Kirjamuistikirja

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi Mánasteinn, suom. Tuomas Kauko Like, 2014, 152 s. Mietin tuossa, että onko tämä kirja kuin kaunis runo vai kaunis kuin runo. Lienee kuitenkin aika samantekevää, mihin kohtaan sanat tässä lauseessa sijoittaa, kaipa kirja on yksinkertaisesti vain kaunis. Sen kuvat vangitsevat katsomaan ja teksti kulkee eteenpäin vastustamattomalla rytmillä. Poika nimeltä Kuukivi hohtaa tyyntä sisäsyntyistä valoa vasten tummaa taustaa; ruostetta, basalttia ja verta. Sjónin tavassa kertoa on jotain maagista, yksinkertaiset lauseet on ladattu täyteen odotusta. Kaikki tärkeä on koko ajan juuri tapahtumaisillaan. "Konehuoneeseen johtava portaikko on kuin kanava, joka kuljettaa happea liekehtivään uuniin. Poika tarraa kiinni kaiteeseen ja vastustelee voimaa, joka imee häntä puoleensa. Hän kumartuu taaksepäin niin, että on melkein vaakatasossa ja painaa jalkojaan askelmia vasten niin kuin maailma olisi kääntynyt ylösalaisin ja hän yrittäisi kävellä takaperin ylös porta...

Nyt ja aina / Diane Keaton Then again ; suomentanut Laura Beck. Otava, 2012, 262 s., [32] kuvas. Elämäkertojen lukeminen on jäänyt viime aikoina aika vähille, mutta Diane Keatonia olen aina fanittanut sen verran, että hänen muistelmansa halusin lukea. En odottanut mitään suuria paljastuksia tai egoryöpytyksiä, mutta silti hämmästyin sitä, kuinka vaatimattomasti ja pienieleisesti filmitähti elämästään kertoo. Jo kirjan rakenne yllättää, ainakin aluksi; Keaton lähtee kerimään muistojaan auki käyttäen avuksi äitinsä päiväkirjoja. Kun sitten lukee pidemmälle, valintaa ei ihmettele enää niin paljon. Keaton toteaa useampaankin kertaan elävänsä nyt, yli 60-vuotiaana, samantapaista kiireistä perhe-elämää kuin hänen äitinsä eli 24-vuotiaana. Varsinaiseen vertailuun hän ei ryhdy. Ajatuksia herättävää on kuitenkin huomata, että siinä missä nuori Dorothy jatkuvasti etsi itseään kollaaseista ja päiväkirjamerkinnöistä ja selvästikin tunsi itsensä riittämättömäksi äitinä, iäkkäämpi ja riip...