olevansa kuollut. Miehen äiti on sairastunut vakavasti ja mies muistaa, kuinka äiti on kauan sitten ennustanut pojan kuolevan ensin.

"Tämä on lavastusta ja teatteria, nämä kaikki tyypit on viritetty tänne mua varten, mun pään menoksi, puristamaan musta olennainen esiin. Ne eivät hellitä, ennenkuin olen tunnustanut kaiken. Minkä kaiken? Sen varmaankin, että olen puolitoistavuotiaasta asti ollut läpeensä falski yksilö ja pelkuri. Sikäli kuin muistan, opin puhumaan, jotta osaisin tehokkaammin valehdella vanhemmilleni. En ole koskaan kehdannut kertoa kenellekään, mitä oikeasti ajattelen. Olen mielistellyt, sievistellyt, käännellyt parhain päin. En ole uskonut ihmisiin, en luottanut kavereihin. Kaikkein pahiten olen valehdellut niille, jotka ovat rakastaneet mua. Hullut! 

Viiskytä vuotta olen ollut rakentavinani elämää olemattoman varaan, muka-tehnyt, muka-tuntenut, muka-sekoillut, muka-järkeillyt, muka-iloinnut, muka-nyyhkinyt ja muka-elänyt. Ja ilmeisesti muka-kuolinkin, kun en mitenkään saa kiinni siitä, olenko enää elossa vai missä. Seison tässä pottulautanen kädessä, ja kaikki tuijottavat jo valmiiksi huvittuneina, ja mun on mentävä tuonne, vaikka en halua mennä sinne, ja koko baletti on sävelletty ja ohjattu etukäteen, mutta olen ainoa ballerinoista, jolle ei ole annettu tutua ja kärkitossuja, ja joka ei ole ollut kertaakaan treeneissä."

Näin lohduttomia ovat romaanin kertojan ajatukset ensimmäisellä päivällisellä suljetulla osastolla. Kohtausta sairaalan ruokasalissa on edeltänyt pohjaton väsymys ja syvenevä vainoharhaisuus, todellisuudentaju on hämärtynyt ensin pikkuhiljaa ja sitten yhtäkkiä kertaheitolla hävinnyt liki kokonaan. Hurme kuvaa prosessia niin luontevasti, että lukijan on mahdollista ymmärtää, miltä psykoosiin vajoaminen tuntuu. Hän ei juurikaan selittele, ja tässä varmasti piileekin syy tekstin voimakkaaseen samaistavuuteen. Harhat tuodaan eteemme samanlaisina minä ne näyttäytyvät päähenkilöllekin.

Rankasta aiheestaan huolimatta romaani ei ole synkkä. Hurme kertoo kohtalontovereistaan sairaalassa hauskasti ja lämmöllä, ja mukaan kiedotut muut kertomukset tuovat tarinaan syvyyttä ja ovelia rinnastuksia.

Kun luova mieli ei  sairaalassakaan taltu, syntyy mm. Raamatun lukemisen innoittamaa vertailevaa tutkimusta jouluevankeliumeista ja käännöstyö The Story of John Virgin. Uutta superbändiä suunnitteleva ilmakitaristi Puupponen tarvitsee kansainvälistä tiedotusmateriaalia ja lukijatkin saavat tutustua lääkemääräyksien kääntöpuolille kirjoitettuun estottomaan tekstiin. Seuraavaksi paperille purkautuu elämäkerta Ihmisen pojasta, eli Maiju Lassilasta kaikkine nimimerkkeineen.

Muutaman pienemmän kirjoitustyön jälkeen vuorossa on vielä kertomus runoilija J.J.Wecksellistä. "Tämä saattaa olla näytelmä, häiriöistä tässä kerrotaan ja mielestä ja kielestä", sanoo kertoja ja jatkaa, "mitään terapiaa tämä ei ainakaan ole."  Näytelmä luetaan uudenvuodenyönjuhlien ohjelmanumerona ja tekstissä sekoittuvat historia ja nykyisyys, Wecksellin vanhanaikainen runollisuus ja varsinais-suomalainen nykypuhekieli. Jotenkin taianomaisesti kokonaisuudesta tulee paljon enemmän kuin osiensa summa.

Yhtäältä Hurmeen kuvaus mielen järkkymisestä on lohduttavaa luettavaa, toisaalta täysin lohdutonta. Hullun psykoosi ei ole vierasta ja pelottavaa, vaikka ahdistuksesta ja pelkotiloistakin toki kerrotaan. Hurme ei mystifioi sairastumista, vaan puhuu siitä yhtenä elämän episodina muiden joukossa. Mutta lohdutonta on se, millaisena Hurmeen kertomana näyttäytyy mielenterveyspotilaiden hoito. Romaaniin ei sisälly yhtäkään kuvausta terapiasta ja lääkkeiden määräminenkin vaikuttaa lähinnä arpomiselta. Ruokaa tarjoillaan ja lakanatkin varmasti vaihdetaan, mutta muuten psykiatrisen sairaalan suljettu osasto ei vaikuta hoitopaikalta, vaan ennemminkin paikalta, jossa potilaita vain säilytetään poissa muiden silmistä.

Kaiken kaikkiaan romaani on mielenkiintoinen ja vaikuttava. Luin sitä melkein ahmien, tosin usein myös puolinukuksissa kun en iltaisin olisi malttanut lopettaa vaikka silmät jo lupsuivat kiinni. Omakohtaisia, tunnustuksellisia sairaskertomuksia on kirjoitettu aika paljonkin ja vaikka itse en montaa olekaan lukenut, pidän niitä tärkeinä. Niiden merkitys on vertaislukijoille mittaamattoman suuri ja meille muillekin ne antavat arvokkaan muistutuksen siitä, ettei oma arkipäivämme ole ainut todellisuus jossa ihmiset elävät. Hullu ei kuitenkaan ole pelkästään sairaskertomus. Se on loisteliaan ilakoivalla kielellä kirjoitettu sikermä, joka rinnastaa toisiinsa teatterin, elämän ja mielen järkkymisen. Nämä kaikki se punoo yhteen filosofiaksi, jonka lämpö ja yksinkertainen rehellisyys sisältävät hurjan latauksen ihmistä kannattelevaa voimaa.

Aloitin joskus Hurmeen aikaisempaa romaania Volvo Amazon, mutta lopetin lukemisen lyhyeen. En enää tarkasti muista, mikä tökki, mutta jotain koheltamista siinä taisi alussa olla johon kyllästyin. Tämän lukeminen taustalla saattaisi olla hyvä tarttua Volvoon uudelleen, mutta enemmän vielä odotan pääseväni käsiksi Hurmeen uusimpaan teokseen. Nyljetyt ajatukset oli tarkoitus ottaa luettavaksi lukupiiriin jo nyt, mutta kun sen varausjono kirjastossa oli vieläkin pitkä, päädyimme lukemaan Hullun.  Mukavaa päästä huomenna kuulemaan mitä muut ovat romaanista ajatelleet.

Ja vielä:

Hyvää Lukurauhan päivää kaikille!

Nyt Kirjan vuonna 2015 Suomen kirjasäätiö on julistanut helmikuun toisen sunnuntain lukurauhan päiväksi. Tänään voi siis varata koko päivän lukemiselle ja rauhoittua kirjan pariin yksin tai hyvässä seurassa.

Tässä muistutukseksi lakitekstiä säätiöltä:

LUKURAUHAN LAKI

1§ Lukurauha koskee kaikenlaisia kirjoja ja kaikkia lukupaikkoja.
2§ Yhdessä lukeminen on sallittu.
3§ Yksin lukeminen on sallittu.
4§ Toisille lukeminen on sallittu.
5§ Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty.
6§ Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.