Kirjamuistikirja

Mehiläisten historia kertoo tarinaa kolmessa aikatasossa. Vuonna 1852 Englannissa William makaa voimattomana sängyssään. Vaimo ja tyttäret käyvät häntä katsomassa, mutta vasta Edmundin, Williamin melkein aikuisen pojan käynti saa aikaan muutoksen. Edmund jättää isälleen kirjan. Se kertoo mehiläisten kasvatuksesta, ja aihe kiehtoo Williamia. Hän alkaa suunnitella uudenlaista pesää, sellaista jossa mehiläiset eivät häiriintyisi hoitotoimenpiteistä ja josta niitä olisi helppo tarkkailla, niin että yhdyskunnan elämää pääsisi toden teolla tutkimaan. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George joutuu myöntämään tappionsa. Mehiläiskuolemista on uutisoitu jo vuosia, mutta nyt tuho alkaa ulottua myös hänen omaan huolella hoidettuun tarhaansa. Useimpien pesien pohjalta löytyy vain pari kuhnuria henkitoreissaan, ainoastaan muutamassa on vielä täysi hyrinä ja medenkeruu vauhdissa. Vuonna 2098 mehiläisiä ei ole tavattu missään enää vuosikausiin. Kiinassa hedelmäpuita pölytetään käsin...

Kuolemanpelko, ketäpä se ei  olisi joskus kouraissut.  Valkoisessa kohinassa on kosolti aiheita, mutta juuri kuolemanpelko nousee niistä merkittävimmäksi, jonkinlaiseksi perimmäiseksi lähtökohdaksi johon kaikki palautuu ja josta teoksen teemat ja kerronta ponnistavat voimansa. Mikko Kallionsivu kertoo Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avaimeen laatimassaan  artikkelissa  Delillon kirjoittaneen tämän läpimurrokseen muodostuneen romaanin Euroopassa ja Lähi-Idässä vietettyjen vuosien jälkeen. Poissaolo kotimaasta sai kirjailijan näkemään amerikkalaisen tiedonvälityksen uusin silmin. Media alkoi näyttäytyä päivittäisenä myrkkyvuotona, josta kärsivät pahiten ne, joille televisio oli tärkeä. Valkoinen kohina sai alkunsa halusta kertoa juuri näistä ihmisistä. "Sinä iltana näin televisiossa uutisfilmin, jossa poliisit kantoivat ruumiskääröä jonkun takapihalla Bakersvillessa. Toimittaja kertoi kahden ruumiin löytymisestä, samaan pihaan uskottiin haudatun u...