torstai 30. joulukuuta 2010

Kuka nauttii eniten


Kuka nauttii eniten : esseitä / Tommi Melender
Savukeidas, 2010, 206 s.

Nyt on niin kaunis kansi, että on pakko laittaa oikein iso kuva. Oikeasti, olen aina rakastanut ranskalaisten romaanien kansia, erityisesti Grassetin ja Flammarionin haaleankeltaisia pahveja. Niitä, joissa on vain oleellinen; kirjan ja kirjailijan nimi.

Melender on niin hyvä kirjoittaja, että luin kirjan melkein kokonaan vaikka ensimmäinen ja pisin essee käsittelee jääkiekkoa. En millään jaksa kiinnostua muistelemaan Suomen menestystä ja tappioita maailman kiekkokaukaloissa, mutta voittamisen ja häviämisen, pelaamaan pääsyn ja vilttiketjuun jäämisen psykologian pohdinta kantoi melkein esseen loppuun.

Muissa esseissä aiheena on melko tiukasti kirjallisuus. Melender kertoo itselleen tärkeistä kirjoista niin innostavasti, että omalle "pakko lukea" -listalle tuli monta uutta teosta. Aion vakaasti vihdoin tutustua jopa Houellebecqiin, vaikka vähän vielä pelkäänkin, että tuloksena on pelkkää ärsyyntymistä! Ja esseistin oman Ranskalaisen ystävän lainaan ainkin ihan tuotapikaa kun palailen joululomalta kirjastolle.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Omenansiementen maku

Omenansiementen maku / Katharina Hagena
Der Geschmack von Apfelkernen ;
saksan kielestä suomentanut Anne Mäkelä
Minerva, 2009, 243 s.

Viehättävä kirja muistoista ja rakkaudesta. Hedelmäpuutarhan tuoksut ja kasvimaan hoidon kietoutuminen elämän kulkuun antavat  hienon taustan melko tavanomaiselle rakkaustarinalle.

Freiburgin yliopiston kirjastossa työskentelevä Iris perii isoäidiltään vanhan huvilan. Hän saapuu katsastamaan taloa ja vaipuu muistoihin tutkien arkkuja ja kaappeja, jotka pursuavat kirjeitä, koriste-esineitä ja kesämekkoja vuosien takaa. Isoäiti Bertha siskoineen, äiti Christa ja äidin siskot Inga ja Harriet sekä omat leikit puutarhassa Rosemarie -serkun ja naapurin Miran kanssa palaavat Iriksen mieleen. Suvun naisten tarinasta syntyy ketju, jonka puuttuvia lenkkejä Iris etsii jututtamalla kauempana kylällä asuvaa herra Leskowia, Berthan vanhaa rakasta ystävää.

Max, Miran nuorempi veli, on opiskellut lakimieheksi ja hoitaa Iriksenkin perinnönjakoa. Alun virallisuuden jälkeen tapaamiset lapsuudenystävysten kesken sujuvat niin luontevasti, että tunteet lämpiävät rakkaudeksi. Aluksi kumpikaan ei haluaisi myöntää tätä, seuraa hämmennystä ja hellyttävän noloa empimistä. Vasta epilogi paljastaa, kuinka romanssissa loppujen lopuksi käy.

Berthan dementian etenemistä on kuvattu kirjassa paljon. Se on tehty tarkasti, mutta kuitenkin kauniisti. Isoäidin hätä muistin samentuessa tulee hyvin esille, mutta läheisten väsyminen ja voimattomuus ongelmien edessä on jätetty armeliaasti vähemmälle. Kunnioitus säilyy loppuu asti.

Parasta kirjassa on puutarhan niveltäminen kaikkeen. Paahteisen mullan lämpö tai märän ruohon viileys kehystävät tapahtumia, muistot tuoksuvat kompostille tai maustekasveille, jopa suudeltava tyttö tunnistuu hänen mieliomenansa maun perusteella. Kypsien viinimarjojen ja kiehuvan omenahillon aromit antavat kertomukselle aivan omanlaisensa täyteläisyyden. Mutta kuten hilloon murskataan mukaan muutama siemen antamaan makuun terävyyttä, ei tarinakaan sorru liikaan makeuteen.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Tuhma tyttö

Tuhma tyttö / Mario Vargas Llosa
Travesuras de la niña mala ; suomentanut Sulamit Hirvas
Otava, 2010, 420 s.

Aloittaessani kirjaa olin lievästi kummissani; Nobel -voittaja, intellektuelli ja yhteiskunnallinen vaikuttaja? Tarina vaikutti enemmän höpsöltä rakkauskertomukselta, melko yksinkertaiselta kaiken lisäksi ja kieleltäänkin vähän kömpelöltä.

Jokin kirjassa kuitenkin esti jättämästä sitä kesken. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ennen kuin pääsin loppuun, olin aivan myyty. Kiinnyin kirjan henkilöihin kaikkine puutteineen päivineen ja halusin kiihkeästi tietää kuinka tarina päättyy.

Kertomus alkaa 1950-luvulla Limassa, kun kaksi huomiota herättävän rohkeaa tyttöstä muuttaa asumaan Ricardon lähiöön Mirafloresiin. Ricardo ihastuu 14-vuotiaaseen  Lucyyn, mutta ei aneluistaan huolimatta saa tätä lupautumaan tyttöystäväkseen. Orastava rakkaus päättyy, kun eräillä syntymäpäiväjuhlilla tytöt osoittautuvat huijareiksi; he eivät olekaan eksoottisia chilettäriä, vaan aivan tavallisia köyhiä maalaistyttöjä! Nolon paljastuksen tuloksena Lucy katoaa ensimmäisen kerran Ricardon elämästä.

Seuraavan kerran pariskunta tapaa Pariisissa, Ricardon unelmien kaupungissa. Ricardo on alkanut juuri saada mainetta kääntäjänä, kun hän tapaa vallankumouksellisen ystävänsä kautta Kuubaan sissikoulutukseen lähdössä olevan Arletten. Ja kukapa muu Arlette olisi kuin Lucy, joka käyttää vallankumousta keinonaan päästä pois Perun köyhistä oloista. Rakkaus roihahtaa taas, mutta vain päättyäkseen nopeasti Arletten löytäessä hyödyllisemmän miehen. Tällä kertaa vallankumouskenraalin, jonka avulla sitoumus sissikoulutuksesta saadaan purettua ja Lucyn paluu Eurooppaan onnistuu.

Suurinpiirtein näin tarina jatkuu loppuun saakka. Lucy etsii Ricardon käsiinsä aina rikkaiden miestensä välillä, nuolee haavansa tämän hellässä hoivassa ja jättää miehen taas kun uusi, helppoa elämää tarjoava elättäjä ilmestyy näköpiiriin. Sydämetön elämäntyyli vie kuitenkin veronsa, itseinhossaan Lucy kurittaa itseään monin tavoin ja päätyy lopulta fyysisen terveytensä pilanneena kärsimään paniikkihäiriöistä.

Ihailen Vargas Llosan kykyä viedä henkilöitään vuosikymmenten läpi. Aikakaudelle leimaa antavat tapahtumat tulevat kuvattua arkielämän kautta ilman, että myöhemmin tehdyt analyysit suoranaisesti kuultaisivat kerronnan läpi. Ystävän väsymistä ja oudosti etenevää sairautta ihmetellään melko tyynesti, koska media ei ole vielä ennättänyt luoda vauhkoa kuvaa aidsista. Tuhman tytön itsetuhoisuutta ei nimitetä anoreksiaksi, mutta laihtuminen liittyy kuitenkin naisen vaikeuksiin tulla toimeen itsensä kanssa. Perun poliittiset tapahtuma ja vallanvaihdokset nousevat aina aika ajoin esiin tarinan lomassa.

Yksi asia minua kiusasi aivan loppuun asti. Kuinka toista päähenkilöä voidaan läpi koko tarinan puhutella banaalisti "tuhmaksi tytöksi"? En ole varma kuulostaako alkukielen "niña mala" yhtä typerältä, mutta pelkäänpä, että kyllä kuullostaa. Toki rakkaustarinan toinen osapuolikin on usein "kiltti poika" tai itsensä diminutiivi Ricardito, mutta silti! Kärsisikö tarina, jos sen voisi lukea ilman tytöttelyn aiheuttamaa myötähäpeää, päähenkilönä vaikkapa Otilia tai edes Lucy?

torstai 9. joulukuuta 2010

Unenpäästäjä Florian

Unenpäästäjä Florian / Jani Saxell
Avain, 2010, 209 s.

Tarinan lähtöasetelma on mielenkiintoinen ja syvällistä taustatietoa on tarjolla yllinkyllin. Hetkittäin tietoa pursuu mukaan liikaakin, tuntuu kuin lukisi romaanin sijasta joka suuntaan paisuvaa reportaasia maailmanpolitiikan suurimmista vääryyksistä. Toisaalta tarina on jonkinlainen romanttinen scifidekkari, dystopia siitä, mitä tapahtuu kun kukaan ei enää jaksa välittää kanssaihmisen hädästä.

Eurooppalainen oravanpyörä on vienyt maanosan asukkaat tilanteeseen, jossa harvat pystyvät enää nukkumaan rauhallisesti. Liki psykoottisessa stressitilassa vaeltelevien, lepäämään kykenemättömien ihmisten joukossa liikkuu muutamia poikkeusyksilöitä, jotka pystyvät auttamaan muita uneksimaan ja aukomaan alitajunnan solmuja.

Florian, Pariisin kautta Helsinkiin päätynyt Transsilvianin romani on yksi näistä poikkeusyksilöistä. Unenpäästämisen taito antaa haltijalleen kyvyn nähdä toisten ajatuksiin ja manipuloida niitä. Arvokas taito osoittautuu kuitenkin lopulta kiroukseksi sekä Florianille itselleen että hänen läheisilleen ja asiakkailleen.

Florianin rakastama Ann-Stine nauttii matkasta poikaystävän kotimaahan mutta pitemmän päälle symbioosi ajatustenlukijan kanssa alkaa ahdistaa.

Rikoskonstaapeli Nuortamolla on salainen suunnitelma Suomen romanipakolaisongelman ratkaisemiseksi. Hän on kerännyt vuosikausia tietoja, joiden avulla hän aikoo painostaa Florianin urkkijakseen. Jos karkoituspäätöksiin johtavaan materiaalia romaneista ei ala tulla, karkoitus odottaa Floriania itseään.

Tarinankerronnan lomassa Saxell ottaa voimakkaasti kantaa pakolaiskeskusteluun. Nykyisin meilläkin kerjäävien romanien kohtaloiden taustaksi Saxell kertoo paljastuksia Ceausescun ajan romanivaelluksista, Suomen Mäkkylän mustalaisleirin tapahtumista ja Mustalaislähetyksen lastenkodeista. Romanien tilannetta peilataan myös jatkosodan tapahtumiin ja syrjäytyneiden huumenuorten elämään kaupunkien kaduilla.

Kirjasta on kirjoittanut myös Joonas Sillanpää kirjahylly -blogissaan. Kirjoitukseen liittyvissä kommenteissa käydään kiivasta keskustelua intertekstuaalisuudesta ja lähteiden käytöstä, anonyymi kommentoija syyttää Saxellia jopa kopioinnista. Ja kirjailija vastaa.