Kirjamuistikirja

. Eeva Joenpelto kirjoitti tämän Lohja-sarjan aloittavan teoksen 1970-luvun alussa, aikakautena, joka hänen omien sanojensa mukaan muistutti paljon kirjan tapahtuma-aikaa 1920-luvulla. Osallistumisen aika oli ohi, yhteiskuntaa rakennettiin itsekkäästi omista lähtökohdista käsin, tavoitellen enemmän omaa vaurastumista kuin yhteistä hyvää. Maaseutu oli muuttumassa, 60-70-luvuilla vauhdikkaimmin edennyt rakennemuutos oli tuolloin jo alullaan. Monet saavat elantonsa vielä maataloudesta, mutta myös kauppa, talonrakennus, liikennöinti ja kuljetus alkavat näkyä elinkeinoina syrjäseuduillakin. Ajankuvaan kuuluu kansakunnan kahtiajakautuminen kansalaissodan jälkeen. Eheytyminen on vasta alussa, ja sen saavat tuntea nahoissaan varsinkin harvat punaisten puolelta henkiinjääneet. Salme, joka on vauraan kauppiaan vaimo, uskaltaa tuskin auttaa serkkuaan ja ystäväänsä Tiltaa, punaleskeä ja tiukkaa aatteen kannattajaa. Grönroosin Tildan, eli Kröönruuskan, kuten hän itse itseään nimittää, paks...

Heikkinen, Antti: Pihkatappi Siltala 2013, 275 s. Tarina alkaa pienestä tuvasta jossa isä ja poika katsovat mustavalkoisesta televisiosta presidentin hautajaisia. Poika on vasta kolmevuotias, keikkuu isänsä jaloissa ja ihmettelee räsymaton raitoja. Äitiä ei näy, eikä tällä kertaa kumpaakaan mummoakaan, jotka äidittömästä pikkupojasta myöhemmin monesti pitävät huolta. Aika pian loikataan kaupunkiin, siellä nuori toimittaja on hiihtolomalla ja alkaa aikansa kuluksi naputella koneelle kertomusta sukunsa miesten vaiheista. Itseluottamusta ei kauheasti ole, mutta mieli tekee kirjoittaa. Ne hautajaiset. Internetin ihmemaailma heitti ne sattumalta eteeni ja yhdenäkin ohimossani räjähti. Muistin isän tuoksun, joka leijui nokassani kun katselin sen polvella kolmen vanhana Kekkosen hautaanpanijaisia. Lehmänpaskan ja AIV-rehun katkua, seassa moottorisahan bensaa ja traktorin polttoainetta, matkassa myös navetan takana salaa vedetyn nortin hentoinen tuulahdus. Viinitermein kiteytett...

Rönkä, Matti: Eino Gummerus, 2015, 234 s. Minä en tainnut oikein osata lukea tätä romaania. Odotin koko ajan, että kohta tarina alkaa, ajattelin että tämä tässä on tämmöistä alkulämmittelyä vaan. Ja sitten se loppuikin jo. Olin odottanut kirjalta paljon. Takakansi ja ennakkomainonta oli nostanut aiheiksi eri sukupolviin kuuluvien miesten kitkaiset suhteet. Jonkinlaisen sotaan liittyvän arvoituksen paljastumistakin lupailtiin. Kiinnosti kovasti. Ja löytyihän tuo kaikki, mutta paljon miedommin ja lepsummalla otteella kerrottuna mitä olin kuvitellut. Nyt kun katson muiden arvioita kirjasta, minusta tuntuu, että olen varmaan ollut ihan nukuksissa tai muuten vain lukenut  harppoen, odottaen sitä itse kuvittelemaani alkua. Miksen ole älynnyt pysähtyä noihin hienoihin lauseihin joita muut ovat nostaneet lainauksiksi? Ehkä halusin vain nopeasti päästä yli kielen, joka tuntui ärsyttävyyteen asti etsivän leppoisaa otetta, vaikka käsiteltävät aiheet eivät olisi sellaista edellyttänee...

Krien, Daniela: Vielä joskus kerromme kaiken Irgendwann werden wir uns alles erzählen, suom. Ilona Nykyri Kannen suunnittelu Eevaliina Rusanen Gummerus, 2014, 200 s. Vielä joskus kerromme kaiken , miten houkutteleva nimi romaanille! Tosin lukemista aloittaessani ajattelin hieman sarkastisesti, että voi älkää, eihän se sitten ole enää ollenkaan mielenkiintoista... Kertomus tempaisi mukaansa melkein alkulehdiltä, ahmin kirjan yhden illan aikana, vain parikymmentä sivua jäi aamuksi. Halusin tietää miten käy kaunottaren joka rakastuu hirviöön. Ja kun tarina loppui, olisin oikeastaan halunnut tietää enemmänkin. Kirja alkaa todella huolellisella esillepanolla. Ollaan jossain Itä-Saksan takamailla 90-luvun alussa, DDR:n luhistumisen kynnyksellä. Muutama sivu kuluu siihen, kun kerrotaan tarkasti, kuinka rakennukset sijaitsevat ringissä pihan ympärillä, millaiset puuovet on ladoissa ja karjasuojissa, mitä näkyy minkäkin pellon takana. Kun siirrytään sisälle suureen maalaistaloon, vas...

Taina Latvala: Välimatka WSOY, 2012, 251 s. Kun romaanin aiheena on äidin ja tyttären suhde, olen oppinut pitämään odotukset matalalla. Aihe on mitä mielenkiintoisin, mutta niin vaikea, että vain harva kykenee kirjoittamaan siitä muuta kuin pelkkää itseterapiaa. En taida olla kovin myötätuntoinen lukija. Katkerat tarinat ankeista äideistä ja vastuuttomista tyttäristä saavat minut vain kiukustumaan. Mutta nyt en ole kiukkuinen, en ollenkaan! Välimatkan äidillä ja tyttärellä on toki erimielisyytensä heilläkin eikä lomamatka Teneriffallekaan suju auvoisen yhteisymmärryksen hengessä, mutta heidän välillään on myös kunnioitusta, rakkautta ja halua ymmärtää. Kerronta antaa myös virikkeitä lukijalle pohtia sitä, mistä äiti-tytär-suhteen ahdistavuus saattaa johtua. Miksi tyttären on pakko mielensä sopukoissa raahata mukanaan arvostellen tarkkailevaa äitiä jopa vuodeleikkeihin aulapoika Antonion kanssa? Miksi äidin täytyy suojella tytärtään lapsuuden aikaisilta salaisuuksilta, viel...

Alvtegen, Karin : Todennäköinen tarina En sannolik historia, suom. Laura Jänisniemi WSOY, 2012, 308 s. En tiedä johtuiko kirjailijan tyylistä vai siitä, että itse liitän Karin Alvtegenin nimen niin vahvasti jännityskirjallisuuteen, että tunsin koko ajan lukevani dekkaria. Näin tapahtui silti, vaikka tiesin, että murhia ei ole nyt odotettavissa. Ilmeisen hyvin sama tyyli kantaa erilaisiakin aiheita, kiinnostus tapahtumiin säilyi läpi kirjan ja jännitys jopa tiivistyi loppua kohti. Alvtegen pyörittelee tässä psykologisessa romaanissa aika perinteisiä motiiveja. On neito pulassa, pelastamaan saapuva ritari ja orpo sikopaimen joka lopulta paljastuukin prinssiksi. Juonen kehittely on silti niin omaperäistä, että mitään "onhan tämä jo nähty"-fiilistä ei pääse syntymään. Alvtegenin henkilöt saattavat kyllä edustaa tyyppejä, mutta heidän ratkaisunsa ovat persoonallisia eikä kenenkään kohtaloa kirjoiteta loppuun saakka, paljon jää mukavasti auki. Helena ja Martin ovat kyllä...

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen Tammi, 2011, 267 s. Kirjeitä kiven alle kertoo neljän sukupolven tarinan rakkaudettomuuden siirtymisestä äideiltä tyttärille. Tarina on taiten kerrottu, mutta ahdistava tunnelma tekee siitä raskaan lukea. Mar on vanhin kertojista. Hänen kauttaan kuulemme vielä edellisestäkin sukupolvesta. Ahkeraa ja aikaansaapaa äitiä ei kutsuta nimellä, vaan niin kuin tytär on tätä lapsena puhutellut, Työ ; mite Työ määräättä, voi mahoto mite vaikiaa, näyttäkää Työ!  Mar elää lapsuuttaan nauravaisena tyttösenä kukkivilla kedoilla, mutta ilo loppuu lyhyeen kun ensimmäisestä autuudenhetkestä mustikkamättäillä komeanViktorin kanssa seuraa raskaus. Kun Viktor häipyy, tilalle tarjoutuu yllättävä naimakauppa Luukkaan kanssa. Luukas on hyvä ja kiltti mies, mutta aiheuttaa vaimolleen suurta surua ensin torjumalla tämän vuoteessa ja vielä lisää myöhemmin, kun syy torjumiseen paljastuu. Marin suhde äitiin oli jäykkä mutta kuitenkin luottavainen. Omaan ty...