Tekstit

Näytetään tunnisteella -häpeä merkityt tekstit.

Kissani Jugoslavia / Pajtim Statovci

Kuva
Statovci, Pajtim: Kissani Jugoslavia Otava, 2014, 286 s. Kissani Jugoslavia kertoo perheensä mukana Kosovon sotia Suomeen paenneen albaaninuorukaisen, Bekimin, ja hänen äitinsä Eminen tarinat. Äidin kertomus alkaa jo 1980-luvulta Jugoslaviasta, poika taas kuvaa elämäänsä nykyajan Helsingissä. Tarinat pysyttelevät suurimman osan aikaa erillisinä. Niitä yhdistää kuitenkin vaikea ja epätasa-arvoinen suhde perheen isään, Bajramiin. "Toisinaan ikävöin häntä, hänen ääntään, ja toisinaan en edes muista minkä näköinen hän oli. Sitten joudun kaivamaan eteisen vetolaatikosta valokuvat, ja aina ottaessani ne esiin kieltäydyn katsomasta niitä. Vilkaisen vain, sillä minä en haluakaan nähdä häntä, ja kun siitä huolimatta ajattelen häntä, haaveilen hänen läsnäolostaan, silloin teen jotain muuta, työnnän valokuvat takaisin laatikkoon ja juoksen tai siivoan tai luen.   Silti hän onnistuu työntymään rivien väliin, lauseisiin joissa esiintyy tiettyjä sanoja, ja kirjaimiin joita on hänen n...

Ghana ikuisesti / Taiye Selasi

Kuva
Selasi, Taiye: Ghana ikuisesti Ghana must go, suom. Marianna Kurtto Otava, 2013, 400 s. Ghana ikuisesti on parasta, mitä olen pitkään aikaan lukenut. Kirjassa ei tapahdu mitään kovin merkillistä; afrikkalaisen siirtolaisperheen isä menettää työpaikkansa Bostonilaisen sairaalan kirurgina ja häpeää asiaa niin paljon, että jättää perheensä ja palaa kotimaahansa Ghanaan. Kun isä sitten kymmenisen vuotta myöhemmin kuolee, perhe kokoontuu yhteen jättämään lopulliset jäähyväiset. Salaisuuksia paljastuu ja vanhojen haavojen auki repiminen on tuskallista, mutta kirja loppuu silti valoisasti; parantuminen ja toipuminen voi alkaa. Juonelliset tapahtumat ovat kuitenkin vain sivuseikka. Pääosaan tätä kirjaa lukiessa nousee henkilöiden sisäinen elämä ja se, miten siitä kerrotaan. Marianna Kurton käännöstyö on loistavaa. Kieli on hivelevän kaunista, tekstin liki unenomainen keveys kantaa voimakkaat ja vaikuttavat ajatuskuviot tyylipuhtaasti alusta loppuun, väsymättä tai notkahtamatta ke...

Varjoteatteri / Viivi Luik

Kuva
Luik, Viivi: Varjoteatteri Varjuteater, suom. Anja Salokannel Tammi, 2011, 264 s. Tämän kirjan lukeminen oli suuri nautinto. Ihastus ei syntynyt niinkään siitä, mitä kerrottiin, vaan siitä, miten se kerrottiin. Kuinka joku kykeneekin katsomaan elämäänsä noin, että pienestäkin eleestä syntyy silkkaa taikaa ja mystiikkaa! Ja lisäksi valitsemaan sanansa noin, että lukija pääsee täysin osalliseksi tuon katseen kauneudesta! Viivi Luik on ennen proosaan siirtymistään julkaissut useita runokokoelmia, ensimmäiset jo 1960-luvulla. Harmi vain, että niistä yhtäkään ei taida olla kokonaisuudessaan käännetty suomeksi. Kahdessa 1980-luvun  antologiassa suomennoksia sentään on; Pihlaja esittelee kahdeksan eestiläistä naisrunoijaa ja Uusien sulkien kasvaminen puolestaan kymmenen nykyvirolaista runoilijaa. Varjoteatteri alkaa muistikuvalla lapsuudesta. Pieni tyttö katsoo kuvaa, kirja on levällään tyhjän tuvan lattialla. Talonväki on otettu kiinni ja kyyditetty pois, muut lapset juosse...

Petra Delicado ja merkityt tytöt

Kuva
Petra Delicado ja merkityt tytöt / Alicia Giménez Bartlett Ritos de muerte ; suomentanut Jukka Koskelainen Tammi, 2012, 323 s. Alicia Giménez Bartlett'in nimi kalskahti tutulta, mutta hämmästyin  huomatessani, että kirja on genreltään jännitystä. Googlailin vähän ja löysinkin tietoja laajasta tuotannosta 80-luvun lopulta saakka. Tosin suurimman menestyksen näyttää tuoneen vasta tämä Petra Delicado -dekkarisarja, josta merkityt tytöt on ensimmäinen osa. Kirja on tyyliltään melko perinteinen, juoni on sopivan mutkikas ja raakuuksia kuvaillaan vain hyvin maltillisesti. Barri Gothicin  pahamaineisilla kujilla kyllä vieraillaan, mutta kovin paljon lukijan ei tarvitse pelätä eikä kauhistella. Petra Delicado on Barcelonan poliisin arkistossa työskentelevä entinen asianajaja, joka työvoimapulan koetellessa rikostutkintaa saa yllättäen siirron komisarioksi. Tutkittavaksi määrätään sarja raiskauksia, joissa tekijä valikoi uhrikseen heiveröisiä ja syrjäänvetäytyviä tyttöjä. Al...

Antaumuksella keskeneräinen ja Vedenaliset / Maria Peura

Kuva
Antaumuksella keskeneräinen - kirjailijan korkeakoulu / Maria Peura Teos, 2012, 239 s. Antaumuksella keskeneräinen on syntynyt kirjailijan dramaturgiopintojen yhteydessä tehdyn opinnäytetyön pohjalta. Opinnäyte  Kirjoittaessani olen hän käsittelee mm. häpeää ja  itsesensuuria, ja työn vastaanottanut Outi Nyytäjä oli sen luettuaan näin vaikuttunut: "En tiedä, miten henkilökohtaisesti minun lupa kirjoittaa enkä välitä. En löydä enkä suostu löytämään muuta kirjoittamisen tapaa. Minun on vastattava tähän työhön samalla lailla kuin se on kirjoitettu, koska sen vaikutus oli niin henkilökohtainen, jopa tuskallinen. Se myllersi tunteet, ajatukset ja fysiikan. Kun olin lopettanut lukemisen, huomasin, että minulta olivat lähteneet silmäripset, Katson nyt maailmaa ripsettömillä silmillä kuin kilpikonna. Ehkä se oli perinnöllinen tautini, mutta tämä kirjoitus iski silti suoraan aineenvaihduntaani." Teos on muodoltaan työpäiväkirja. Se on kirjoitettu samanaikaisesti vuonna 2008 i...

Alkulukujen yksinäisyys

Kuva
Alkulukujen yksinäisyys / Paolo Giordano La solitudine dei numeri primi ; suomentanut Helinä Kangas Sarjassa Aikamme kertojia WSOY, 2010, 298 s. Valitsin tämän kirjan kirjastolla nyt syksyllä alkavan lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi. Siitä, kun luin kirjan ensimmäisen kerran ei ole vielä kovin kauan. Lukupäiväkirjassani näyttää olevan merkintä torstailta 24.2.2010, ja siitä itse asiassa koko päiväkirja alkaa! Pidin tästä jo ensilukemalta paljon ja ajattelen tämän olevan kirja, joka ei jätä ketään kylmäksi, varma keskustelun avaaja siis jopa ensi kertaa kokoontuvassa ryhmässä.

Hyvien kukkien lapset

Kuva
Hyvien kukkien lapset / Hong Ying Good Children of the Flowers ; suomentanut Riina Vuokko Ajatus kirjat, 2010, 464 s. Hong Ying syntyi vuonna 1962 Kiinassa, Chongqingissa. Opiskeltuaan 80-luvulla Pekingissä ja Shanghaissa hän muutti kymmeneksi vuodeksi Lontooseen, sai kansainvälistä mainetta kirjailijana ja palasi Pekingiin vuonna 2000. Hyvien kukkien lapset on omaelämäkerrallinen teos. Se laajenee myös kirjailijattaren äidin tarinaksi. Näiden kahden naisen ja heidän perheidensä elämän kautta käydään läpi yli 50 vuotta Kiinan lähihistoriaa. Suuri harppaus, 1960-luvun taitteen nälänhätä, uudelleenkoulutukset, kulttuurivallankumous ja Kiinan sodat mm. Japanin ja Tiibetin kanssa saavat ilmaisun köyhän perheen elämässä, ehtiipä kirjailijatar jopa Taivaallisen rauhan aukiolle heristelmään nyrkkiä panssareille vuonna 1989. Maolainen ideologia ei kunnioittanut yksilön oikeuksia. Individualistiset ajatukset varmasti tehokkaasti haihtuvat p...

Näkymätön

Kuva
Näkymätön / Paul Auster Invisible, suomentanut Erkki Jukarainen Tammi, 2010, 303 s. Vuonna 1967 Adam Walker opiskelee Columbian yliopistossa, rustaa runoja ja haaveilee kirjailijan urasta. Eräissä juhlissa hän kohtaa itseään hieman vanhemman pariskunnan, Bornin ja Margot'n. Tutustuminen muuttaa Adamin elämän. Born sitoo nuoren miehen itseensä lupaamalla tämän luotsattavaksi uuden kirjallisuuslehden, Margot taas vie nuorukaisen vuoteeseensa. Asetelma  kuitenkin luhistuu pian, Margot palaa Pariisiin ja Born alkaa suunnitella avioliittoa onnettomuudessa pahoin vammautuneen ystävänsä vaimon kanssa. Ennen Bornin lähtöä  miehet joutuvat ryöstöyrityksen uhreiksi. Osoittautuu, ettei mustan pojan ase ollut edes ladattu, mutta Born ehti jo sitä ennen vetää stiletin esiin ja tökätä sillä poikaa vatsaan. Kovapintainen Born haluaa paeta paikalta, mutta idealistinen Adam juoksee hälyttämään apua. Kun hän palaa paikalle, sekä Born että puukotuksen uhri ovat kadonneet. Myöhemmin ryö...

Muita hyviä ominaisuuksia

Kuva
Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen Otava, 2010, 144 s. Parikymmentä novellia tai esseetä, kaikissa enemmän tai vähemmän aiheena suomalainen mies, ujous ja häpeä. Omakohtaiset huomiot aiheesta ovat osuvia ja kipeitä, mutta tosikkomaisuuteen Tamminen ei sorru. Ja kerrassaan virkistävää onkin lukea tekstiä, jonka on kirjoittanut mies, jonka ei ole aivan välttämätöntä ottaa itseään koko ajan kuolemanvakavasti. Silti, aika suorasukaista ja rankkaakin tekstiä on mukana. Tässä Tamminen kertoo mistä Aki Kaurismäen elokuvien jurossa tunnelmallisuudessa on perimmältään kyse, s. 88: "On mahdollista, että kaurismäkeläinen haavekuva toteuttaa itse itseään - tunnen miehiä, jotka hahmottavat ystävyyssuhteensa nikanderilais-melartinilaisen maailmakuvan läpi. Liikuttavaa haavekuvassa on kuitenki se, että se paljastaa mitä meiltä puuttuu. Ei suomalainen lyhytpuheisuus oikeasti ole yhteisymmärrystä, se on paljastumisen pelkoa, epätoivoista yritystä säi...