maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kesäinen illuusioni / Karoliina Timonen

Timonen, Karoliina: Kesäinen illuusioni
Kansi Anna Makkonen
WSOY, 2015, 165 s.

Helteinen kesä, Saimaa ja kaksi saarta. Toisella saarella yksinäinen nainen, toisella mies. Asetelma on alusta pitäen latautunut, mutta luvassa ei tunnu olevan kepeää kesäromanssia, vaan jotain aivan muuta.
Itäpuolen kierrettyäni pääsin eteläiseen salmeen. Uin lihakset väsyneinä ja kiireettä kohti laituria. Vesi tuntui jo linnunmaidolta, ja Variskalliosta kantautuva musiikki keinahteli hitaina laineina ympärilläni. Valkoisen huvilan valot heijastuivat korkealta järven pintaan asti. Päästyäni laiturin luo jäin vielä veteen nauttimaan aaltojen hivelystä. Mietin oliko naapurisaaren mies ulkona vai sisällä, näkikö hän ehkä minut, kuuliko loiskahduksen vedessä. Ajatus siitä, että hän saattoi olla minusta tietoinen, sai ihoni kihelmöimään. Pian nousisin alasti laiturille. Ei salmen takaa varmaankaan mitään näin hämärässä nähnyt, mutta mielestäni kaikki tuntui nyt tarkoitukselliselta ja intiimiltä."
Kesäinen luonto järvenlahtineen ja saarineen on tärkeä elementti tarinassa. Helteinen ilma, veden viileys, metsän piiloisa tummuus ja kallioiden paahteinen paljaus, se kaikki on paitsi upeasti kuvattu myös taidokkaasti nivottu vahvistamaan tapahtumiin liittyviä tunnelmia. Joutilaiden päivien arkiset tapahtumat rytmittävät juonta tarkasti ja eletyn tuntuisesti.

Naisen, saareen kirjoittamaan ja ajatuksiaan selvittelemään lähteneen Klarissan mielenliikkeitä on mielenkiintoista seurata. Hän pohtii, rakastaako enää aviomiestään ja ihmettelee itsekin, miksi on niin kiinnostunut naapurisaaren uudesta vuokralaisesta, itseään jo vanhemmasta ja ajoittain hieman oudosti käyttäytyvästä miehestä. Klarissan kaipuun ja seksuaalisuuden hienovarainen kuvaaminen luonnonelementtejä hyväksi käyttäen synnyttää tavattoman kaunista tekstiä, mutta jättää aiheen käsittelyn hieman puolitiehen. Olisin mielelläni lukenut aiheesta enemmänkin, vaikka suorasukaisemminkin kerrottuna. Sen sijaan yliluonnollisesti sävyttyneisiin jännityselementteihin panostaminen romaanin loppupuolella oli mielestäni aika turhaa, kertomus on tarpeeksi kiinnostava ilman niitäkin.

2 kommenttia:

  1. Tästä pidin paljon - toisin kuin edellisestä postaamastasi - jännite ja helteinen tunnelma nostatti tunnelman tehokkaasti. Hyvä pointti, tarvittiinko mystisyyttä lisää. Ehkä kuitenkin se oli se lisäkierre, jota kirja kuin kirja vaatii jättääkseen lukijan mukavan hämmentyneeseen tilaan. Onneksi Karoliinan taito ja tyylitaju pitää, olisi noloa yrittää keksiä bloggaajakaverista jotain positiivista. Nytkään ei tarvi keksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samoin, pidin tosi paljon, varsinkin juuri tuosta luonnonkuvauksen ja pienten päivän tapahtumien, leivänmurusten, avulla luodusta tiiviistä tunnelmasta. Karoliina on niin taitava, että kyllä ne yliluonnollisuudetkin sinne solahti ihan tyylikkäästi, mutta tässä on niin paljon muutakin, en olisi kaivannut niitä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!