Kirjamuistikirja

"Loneyta ei voinut oikeasti tuntea. Se muuttui jokaisen vuoroveden tullessa ja mennessä, ja joskus matalin luode paljasti niiden luita, jotka olivat kuvitelleet osaavansa lukea rantaa niin hyvin, että säästyisivät sen kavalilta virtauksilta. Kukaan, joka oli perillä Loneysta, ei mennyt lähellekkään rantaa. Ei kukaan muu kuin me." Kirjan etuliepeeseen painettu lainaus nosti silmien eteen kauniin tummasävyisen kuvan yksinäisestä rannasta, jonka hiekkaan vuorovesi tekee monimutkaisia kuvioita. Kun samaisessa liepeessä kerrottiin myös, että romaani on valittu Ison-Britannian parhaaksi esikoisromaaniksi vuonna 2015, kiinnostuin lisää. Kuva Flickr: Formly beach / Gavin Wray Alkuasetelma lupaa paljon; pieni seurakunta on lähdössä pääsiäisen ajan pyhiinvaellusmatkalle. Odotetaan ihmettä, joka parantaisi mykän pojan. Seurakunnan vanha pappi on kuollut äskettäin salamyhkäisissä olosuhteissa eikä uuden papin käytös miellytä kaikkia. Tyytymätön on varsinkin rouva Smith, Ton

. Hieman harhaanjohdetuksi tunsin itseni kun aloittelin tämän elämäkerran lukemista, ja vähällä oli, ettei teoksen nimi alkanut vaikuttaa huonolta vitsiltä. Joni Mitchell omin sanoin ,  ja sitten Malka Marom kertoo lähinnä itsestään. Jos Joni oli mainittu, oli kyse siitä, kuinka Malka keksi hänet, kuinka Malka ensimmäisenä tajusi kuinka lahjakas Joni oli, kuinka Malkan kannustus oli aivan ratkaisevan merkityksellistä Jonin uran alkuvaiheessa, kuinka tärkeä ystävä Malka oikein Jonille olikaan... Totta varmaan joka sana, mutta huokaisin helpotuksesta kun Marom lopulta pääsi asiaan, eli Joni Mitchellin haastatteluihin. Olen ollut fani jostakin 70-luvun lopulta, ainakin siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa kuulin biisin Coyote elokuvassa The Last Waltz . Joni jäi tuosta taltioinnista mieleen myös siitä, kuinka hän huolehti hetkellisesti hieman avuttomasta maanmiehestään Neil Youngista.  Elämäkerta on koostettu kolmesta haastattelusta, joista kaksi ensimmäistä ovat jo 1970-luvulta

. Romaanin tapahtumat sijoittuvat Beckombergan sairaalaan 1980-luvulla. Tukholman Brommassa sijaitseva Beckomberga oli tuolloin Euroopan suurin mielisairaala, siellä saattoi olla samanaikaisesti jopa 2000 potilasta. 13-vuotias Jackie käy sairaalassa katsomassa isäänsä Jimiä, joka on otettu osastolle liiallisen alkoholinkäytön ja itsetuhoisuuden takia.  Jackie viettää sairaalassa paljon aikaa. Hän saapuu sinne lähes päivittäin vaikkei isä aina edes saavu tapaamisiin. Tyttö istuu sairaalan puistossa yksin tai muiden potilaiden kanssa, tutustuu heihin ja sairaalan henkilökuntaan, jopa rakastuu itseään melkoisesti vanhempaan Pauliin. Salaisuudeksi jää, miksi Paul on potilaana, mutta jotain väkivaltaista asiaan liittyy. Kotonakin Jackie on usein yksin, kun äiti Lone joko uppoutuu kirjoihinsa tai matkustaa ympäri maailmaa. Kuulostaa rankalta, eikö vain? Kumma kyllä kirjaa lukiessa aiheen surullisuutta ei tule paljon ajatelleeksi. Järkyttäviä asioita ei millään tavoin salailla, ne