Ilman nimeä olisit valoa


Ilman nimeä olisit valoa / Tomi Kontio
Teos, 2011, 59 s.

Kokoelman ensimmäisen osan runot ovat päällisin puolin arkielämän kuvausta; niissä sijataan vuoteita ja pyyhitään pöytää. Rakkausrunoille aika tyypillisesti ne eivät kuitenkaan malta pitää matalaa profiilia vaan kohdittain kohoavat melkoiseen hehkutteluun, puhutaan jopa "trooppisin sanoin". Eikä siltä pöydältäkään pyyhitä leivänmuruja, vaan aurinkoa! Silti, jos meno uhkaa yltyä liki tabermannilaiseksi, Kontio tekee taiten pienen ilkeän takaisinvedon. Ikuisesta rakkaudesta one night standiin on näissä runoissa aika lyhyt matka.

Toinen osa jatkaa samasta aihepiiristä, mutta aforismimaisemmin, runot muuttuvat lyhyiksi, säkeet melkein  tokaisuiksi. Samalla lisääntyy sanoilla leikittely, josta osa on nokkelaa, osa ei. Kaksoismerkityksistä syntyy toisinaan hienoja assosiaatioita, toisinaan ne jäävät äänteiden helinäksi.

Aloittaessani kolmannen osuuden huokasin varmaan melko raskaasti; lihavointia, voi ei; en millään jaksa juuri minkäänlaisia typografisia kokeiluja! Mutta yllättäen innostuinkin näistä runoista, on aika mielenkiintoista tutkia miten toisinaan lihavoinnin lukeminen erikseen tiivistää runon, toisinaan taas toimii viittana aivan uusiin juttuihin. Tässä yhden runon loppuosa:

..."Niistä kyynelelehtivistä, elämisen arvoisista päivistä, me juomme arvon ja elämän
Ja kerros kerrokselta, kuin maatuskasta jota kannattaa availla, me etsimme
pienimmän yhteisen nimittäjän, tykinkantamasta me laskimme etäisyyden välillemme:
uusliberalismi, globaali talous, hajota ja hallitse, konformismi, finanssikeskukset,
kapitalistien lahjomat poliitikot, nukkevaalit pimeinä iltoina, historian pimeydessä
                            kun valo on rypyssä kuin riistetyn iho."


Minulle mieluisimmat runot löytyivät kokoelman lopusta, osista neljä ja viisi. Näissä runoissa kerrotaan hieman pidempiä tarinoita aika perinteisellä tyylillä, konstailematta sen enempää. Säkeiden joukkossa pilkahtaa toisinaan joku jo vähän kulunutkin ilmaisu, mutta nekin välittävät silti hienosti ajatusta. Aivan erityisesti ihastuin runoon, joka alkaa näin:


" Viipalekuva tomaatista:
vasen lohko ja oikea.
Jos hieman kasvattaisi vartta ja lehteä, kukkaa,
jos janoaisi onnea ja kuolemaa.
*
Mikset riisu vaatteitasi
ja laskosta niitä kuin aakkosia.
Älä puhu. Älä soita. Älä saa sanaa suustasi.
Ota ohut kuu ja kätke se pimeään."    ....


Kokoelmasta on kirjoittanut myös Kirjakeijukainen.

Kommentit

  1. Kiitos kiinnostavasta arviosta; niin kirjan kaunis nimi, teemat kuin siteeraamasi runot saavat minut uskomaan, että pitäisin tästä!

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno tuo viimeinen runositaatti! Pidin tätä kokoelmaa jo käsissäni kirjastossa, mutten kuitenkaan lainannut. Varmaan pitäisi lainata ja lukea, koska vaikuttaa kiinnostavalta.

    On jo pidempään pitänyt kommentoida, että tämä blogisi uusi ulkoasu on kaunis ja seesteinen. Pidän kovasti.

    VastaaPoista
  3. Maria, Kontio on tosiaan mestari nimeämään teoksiaan, aiempia kokoelmien nimiä ovat mm. Tanssisalitaivaan alla ja Vaaksan päässä taivaasta. Keväällä isä sai siivet ei sekään ole minusta hullumpi nimi lastenkirjalle.

    Anna Elina, kiitos kehuista ja lue ihmeessä tämä kokoelma. Kahden ensimmäisen osan runojen kanssa olin vähän pettynyt, mutta viimeiset osat olivat tutumman tuntuisia ja pidin niistä paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!