Kirjamuistikirja

Täydellinen paisti / Satu Taskinen Teos, 2011, 306 s. En tiedä kuka Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajan valitsee, mutta voisin helposti uskoa, että asialla on nyt ollut sama raati kuin viimeksikin. Tämän vuotisen palkinnon saaja  Täydellinen paisti muistuttaa rytmiltään ja tyyliltään niin paljon edellisvuoden voittajaa, Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan -romaania, kustantajakin on sama. Täydellinen paisti valmistetaan ja nautitaan yhden päivän aikana. Wienissä asuva Taru Korhonen saa vieraakseen miesystävänsä äidin, sisaren ja sisarentyttären koirineen.  Taru päättää vakiinnuttaa asemansa suvun naisten joukossa kertaheitolla valmistamalla pöytään herkullisen, rasvaa tirsuvan itävaltalaisen perheyhteyden symbolin, täydellisen sianpaistin. Taru touhuaa aamusta alkaen, mutta yksi toisensa jälkeen hänen suunnitelmansa kilpistyvät pieniin unohduksiin, sekaannuksiin ja muihin vastoinkäymisiin.  Hillitön energia uhkaa välillä jo hiipua olemattomiin, m

Kallorumpu / Eeva-Kaarina Aronen Teos, 2011, 389 s. Enpä olisi uskonut, että on mahdollista kirjoittaa upea romaani ruokalistoista ja kastiketahroista! Tässä semmoinen nyt kuitenkin on, kirjan tunnelma lumosi heti ensi lehdiltä vaikka juonen kehittyminen edes jonkinasteiselle tapahtumatasolle antoi odottaa itseään lähes viimeisille sivuille asti. Tarinassa on kaksi aikatasoa. Parhaillaan esitetään hylätyssä varastorakennuksessa erikoislaatuista elokuvaa. Sen tekijä kommentoi ja selittää filmin tapahtumia, esitys on elokuvan ensimmäinen ja jää myös ainoaksi. Elokuva kertoo yhden päivän tapahtumista marsalkka Mannerheimin kodissa Kaivopuistossa vuonna 1935. Huvilassa  valmistellaan illallisia, vieraiksi on kutsuttu mm. laulajatar Aulikki Rautawaara, runoilija Gripenberg, Juho ja Alli Paasikivi sekä Gerda ja Risto Ryti. Kirjassa tapahtuu hyvin vähän, mutta sen kertojan ääni on poikkeuksellisen vangitseva. Kummitusmaisella  tarkkuudella se tulkitsee talon elämää omaperäisistä näkö

Kiitos lukijoille ja kanssabloggareille  ihanista kommenteista ja mielipiteistä joita olette täällä lukupäiväkirjassa vuoden aikana käyneet antamassa! Ja samoin suurkiitos niistä kaikista toinen toistaan mielenkiitoisemmista, upeista kirjallisuusjutuista joita olen saanut blogeistanne lukea! Toivon kaikille runsaasti neliskulmaisia paketteja täynnä mukaansatempaavia tarinoita, riemastuttavia juttuja, sykettä nostavia väitteitä, hämmästyttäviä seikkailuja, liikuttavia kohtaloita, romantiikkaa ja kaikkea sitä, mitä nyt itse kukin tykkää lukea! Ja muistakaakin sitten taas kertoa niistä minulle kans!

Hyvästi tytöt / Riku Korhonen Sammakko, 2009 Muistan kuinka tämän kirjan ilmestyessä olin riemuissani sen aiheesta. Ihan vain nimen perusteella päättelin kyseessä olevan miehisen version ilmiöstä josta yleensä vain naiset ovat huolissaan.  Siitä, kuinka jossain vaiheessa kolmen-neljänkympin vaiheilla alat  muuttua näkymättömäksi, vastakkaisen sukupuolen huomionosoitukset laimenevat yleisluotoiseksi ihmisystävällisyydeksi eivätkä päät enää käänny suuntaasi kun saavut baariin. Kaiken järjen mukaan tämän kehityksen pitäisi olla tuttua sekä miehille että naisille, mutta ilmiön havaitsemiseen vaadittavaa herkkyyttä taitaa olla enemmän naisilla. Vai kuinka muuten selittyy se, että nuoret tytöt niin usein joutuvat kiusallisiin tilanteisiin vuosikymmeniä itseään iäkkäämpien setien käsityskyvyn omasta viehätysvoimastaan pettäessä kerran jos toisenkin? Oikein arvasin, novellikokoelman lähtökohta oli juurikin tuo, kolmekymppisen miehen hämmenys siitä, että eräänä keväänä ihanat tytöt kat

Painokoneet seis! : kertomuksia uuden journalismin ajasta / Johanna Vehkoo Teos, 2011, 230 s. Painokoneet seis! on ihailtavan selkeä ja mutkaton pamfletti journalismin  kriisistä. Yhä useampi meistä on valmis vaihtamaan sanomalehtensä verkon tarjoamaan ilmaiseen pikauutispuuroon, sosiaalinen media uhkaa selättää uutistoimitukset jakelun vauhdissa ja viihdyttävyydessä. Tarvitaanko toimittajia siis enää mihinkään? No tokihan tarvitaan, mutta ei ehkä ollenkaan siihen mitä heistä monet tällä haavaa tekevät. On ajan tuhlausta kilpailla siitä, missä nopeimmin naamioidaan uutistoimistoilta napatut jutuntyngät uutisiksi tai kerkeimmin tuotetaan  "katso kuvat-klikkijournalismia". Vehkoon mielestä tällaisen tiedonvälityksen voisi jättää kokonaan amatöörien hoidettavaksi. Ammattilaisten kannattaisi sen sijaan nostaan kunniaan vanha kunnon tutkiva journalismi ja keskittyä lisäksi kukin omaan erikoisalaansa. Resepti lehdistön lamasta nostamiseen ei siis ole kovin uusi. Mutta ei s

Lehtiä syksyn arkistosta : Tomas Skarfeltin muistiinpanoja / Bo Carpelan Blad ur höstens arkiv ; suomentanut Caj Westerberg Otava, 2011, 206 s. Tomas Skarfelt tuntee itsensä vanhaksi ja tarpeettomaksi. Hän on eronnut vaimostaan jo kauan sitten ja äskettäin jäänyt eläkkeelle valtion virasta, hän on sekä yksin että yksinäinen. Vielä suurempaa väsymystä, kuin mies itse, tuntee hänen äitinsä joka sairaalassa odottaa pääsyä pois, kulkemista tummaan metsään jonne aviopuoliso lähti jo aiemmin. Tomas vierailee äidin luona, kuuntelee, pitää kädestä ja odottaa hänkin. Iloa molempien elämään tuo pieni Slanten-poika, joka lapsen vilpittömyydellä hakeutuu silloin tällöin vanhusten seuraan. Pettymys ihmisiä kohtaan häivähtää esiin silloin tällöin, mutta luonto ja sen kauneus eivät petä. Tomas viihtyy parhaiten lapsuudenkodissaan meren rannalla kirjoittamassa Elämänkirjaansa; muistoja ajan kulumisesta, havaintoja marraskuun melankolisesta kauneudesta. "Tämä lehtisahailu, tämä pitsin

Huorasatu / Laura Gustafsson Into, 2011, 294 s. No jopas on reipasta tekstiä ja mikä vauhti, huhhuh! Liki kolmesataa sivua kyseenalaistamista, pissispuhetta ja sorrettujen puolustamista, siis mitä tämä oikein on? En minä tiedä ihan tarkkaan, mutta tunnelma on vähän sama kuin silloin, kun 15-vuotiaina asetuimme parhaan kaverin Katariinan kanssa Säästöpankin ikkunalaudalle arvostellaksemme kovaan ääneen ohikulkevien miesten takapuolia. Oli se meistäkin tyhmää, mutta kyllästytti ja oli sellainen tunne, että meillä on oikeus, ellei jopa ihan velvollisuus, antaa vähän takaisin! Huorasadussa on huima määrä henkilöitä. Tarujen jumalat Afroditesta Penelopeen seikkailevat yhdessä tavallisten Millojen ja Kallojen kanssa, miljöö vaihtelee Helvetin esikartanoista Taka-Töölöön. Juonta on ihan turha yrittääkään kovin tarkasti selostaa, mutta suurinpiirtein niin se menee, että ensin Milla ja Kalla päättävät tienata huoraamalla paljon rahaa. Sitten he kuitenkin päätyvätkin pelastusretkille M

Alkulukujen yksinäisyys / Paolo Giordano La solitudine dei numeri primi ; suomentanut Helinä Kangas Sarjassa Aikamme kertojia WSOY, 2010, 298 s. Valitsin tämän kirjan kirjastolla nyt syksyllä alkavan lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi. Siitä, kun luin kirjan ensimmäisen kerran ei ole vielä kovin kauan. Lukupäiväkirjassani näyttää olevan merkintä torstailta 24.2.2010, ja siitä itse asiassa koko päiväkirja alkaa! Pidin tästä jo ensilukemalta paljon ja ajattelen tämän olevan kirja, joka ei jätä ketään kylmäksi, varma keskustelun avaaja siis jopa ensi kertaa kokoontuvassa ryhmässä.

Ja muita novelleja / Joni Pyysalo WSOY, 2011, 161 s. Olen viime aikoina sattunut pariinkin tilaisuuteen, jossa Joni Pyysalo on ollut puhumassa. Tämän syksyisen Turun runoviikon vuoden -62 kohuseminaarin uusintana mainostetussa runoseminaarissa hän oli yksi panelisteista. Keskustelu oli mielenkiintoista, mutta paikoin hiukan  aggressiivista, mahtoivatko innoittaa perinteet vai paikalle varatut nyrkkeilyhanskat! Pyysalo näytti olevan melko turhautunut asetelmaan, häntä ei tainnut oikein kiinnostaa ottaa matsia muiden keskustelijoiden kanssa. Ja kun rakentava keskustelu oli vähissä, Pyysalo oli melko hiljaa. WSOY:n syksyn kirjakierroksella sen sijaan puhe pulppusi. Jenni Pääskysaaren ei tarvinnut paljon edes haastatella, kertomusta kirjoittamisesta ja novellien syntymisestä riitti muutenkin. Kiinnostuin kokoelmasta paljon, mutta nyt hieman harmittaa, etten oikein enää muista miksi. Kirjoittamisen taustalla olleiden ideoiden kuuleminen oli hauskaa, mutta nyt kun luin varsinaista teo

Oton elämä : aikalaisromaani / Claes Andersson Ottos liv ; suomennos Liisa Ryömä WSOY, 2011 Otto on mahdottoman hurmaava vanhempi mieshenkilö! Hän on äskettäin jäänyt syrjään politiikasta ja kirjoittelee työhuoneellaan elämästään, muistelee lääkärinvuosiaan, rakastumisiaan ja elämää perheen keskellä. Välillä hän soittelee vanhoja jazzkappaleita tai juttelee syvällisiä naapurissa työskentelevän lastenterapeutin kanssa. Olin pari viikkoa sitten kirjastolla kuuntelemassa Ottoa aika lailla muistuttavaa Claes Anderssonia, joka kaamosviikonlopun teemaan sopivasti keskusteli kustantaja Marianne Bargumin kanssa unista ja  niiden tulkinnasta, runoista ja rakkaudesta. Välillä maestro luki runojaan, välillä hän siirtyi pianon ääreen; aika kulki siivillä ja tilaisuuden loputtua tunsin päässeni osalliseksi jostain lämpimästä ja rehellisestä. Poistuin voimaantuneena, olo ei ehkä ollut yhtä riehakas kuin nuorena luettuani Katri Valan runoja ( mitä siitä että kuolema tulee, onhan kukittu kerta

Kirjojen keskellä : kirjastonhoitaja kaunokirjallisuuden asiantuntijana / Pirjo Tuomi Avain, 2011 Olin valtavan iloinen kun kuulin tämän kirjan ilmestymisestä; kerrankin joku puhuu siitä, mikä minulle on jo jonkin aikaa ollut  kirjastonhoitajan ammatissa keskeisintä, kaunokirjallisuudesta! Työskentelen nimittäin osastolla, jossa on pääasiassa kaunoa, kirjallisuudentutkimusta, elokuvia ja taidekirjoja. Kirjastoalalla tuulee aina monesta suunnasta, mukaan mahtuu  monenlaisia trendejä. Vähän aikaa sitten olivat vallalla puheet siitä, että romaanilainaamomielikuvasta on päästävä eroon ja luotava tietoyhteiskuntaan sopivampi informaatioimage. Turun uuden kaupunginkirjaston alkaessa valmistua vuonna 2007 avattiin ensimmäisinä upeat lasten- ja nuortenkirjasto sekä tieto-osasto. Lapset kiljahtelivat riemusta kirjataloissaan ihmeellisten, kattoon ripustettujen aurinkojen, lumipallojen ja ilmalaivojen alla, mutta yläkerrassa tieto-osastolla aikuiset kyselivät ihmeissään, että missä ne

Maasto ja kartta / Michel Houellebecq La carte et le territoire ; suomentanut Ville Keynäs WSOY, 2011, 352 s. Aikamme kertojia -sarja Sattumalta peräkkäin lukemieni taiteilijaromaanien kirjo se vain monipuolistuu; New Yorkin hienostuneisuudesta Kourankorven ujon uteliaisuuden kautta mennään nyt katsomaan, mitä Ranskan kirjallisuuden pahalla pojalla on sanottavana Pariisin taiteilijapiireistä. Maasto ja kartta on huomattavasti hillitympi tilitys mitä olin odottanut. Ironinen ote toki säilyy kautta kertomuksen, mutta mitään kovin suurta halua ärsyttämiseen en havainnut. Hyvä niin, sainpahan lukea kirjan kokonaan. Minun temperamentillani nimittäin kirjan kannet pamahtavat  aika äkkiä kiinni, mikäli sieltä sivujen välistä kovin voimallisesti syljetään silmille. "Seuraavana päivänä isä tuli noutamaan Jediä Mercedes-Benzillään. Yhdeltätoista he kääntyivät A20-moottoritielle, joka halkoo mitä sopusointuisimpia maalaismaisemia ja on yksi Ranskan kauneimmista moottoriteistä. Päi

Sain tämän tunnustuksen   Lukuisa -blogin Lauralta ,  Lurun luvuista  ,  Norkulta Nenä kirjassa -blogista  ja Paulalta ,  paljon kiitoksia kaikille! Asiaan kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään ja lähettää haaste eteenpäin kahdeksaan uuteen blogiin. Kiitos myös Leenalle tunnustuksesta 10 asiaa! Nämä ovat sen verran samantapaisia, että nytpä lyön kaksi kärpästä yhdellä iskulla; 1) Lempiväri: tykkään varmaan kaikista väreistä, parasta tulee kun keksii jonkin uuden, ihanan yhdistelmän. Silti, varsinkin talvisin, pukeudun melkein yksinomaan turvallisesti mustaan 2) Lempieläin: pakko sanoa, että meidän suomenlapinkoira Hulda on paras, mutta kyllä kissatkin on mahdottoman söpöjä 3) Onnennumero: hmmm, ei ole vissiin tullut selville vielä 4) Alkoholiton lempijuomasi: vadelmamansikkamehu 5) Facebook vai Twitter: molemmat, sekä Google+ ja kohta varmaan Diasporakin, sekä töissä että kotona 6) Mistä pidät: hyvistä tarinoista, uusista ajatuksista, ystävistä, nauramisesta, kesäs

Syntysanat : romaani / Johanna Venho WSOY, 2011, 210 s. Johanna Venhon romaanissa Syntysanat kohtaa toisensa kaksi hyvin erilaista naista. Mesi on nuori leski joka kolmen pienen lapsensa lisäksi huolehtii dementoituneesta äidistään. Tyttönä Mesi rakasti erakkomaista, pohdiskelevaa Aarnia, mutta lastensa isäksi hän valitsi  Laurin, äitinsä toivevävyn. Hanna taas on yksin maailman suurkaupunkeja  kolunnut kirjailija joka on tottunut huolehtimaan vain ja ainoastaan itsestään. Hanna kaipaa irtiottoa työstään yliopistolla ja vuokraa vanhan pappilan maaseudulta, Kourankorven kylältä. Tarkoituksena on jatkaa kirjoitustyötä rauhallisessa ympäristössä. Pappilan pihapiirissä asuu kuitenkin myös Mesi, jonka suhtautuminen tulokkaaseen on oudon ristiriitaista; kiinnostunutta ja vihamielistä samanaikaisesti. Kun Hanna huomaa naapurin kiikaroivan pappilaa, hänenkin uteliaisuutensa herää. Vastentahtoinen uteliaisuus kasvaa näiden kahden äärityyppejä edustavan naisen välillä lähes pakkomielte

Illan tullen / Michael Cunningham By nightfall ; suomentanut Laura Jänisniemi Gummerus, 2011, 301 s. Tässä romaanissa kaikki asettuu paikoilleen aivan poikkeuksellisen luontevasti. Ulkoasun tyyni kauneus jatkuu kansien sisäpuolella; mukana ei ole mitään pakotettua. Kirjallisuutta ei uudisteta eikä kieltä kehitetä, kertomus vain soljuu eteenpäin ja lukija nauttii! Loppuun asti hiottu luontevuus ja vaivattomuus voi joskus kostautua liian liukkaana pintana, viedä sille hanhen selälle josta liutaan vetenä pois, jälkiä jättämättä. Nyt ei käy niin. Cunninghamin teksti tihkuu pohdintaa, se on täynnä hienoja ajatuksia vanhenemisesta, vanhemmuudesta ja rakkaudesta, merkityksellisyydestä ja sen puutteesta elämässä. Kirjassa on paljon henkilöitä. Jotkut heistä vain pistäytyvät mukana ja on ihmeellistä, kuinka pienin keinoin Cunningham tekee heistä kaikista persoonallisia ja eläviä. Kirjan alkulehdillä kiinnitin huomiota siihen, kuinka Peter napatessaan taksin kadulta aina katsoi kuskin

Hallandin murha / Pia Juul Mordet på Halland ; suomentanut Katriina Huttunen Atena, 2011, 205 s. Olen ennenkin hehkuttanut sitä, kuinka rakastan pieniä kirjoja. Nyt käsissäni on taas tällainen koruesine; kansi on hehkuvan sininen safiiri ja kuvassa vielä lintu, jonka laulu kevätiltoina saa kenet tahansa onnelliseksi. Tarina alkaa tavallisesta illasta, Bess ja Halland katselevat televisiosta rikossarjaa. Kun mies lähtee nukkumaan, vaimo päättää jäädä vielä kirjoittamaan aiemmin aloittamaansa käsikirjoitusta. Tunnit kuluvat, tietokoneen äärellä kuluu huomaamatta koko yö. " Valo oli harmaa, vuono aivan epätodellisen värinen noustessani avaamaan ikkunan. Huvimajan katonharjalla vihelteli mustarastas. Oli mitä ihanin kevätaamu, mutta kun ei ole nukkunut yöllä ja joka paikka on jäykkä ja pää on yhtä aikaa täpötäysi ja tyhjä, kaikki tuntuu väärältä. Yritin tavoistani poiketen miettiä miten voisi kuvata vuonoa sellaisena kuin se nyt näytti. Aurinko oli nousemassa, vesi vaihto

Ranskalainen ystävä / Tommi Melender WSOY, 2009, 237 s. Ensimmäisen luvun luettuani olin vihainen. Minulle oli tarjoiltu  uutuuskirjan avauksena myöhäisillan tv-dekkareista aivan turhan tuttu  tarina siitä, kuinka naisia myydään konteittain maasta toiseen, pahoinpidellään, raiskataan ja häpäistään. Perustelut aloitukseen saisivat tarinan edetessä luvan olla tosi hyvät, ajattelin. En tiedä sainko ainakaan aivan kattavia perusteluja, mutta sen verran paljon ajattelemisen aihetta kuitenkin, että suuttumus vähitellen laski. Joel Raento haluaisi olla näytelmäkirjailija mutta menestyy mediakonsulttina. Sanavalmista ja sopivasti provosoivaa  julkkisluennoitsijaa pyydetään puhumaan sinne sun tänne ja meno on yhtä lentoa. Eräänä aivan tavallisena päivänä, Valtakunnallisilla mediapäivillä, kupla puhkeaa.  Raento näkee yleisönsä idioottimaisena hyeenalaumana. Omat ajatukset tuntuvat kuluneilta ja mitättömiltä, itsetunto muuttuu itseinhoksi. Loppuunpalamisen merkkinä mikään elämässä ei

Otan esimerkkiä Leenasta ja toivotan hyvää viikonloppua edelliskesän kukkaiskuvin! Viime keväänä hankkimani ihanat pitkävartiset puutarhahanskat alkavat olla jo aika tummanvaaleanpunaiset, mutta pionin pinkki on ennallaan, ainakin kuvassa!

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen Tammi, 2011, 267 s. Kirjeitä kiven alle kertoo neljän sukupolven tarinan rakkaudettomuuden siirtymisestä äideiltä tyttärille. Tarina on taiten kerrottu, mutta ahdistava tunnelma tekee siitä raskaan lukea. Mar on vanhin kertojista. Hänen kauttaan kuulemme vielä edellisestäkin sukupolvesta. Ahkeraa ja aikaansaapaa äitiä ei kutsuta nimellä, vaan niin kuin tytär on tätä lapsena puhutellut, Työ ; mite Työ määräättä, voi mahoto mite vaikiaa, näyttäkää Työ!  Mar elää lapsuuttaan nauravaisena tyttösenä kukkivilla kedoilla, mutta ilo loppuu lyhyeen kun ensimmäisestä autuudenhetkestä mustikkamättäillä komeanViktorin kanssa seuraa raskaus. Kun Viktor häipyy, tilalle tarjoutuu yllättävä naimakauppa Luukkaan kanssa. Luukas on hyvä ja kiltti mies, mutta aiheuttaa vaimolleen suurta surua ensin torjumalla tämän vuoteessa ja vielä lisää myöhemmin, kun syy torjumiseen paljastuu. Marin suhde äitiin oli jäykkä mutta kuitenkin luottavainen. Omaan tyttär

Suopeus / Richard Powers Generosity ; suomentanut Raimo Salminen Gummerus, 2011, 430 s. Kiinnostuin kirjan aiheesta heti kun luin mainoslauseet: Miten elämä muuttuu, kun tiede selvittää onnellisuuden rakenteen? Kenelle onnen patentti kuuluu?  Aivan alusta romaani ei imaissut mukaansa. Kalseus tuntuu karisevan henkilöistä vasta sivun sata tienoilla. Kun kuitenkin samanaikaisesti moraaliset pohdinnat monimutkaistuvat koskemaan aina vain laajempia ympyröitä, olin lopulta enemmän kuin tyytyväinen siihen, että jokin tekstissä sai jatkamaan lukemista. "Kaikkein eniten hän piti valkoisesta, neitseellisestä kaistaleesta sivujen reunassa. Hän oli koko elämänsä ajan täyttänyt sitä musteella, intohimoisilla huomioilla: Enpä olisi itse osannut sanoa paremmin tai Lopettakaa tämä kiistely, ennen kuin se vie taas joltakulta hengen! Nyt hän ei enää raapustellut kirjoihin. Hän alkoi jopa kierrellä käytettyjen kirjojen myymälöitä ja ostaa itselleen parhaita ei-tunnustuksellisia kirjoja

Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt / Nina Hemmingsson Jag är din flickvän nu ; suomentanut Saara Pääkkönen, tekstannut Mika Lietzén WSOY, cop. 2011, 126 s. Hätkähdyttävän hieno sarjakuvakirja! Huumori on niin mustaa ja tylppää että harvoin tapaa. Ahmin albumin kerralla ja se oli melkein liikaa, alussa tirskuin hilpeänä mutta loppupuolella meinasi jo henki loppua ja ahdistus päästä turhan liki. Hemmingssonin kuvat ovat pysäyttäviä, kömpelöt tyhjäsilmäiset hahmot tuijottavat lukijaa niin vaativina ja tosissaan, että niitä on pakko kuunnella. Eikä tekstikään päästä yhtään helpommalla, se iskee estoitta aina juuri heikoimpaan kohtaan, siihen, jonka ehkä mieluummin piilottaisi. Tarinoiden pituus vaihtelee yhden ruudun oivalluksista muutaman kymmenen sivun novelleihin, piirrostyyli säilyy paria poikkeusta lukuunottamatta samantyylisenä. Mustavalkoiset kuvat on vedetty ronskilla viivalla, värikuvissa on käytetty enemmän sävyjä ja rasterointeja. Melkein Hemmingssonin tyylitunnusmerk

Sain ruusuisen tunnustuksen  Marialta Sinisen linnan kirjastosta , kiitoksia paljon! Lempiruoka: tällä hetkellä suussa viipyilee omatekemän sienipiirakan maku, mmm, onnistuin aika hyvin! Mutta ihan ylitse kaikken muun taitaa olla miehen tekemä kylmäsavulohipasta. Tai ne ihanat juustot, joita maistelimme Eilan kanssa viimeksi E. Ekblomilla. Tai tomaattivuohenjuustokeitto Cafe Siriuksessa. Tai joku muu, ihania ruokia on paljon, onneksi! Lempimakeinen: suklaarusinat, Pandan lakritsi, noitapillit, melkein kaikki menee. Liköörikonvehteja jos saan, kuuluu kuulemma vai rasahdus, ja pussi on tyhjä. Lempilukeminen:  tämä on vaikea! Genrellä ei ole väliä, mutta kielen täytyy olla hyvää ja tarinassa täytyy olla ajatusta. Yleensä pidän eniten "vanhanaikaisista" kunnon tarinoista, en varmaan kyllästy niihin ikinä, kokeelliset jutut tuntuvat minusta usein aika tyhjänpäiväisiltä kikkailuilta. Lempipaikka käsitöille: sohvan kulmalla, samalla televisiota katsellen. Tykkään kutoa ja ke

Ilman nimeä olisit valoa / Tomi Kontio Teos, 2011, 59 s. Kokoelman ensimmäisen osan runot ovat päällisin puolin arkielämän kuvausta; niissä sijataan vuoteita ja pyyhitään pöytää. Rakkausrunoille aika tyypillisesti ne eivät kuitenkaan malta pitää matalaa profiilia vaan kohdittain kohoavat melkoiseen hehkutteluun, puhutaan jopa "trooppisin sanoin". Eikä siltä pöydältäkään pyyhitä leivänmuruja, vaan aurinkoa! Silti, jos meno uhkaa yltyä liki tabermannilaiseksi, Kontio tekee taiten pienen ilkeän takaisinvedon. Ikuisesta rakkaudesta one night standiin on näissä runoissa aika lyhyt matka. Toinen osa jatkaa samasta aihepiiristä, mutta aforismimaisemmin, runot muuttuvat lyhyiksi, säkeet melkein  tokaisuiksi. Samalla lisääntyy sanoilla leikittely, josta osa on nokkelaa, osa ei. Kaksoismerkityksistä syntyy toisinaan hienoja assosiaatioita, toisinaan ne jäävät äänteiden helinäksi. Aloittaessani kolmannen osuuden huokasin varmaan melko raskaasti; lihavointia, voi ei; en millään