Omenansiementen maku
Der Geschmack von Apfelkernen ;
saksan kielestä suomentanut Anne Mäkelä
Minerva, 2009, 243 s.
Viehättävä kirja muistoista ja rakkaudesta. Hedelmäpuutarhan tuoksut ja kasvimaan hoidon kietoutuminen elämän kulkuun antavat hienon taustan melko tavanomaiselle rakkaustarinalle.
Freiburgin yliopiston kirjastossa työskentelevä Iris perii isoäidiltään vanhan huvilan. Hän saapuu katsastamaan taloa ja vaipuu muistoihin tutkien arkkuja ja kaappeja, jotka pursuavat kirjeitä, koriste-esineitä ja kesämekkoja vuosien takaa. Isoäiti Bertha siskoineen, äiti Christa ja äidin siskot Inga ja Harriet sekä omat leikit puutarhassa Rosemarie -serkun ja naapurin Miran kanssa palaavat Iriksen mieleen. Suvun naisten tarinasta syntyy ketju, jonka puuttuvia lenkkejä Iris etsii jututtamalla kauempana kylällä asuvaa herra Leskowia, Berthan vanhaa rakasta ystävää.
Max, Miran nuorempi veli, on opiskellut lakimieheksi ja hoitaa Iriksenkin perinnönjakoa. Alun virallisuuden jälkeen tapaamiset lapsuudenystävysten kesken sujuvat niin luontevasti, että tunteet lämpiävät rakkaudeksi. Aluksi kumpikaan ei haluaisi myöntää tätä, seuraa hämmennystä ja hellyttävän noloa empimistä. Vasta epilogi paljastaa, kuinka romanssissa loppujen lopuksi käy.
Berthan dementian etenemistä on kuvattu kirjassa paljon. Se on tehty tarkasti, mutta kuitenkin kauniisti. Isoäidin hätä muistin samentuessa tulee hyvin esille, mutta läheisten väsyminen ja voimattomuus ongelmien edessä on jätetty armeliaasti vähemmälle. Kunnioitus säilyy loppuu asti.
Parasta kirjassa on puutarhan niveltäminen kaikkeen. Paahteisen mullan lämpö tai märän ruohon viileys kehystävät tapahtumia, muistot tuoksuvat kompostille tai maustekasveille, jopa suudeltava tyttö tunnistuu hänen mieliomenansa maun perusteella. Kypsien viinimarjojen ja kiehuvan omenahillon aromit antavat kertomukselle aivan omanlaisensa täyteläisyyden. Mutta kuten hilloon murskataan mukaan muutama siemen antamaan makuun terävyyttä, ei tarinakaan sorru liikaan makeuteen.
Hyvä arvio! Tästä kirjasta sai alun tyypillisyyden perusteella pelätä, että tästä tulee liian tavanomainen, mutta omenansiement ja Hagenan ote pitivät.
VastaaPoistaOlen valittanut kustantajalle kansista, jotka tekevät kirjasta kevyemmän kuin se onkaan. Linkitän tätä aika-ajoin palkkiini saksalaisilla kansilla;-)