Kirjamuistikirja

Kuva: Pixabay/edgarwinkler Alussa pieni saa turvaa suuresta, vaikka laakson pohjalla teroitetaankin jo heinähankoa ja kurjet suuntaavat kohti etelää aavistus talvesta sulkasissaan. Sitten eteen jysähtää ensimmäinen musta sivu. Se on järkyttävän musta ja muistuttaa kokoelman nimestä:  Multa. Seuraavalla sivulla silmä on jo surusta turpea simpukka.  "...marron alta maatuvat muukalaiset lauma matoja lapio lapiolta muraa savea kuiluja muistisairas ruumio, minne sinä menit meiltä..." Huomaan taas olevani kovin konservatiivinen lukija. Uudissanat häiritsevät, vaikka samalla tajuankin niiden huomioarvon. Ruumiot ja surmikot ovat hienoja ja painavia sanoja, mutta ne tuntuvat silti sanaleikeiltä, ja leikin kepeys taas tuntuu tämän aiheen yhteydessä melkein sopimattomalta. En minä noita sanoja nyt oikeasti paheksu, mutta vähän hätkähdän kuitenkin. "...kieli takkuuntuu, kauheat karvat, haen olemisellesi pohjaa kukit mustaa, yhä ohuempaa ihoa..." Läheisen ...

"Ei sitä kaivoa voi tyhjentää, se kaivo on yhteydessä syviin vesiin joissa leikimme lapsina, ja siellä valtamerien pohjattomissa syvyyksissä lentounemme syntyivät" Noilla sanoilla kokoelma alkaa, ja minusta tuo on niin kauniisti sanottu, että voisin tatuoida nuo rivit olkapäähäni. Ehkäpä sen vielä teenkin. Claes Andersson kirjoittaa suoraan ja kiertelemättä vanhenemisesta ja kuolemasta. Runoissa unohdetut ystävät nukkuvat mullassa juurien keskellä ja kertoja itsekin vaeltaa jo kohti reunaa , mutta ei hätää, jaksan ja haluan lukea nämä runot koska reunaa kohti ei raahusteta surkutellen vaan tanssien ja nauraen. Runo (ambulanssi veden alla)  on helppo tulkita kertomukseksi siitä, kuinka Andersson sydänkohtauksen jälkeen elvytettiin takaisin kuoleman rajalta. Seuraava sivu on omistettu Eeva-Liisa Manner ille, jonka runojen Andersson on kertonut auttaneen itseään vaikeissa elämäntilanteissa, silloin kun on tuntunut siltä ettei ehkä enää selviä. Liki 80 ikävuotta ja...

. On helteinen elokuu vuonna 1988. Peter on vierailulla Uudessakaarlepyyssä, lapsuudenkodissaan. Hän näkee vanhempansa ensimmäistä kertaa samalta tasolta, aikuisina itsenäisinä ihmisinä, ei vain äitinä ja isänä. Samalla hän ymmärtää heidän suhteestaan jotain sellaista, josta ei oikeastaan haluaisi olla tietoinen. Mutta aika on kulunut, lapsuus on auttamatta ohi. Toisaalla Turussa, tarkemmin vielä Port Arthurin kaupunginosassa Rauhankadulla, on vuosi 2014. Peter pesee vaimonsa pyykkejä ja miettii, aikooko Seepra jättää hänet, vai onko kiinnostus Mäkiseen vai väliaikaista, kuten vaimon aikaisemmatkin naissuhteet ovat olleet. Peter muistelee isäänsä ja miettii omaa isyyttään, juuri aikuistuneeseen poikaan on vaikea saada yhteyttä. Siinä missä aiemmin ilmestynyt Valkea kuulas kertoi äidin ja pojan suhteesta, Laudatur keskittyy isiin ja poikiin. Jonkinlainen isähahmo on myös professori Tulijärv. Peter vierailee vanhan esimiehensä luona tämän kutsusta. Tulijärv on sairas...

Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965.  Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin. Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys va...

Nuotio, Eppu: Mutta minä rakastan sinua : romaani Kansi: Emmi Kyytsönen Otava, 2015, 283 s. Ah, kansi lupaa rakkautta! Ja silti, sivujen välistä ei valu siirappi eikä niitä edes vapisuta kaikennielevä halu. Mitäs tämä sitten oikein on? "Ihmisellä on taipumus tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovatkaan. Ehkä juuri siksi ihmisten on niin vaikea tunnistaa rakkautta, sillä rakkaus on pohjimmiltaan yksinkertaista. Se on kuin uskovaisten armo, ei ansaittu ja silti osaksi tullut. Ei pidä syyttää rakkautta kaikista niistä merkillisistä tempuista, joita ihminen tekee, sillä ihminen on samaan aikaan sekä tunteiden metroverkko että tallin katolla oleva tuuliviiri. Yhdistelmä, joka toimii vain ajoittain." Romaanin keskeiset henkilöt ovat keski-ikäisiä ja monellakin tapaa hyvin tavallisia, juuri sellaisia ihmisiä joista harvemmin kerrotaan tarinoita. Karin on lukion historian lehtori ja Lauri insinöörinä itseperustamassaan ilmastointifirmassa. Molemmat ovat eronneita, tarkem...

Valkoinen Toyota vei vaimoni : elämänkuvia / Joni Skiftesvik Päällys Seppo Polameri WSOY, 2014, 246 s. Joni Skiftesvikin teos Valkoinen Toyota vei vaimoni on muistelma, jolla on romaanin muoto. Kerronta on todellisuuspohjaista, mutta etenee romaanimaisesti. Dialogia on mukana paljon ja tunteet, mielipiteet ja asenteet ovat avoimesti esillä tulkiten sitä, kuinka kirjailija on asiat kokenut. Alaotsikko Elämänkuvia  korostaa romaanin episodimaista muotoa. Teos koostuu yksittäisistä, novellinomaisista osakokonaisuuksista. Rakenne on nykyromaaneissa yleinen ja Skiftesvik taitaa sen sommittelun mestarillisesti. Hän on haastatteluissa kertonut pyrkivänsä nopeisiin leikkauksiin. Rakenne sopii tyyliin, joka kaihtaa kaikkea selittelyä ja turhaa alustamista. Kieli on ihailtavan yksinkertaista ja tarkkaa, lauseet tiiviitä ja selkeitä. Kiiltomadossa kirjoittava Mikko Nortela löytää kielen ja tyylin vaihtelusta yhteyksiä siihen, mistä ajanjaksosta elämässään kirjailija kertoo. Varhais...

Sandström, Peter: Valkea kuulas - romaani Transparente blanche, suom. Outi Menna Graafinen suunnittelu Anders Carpelan Schildts & Söderströms, 2014, 238 s. "Surusta otettiin etäisyyttä, se sai ehkä näkyä mutta sitä ei voinut koskettaa, se oli kuin tähti yötaivaalla, todennäköisesti jo sammunut mutta silti silmin nähtävissä, kenties vaaraton, kenties kaunis, mutta kuitenkin jotain minkä katsomiseen ketään ei voinut pakottaa. Siitä saattoi kääntää katseensa pois, mutta nyt minä olin esittänyt kysymykseni kuin lapsi syysiltana; "Äiti, mikä tuon tähden nimi on", vain saadakseni vastauksen "En minä näe mitään tähteä".  Ei sillä ole väliä, äiti sanoi, minkä takia joku kuolee. Ei sellaisia asioita tarvitse ajatella.  Ajattele mieluummin niitä joita rakastat, hän sanoi." Valkea kuulas  vaikuttaa omaelämäkerralliselta teokselta. Sen minäkertoja on keski-ikäinen mies, aikalailla juuri Sandströmin ikäinen ja näköinen. Muistot isästä, äidistä ja ...

Jansson, Tove: Kesäkirja Sommarboken, suom. Kristiina Kivivuori WSOY, 1973, 143 s. Kesäkirja esittelee henkilönsä ja tunnelmansa heti ensimmäisillä sivuilla. On heinäkuu, kalliot höyryävät aamuisin ja kaikki värit ovat syvimmillään saarella, jossa isoäiti ja Sophia viettävät kesää. Isäkin on mukana, mutta hän pysyttelee töidensä parissa tai muuten vain taustalla. "Mutta sinä et saa katsoa, kielsi isoäiti. Se on yksityisluontoista. Sophia piti hampaita selkänsä takana. Minä tahdon katsoa, hän sanoi. Hänen isoäitinsä loksautti hampaat paikoilleen, se kävikin oikein näppärästi, ei siinä sen ihmeempää. Milloin sinä kuolet? lapsi kysyi. Hän vastasi: Pian. Mutta sinuun se ei kuulu vähäänkään. Miksei? kysyi lapsenlapsi. Hän ei vastannut, hän meni kalliolle ja jatkoi siitä rotkolle päin. Tuo on kiellettyä! huusi Sophia. Vanhus vastasi halveksivasti: Tiedän. Et sinä enkä minä saa mennä rotkolle, mutta nyt mennään joka tapauksessa, isäsihän nukkuu eikä saa sitä tietää." Ti...

Zavin, Gabrielle : Tuulisen saaren kirjakauppias The Storied Life of A.J. Fikry, suom. Tero Valkonen Gummerus 2014, 239 s. A.J. Fikry on kiukkuinen vanha käppänä, joka omistaa kirjakaupan syrjäisellä saarella Rhode Islandilla. Kuitenkin, kun häneen vähän tutustuu, selviää, että hän onkin oikeastaan ihan rakastettava kaveri, vasta vähän yli neljänkymmenen ja aika ihanasti intohimoinen kirjallisuuden ystävä. Kärttyisyydellekin on aivan sydämeenkäyvä selitys; miesparka on menettänyt vaimonsa vasta muutama vuosi sitten, eikä osaa suhtautua tulevaisuuteen muuten kuin kyynisesti jurnuttamalla, odottaen elämältä vain uusia kärsimyksiä. Muutos on kuitenkin tulossa, ja se ilmestyy A.J.:n elämään kahden naispuolisen henkilön muodossa. Ensin saarelle saapuu Amelia, suuriluinen mutta viehättävä kustannustoimittaja. Ensimmäinen tapaaminen on katastrofi, Amelia on perinyt paikkansa kirjakauppoja kiertävänä myyntiedustajana Harveyltä, jonka kuolemasta hän joutuu A.J.:lle kertomaan h...

Tiuraniemi, Siina: Kukkia Birgitalle Minerva, 2013, 256 s. Siina Tiuraniemen romaanin puitteet ovat ankeat, keskeisistä henkilöistä toinen on lievästi syrjäytynyt opiskelijanplanttu, toinen taas tylsistynyt vanhainkodin asukki. Kummallakaan ei ole juurikaan ystäviä mutta ongelmia sen sijaan on kosolti, niin rahan, alkoholin kuin kanssaihmistenkin kanssa tulee jatkuvasti vaikeuksia. Ja uskokaa tai älkää, tästä asetelmasta ponnistaa aivan hervottoman hauska tarina! Juonikin mutkittelee hupaisasti, mutta parasta kirjassa on Tiuraniemen kirjoitustyyli. Kirjan takakannessa hänen huumoriaan luonnehditaan osuvasti salaviisaaksi. Tarinointi on kepeää, mutta aivan kuin huomaamattaan kertoja tulee lausuneeksi melkoisen suorasukaisia totuuksia päin lukijan naamaa. Ihan noin vain vilpittömästi, kuten tässäkin, kun Miska ensimmäisen kerran, äitinsä käskystä, tulee katsomaan Birgitta-tätiään hoitokotiin: " - Miksi sinä tänne tulit? Teki mieli vastata, että sitä minä itsekin ihmettele...

Pystynen, Tiina : Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle WSOY, 2013, 89 s. : kuv. Tiina Pystynen on aina osannut laittaa ihanasti kampoihin vallitseville käsityksille naiseudesta, parisuhteesta, rakkaudesta ja monesta muutakin asiasta. Nyt lisämausteena naisen elämään on tullut vanheneminen. Ja kun Pystysen tapana on yleensäkin ollut vetää aihe auki pohjamutia myöten, päästään tässäkin heti siihen itseensä, kuolemanpelkoon.   Morituri te salutant! "Terveydenhoitaja kysyi ikääni. Muistelin, että se saattaisi olla 48.    Niinkö nuori?    Ei se täsmännyt. 53, ehdotin, mutta sekään ei pitänyt paikkaansa.   Onneksi muistin, että olen syntynyt vuonna -55. Laskekoon siitä!   Miten ihmeessä sitä ikänsä pystyisi muistamaan kun se joka vuosi vaihtuu?" Lainauksista saa vain kalpean aavistuksen siitä, miltä juttu kirjasta luettuna tuntuu. Tästä puuttuvat sekä kuvat että Pystysen fontti, Pikkutintti Bold, jonka vaikutus juttujen sävyyn j...

Doctorow, E. L.: Homer ja Langley Homer & Langley, suom. Helene Bützow Päällys: Marko Taina Tammi, 2013, 220 s. Homer ja Langley on karheankaunis tarina, jota oli vaikea lukea. Kertomuksen sävy ei ole erityisen alakuloinen, mutta näiden kahden vanhan miehen kohtalo sai minut silti surulliseksi. Kertomus perustuu todellisuuteen. Doctorow on ottanut melko suuriakin taiteellisia vapauksia sitä kirjoittaessaan, mutta uskoisin hänen tehneen tämän kirjan päähenkilöiden, Homer ja Langley Collyerin elämänvaiheita kunnioittaen. Doctorow on venyttänyt aikajanaa kestämään melkein koko vuosisadan, suuri osa 1900-luvun uutiskynnyksen ylittäneistä tapahtumista on valjastettu taustoittamaan veljesten elämää. Täysin uusia henkilöitäkin on varmasti keksitty, mutta keskustelut ja tapahtumat vaikuttavat juuri niiltä, jotka olisivat oikeastikin voineet tapahtua. Homer ja Langley asuvat Viidennellä Avenuella Manhattanilla. Kun pojat ovat lapsia, koti on hieno; vanha irlantilainen palvelija...

Saarenheimo, Marja: Muistamisen vimma Vastapaino, 2012, 197 s. Olen aina unelmoinut hyvästä muistista. Olisi niin hienoa kun ei koskaan tarvitsisi takellella ja ryhtyä kesken jutun kaivelemaan mielen perukoilta jotain nimeä tai vuosilukua, vaan faktat lähteineen valuisivat suusta luotettavasti ja epäröimättä, ilman sen suurempia miettimisiä. Se, että pelkään tämän unelman unelmaksi myös jäävän, lienee syynä siihen, että muisti ja unohtaminen ovat aina kiinnostaneet minua niin paljon. Miksi jokin asia painuu hetkessä lähtemättömästi takaraivoon, jokin toinen taas putoaa sieltä välittömästi ja vielä useampaan kertaan? Onko syynä huono keskittymiskyky? Vai hyvä keskittymiskyky joka sulkee ulkopuolelle kaiken vähänkin epäoleellisen? Auttaako yksityiskohtien unohtaminen muodostamaan kokonaiskuvaa? Tai löytyisikö edes jotain, melkein mikä vain kelpaisi, mikä todistaisi, että huonosta muistista huolimatta olen ihan varteenotettava tyyppi jonka mielipiteitä kannattaa kuunnella? Marja...

Mason, Richard : Muistojen huoneet The lighted rooms, suom. Maria Erämaja Gummerus, 2008, 567 s. Richard Masonin Muistojen huoneet on mahtava tiiliskivi, sivuja on melkein 600. Otin sen luettavakseni suurella mielenkiinnolla kun Leena Lumi sitä suositteli. Ihan heti en kuitenkaan innostunut, lörpöttelevä tyyli ei miellyttänyt eikä rikkaiden englantilaisleidien elämäkään herättänyt kunnolla uteliaisuutta. Jatkoin kuitenkin lukemista, sillä en voinut uskoa Leenan suositelleen mitään tyhjänpäiväistä. Sinnikkyys palkittiin. Aika pian tarinaan leijailivat mukaan himmeästi hohtavat pianopedalit ja kertomus nousi ihan uudelle tasolle. Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta keskeisimpiä heistä ovat äiti ja tytär, Joan ja Eloise. Joan alkaa olla jo iäkäs ja tyttären mielestä hänen ei ole enää turvallista asua yksin. Äiti on aiemmin elätellyt mielessään toivetta asua viimeiset vuotensa eronneen tyttärensä luona, mutta Eloise on haluton luopumaan vapaudestaan. Tukahduttaakseen omat syyl...

Šiškin, Mihail : Sinun kirjeesi Pismovnik, suom. Vappu Orlov WSOY, 2012, 362 s. Sarjassa Aikamme kertojia Lievetekstissä kerrotaan kirjan voittaneen kaikki Venäjän arvostetuimmat kirjallisuuspalkinnot. Jostain muualta luin vielä, että kirjailijaa pidetään peräti maansa realistisen kerrontaperinteen uudistajana. Minä en ollut kauhean vaikuttunut kun lopetin lukemisen. Luimme Sinun kirjeesi lukupiirissä ja jouduin vähän kiirehtimään lukemisen kanssa. Se ei ehkä juuri tämän kirjan kohdalla ollut kovinkaan hyvä asia. Piiriläisten kanssa keskustellessa lämpenin kuitenkin kirjalle aivan eri tavalla kuin yksin lukiessa. Aika moni oli pitänyt lukemastaan paljon ja siinä jutellessa aloin minäkin nähdä yhä enemmän hyvää sekä teoksen rakenteessa että sisällössä. Kirjan kieleen ihastuin kyllä heti. Šiškin on mestari luomaan kauniita kuvia, hän todellakin osaa ilmaista ajatuksensa tiiviisti ja tuorein metaforin. "Vain sanat voivat jollakin tavoin oikeuttaa olemassaolon, anta...

Cunningham, Michael : Koti maailman laidalla A home at the end of the world, suom. Marja Alopaeus Gummerus, 2001, 436,[1] s. Illan tullen oli ensimmäinen Michael Cunninghamin romaani jonka luin. Se ilmestyi suomeksi vuonna 2011 ja oli yksi parhaista lukukokemuksistani tuolloin. Koti maailman laidalla  tulee tunnistettavasti samasta lähteestä, mutta jo pari vuosikymmentä aiemmalta ajalta. Se ei yllä samanlaiseen helppouteen ja harmoniaan kuin myöhempi teos, mutta pieni rouheus ei toisaalta ole lainkaan pahasta. Ihmissuhdeasetelmat ovat tässä toisinaan melko kipeitä, mutta samat motiivit, jotka kantavat Illan tullen -romaania, erilaisuuden hyväksyntä ja elämän arvokkuuden näkeminen ovat jo mukana ja kuljettavat tarinaa lempeästi ahdistusten yli. Kertomuksen keskeiset henkilöt ovat Jonathan ja Bobby, jotka tapaavat ensi kerran koululaisina ja vastoin kaikkia odotuksia ystävystyvät. Pojat ovat luonteeltaan liki toistensa vastakohtia, mutta heistä tulee erottamattomat. Par...

Kilpi, Eeva: Kuolinsiivous WSOY, 2012, 117 s. Kuolinsiivous, siinäpä vasta nimi! Ensihätkähdyksen jälkeen tähän oli pakko tarttua, tuli mitä tuli. Kirja koostuu päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1984-2011. Mukana on ajatuksenpätkiä, aforismeja ja jopa runoja. En tiedä kuinka paljon tässä siivouksessa on heitetty kamaa menemään, mutta ainakaan mukaan ei ole jäänyt mitään turhaa. Katkelmallisuudesta huolimatta tätä " vanhenemisen filosofista vuosikalenteria" lukee mielenkiinnon herpaantumatta kertaakaan. TAMMIKUU Saattaa olla että minuun pätevät vain vihoviimeiset karjalaiset sananparret: Mikäs pahan tappaisi? ... Elämä on velvollisuus. Elämä on intohimoa. Elämä on syyllisyyttä. On niin omituisen urhea olo. Kuolenkohan minä nyt?  Muistiinpanot on järjestetty oivaltavasti niin, että 27 vuoden ajanjakso eletään ikäänkuin vain yhden vuodenkierron aikana. Näinhän se elämä näyttäytyy kun sitä katsoo taaksepäin, ennemminkin limittäisinä kerroksina kuin loogis...

Barnes, Julian : Kuin jokin päättyisi The sense of an ending, suom. Kersti Juva WSOY, 2012, 157 s. Sarjassa Aikamme kertojia Man Booker -kirjallisuuspalkinto 2011 "Kuinka usein ihminen kertoo elämänsä tarinan? Kuinka usein muuttelee sitä, koristelee, leikkelee sopivasti? Ja mitä pitemmäksi elämä venyy, sitä vähemmän on niitä, jotka voivat asettaa selonteon kyseenalaiseksi ja muistuttaa, että ihmisen elämä ei ole hänen elämänsä vaan pelkästään tarina, jota hän siitä kertoo. Kertoo muille, mutta - ennen kaikkea - itselleen." Tony Webster saa pienen perinnön yllättävältä taholta. Hänen nuoruudenrakkautensa Veronican äiti on jättänyt vain kerran tapaamalleen pojalle, nyt jo keski-ikäiselle miehelle, 500 puntaa ja päiväkirjan. Päiväkirja ei ole äidin oma, vaan Tonyn ystävän Adrianin. Miehen, jonka Veronica valitsi puolisokseen Tonyn jälkeen. Kun Tony ei useista pyynnöistä huolimatta saa päiväkirjaa haltuunsa, hän päättää ottaa yhteyden Veronicaan ja vaatia selitystä....

Taina Latvala: Välimatka WSOY, 2012, 251 s. Kun romaanin aiheena on äidin ja tyttären suhde, olen oppinut pitämään odotukset matalalla. Aihe on mitä mielenkiintoisin, mutta niin vaikea, että vain harva kykenee kirjoittamaan siitä muuta kuin pelkkää itseterapiaa. En taida olla kovin myötätuntoinen lukija. Katkerat tarinat ankeista äideistä ja vastuuttomista tyttäristä saavat minut vain kiukustumaan. Mutta nyt en ole kiukkuinen, en ollenkaan! Välimatkan äidillä ja tyttärellä on toki erimielisyytensä heilläkin eikä lomamatka Teneriffallekaan suju auvoisen yhteisymmärryksen hengessä, mutta heidän välillään on myös kunnioitusta, rakkautta ja halua ymmärtää. Kerronta antaa myös virikkeitä lukijalle pohtia sitä, mistä äiti-tytär-suhteen ahdistavuus saattaa johtua. Miksi tyttären on pakko mielensä sopukoissa raahata mukanaan arvostellen tarkkailevaa äitiä jopa vuodeleikkeihin aulapoika Antonion kanssa? Miksi äidin täytyy suojella tytärtään lapsuuden aikaisilta salaisuuksilta, viel...

Shields, Carol: Ruohonvihreää The box garden, suom. Hanna Tarkka Otavan kirjasto, 2012, 267 s. Pidän tavattomasti Carol Shieldsin tyylistä kirjoittaa. Teksti on samanaikaisesti älykästä ja leppoisaa, tasapainottelu syvällisten aiheiden ja kepeän kerronnan välillä taidokasta. Charleen on keski-ikäinen teinipojan yksinhuoltaja, runoilija, joka henkensä pitimiksi toimittaa entisen miehensä perustamaa kasvitieteellistä aikakauskirjaa. Mies on häipynyt omille teilleen jo kauan sitten, mutta Charleen-parka analysoi vieläkin menneitä tapahtumia ja miehen itsekästä käytöstä, koettaen ymmärtää syitä perheen hajoamiseen. Charleenin äiti on juuri toipunut rintasyövästä ja yllättäen ilmoittanut menevänsä naimisiin. Tyttären on vaikea kuvitella tiukkahuulista ja katkeraa äitiään morsiamena, mutta yhtäkaikki hän lähtee matkaan mantereen halki Vancouverista kohti Torontoa. Mukaan juhlimaan äidin uutta onnea lähtee myös miesystävä Eugene, jolla sattuu sopivasti olemaan työmatka samalle suun...