Stoner / John Williams


Kuuntelin tätä äänikirjaa lähinnä öisin, taisin usein olla aika lailla unen ja valveen rajamailla. Siksi tuntuu hankalalta sanoa tästä oikein mitään, on enemmän kuin todennäköistä etteivät havaintoni olleet kovin teräviä. Lähinnä mieleen jäi jonkinlainen haikea menneen maailman tunnelma. Tuo ei liene mitenkään kummallista, kun ottaa huomioon että tämä kirjailijan omaan elämään löyhästi perustuva romaani on julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1965. 

Stonerin tarina alkaa ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Pienen maatilan poika lähtee Missourin yliopistoon aikeenaan opiskella agronomiksi. Poika eksyy kuitenkin kirjallisuudentutkimuksen pariin, ja sille tielle hän jää. Kerronta etenee säyseän kronologisesti, välttäen konflikteja ja tunnekuohuja, aivan kuten päähenkilönsäkin.

Jossain vaiheessa tarinan päähenkilö vaikutti raivostuttavan saamattomalta nössykältä ja koko tarina lähinnä masentavalta. Stonerin elämässä ei tunnu onnistuvan oikein mikään, hän on pettymys vanhemmilleen, vaimolleen ja työtovereilleen. Farmilla raatavat isä ja äiti eivät ymmärrä pojan kiinnostusta korkeakirjallisuuteen ja aluksi ihastusta herättänyt vaimo paljastuu kylmäksi ja oikukkaaksi naiseksi. Lopulta vielä kollegoiden kateus kulminoituu kieroiluna jonka tuloksena Stoner ei pääse opettamaan erikoisalaansa vaan joutuu ohjaamaan vain aloittelevia opiskelijoita.

Silti Stonerin elämässä on myös hiljaista kauneutta ja onnea. Hän on mies, joka tuntee ominaislaatunsa, tietää mikä hänelle itselleen on tärkeää eikä välttämättä tarvitse muita ihmisiä vahvistamaan tunnetta. Eikä tämä tarkoita että Stoner olisi jotenkin tunteeton, kun oikea ihminen sattuu kohdalle hän on valmis kokemaan myös aitoa rakkautta. Eli ennen kuin kuuntelu-urakka oli lopussa, olin löytänyt tarinasta myös jonkinlaista lohdullisuutta. Tässä kyynärpäätaktiikoiden maailmassa on välillä hienoa kuulla tarina ihmisestä, joka elää tyynesti omien mittapuidensa mukaan nauttien elämän pienistä iloista. Eikä koe tarvetta kilpailla, näyttää muille, saati voittaa ketään toista.

Jossain luonnehdittiin Williamsin tekstin virtaavan tyynesti kuin joki, kuvaus on mielestäni osuva. Ilkka Rekiahon suomennos tekee tyylille oikeutta, kieli on vähäeleisyydessään sujuvaa ja kaunista. Jukka Pitkäsen lukijanääni sopii Stonerille hyvin, se on matala ja rauhallinen, tapa puhua on juuri sellainen kuin voisin kuvitella viileän älykkäällä Stonerillakin olevan.

John Williams: Stoner
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar, 2015
Äänikirja MP3 Elisa Kirja, 
10h 35 min, 366Mt
Lukija: Jukka Pitkänen

Kommentit

  1. Niin, miten tyylikkäästi hän elikään rankan elämänsä. 'Hiljaista kauneutta', sitä juuri.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaista kauneutta, hiljaista voimaa, ehkä jopa jotain todellista.

      Poista
  2. Tietää, mikä itselle on tärkeää - siinä sitä haastetta meille kaikille. Erottaa olennainen epäolennaisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Niinpä.

      Sitäkin kyllä mietin, että onko Stonerin kaltaiset ihmiset niitä joita helposti kiusataan? Omanarvontunnossan ärsyttäviä, mutta toisaalta jotenkin vaarattoman puolustautumiskyvyttömiä?

      Poista
  3. Vaikka Stoner ei ehkä ollut aina rohkein, eikä taistellut vastaan, niin minusta hän silti eli pitäen kiinni unelmistaan. Epäitsekkyys, toisten ihmisten kunnioittaminen oli hänen luonteessaan, mutta samalla se, että piti tiukasti kiinni omasta elämästään. Tai näin minä ajattelen. Minusta Stoner kuvaa juuri omaa aikaansa, jolloin ei ei ehkä ollut samanlainen kyynärpäätaktiikka elämässä ja itsensä korostaminen, kuin nykyään. Ajattelen myös, että tällaista aika monen elämä on. Unelmia, takkuja ja myöntymisiä. Hyvää elämää, vaikka joskus useampikin asia menisi pieleen.

    Kirjan tunnelma on upea. Tekisi melkein mieli lukea kirja jo nyt uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ehkä Stoner vaan eli ja antoi elää, eikä alentunut kaikkiin peleihin joita pelattavaksi tarjottiin. Ja pistihän se sitten lopulta kampoihin kiusaajillekin!

      Vähän kaduttaa etten lukenut tätä vaan kuuntelin. Lukemalla pystyn syventymään tunnelmiin paremmin kuin kuunnellen, tästäkin saattoi päästä aika paljon hukkaan.

      Poista
  4. Voih, tämä on haikeudessaan jotain niin kaunista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikeaa, ja herättää lämmintä myötätuntoa. Stonerista on helppo pitää, ainakin näin pienen välimatkan päästä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!