Lady Chatterleyn rakastaja

Lady Chatterleyn rakastaja / D. H. Lawrence
Lady Chatterley's lover ; suom. Marja Alopaeus
WSOY, 1989, 396 s.
Ilm. ensi kerran suomeksi 1950 Olli Nuorton suomentamana ja Gummeruksen kustantamana

Siitä taitaa olla jo liki 30 vuotta kun luin tämän ensimmäisen kerran, silloin jostain syystä englanniksi. Ja muistan kuinka katkerasti petyin kielitaitooni, kun en koko aikana päässyt kunnolla tarinaan sisään. Mieleen jäi vain hauskan haltioitunutta hyppelehtimistä ilkosillaan sateessa, muuten kaikki tuntui pelkästään sekavalta.

Nyt olen melkein yhtä hämmentynyt. Vika taisi ollakin muualla kuin kielitaidossa. Onhan kirja kirjoitettu jo liki sata vuotta sitten, eikä kukaan ole väittänytkään sen ansioiden piilevän kirjallisessa laadussa, mutta silti! Kritiikkiä ja paatosta riittää mutta ajatuksenjuoksun loogisuudessa on totisesti toivomisen varaa.

David Herbert L. antaa metsänvartija Mellors'in suulla aikalaisten kuulla kunniansa. Teollistuva yhteiskunta tuottaa vain rahanahneita ja aistillisuutensa kadottaneita teeskentelijöitä, elävältä kuolleita marionetteja. Yhteiskuntakritiikki kuitenkin latistuu melko lailla, kun pelastukseksi näivettyville miehille tarjotaan pukeutumista punaisiin housuihin ja heittäytymistä lihan iloihin.

Luokkaerojen kuvaajana Lawrence on terävimmillään. Lady Constance ja riistanvartija Mellors tutustuvat ja rakastuvat toisiinsa välittämättä säätyeroista, kahtena ihmisenä. Suhteen paljastuessa muille alkavat pohdinnat sen sopivuudesta ja juonittelut säädyllisten kulissien ylläpitämiseksi. Kun petetty aviomies Clifford ja Connien sisar Hilda pönkittävät oman luokkansa ylemmyyttä, Connien viaton ihmettely kyseenalaistaa puheiden sisällön.

Luin jostain, että D.H. Lawrencea on pidetty loistavana feminiinisyyden tulkkina ja tätä kirjaa hienona kuvauksena naisesta joka löytää seksuaalisuutensa. Ihmettelen kyllä vähän, että kukahan on mahtanut pitää? Lähinnä toiset miehet, otaksun.

Väittäisin kyllä, että kuvauksen kohteena on ennemminkin monen miehen unelmien nainen. Naisen omaa halua ja seksuaalisuutta tässä on kuvattu aika vähän. 1900-luvun alussa on toki saattanut vaikuttaa kovin naiselliselta ja rohkeasti kirjoitetulta, kun Connie tuntee asioita kohtunsa kautta, mutta noh, nyt 2000-luvulla, sallinette mun nauraa!

Katkeroituneine pohjavireineen tarina on kuitenkin ihanan vimmainen. Sen kritiikki iskee vähän sinne sun tänne ja kieli on välillä aivan nolostuttavan kömpelöä, mutta jotain mielenkiintoista ja jännittävän vanhanaikaista   tunnelmaa se kuitenkin tavoittaa. Enemmän kuin naiseudesta se kuitenkin kertoo naisen asemasta 1900-luvun alkupuolella yläluokan Englannissa.

Kommentit

  1. Tämä on yksi niitä harvoja kirjoja, jotka olen pettyneenä jättänyt joskus kauan sitten kesken. Arvaan nyt, miksi! Pitäisi joskus kahlata läpi ihan yleissivistyksen vuoksi, vai mitä?

    VastaaPoista
  2. Huu! Mun pitäisi tarttua tähän tänä vuonna klassikkohaasteen tiimoilta :D

    VastaaPoista
  3. Mulla oli tämä kuukauden kirjana kirjaston verkkolukupiirissä, siksi osui luettavaksi juuri nyt.

    Mielikirjaksi tämä ei noussut ja tosiaan hämmästyin kielen kömpelyyttä ja sitä kummallista epäloogisuutta joka tuli ilmi varsinkin riistanvartijan paatoksillisissa mielipiteissä. Teksti ei ollut siis ihan sujuvinta laatua, mutta kirja oli silti viihdyttävä ja helppolukuinen. Ristiriitaisuudet lähinnä huvittivat, eivät tökkineet liikaa.

    Ei siis mitenkään harmita että tuli luettua, onhan tämä klassikko johon toistuvasti vieläkin viitataan. Ihan kiva tietää mistä on kysymys.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut tämän kauan, kauan sitten ja minä pidin. Tosin en silloin ruotinut sitä pala palalta ja esim. verrannut tähän päivään ja tuskin tein mitään kielen käytön tutkimuksia, vain nauitin. Onhan tämä ajankuvaa ja sen aikaisen ajankuvan määrittelijät olivat harvaa poikkeusta lukuunottamatta miehiä. Leider!

    VastaaPoista
  5. Ehkä tärkeämpää kuin alkuperäinen tarina, on se, että tarina on alkanut elää omaa elämäänsä. Monet tuntevat tämän elokuvaversioista, joista 2006 versio on paras. Seksuaalisuuden kuvaus on merkittävää, enkä ymmärrä, miksi Lady Chatterleyn kokemus olisi pelkkää "miehistä fantasiaa". Osa naisista voi elää ilman miestä vuosia, mutta on hyvä, että joku on uskaltanut tehdä kirjan siitä, miten halu voi johtaa erikoisillekin poluille. Vai onko kirjastonhoitajaksi pääsyssä edelleen edellytyksenä kunnon kristitty moraali? :) "Kohtunsa kautta tunteminen" on oman aikansa kieltä. Ei sitä nyt sentään voinut sanoa, että panettaa vimmatusti. Oli keksittävä joku eufemismi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!