Tekstit

Näytetään tunnisteella Nuotio Eppu merkityt tekstit.

Myrkkykeiso / Eppu Nuotio

Kuva
Ellen Lähteen tutkimuksia, osa 1.  Odotin tätä dekkarisarjan aloitusta aivan malttamattomana, olihan mysteerien selvittelyn lomassa luvassa puutarhamatkailua ja intohimoista perennaharrastusta. Mikä voisi olla innostavampaa ja samaistuttavampaa kesälukemista! Ellen Lähde on 58-vuotias eläkkeellä oleva leskirouva, mutta ei mikään harmaanutturainen hyssykkä, vaan kaikkea muuta! Kertyneistä vuosista huolimatta Ellen on utelias, kaunis ja elämäniloinen nainen. Hänellä ei ole minkäänlaisia aikeita sekaantua poliisien töihin, mutta tarkkavaistoisena hän huomaa kuitenkin jatkuvasti vihjeitä, joiden avulla kadonneen perheenäidin mysteeri lopulta ratkeaa melkein kuin itsestään. Marttoihin kuuluva Ellen hälytetään Kairikoille avuksi, kun Timo, kadonneen Mirkan aviomies ja pienen Mimmi-tytön isä ei enää selviä yksinhuoltajan arjesta. Ellen tutustuu perheen lähipiiriin ja huomaa, että heistä yhdellä jos toisellakin on kana kynittävänä Mirkan kanssa. On sisko Anneli, joka on joutunut Mir...

Nainen parvekkeella / Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen

Kuva
Taidemysteeri jonka keskiössä on Albert Edelfeltin taulu, tapahtumapaikkoina Pariisi ja Ruissalo, eikö vaikutakin hyvältä? Varasin kirjan heti kun kuulin siitä ja viime viikolla sain sen vihdoin käsiini. Se tuli juuri sopivasti alkuviikosta ratkaisten samalla ongelman mitä lukea kirjaston ääneenlukupiirissä keskiviikkona. Esittelemme Rotundan ääneenlukupiirissä viikottain uusia suomalaisia romaaneja, kerromme vähän kirjailijoista ja kirjojen taustoista ja sitten luemme ääneen kirjan alusta. Yleensä meillä on mukana kaksi romaania joista tunnin aikana ehtii lukea parikymmentä sivua kummastakin. Nainen parvekkeella on kirje- tai oikeammin sähköpostiviestiromaani, mutta hyvin se soveltui ääneenluettavaksikin. Vähän takeltelin alussa osoitekenttiä lukiessani, mutta eivätköhän @-merkit viimeistään paljastaneet kuulijoillekin mistä oli kyse. Taustatietoakin oli kirjasta hyvin saatavissa, kuuntelin mm. Yle Areenasta ohjelman , jossa kirjailijat kertoivat, kuinka romaani alkoi syntyä oi...

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Kuva
Nuotio, Eppu: Mutta minä rakastan sinua : romaani Kansi: Emmi Kyytsönen Otava, 2015, 283 s. Ah, kansi lupaa rakkautta! Ja silti, sivujen välistä ei valu siirappi eikä niitä edes vapisuta kaikennielevä halu. Mitäs tämä sitten oikein on? "Ihmisellä on taipumus tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovatkaan. Ehkä juuri siksi ihmisten on niin vaikea tunnistaa rakkautta, sillä rakkaus on pohjimmiltaan yksinkertaista. Se on kuin uskovaisten armo, ei ansaittu ja silti osaksi tullut. Ei pidä syyttää rakkautta kaikista niistä merkillisistä tempuista, joita ihminen tekee, sillä ihminen on samaan aikaan sekä tunteiden metroverkko että tallin katolla oleva tuuliviiri. Yhdistelmä, joka toimii vain ajoittain." Romaanin keskeiset henkilöt ovat keski-ikäisiä ja monellakin tapaa hyvin tavallisia, juuri sellaisia ihmisiä joista harvemmin kerrotaan tarinoita. Karin on lukion historian lehtori ja Lauri insinöörinä itseperustamassaan ilmastointifirmassa. Molemmat ovat eronneita, tarkem...