Kirjamuistikirja

Minna Rytisalo Kuva Marek Sabogal / Gummerus Lempin tarina saa lukijan heti koukkuun. Maatilan pihaan astelee tuntematon, mutta tutun näköinen nainen. Ja heti on selvää, että nyt kaikki muuttuu. Keitä ovat nämä ihmiset? Kuka katsoo sivusta, kuka on kirjoittanut kirjeet – lukija haluaa tietää lisää, ja mieluiten välittömästi! Ja tietoa alkaa tulla. Viljami saa rintamalle kirjeitä, jotka ovat niukkuudessaan hämmästyttävän ilmaisuvoimaisia, ne sekä salaavat että paljastavat. Ne herättävät kysymyksiä, joiden vastaukset saattaa ymmärtää vasta kun on kuullut kolme kertomusta kokonaan. Lempi itse on hiljaa, hän kuuntelee mykkänä kun muut kertovat mitä on tapahtunut. Puhuttelu on kerrontamuotona hyvin voimakas, se tuo tarinaan huiman kohtalonomaisen tunnun. Ensimmäisen puheenvuoron saa Viljami. Sodan murtama mies muistelee kaunista kauppiaantytärtä jonka hämmästyksekseen sai emännäkseen Pursuojalle, vaikkakin vain lyhyeksi aikaa. Kerronnan taustana väreilee kesäinen luonto marjamet

Jonas Hassen Khemiri Kuva: Martin Stenmark / Aftonbladet Saako tapahtuneesta oikeamman, totuudenmukaisemman kuvan, jos sitä katsoo useasta suunnasta, jos kuuntelee saman tarinan monen ihmisen kertomana? Vai hajoavatko muistot kappaleiksi, käsittämättömäksi kaleidoskooppikuvaksi, pelkiksi väreiksi ja sirpaleiksi? Jonas Hassen Khemiri kokoaa kasaan kertomusta Samuelista, nuoresta miehestä joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Berliinistä takaisin Tukholmaan muuttanut kirjailija haastattelee Samuelin äitiä ja ystäviä ymmärtääkseen, mitä on tapahtunut, oliko kolari onnettomuus, vai ajoiko Samuel tieltä tahallaan? Samuelin tyttöystävä Laide kertoo rakastumisesta ja koettaa selittää miksi kuitenkin jätti Samuelin, kämppäkaveri Vandad korostaa miesten ystävyyden läheisyyttä, sitä kuinka toinen aina tuki toista, kaikki oli yhteistä eikä rahaa ajateltu koskaan. Lapsuudenystävä Pantteri täydentää kertomusta sieltä täältä, kertoen kuitenkin eniten itsestään ja taiteilijaelämästään Berlii

Kuva elokuvasta The Swimmer (1968) ohj. Frank Perry Deborah Levyn Uiden kotiin on hämmentävän upea kirja. Jo kirjan nimi kiusasi heti kun sen kuulin, se toi mieleen kuvia miehestä uimassa altaasta toiseen. Muistin hämärästi tunnelmaltaan hyvin omalaatuisen  elokuvan  ja aloin odottaa kirjalta jotain samaa. Enkä ollenkaan turhaan, Uiden kotiin  osoittautui harvinaislaatuisen latautuneeksi ja voimakkaaksi tarinaksi. Tarina alkaa keskiyöllä vuoristotiellä. Alpes-Maritimes, Ranska, heinäkuu 1994: "Kun Kitty Finch irrotti otteensa ohjauspyörästä ja sanoi rakastavansa häntä, hän ei enää tiennyt olivatko sanat uhkailua vai keskustelua. Kittyn silkkimekko luisui harteilta tämän kumartuessa ohjauspyörän ylle. Tien yli juoksi jänis ja auto heilahti. Mies kuuli sanonvansa: Mitä jos vain heittäisit repun selkään ja lähtisit katsomaan Pakistanin unikkopeltoja niin kuin halusit? Niin, nainen sanoi. Hän haistoi bensiinin. Naisen kädet syöksähtelivät ohjauspyörällä kuin lokit, joita he

Liv Strömquist on ruotsalainen radioääni, feministi ja sarjakuvapiirtäjä. Hänen työnsä ovat samanaikaisesti vakavia ja humoristisia, niillä on vankka yhteiskunnallinen sanoma. Kielletty hedelmä  on ensimmäinen Strömquistilta suomennettu kokonainen albumi, mutta alkukielellä on saatavana useampiakin. Ruotsissa Strömquistin sarjakuvat ovat niittäneet kiitosta ja palkintoja. Albumin ensimmäinen osa on nimeltään Miehet, jotka ovat olleet liian kiinnostuneita siitä, jota tavataan kutsua naisen sukuelimeksi. Strömquist esittelee siinä seitsemän toinen toistaan uskomattomampaa historiallista tositarinaa, kukin oman aikansa lääketieteen huippukeksintöjä. Aloitusvuoron saavat anti-onania ja John Harvey Kellog (kyllä, sama mies keksi aamiaismurot). Kellogin ylevänä tavoitteena oli estää naisia koskettelemasta itseään ja keinoksi hän keksi syövyttävän karbolihapon. Sitä levitettiin klitoriksen päälle, ja jopa häipyivät epäpuhtaat mieliteot, naiset säästyivät kohtusyövältä, epilepsialta,

Kuva: FraserElliot / Flickr Axl ja Beatrice ovat vanha, toisiaan syvästi rakastava pariskunta. Heitä kohdellaan huonosti kotikylän luolayhdyskunnassa ja he päättävät lähteä matkalle yli Ison tasangon, etsimään poikaansa joka on lähtenyt vanhempiensa luota jo kauan sitten. "He kulkivat lähekkäin, Axl melkein vaimonsa kannoilla. Siitä huolimatta Beatrice hymisi tasankomatkan aikana joka viidennellä tai kuudennella askelella kuin litaniana: "Axl, oletko siellä?" Ja Axl vastasi aina: "Täällä ollaan, prinsessa." Rituaalivuoropuhelun lisäksi ei puhuttu muuta. Silloinkin kun he tulivat jättiläisen hautakummulle, ja Beatrice viittilöi hätäisesti heitä siirtymään polulta kanervikkoon, he jatkoivat kysymistä ja vastaamista, aivan kuin olisivat halunneet antaa mahdollisesti kuulosteleville demoneille väärän kuvan aikeistaan. Axl pälyili koko ajan taivasta siltä varalta, että se pimenisi äkkiä tai nousisi nopeasti etenevä sumu, mutta sellaisesta ei näkynyt merkkiä