sunnuntai 26. elokuuta 2012

Post-it tunnustus

Paljon kiitoksia Marille eli Kirjakolle ruispellossa, joka lähetti minulle tämän tunnustuksen. 

On kiva tulla noteeratuksi, ja nyt kun tunnustus tuli vielä blogista, jonka jutut ovat mielestäni aina olleet kerrassaan mahtavia, olen aivan totaalisen otettu!


Hienoja blogeja on niin paljon, että tuntuu hurjan vaikealta valita vain viisi mieluista. Jatkan ketjua niille, joissa taidan olla viime aikoina kaikkein useimmin vieraillut:



Tunnustuksen säännöt: 
  1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
  3. Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi.
  4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sistersin veljekset / Patrick deWitt


DeWitt, Patrick : Sistersin veljekset
The Sisters brothers, suom. Tero Valkonen
Siltala, 2012, 348 s.

Olenkohan mahtanut koskaan ennen lukea lännentarinaa! Lapsena oli juhlaa jos telkkarista joku viikonloppu tuli länkkäri lännenmiehineen ja inkkareineen, mutta 70-luvun alkuun mennessä olin jo menettänyt kaiken mielenkiinnon kyseiseen genreen.

Sitäkin hauskemmalta tuntui nyt lukea deWittin veljestarinaa. Siinä on mukana kaikki tutut elementit ja lisänä vielä ovela humoristinen kierre.

Sistersin tappajaveljekset ovat keikalla. Heidän on määrä päästää päiviltä kullankaivaja Herman Kermit Warm, kunhan ensin kiristävät tämän paljastamaan salaisuutensa, kemiallisen kaavan joka saa kullan melkein hyppäämään joesta huuhtojan vaskooliin.  Matka kulkee Oregonista Sacramentoon ja sen varrella veljekset ryyppäävät, käyvät naisissa ja raivaavat tieltä vastustajia.

Tarinaa kertoo Eli, harvinaisen hempeämielinen ja pohdiskeleva lännenmies. Itseasiassa Eli ei oikeastaan olisi koskaan halunnut ampua ketään, mutta lojaanina pikkuveljenä hän on ajautunut mukaan Charlien selkkauksiin ja lopulta mahtavan kommodorin joukkoihin palkkamurhaajaksi. Charlie taas nauttii täysin siemauksin väkivallasta ja kunnioituksesta, jota hänen nopea asekätensä muissa herättää. Ja usein elämä onkin veljeksille yksinkertaista; kun vaihtoehtoina on joko tappaa tai tulla itse tapetuksi, siinä jäävät enimmät pohdinnat ja tunnontuskat aika lailla taustalle.

Parasta kirjassa on kuitenkin herkullinen ristiriita Eli'n tunteilun ja veljesten ronskin elämäntyylin välillä. Eli on niin kiintynyt hevoseensa, että vaikka koni menettää silmänsä ja tuskin pystyy kävelemään suoraan, ei Eli henno vaihtaa uuteen ratsuun edes tilaisuuden tarjoutuessa. Jokaisessa häntä edes vilkaisevassa naisessa Eli näkee mahdollisuuden rakkauteen, säälii näiden huonoja olosuhteita ja veljeltään salaa haluaa auttaa antamalla naisille kaikki rahansa. Eli häpeää roikkuvaa mahaansa ja houkuttelee veljensäkin kokeilemaan uutta keksintöä, hammasharjaa ja hampaidenpesujauhetta.

Ja kun ampuminen taas alkaa, Eli vaihtaa persoonaa, vaipuu punaiseen transsiin ja tappelee hurjana veljensä rinnalla.

Patrick deWittin täytyy olla kyllä jonkinlainen velho. Tämä on nimittäin jo toinen kirja häneltä, jossa aihe ei ole kiinnostanut minua juuri lainkaan, mutta lukiessa olen tyystin kääntänyt kelkkani ja ollut aivan  ihastunut tarinaan.

Oman hienon lisänsä lukunautintoon antaa kirjan taitto. Käytetyt kirjasimet eivät ole niitä kaikkein tavallisimpia. En tunnista mitkä fontit ovat kyseessä, mutta niissä on samanaikaisesti jotain modernia ja jotain historiaan viittaavaa. Yleisilme on ilmava ja helppolukuinen, suuremmalla kirjasimella painetut lauseet lukujen aluissa vetäisevät mukaan jatkamaan aina vielä vähän lisää.

Sistersin veljeksistä on kerrottu myös mm. Kirjainten virrassa, IlselässäOfelia Outolinnussa ja Rakkaus on koira helvetistä -blogissa.

perjantai 10. elokuuta 2012

Illallinen / Herman Koch


Koch, Herman : Illallinen
Het diner, suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2012, 339 s.

Tämän kirjan kohdalla olivat odotukseni taas päässeet nousemaan niin korkealle, että melkein pelotti aloittaa lukeminen; millainen pettymys olisikaan vastassa? Mutta eikä mitä, Illallinen lunasti kaikki odotukset, ellei peräti ylittänyt niitä!

Koch tasapainoilee taitavasti kipeiden aiheidensa parissa. Sisarkateudesta, narsistivanhemmista ja väkivaltaisuudesta kirjoittaminen vaatii melkoista tyylitajua, aiheet vetoavat niin voimakkaasti tunteisiin. Tarina  sukeltaa ihailtavan rohkeasti todella pimeisiin kohtiin ihmismieltä ja onnistuu silti välttämään kaikki mauttomat ylilyönnit.
"Varsinkin iltaisin pimeässä, kun kaikki olivat yleensä "kotona", ahdistus sai nopeasti yliotteen. Sohvalta, jolla makasin, näin pensaiden ja puiden oksien lomasta valot vastapäisissä ikkunoissa. Kirjaimellisesti ihmisiä näin harvoin, mutta valaistut ikkunat paljastivat heidän läsnäolonsa - niin kuin minun valaistu ikkunani paljasti minun läsnäoloni. En halua antaa väärää käsitystä, en minä pelkää ihmisiä sinänsä, en ihmisiä lajina. En saa ihmisjoukoissa ahdistuskohtauksia enkä ole juhlissa mikään erakko, kummajainen, jonka kanssa kukaan ei halua jutella ja jonka ruumiinkieli kertoo vain sen, että hän toivoo saavansa olla rauhassa. Ei, se on jotain muuta. Se liittyy siihen miten väliaikaista kaikki on, kaikki ne ihmiset olohuoneissaan, kodeissaan, kerrostaloissaan, kaavoitetuissa lähiöissään, joissa katu johtaa aina toiselle kadulle ja aukio on katujen kautta yhteydessä toiseen aukioon."
Tarinaa kertoo entinen historianopettaja Paul, joka illastaa yhdessä Amsterdamin hienoimmista ravintoloista vaimonsa Clairen, veljensä Sergen ja tämän puolison Babetten kanssa. Paul on mukana vastentahtoisesti, hienosteleva ravintola huikene hintoineen ärsyttää häntä ja välit kuuluisaan poliitikkoveljeen ovat olleet tulehtuneet jo kauan.

Pariskunnilla on kuitenkin yhteinen ongelma. Heidän teini-ikäiset poikansa ovat syyllistyneet väkivaltarikokseen, jonka ilmitulo julkisuuteen saattaa tapahtua koska tahansa. Pojat ovat videoineet tekosensa ja video leviää netissä, on vain ajan kysymys koska joku tunnistaa tekijät. Serge haluaisi puhdistaa pöydän tunnustamalla kaiken, mutta muut vastustavat. Serge itse ajattelee uhraavansa uransa lasten vuoksi, mutta varsinkin Paulin mielestä alttarilla on ennemminkin poikien tulevaisuus. Ja sitä hänen mielestään vanhempien tulee suojella kaikin keinoin.

Tarinan moraaliset ongelmat ovat mielenkiintoisia ja liki mahdottoman vaikeita ratkaista. Moni vanhempi varmasti ajattelee rakastavansa lastaan teki tämä sitten mitä tahansa, mutta kuinka moni katsoo olevansa oikeutettu tai peräti velvollinen päästämään jälkikasvunsa pälkähästä silloinkin, kun tämä on selvästi tehnyt väärin? Vanhempien tulee toki olla aina lastensa tukena, mutta eikö ole jonkinlaista narsismia sekin, jos omissa lapsissa ei kyetä koskaan myöntämään olevan mitään vikaa?

Herman Koch'n Illallisesta ovat bloganneet myös Katja / Lumiomena, AmmaSusa, Tuulia, Leena LumiRachelle ja Mari A..

lauantai 4. elokuuta 2012

Uskottuni / Hélène Grémillon


Grémillon, Hélène: Uskottuni
Le confident, suom. Anna-Maija Viitanen
Otava, 2012, 268 s.

Tässä kirjassa on vangitsevan mielenkiintoinen aihe ja kiehtova miljöö, mutta eipä sitten juuri muuta. Jännitys säilyy loppuun asti, vaikka kirjan rakenne vaihtelevine kirje- ja kerrontajaksoineen onkin hieman puuduttava.

Kertomus lähtee liikkeelle Pariisissa vuonna 1975. Kustannustoimittajana työskentelevä neiti Camille Werner saa kirjeen salaperäiseltä Louisilta. Aluksi Camille epäilee Louisin olevan kekseliäs aloitteleva kirjailija, joka yrittää saada käsikirjoituksensa huomioiduksi näin erikoisella tavalla. Kun pitkiä kirjeitä tulee useampia, Camille huomaa niiden tarinassa tuttuja piirteitä. Louis kertoo Camillen omasta perheestä, toisen maailmansodan ja Pariisin miehityksen aikaan, juuri ennen Camillen syntymää.

Kirjan jännite syntyy kolmiodraamasta, joka käynnistyy Camillen äidin Elisabethin ja isän Paulin lapsettomuudesta. Avuksi ongelmaan tarjoutuu Elisabethin nuori ja vähävarainen taitelijaystävätär Annie. Annie on valmis sijaissynnyttäjäksi, ja Elisabeth suostuttelee ensin vastahakoisen miehensä mukaan suunnitelmaan. Kuinka ollakaan, mies ihastuukin nuoreen rakastajattareen ja mustasukkaisuus, petokset ja kosto alkavat viitoittaa kolmikon elämää. Vain Annie tietää, että mukana on myös Louis, Annien lapsuudenystävä ja rakastettu.

Ei ole siis ollenkaan selvää, kuka on kenenkin isä tai äiti, saatikka se, kuka rakastaa ketäkin. Toki lukija jännittää näidenkin seikkojen selviämistä, mutta kiinnostavinta kirjassa on kuitenkin seurata, millaisiin ratkaisuihin henkilöt päätyvät tässä valheiden ja salaisten pakkomielteiden viidakossa. Varsinkin Elisabethin rimpuilu äidinvaiston, lähimmäisten odotusten ja hänelle tarjoaminen ahtaiden roolien puristuksessa on sydämeenkäyvää.

Mielenkiintoisia juonenkäänteitä siis riittää, mutta minua kirjassa häiritsi jonkinlainen kerronnan hajanaisuus. Vihjeitä salaisuuksien ratkaisemiseksi kyllä annetaan lukijalle, mutta ne eivät tule luontevasti muun tarinana lomassa, vaan jotenkin niin päälleliimattuina, että menettävät uskottavuuttaan ja saavat vähän selittelyn makua. Enkä oikein osaa päättää, kuinka suhtautuisin  lopun runoon, jossa mysteerit vihdoin ratkeavat. Idea on mielestäni hieno, mutta toteutus ei välttämättä aivan onnistunut.

Tämä kirja on ollut todella suosittu blogistaniassa. Siitä on kerrottu ainakin Karoliinan Kirjavassa kammarissa, Susan Järjellä ja tunteella -blogissa,  Elma Ilonan Tarinauttisen hämärän hetkessäHannan Kirjainten virrassa, Leinikin KirjakeijukaisessaHemulin kirjahyllyssä, Rachellen Rakkaudesta kirjoihin -blogissa ja Leena Lumilla.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kirjallisuuden projektit kirjastossa / Sini Kiuas


Kiuas, Sini: Kirjallisuuden projektit kirjastoissa
Avain, 2012, 203 s.

Sini Kiuas on kriitikko, toimittaja, luovan kirjoittamisen opettaja ja nykyisin myös kirjastonhoitaja. Hän on toiminut aikaisemmin läänintaitelijana kirjallisuuden alalla Satakunnassa ja ollut mukana monissa lukemista edistävissä projekteissa myös Turussa ja Hämeenlinnassa.

Kirjallisuuden projektit kirjastoissa on mahtava ideakirja kirjastojen toimintoja suunnitteleville. Teoksen nimi saattaisi erehdyttää pitämään sitä myös oppaana projektinhallinnasta, mutta apurahojen hakemiseen, aikatauluttamiseen ja raportointiin ei tässä puututa muutamaa viittausta enempää. Näihinkin keskittyvä opaskirja tulisi epäilemättä tarpeeseen, mutta tiedot taitavat olla niin nopeasti muuttuvia, ettei moista opusta ole enää nykyisin kannattavaa edes koota saati painaa.

Sen sijaan kirjassa esitellään lukuisa määrä erilaisia tapoja järjestää uudenlaista toimintaa kirjaston asiakkaille. Luku- ja kirjoittajapiirit, kirjalliset kahvilat, sadutus, wiki-kirjoittaminen ja Elävä kirjasto ovat jo arkipäivää joissain kirjastoissa ja vielä useammissa niiden tai vastavien aloittamista suunnitellaan kiivaasti.

Usein uusi toiminta käynnistetään projektina. Haetaan lisärahoitusta ja palkataan ehkä asiantuntija vetämään hanketta ja samalla tutustuttamaan kirjaston henkilökuntaa uusiin käytäntöihin. Parhaat projekteista jäävät elämään, toiset unohtuvat hiljalleen ja hautautuvat seuraavien alle. Itse koen joskus melkoista ahdistusta kirjastonhoitajan ammattikuvaan kohdistuvista jatkuvista, usein aika hämärästi muotoilluista uudistumisvaatimuksista. Tutustuminen muiden kehittelemiin ideoihin ja niiden käytännönnöistä kuuleminen on kuitenkin aina innostavaa. Viime aikoina tällaiseen on ollut ilahduttavasti mahdollisuuksiakin, kiitos varsinkin Verkko haltuun -projektin koulutustilaisuuksien.

Kirjassa on lukuisa määrä mielenkiintoisia ajatuksia. Näistä eniten minua jäi kutkuttamaan idea lukureseptistä. Siinä ihminen kertoo itsestään lyhyesti lukijana vastaamalla kysymyksiin vaikkapa mielikirjoistaan ja kiinnostuksensa kohteista. Vastausten perusteella saa sitten kirjastosta lukusuosituksen.

Suosituksista ei kyllä nykyisin taida olla varsinaisesti pulaa. Kustantajat mainostavat voimalla uutuuksiaan, blogit pursuavat hienoja esittelyjä ja lehdissäkin kirjoja vielä arvostellaan. Kirjastojen tietokannoissa ja monissa muissakin vastaavissa palveluissa pystyy helposti liikkumaan etsien itselleen mieleistä luettavaa asiasanojen, luokkien ja tekijänimien toimiessa linkkeinä samantapaisiin teoksiin. Silti, kaiken tämän runsauden keskelläkin, minua tällainen henkilökohtaisesti suunniteltu lukuresepti kuitenkin kiinnostaisi, olen aina utelias tietämään mitä kirjoja toiset minulle suosittelevat.

Mahtaisivatkohan meidän asiakkaat ajatella samoin? Voi miten jännittävää olisi päästä katsomaan ihmisten vastauksia reseptikysymyksiin ja suositusten laatiminenkin olisi varmasti hauskaa!

Lisää kirjasta Sini Kiuaksen itsensä kertomana videoesittelyssä Kirjastokaistalla.