Tekstit

Näytetään tunnisteella -suomalaisuus merkityt tekstit.

Kansalliskirja / Turkka Hautala

Kuva
Kansalliskirja / Turkka Hautala Gummerus, 2012, 112 s. Hautalan novellit jakavat mielipiteen hämmästyttävän tiukasti kahtia, osa on mielestäni aivan loistavia ja osaa en kertakaikkiaan kestä! Ja löytyypä joukosta yksi sellainenkin joka sujahtaa molempiin laareihin; se on upea ja inhoan sitä syvästi! Aluksi innostuin kovasti; lukiessa tuntui siltä, että hyppyrimäen alla on tosiaan käyty pussailemassa ja tunnettu tyttö, jonka läsnäololla on sellainen vaikutus, että kaikesta meinaa tulla runo. Hautalalla on sana hallussa ja armoitettu kyky välitää tunnelmia pienieleisesti. Lyhyistä novelleista jos vielä vähän olisi halunnut tiivistää, olisi käsissä nyt aforismikokoelma. Ja vaikkei varmaan yhtään hullumpi kokoelma olisikaan, silti parempi vielä näin. Mutta sitten Hautala alkaa kertoa Raurista ja Aarnesta, Maritasta ja Pärtsistä. Tunteeko se muka näitä ihmisiä, itseään kymmeniä vuosia vanhempia, muutenkin täysin erilaisista lähtökohdista ponnistavia? En usko. Hassujahan nuo ovat, ...

Kerjäläinen ja jänis

Kuva
Kerjäläinen ja jänis / Tuomas Kyrö Siltala, 2011, 327 s. Voi kun tunnen suurta kiusausta olla tylsä ja sanoa, että tässäpä kirja joka on ihan kiva . Samalla tunnen syyllisyyttä; kirjahan on eheäksi rakennettu, oivalla juonella varustettu, hyvällä kielellä kirjoitettu, ajankohtainen ja hauska. Muutamaa tarkkanäköistä pistoa lukuunottamatta teksti vain pääsi valumaan läpi pään suurempia jälkiä jättämättä, ei ärsyttänyt eikä ihastuttanut sen kummemmin. Arvostan Kyrön rohkeutta aiheen valinnassa. Onhan Kerjäläinen ja jänis päivitetty versio Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta, jota useimmat sekä kirjana että elokuvana ainakin täällä kotomaassa kiivaasti rakastavat. Tällaisiin kansallisaarteisiin kajoaminen on riskialtista, mutta mielestäni Kyrö onnistuu tyylikkäästi. Tarina on vastaansanomattomasti Vatanescun oma. Tämän lisäksi kirjalliselle esikuvalle annetaan tekstissä kunniaa niin selkeästi, ettei varmaan yhdellekään lukijalle ole noussut mieleen syyttää Kyröä plagioinnista. ...

Täydellinen paisti

Kuva
Täydellinen paisti / Satu Taskinen Teos, 2011, 306 s. En tiedä kuka Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajan valitsee, mutta voisin helposti uskoa, että asialla on nyt ollut sama raati kuin viimeksikin. Tämän vuotisen palkinnon saaja  Täydellinen paisti muistuttaa rytmiltään ja tyyliltään niin paljon edellisvuoden voittajaa, Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan -romaania, kustantajakin on sama. Täydellinen paisti valmistetaan ja nautitaan yhden päivän aikana. Wienissä asuva Taru Korhonen saa vieraakseen miesystävänsä äidin, sisaren ja sisarentyttären koirineen.  Taru päättää vakiinnuttaa asemansa suvun naisten joukossa kertaheitolla valmistamalla pöytään herkullisen, rasvaa tirsuvan itävaltalaisen perheyhteyden symbolin, täydellisen sianpaistin. Taru touhuaa aamusta alkaen, mutta yksi toisensa jälkeen hänen suunnitelmansa kilpistyvät pieniin unohduksiin, sekaannuksiin ja muihin vastoinkäymisiin.  Hillitön energia uhkaa välillä j...

27, eli, kuolema tekee taiteilijan

Kuva
27, eli, kuolema tekee taiteilijan / Alexandra Salmela Teos, 2010, 311 s. Kirja sai vuoden 2010 Hesarin esikoispalkinnon ja sen ehdokkuus Finlandia -palkinnon saajaksi aiheutti hauskan hässäkän palkinnon säännöissä. Ehdokkaitten kun piti alunperin olla suomalaisia. Nyt Alexandra Salmelan jälkeen riittää suomenkielisyys, hyvä niin ja saavutus sekin. Olen aina pitänyt aika käsittämättömänä sitä, että joku kykenee kirjoittamaan romaanin muulla kuin omalla äidinkielellään. Vielähän sitä puhua pälpättää vaikka mitä sekakieltä, mutta kirjoittaessa kriittisyys kasvaa. Salmela sanoo Ykkösen aamu-tv:n haastattelussa , että hänestä oli vapauttavaa kirjoittaa suomeksi äidinkielen, tsekin, sijasta. Ei tarvinnut pyrkiä epätoivoisesti tarkkaan itseilmaisuun vaan saattoi improvisoida sen mukaan mihin kielitaito kulloinkin riitti. Kirjassa on useita erilaisia kertojia. Keskeisin näistä on Angie, taideopiskelija, jolla on pakkomielteenä tulla kuuluisaksi kirjailijaksi ennen ...

Muita hyviä ominaisuuksia

Kuva
Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen Otava, 2010, 144 s. Parikymmentä novellia tai esseetä, kaikissa enemmän tai vähemmän aiheena suomalainen mies, ujous ja häpeä. Omakohtaiset huomiot aiheesta ovat osuvia ja kipeitä, mutta tosikkomaisuuteen Tamminen ei sorru. Ja kerrassaan virkistävää onkin lukea tekstiä, jonka on kirjoittanut mies, jonka ei ole aivan välttämätöntä ottaa itseään koko ajan kuolemanvakavasti. Silti, aika suorasukaista ja rankkaakin tekstiä on mukana. Tässä Tamminen kertoo mistä Aki Kaurismäen elokuvien jurossa tunnelmallisuudessa on perimmältään kyse, s. 88: "On mahdollista, että kaurismäkeläinen haavekuva toteuttaa itse itseään - tunnen miehiä, jotka hahmottavat ystävyyssuhteensa nikanderilais-melartinilaisen maailmakuvan läpi. Liikuttavaa haavekuvassa on kuitenki se, että se paljastaa mitä meiltä puuttuu. Ei suomalainen lyhytpuheisuus oikeasti ole yhteisymmärrystä, se on paljastumisen pelkoa, epätoivoista yritystä säi...