Kirjamuistikirja

Kuva: Arran Bee / Flickr Ennen vanhaan, menneinä vuosina, maa ja meri tunsivat suurta tyhjyyttä ja kaipuuta. Vuoret olivat kuin poutama, portaat taivaaseen, ja rehevä vihreä sademetsä väreili monivärisenä kakahuna. Taivas oli kimalteleva paua, tuulen ja pilvien kuvioima kowahaiwai ja joskus se heijasti sateenkaaren prisman tai eteläisen aamuruskon. Meri oli alati muuttuva pounamu, välkehtien se yhdistyi saumattomasti taivaaseen. Tämä oli maailman pohjalla oleva lähde ja kun siihen katsoi, saattoi tuntea näkevänsä ikuisuuteen." Witi Ihimaeran  Valasratsastaja  on aivan omanlaisensa romaani. Sen tarina pohjaa ikivanhaan, suullisena perinteenä sukupolvelta toiselle siirtyneeseen kertomukseen siitä, kuinka maorien esi-isä Paikea ratsasti valaan selässä heimon alkukodista Hawaikista Aotearoaan eli   Uuteen-Seelantiin. Kaunis ja myyttinen tarina on sovitettu sujuvasti nykyaikaan. Ihimaera käyttää taitavasti hyväkseen myyttiä ja siihen liittyvää arvostusta hälventä...

Kuva: FraserElliot / Flickr Axl ja Beatrice ovat vanha, toisiaan syvästi rakastava pariskunta. Heitä kohdellaan huonosti kotikylän luolayhdyskunnassa ja he päättävät lähteä matkalle yli Ison tasangon, etsimään poikaansa joka on lähtenyt vanhempiensa luota jo kauan sitten. "He kulkivat lähekkäin, Axl melkein vaimonsa kannoilla. Siitä huolimatta Beatrice hymisi tasankomatkan aikana joka viidennellä tai kuudennella askelella kuin litaniana: "Axl, oletko siellä?" Ja Axl vastasi aina: "Täällä ollaan, prinsessa." Rituaalivuoropuhelun lisäksi ei puhuttu muuta. Silloinkin kun he tulivat jättiläisen hautakummulle, ja Beatrice viittilöi hätäisesti heitä siirtymään polulta kanervikkoon, he jatkoivat kysymistä ja vastaamista, aivan kuin olisivat halunneet antaa mahdollisesti kuulosteleville demoneille väärän kuvan aikeistaan. Axl pälyili koko ajan taivasta siltä varalta, että se pimenisi äkkiä tai nousisi nopeasti etenevä sumu, mutta sellaisesta ei näkynyt merkkiä...

. Savukeidas tunnetaan lähinnä esseistä, runokirjoista ja muilta unohtuneiden klassikkojen käännöksistä. Nyt kustantamo laajentaa myös uuteen proosaan, ja ensimmäisenä julkaistaan turkulaisen toimittajan Kirsi Alanivan esikoisromaani Villa Vietin linnut. Teos voitti Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen oppiaineen ja Savukeitaan yhdessä järjestämän käsikirjoituskilpailun viime talvena. Kirjan takaliepeessä kerrotaan Alanivan aloittaneen romaanin kirjoittamisen ruissalolaisen huvilan pihamaalla. Tunnelma on helppo aistia, voin kuvitella loppukesän täyteläisen kostean, hiljalleen viilenevän illan. Meren tuoksu on tuttu, mutta siinä on mukana myös jotain salaperäistä, jotain joka on tullut kaukaa merivirtojen mukana. Vanhojen tammien varjot venyvät pitkiksi ja tuuli suhisee rannan ruovikossa punoen tarinaa sille, joka haluaa kirjata sen muistiin. Ehkä hiukkasen tuossa romantisoin kirjoitusprosessia, mutta Villa Vietin lintujen vahva tunnelma on omiaan innoittamaan moiseen. Rom...

Kettu, Katja: Yöperhonen WSOY, 2015, 325 s. Yöperhonen on Kätilön sisarteos, vai olisiko peräti äiti, sillä muistan Katja Ketun Rockradion Lauantain kuokkavieraana kertoneen, että nyt ilmestyneen romaanin materiaalia on ollut olemassa jo ennen Kätilöä. Kätilön aiheet vain nappasivat kirjailijan huomion tuolloin, paisuivat ja vaativat tulla kirjoitetuksi omaksi romaanikseen heti. Hyvä niin, sillä muuten olisi tähän jo nyt yltäkylläiseen romaaniin tullut aiheita liikaa, ja Kätilön hieno tarina ehkä hukunut kaikkeen siihen paljouteen. Yöperhosen tapahtumat sijoittuvat Suomen Lappiin Petsamoon, Venäjälle Komin ikiroudan hiilikentille ja etelämmäs, Volgan mutkaan suomalaisten uskottuun alkukotiin. Aikajana ulottuu 1930-luvulta nykypäivään. Romaanin rakenne perustuu siihen, kuinka eri aikatasojen kertomukset vähä vähältä punoutuvat toisiinsa. Kaikki alkaa siitä kun 15-vuotias Irga on riidellyt isänsä kanssa ja päättää karata kotoa. Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua et...

Lukiessani Lumikin sydäntä ensimmäistä kertaa runot tuntuivat jäävän vieraiksi ja kokoelma vaikutti jotenkin hajanaiselta. Mutta kun pääsin loppuun, teoksen tunnelma keittyikin kokoon tummaksi ja tahmeaksi herkuksi, ihanan happoiseksi kuin kirsikkahillo. Hillittömästi omasta tilastaan taistelevat kuningattaret ja sydämen suonituksen tuntevat anatomit olivat siis tehneet voimakkaan vaikutuksen, mutta silti unohdin kirjan odottelemaan uutta lukemista aika pitkäksi aikaa. Tänään poimin runot uudelleen esiin. Lueskelin kokoelmaa puutarhakeinussa loikoillen. Aurinko paistoi matalalta ja kultasi kirjan sivuja samanaikaisesti kun keskitaivaan yli kulki pilvi ripsutellen pisaroita keinun kattoon. Jossain päin olisi varmaan näkynyt sateenkaarikin, mutta minä en malttanut nousta katsomaan. Runojen akseli on laaja. Se ulottuu Grimmin saduista lääketieteeseen ja koukkii voimakkaalla kierteellä aineksia myös historiasta. Juuri kun uppoat myyttisiin kuviin ja vakuutut alitajunnan elintär...

Timonen, Karoliina: Kesäinen illuusioni Kansi Anna Makkonen WSOY, 2015, 165 s. Helteinen kesä, Saimaa ja kaksi saarta. Toisella saarella yksinäinen nainen, toisella mies. Asetelma on alusta pitäen latautunut, mutta luvassa ei tunnu olevan kepeää kesäromanssia, vaan jotain aivan muuta. Itäpuolen kierrettyäni pääsin eteläiseen salmeen. Uin lihakset väsyneinä ja kiireettä kohti laituria. Vesi tuntui jo linnunmaidolta, ja Variskalliosta kantautuva musiikki keinahteli hitaina laineina ympärilläni. Valkoisen huvilan valot heijastuivat korkealta järven pintaan asti. Päästyäni laiturin luo jäin vielä veteen nauttimaan aaltojen hivelystä. Mietin oliko naapurisaaren mies ulkona vai sisällä, näkikö hän ehkä minut, kuuliko loiskahduksen vedessä. Ajatus siitä, että hän saattoi olla minusta tietoinen, sai ihoni kihelmöimään. Pian nousisin alasti laiturille. Ei salmen takaa varmaankaan mitään näin hämärässä nähnyt, mutta mielestäni kaikki tuntui nyt tarkoitukselliselta ja intiimiltä." K...

Aronen, Eeva-Kaarina: Edda Teos, 2014, 371 s. Ulkoasu Mika Tuominen Eddan tarina on liikuttava sekoitus huvittavaa ja kauheaa, arkipäiväistä ja jännittävää. 50-luvun Töölössä pieni tyttö lukee vanhoja jumaltaruja ja antaa mielikuvituksensa lentää. Hän on Etta, kerrostalon pihaleikin suurpuhuja, joka johdattaa jumalsukuisia aasoja ullakon kanaverkkokäytävissä ja kellarin sokkeloissa. Leikki saa järkyttävän lopun, mutta Ettaa ei pelota, ei, vaikka pitäisi. "Mutta tervehdys yhä, kaikille kuuulijoille! Autiossa pihassa asuvat jättiläiset, he ovat ottaneet paikkansa, nyt, kun kaikki ne isät, jotka tänä iltana tulevat suoraan töistä kotiin, ovat kulkeneet pihan poikki kohti hernekeittokattilaa ja lättypannua. Yhdetkään kasvot eivät näy ikkunoissa tähyilemässä, missä pöydästä puuttuvat mahtavat lymyillä. Jumalsukuiset aasat on maailma unohtanut, ja he kulkevat etukäteen merkittyä reittiä pitkin lumikinosten harjaa, roskapönttöjen päältä ja talonmiehen työntökärryjen alta porttiko...

Kytömäki, Anni : Kultarinta Gummerus, 2014, 644 s. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti Kuulin tästä kirjasta niin paljon hyvää etukäteen, että hieman jännitti aloittaa lukeminen. Suitsutus kun tuppaa nostamaan kriittisyyteni välillä turhankin korkealle. Kun vielä ottaa huomioon sen, etten yleensä ole kiinnostunut luontokuvauksista, ja tässä romaanissa pääasiassa kävellään metsässä, on melkein ihme, että viihdyin kirjan parissa niin hyvin. Eli jotain ihan poikkeuksellisen hienoa Kultarinnassa  täytyy olla. Romaanin tapahtumat sijoittuvat viime vuosisadan alun Suomeen. Maailma myrskyää ympärillä, mutta kerronta vain sivuaa ensimmäisen maailmansodan tai kansalaissodan melskeitä. Tätä hieman ihmettelin, mutta katsottuani kirjailijan haastattelun Ylen Aamun kirja -ohjelmassa  ymmärsin, että tähän oli hyvä syy. Kytömäki nimittäin kertoo halunneensa kirjoittaa nimenomaan sellaisista ihmisistä, jotka tahtovat vain hiljaa elää omaa elämäänsä, rauhassa ja mieluummin vähän ...

Kesälukumaratonin ensimmäinen osa on alkanut! Itse valitsin aloitushetkeksi keskiyön, mutta uuvahdin nolosti jo ensimmäisen 50 sivun jälkeen. Ja sitten nukuin kuten lomalaisen kuuluu, täydet 10 tuntia, pitkälle aamupäivään siis. Mutta nyt on lukeminen vauhdissa. Muiden maratoonarien edistymistä voi seurata kätevästi Kirsin kirjanurkan kautta. Siellä on lista mukaan ilmoittautuneista blogeista ja muutakin tietoa tempauksesta. Minä aloitin komeasti myyteistä. Ragnarök : jumalten tuho / Byatt, A. S Ragnarok, suom. Titia Schuurman Tammi, 2013, 163 s. S. 136- 148: Ajatuksia myyteistä. "Hän kertoi suunnittelevansa rantaviivan kartoittamista. Ei suurina, säännöllisinä puolikaarina, joita jumalat ja ihmiset voisivat piirtää tehdäkseen tästä lahdesta sataman lohikäärmelaivoille. Vaan pienenä, kivi kiveltä, puro purolta, niemeke niemekkeeltä, yhtä pienenä kuin hänen sormensa, pienenä kuin sormenkynsi. Siitä tulisi kartta hietakirpuille ja tuulenkaloille, silla kaikki on yh...