Kirjamuistikirja

Kuva:  Andrew Bennet / Flickr Luen aika vähän dekkareita, en oikeastaan kaipaa jännitystä tai ovelia juonia ollenkaan. Silti, niinä harvoina kertoina kun viime aikoina olen dekkariin tarttunut, olen nauttinut lukemisesta aika lailla. Niin kuin viime yönäkin, kun rikoskomisario Ray Stevens vihdoin alkoi päästä jyvälle pienen pojan yli ajaneen Jenna Grayn salaisuuksista. Kello kävi kahtatoista, mutta minä käänsin sivua sivun jälkeen, mukavan tietoisena siitä, että aamulla kello ei herättäisi vapaapäiväläistä ollenkaan. Kertomuksen käynnistävä onnettomuus tapahtuu Bristolissa jossa komisario Stevens työskentelee viehättävän apulaisensa Katen kanssa. Kaupungista ei kuitenkaan kerrota paljoakaan, huomattavasti merkittävämpi miljöö tapahtumien kannalta on Penfach, jossain Walesin rannikolla sijaitseva pieni lomakylä. Sinne onneton Jenna Gray pakenee painajaisiaan, kauniille mutta yksinäiselle rannalle jolta turistit ovat jo syksyn tultua lähteneet.  Ensin Jenna käpertyy itsee...

Kuolemanpelko, ketäpä se ei  olisi joskus kouraissut.  Valkoisessa kohinassa on kosolti aiheita, mutta juuri kuolemanpelko nousee niistä merkittävimmäksi, jonkinlaiseksi perimmäiseksi lähtökohdaksi johon kaikki palautuu ja josta teoksen teemat ja kerronta ponnistavat voimansa. Mikko Kallionsivu kertoo Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimeen laatimassaan  artikkelissa  Delillon kirjoittaneen tämän läpimurrokseen muodostuneen romaanin Euroopassa ja Lähi-Idässä vietettyjen vuosien jälkeen. Poissaolo kotimaasta sai kirjailijan näkemään amerikkalaisen tiedonvälityksen uusin silmin. Media alkoi näyttäytyä päivittäisenä myrkkyvuotona, josta kärsivät pahiten ne, joille televisio oli tärkeä. Valkoinen kohina sai alkunsa halusta kertoa juuri näistä ihmisistä. "Sinä iltana näin televisiossa uutisfilmin, jossa poliisit kantoivat ruumiskääröä jonkun takapihalla Bakersvillessa. Toimittaja kertoi kahden ruumiin löytymisestä, samaan pihaan uskottiin haudatun u...

T šernobylskaja molitva, suom. Marja-Leena Jaakkola Tammi, 2000, 286 s. Valkovenäläinen Svetlana Aleksijevitš sai tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Häneltä on suomennettu kaksi teosta, vuonna 2000 tämä Tsernobylistä nousee rukous  ja jo aiemmin, vuonna 1988 teos nimeltä Sodalla ei ole naisen kasvoja. Molemmat kirjat ovat olleet loppuunmyytyjä jo jonkin aikaa, eikä kirjastojen varastoistakaan löydy enää kuin muutamia kappaleita. Uudet painokset ovat ainakin Tammelta jo tulossa, mutta juuri nyt teoksia on todella vaikea saada luettavakseen. Niinpä olinkin hurjan iloinen, kun Hesarista aamulla huomasin, että Yle Arenalla on kuunneltavissa dramatisointi teoksesta Tsernobylistä nousee rukous.   Kuunnelman  on ohjannut ja sovittanut Radioteatterille Joel Lehtonen, äänisuunnittelu on Mikko Ahosen. Toteutus on tyylikäs, näyttelijät ovat taitavia ja musiikkivalinnoista pidin kovasti. Kuitenkin, ehkä siksi että teksti on jo itsessään niin tunteikas ja vahva...

Alkulukujen yksinäisyys / Paolo Giordano La solitudine dei numeri primi ; suomentanut Helinä Kangas Sarjassa Aikamme kertojia WSOY, 2010, 298 s. Valitsin tämän kirjan kirjastolla nyt syksyllä alkavan lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi. Siitä, kun luin kirjan ensimmäisen kerran ei ole vielä kovin kauan. Lukupäiväkirjassani näyttää olevan merkintä torstailta 24.2.2010, ja siitä itse asiassa koko päiväkirja alkaa! Pidin tästä jo ensilukemalta paljon ja ajattelen tämän olevan kirja, joka ei jätä ketään kylmäksi, varma keskustelun avaaja siis jopa ensi kertaa kokoontuvassa ryhmässä.

Viimeiseen hengenvetoon / Anne Swärd  Till sista andetaget ; suomentanut Katriina Huttunen Otava, 2011, 328 s. Tekisi mieleni väittää, että tässä kirjassa on jotain epärehellistä. Väitteelle pitäisi varmaan olla tueksi jotakin, mutta eipä ole. Silti minusta vaan  tuntuu siltä. Vähän kuin katsoisi muotinäytöstä. Mallit ovat kauniita, mutta tiukat ilmeet kasvoilla ovat totaalisen epäaitoja, omituisia yrityksiä ilmaista jotain sellaista vahvuutta jota ei oikeasti ole olemassa. Samalla tavalla tässä kirjassa on asetettu fasadiin takuuvarmasti trendikkäitä, juuri sopivan ongelmallisia aiheita. Suunnitelmallisuus paistaa läpi vähän liikaa. Vaikka  saahan sitä sommitella ja keksiä vaikka mitä, mutta kun perusasetelmaltaan realistinen tarina ei ole eletyn oloinen, se menettää jotakin oleellista. Lo ja Lukas tapaavat kun tyttö on seitsenvuotias, poika viitisen vuotta vanhempi. Molempien perheet ovat muuttaneet muualta Skooneen, Lo'n Pohjois-Ruotsista ja Lukaksen  U...

Pariisissa, sattumalta / Valerie Tong Cuong Tammi, 2009, 182 s. Romaani on niin näppärästi rakenneltu, että lukija saattaa joutua vaikeuksiin seuraillessaan sen kiemuroita. Henkilöitä on paljon; Paulo ja hänen yksinhuoltaja-äitinsä Marylou, syöpään kuolemaisillaan oleva Albert, kunnioitusta janoava musta asianajaja Prudence, menestynyt elokuvatuottaja Tom ja lopuksi vielä Charlie, joka epätoivoisena hetkenä päättää heittäytyä junan alle. Charlien epäonnistuneesta itsemurhayrityksestä lähtee kehittymään tapahtumaketju, jonka tuloksena näiden toisilleen tuntemattomien ihmisten elämät arvaamattomasti yhden päivän aikana kietoutuvat toisiinsa. Kukin kertoja on äänessä yksi kerrallaan. Kaikki kertovat tarinaansa minä-muodossa omissa luvuissaan. Jokaista lukua saa lukea ainakin sivun tai kahden verran ennen kuin selviää, kuka henkilöistä nyt on vuorossa. Tästä seurasi ainakin minulla peräti hengästyttävä lukutahti, oli pakko aina kiirehtiä saamaan selvill...