Poika nimeltä Kuukivi / Sjón

Sjón: Poika nimeltä Kuukivi
Mánasteinn, suom. Tuomas Kauko
Like, 2014, 152 s.

Mietin tuossa, että onko tämä kirja kuin kaunis runo vai kaunis kuin runo. Lienee kuitenkin aika samantekevää, mihin kohtaan sanat tässä lauseessa sijoittaa, kaipa kirja on yksinkertaisesti vain kaunis. Sen kuvat vangitsevat katsomaan ja teksti kulkee eteenpäin vastustamattomalla rytmillä. Poika nimeltä Kuukivi hohtaa tyyntä sisäsyntyistä valoa vasten tummaa taustaa; ruostetta, basalttia ja verta.

Sjónin tavassa kertoa on jotain maagista, yksinkertaiset lauseet on ladattu täyteen odotusta. Kaikki tärkeä on koko ajan juuri tapahtumaisillaan.
"Konehuoneeseen johtava portaikko on kuin kanava, joka kuljettaa happea liekehtivään uuniin.
Poika tarraa kiinni kaiteeseen ja vastustelee voimaa, joka imee häntä puoleensa. Hän kumartuu taaksepäin niin, että on melkein vaakatasossa ja painaa jalkojaan askelmia vasten niin kuin maailma olisi kääntynyt ylösalaisin ja hän yrittäisi kävellä takaperin ylös portaita, jotka johtavat suoraan loimuavaan tulinieluun.
Hänelle juolahtaa mieleen, että on helpompaa ryömiä pois kuin perääntyä, mutta kääntyessään portaissa hän saa myrskyn syliinsä, menettää otteensa kaiteesta ja paiskautuu raivokkaasti portaat ylös ja konehuoneen ovesta sisään.
Huoneessa on helvetillinen kuumuus ja huutava meteli.
Projektori on hevosen kokoinen, sen kelat ovat yhtä isot kuin vaununpyörät, ja sitä pyörittävä autonmoottori hehkuu rasituksesta punaisena. Lamppu on kirkas kuin aurinko, ja häikäisevä valo loistaa koneen joka raosta."
 
Romaani on historiallinen ilman yhtäkään historiallisen romaanin klisettä. Tapahtuma-aika on 1900-luvun alkupuoli, vuosi jolloin Islannissa muun Euroopan tavoin riehui espanjantauti. Silti lukiessa tuntuu kuin kaikki tapahtuisi tänään, vain lukujen nimissä vilahtavista päivämääristä näkyy, että eletään vuosia 1918 ja 1929. Kirjan alussa Máni Stein Karlsson on 16-vuotias, hän on tarinan Kuukivi. Poika hankkii rahansa myymällä itseään vanhemmille miehille, rakastaa elokuvia ja kauneinta mitä hän tietää on Sólborg Guðbjörnsdóttir, Sóla Guðb, Musidoran näköinen tyttö mustassa nahkahaalarissa punaisen Indian-moottoripyörän ohjaimissa.

Kirjassa viitataan useampaankin kertaan Louis Feuilladen elokuvaan Les Vampires. Hiukan tekisi mieli katsoa, mutta intoa kuitenkin hillitsee se, että vuonna 1915 valmistuneen leffan pituudeksi ilmoitetaan vähän vajaat seitsemän tuntia.

Kirjan on lukenut myös Tämän kylän homopoika. Hän luki kirjan yhdeltä istumalta ja toteaa osuvasti sen toimivan hyvin lyhyenä, koska näin tarinalle jää kasvunvaraa lukijan mielessä!

Kommentit

  1. Tämä kuulostaa niin islantilaiselta sanan kaikissa hyvissä merkityksissä. Tekstistäsi välittyi hienosti teoksen tunnelma ja nahkahaalarinen tyttö punaisen moottoripyörän selässä on edessäni kuin valokuva. Kauniisti kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin hieno! Ihmettelen, kun muistan varmasti selailleeni sitä Sgugga Balduriakin (en nyt jaksa tarkistaa oikeinkirjoitusta :) etten siitä kiinnostunut yhtään. Pitää varmaan kaivaa uudelleen esille.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!