Hylynryöstäjä
Inte ens det förflutna ; suomentanut Sanna Manninen
Gummerus, 2009, 348 s.
Gotlantilainen rikoskomisario Maria Wern alkaa saada uhkauksia luvattuaan todistaa oikeudenkäynnissä rikospomo Adam Kossakin tuomitsemiseksi. Maria päättää viedä ensin lapsensa turvaan ja sitten itsekin piiloutua. Hän lähtee ystävättärensä Karinin kanssa Gotska Sandön saarelle, jossa järjestetään hieman outo, mutta juuri sopivaan aikaan sattuva ekologisen energiatasapainon kurssi.
Saarelle lähtee kaikenkaikkiaan seitsemän naista. Tarkoituksena on etsiä mielenrauhaa ja harmoniaa elämällä mahdollisimman yksinkertaisesti luonnon keskellä. Tavoite karkaa käsistä jo heti aluksi, kun naiset intoutuvat kokeilemaan löytämäänsä hullunkaalia. Joihinkin yrttisavut vaikuttavat yllättävän voimakkaasti ja saaresta kuullut kummitusjutut lähtevät laukkaan naisten mielissä.
Luonnonvoimatkin ovat kurssilaisia vastaan; mereltä nousee hurja myrsky. Se katkaisee sähköt, riepottelee varusteita ja tekee muutakin tuhoa saarella. Kun myrsky tyyntyy ja hullunkaalin hallusinaatiot hälvenevät, yksi naisista löytyy kuolleena leirin läheltä. Kukaan ei tiedä, onko hän jäänyt kaatuneen puun alle vai onko hänet tapettu? Maria säikähtää ensin Kossakin apurien sittenkin keksineen piilopaikan, kunnes epäilykset alkavatkin kohdistua muihin leiriläisiin. Pian jokainen epäilee toistaan. Vai onko saarella sittenkin vielä joku muukin, joka aikoo tappaa heidät kaikki, yksi kerrallaan?
Tavallaan kirjan juoni on selkeä ja ennalta arvattavakin, suljetun huoneen ja kymmenen neekeripojan logiikalla mennään. Mutta sivujuonien määrä ja kekseliäisyys on aivan poikkeuksellista, käänteitä ja uusia epäilyksenaiheita tulee esiin koko ajan. Jokainen naisista tuntuu vuorotellen todennäköiseltä syylliseltä, takautumista henkilöiden lapsuuteen nousee lisää vihjeitä ja Marian aikaisemmin selvittelemä itsemurhajuttukin tuntuu yhtäkkiä liittyvän tapahtumiin aivan oleellisesti! Ja jos kaikki tämä ei vielä riittäisi pitämään mielenkiintoa yllä, mukana on myös romanttinen juonne, työpaikkaromanssi.
Pidin kirjan runsaudesta ja sen maanläheinen ote miellytti. Tekisi mieli sanoa, että juonen moninaiset aiheet olivat uskottavia, mutta se ei ihan täsmää. Aiheet olivat mielikuvituksellisia ja ehkä liioiteltujakin, eikä kenellekkään toivottavasti voi oikeasti tapahtua noin paljon kamaluuksia kerralla. Mutta jotain niin arkista ja ajankohtaista tässä oli, että kumma kyllä, syntyi tunne realistisuudesta. Maanläheisyys saattoi johtua myös piilevästä huumorista, jota riitti läpi tarinan. Satiiri jäi kyllä luettavaksi rivien välistä, mutta siellä se oli koko ajan kuitenkin, aiheuttaen omanlaistaan jännitystä siitä, purskahtaako esiin vai tuikkiiko vain siellä täällä.
Vähän häiritsi pieni huolimattomuus kielessä ja muussakin viimeistelyssä. Lauseet olivat paikoin melkoista konekiväärikieltä ja pieniä epäloogisuuksia oli mielestäni tapahtumissakin. Jotain puukkoa saappaanvarresta etsittiin vaikka saappaat olivat muistaakseni hävinneet jo edellisessä luvussa...
Hylynryöstäjän ovat lukeneet myös ainakin Cathy, Katilein, Leena Lumi, Rachelle ja Kirsi.
Olen pitänyt Jansson niistä varhaisemmista Maria Wern- dekkareista tosi paljon, mutta nyt näissä parissa viimeisimmässä jotenkin on se parhain terä kadonnut tai ainakin minusta lukijana on tuntunut siltä. Kuitenkin, pidän yhä Janssonin tuotannosta ja pitää se varmaan se uusinkin jossain vaiheessa lukea.
VastaaPoistaMinäkin aion jatkaa Janssonin parissa jossain vaiheessa, vaikka tämä Hylynryöstäjä ei niin hirveästi kolahtanut; jotenkin en osannut ottaa huumoria mukaan kaikkiin näihin aika hurjiin tapahtumiin... mutta se saaren kurssi-idea oli loistava :D
VastaaPoistaSusa ja Booksy, minulle tämä oli vasta eka Maria Wern-dekkari ja ihan kiva tietää että aikaisemmat ovat parempia. Voin helposti sen uskoa, tuo aistimani lievä huolimattomuus voisi hyvinkin johtua siitä, että tässä vaiheessa sarjaa on kirjoitettu jo vähän liukuhihnalta.
VastaaPoistaMinustakin ensimmäiset Mariat olivat parhaimpia, mutta muistan että tämäkin oli minusta mielenkiintoinen suljetun paikan -efektin takia.
VastaaPoistaOletko muuten huomannut katsoa Maria Wern -filmatisointeja MTV3:lta sunnuntai-iltaisin?
Norkku, yhden filmatisoinnin katsoin jo ja luulisin toisenkin odottavan tallennettuna. Eka oli ainakin ihan hyvä, ehkä mä nautinkin nämä tv:n kautta.
VastaaPoistaErja, tämä oli viimeinen Maria Wren minulta, sillä tämä ei enää vetänyt kuten ne aikaisemmat. Kun Kristen ei enää ole niin kuvioissa, siitä hommasta on mennyt se psykologinen jännite ja ihmissuhteiden voimakas karheus, odottamattoman odotus.
VastaaPoistaSiis nämä Maria Wrenit olivat todellakin hyvä alussa...
Miten outoa, että lopetin samantien lukemasta myös Jungstedtia...Kirjat alkoivat tuntua kuin olisin aina lukenut samaa. Mitään mahtavaa uutta en kohdannut.
Kiitos linkityksestä!
Anna Jansson taisi alkaa kirjoittaa niihin aikoihin kun minä aloin saada kyllikseni dekkareista. Luen niitä nykyään tosi harvakseltaan vaikka ennen olin oikea suurkuluttaja, suurimpia suosikkejani oli silloin Patricia Cornwell.
VastaaPoistaYhden aioin kyllä nyt lukea melkein heti perään, meinaan Läckbergin Merenneidon, eikä syynä ole yhtään vähiten sinun kirjoituksesi siitä, Leena!