perjantai 29. huhtikuuta 2011

Tulppaanitarhan lumo

Tulppaanitarhan lumo / Else & Vesa Leivo
WSOY, cop. 2011, 143 s.

Tämä kirja nappasi mukaansa tosi tehokkaasti! Oli tarkoitus vain katsella vähän ja palauttaa takaisin kirjastoon, mutta toisin kävi.  Ajattelin koko ajan, että luen vaan yhden sivun vielä... Sitä rataa meni koko kirja samana iltana, loppuun sijoitettuja lajikuvauksia en sentään ihan kaikkia tutkinut.

Kirja on kaunis. Kuvia on paljon, ne ovat hienoja ja havainnollisia. Taitto on tehty eloisasti ja tyylikkäästi, kirjaa on todella ilo katsella. Oivaa lahjakirja-ainestakin siis!

Mikään varsinainen oppikirja tai hakuteos ei ole kyseessä, mutta hienoa silti on, että mukaan on mahdutettu parin sivun pituinen hakemisto.

Teos on syntynyt hauskasti tekijäpariskunnan remonttiprojektin sivutuotteena. Vanhan puutalon entisöinnin, kattonuppien vääntämisen ja kuitulevyjen naulaamisen vastapainoksi tarvittiin jotain rauhoittavaa. Se löytyi puutarhasta, mullan mylläämisestä ja kasvien istuttamisesta.

Hirsitalon ympäristöön kaivattiin perinteisiä kasveja, erityisesti vanhoja tulppaaneja ja narsisseja. Tavoitteena oli helppohoitoinen niitty sipuli- ja mukulakasveineen.

Vaikka perinteisten kasvien ja työkalujen hankinta osoittautuikin melko haastavaksi, Else ja Vesa Leivo paneutuivat urakkaan antaumuksella. Tietoa kertyi kirjaksi asti; saamme lukea tulppaanien ja narsissien historiasta ja niiden viljelijöistä kuuluisine puutarhoineen. Myös kokemuksia sipulikasvien vaatimuksista ja viihtymisestä pohjoisilla kasvualueilla on mukana.

Kirjan lisäksi urakasta syntyi Villiniitty, puutarhayritys, joka keskittyy erityisesti harvinaisten sipulikukkien myyntiin.

Lue myös Leena Lumin arvio kirjasta.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Lady Chatterleyn rakastaja

Lady Chatterleyn rakastaja / D. H. Lawrence
Lady Chatterley's lover ; suom. Marja Alopaeus
WSOY, 1989, 396 s.
Ilm. ensi kerran suomeksi 1950 Olli Nuorton suomentamana ja Gummeruksen kustantamana

Siitä taitaa olla jo liki 30 vuotta kun luin tämän ensimmäisen kerran, silloin jostain syystä englanniksi. Ja muistan kuinka katkerasti petyin kielitaitooni, kun en koko aikana päässyt kunnolla tarinaan sisään. Mieleen jäi vain hauskan haltioitunutta hyppelehtimistä ilkosillaan sateessa, muuten kaikki tuntui pelkästään sekavalta.

Nyt olen melkein yhtä hämmentynyt. Vika taisi ollakin muualla kuin kielitaidossa. Onhan kirja kirjoitettu jo liki sata vuotta sitten, eikä kukaan ole väittänytkään sen ansioiden piilevän kirjallisessa laadussa, mutta silti! Kritiikkiä ja paatosta riittää mutta ajatuksenjuoksun loogisuudessa on totisesti toivomisen varaa.

David Herbert L. antaa metsänvartija Mellors'in suulla aikalaisten kuulla kunniansa. Teollistuva yhteiskunta tuottaa vain rahanahneita ja aistillisuutensa kadottaneita teeskentelijöitä, elävältä kuolleita marionetteja. Yhteiskuntakritiikki kuitenkin latistuu melko lailla, kun pelastukseksi näivettyville miehille tarjotaan pukeutumista punaisiin housuihin ja heittäytymistä lihan iloihin.

Luokkaerojen kuvaajana Lawrence on terävimmillään. Lady Constance ja riistanvartija Mellors tutustuvat ja rakastuvat toisiinsa välittämättä säätyeroista, kahtena ihmisenä. Suhteen paljastuessa muille alkavat pohdinnat sen sopivuudesta ja juonittelut säädyllisten kulissien ylläpitämiseksi. Kun petetty aviomies Clifford ja Connien sisar Hilda pönkittävät oman luokkansa ylemmyyttä, Connien viaton ihmettely kyseenalaistaa puheiden sisällön.

Luin jostain, että D.H. Lawrencea on pidetty loistavana feminiinisyyden tulkkina ja tätä kirjaa hienona kuvauksena naisesta joka löytää seksuaalisuutensa. Ihmettelen kyllä vähän, että kukahan on mahtanut pitää? Lähinnä toiset miehet, otaksun.

Väittäisin kyllä, että kuvauksen kohteena on ennemminkin monen miehen unelmien nainen. Naisen omaa halua ja seksuaalisuutta tässä on kuvattu aika vähän. 1900-luvun alussa on toki saattanut vaikuttaa kovin naiselliselta ja rohkeasti kirjoitetulta, kun Connie tuntee asioita kohtunsa kautta, mutta noh, nyt 2000-luvulla, sallinette mun nauraa!

Katkeroituneine pohjavireineen tarina on kuitenkin ihanan vimmainen. Sen kritiikki iskee vähän sinne sun tänne ja kieli on välillä aivan nolostuttavan kömpelöä, mutta jotain mielenkiintoista ja jännittävän vanhanaikaista   tunnelmaa se kuitenkin tavoittaa. Enemmän kuin naiseudesta se kuitenkin kertoo naisen asemasta 1900-luvun alkupuolella yläluokan Englannissa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Perkele : myytillisiä tarinoita

Perkele : kuusi kertomusta 1600-luvun loppupuolen Pohjolasta : myytillisiä tarinoita / M. A. Jeskanen
WSOY, 2011, 211 s.


Kirja sisältää kuusi vangitsevan mielenkiintoista sarjakuvanovellia, joissa vanha vihtahousu pikkupiruineen seikkailee ihmisten kiusana ja kauhuna. Tarinat sijoittuvat 1600-luvun Suomeen, useimmin  maaseudun rahvaan pariin.

Tyyli on ovela sekoitus modernia kerrontaa historiallisin höystein. Tarinat etenevät juohevasti ja tapahtumat tempaavat mukaansa, mausteena on sopivasti taikauskoa ja kummallisuuksia satojen vuosien takaa.

Kerronta on rehevää ja juonen käänteet yllättäviä. Juureva seksuaalisuus on koko ajan läsnä juuri niin luonnollisena kuin sen voi kuvitella keskiajalla kansan keskuudessa olleen.

Piirosjälki on rouheaa. Paikoitellen kuvat näyttävät jännästi vanhoilta puupiirroksilta, mikä vahvistaa historiallisuuden tuntua. Väreja ei ole käytetty, vaan vahvan graafinen mustavalkoisuus jatkuu läpi koko teoksen.

Jostakin luin, että tämä sarjakuvahelmi olisi saamassa jatkoa pikapuoleen, ehkä jo tänä vuonna. Tämä täytyy pitää vissisti muistissa!

Katso kirjan esittely tekijän sivuilta "The Darkest Pitts of Hell".