lauantai 23. huhtikuuta 2016

Nainen parvekkeella / Eppu Nuotio ja Pirkko Soininen


Taidemysteeri jonka keskiössä on Albert Edelfeltin taulu, tapahtumapaikkoina Pariisi ja Ruissalo, eikö vaikutakin hyvältä?

Varasin kirjan heti kun kuulin siitä ja viime viikolla sain sen vihdoin käsiini. Se tuli juuri sopivasti alkuviikosta ratkaisten samalla ongelman mitä lukea kirjaston ääneenlukupiirissä keskiviikkona. Esittelemme Rotundan ääneenlukupiirissä viikottain uusia suomalaisia romaaneja, kerromme vähän kirjailijoista ja kirjojen taustoista ja sitten luemme ääneen kirjan alusta. Yleensä meillä on mukana kaksi romaania joista tunnin aikana ehtii lukea parikymmentä sivua kummastakin. Nainen parvekkeella on kirje- tai oikeammin sähköpostiviestiromaani, mutta hyvin se soveltui ääneenluettavaksikin. Vähän takeltelin alussa osoitekenttiä lukiessani, mutta eivätköhän @-merkit viimeistään paljastaneet kuulijoillekin mistä oli kyse.

Taustatietoakin oli kirjasta hyvin saatavissa, kuuntelin mm. Yle Areenasta ohjelman, jossa kirjailijat kertoivat, kuinka romaani alkoi syntyä oikeana kirjeenvaihtona kuvitteellisten henkilöiden välillä. Epun roolihenkilö oli Salome Virta, nuori Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja, jonka elämä on melkoisessa kaaoksessa, mutta joka saa hienon tilaisuuden ohjata dokumenttifilmin Albert Edelfeltistä ja aivan erityisesti hänen taulustaan Nainen parvekkeella. Salomen kirjeisiin vastasi Suomesta Pirkko A.S. Joenmaana, iäkkäänä ja yksinäisenä taiteenharrastajana, jonka Salome epäilee hankkineen omistukseensa kyseisen taulun.

Kirjeiden kirjoittaminen oli ollut aluksi hauskaa ja innostavaa, mutta jonkin ajan kuluttua kirjailijoista oli alkanut tuntua, etteivät kirjeet yksin jaksaisi kantaa kokonaisen romaanin rakennetta. Tässä vaiheessa oli otettu mukaan lisää kertojia, mm. peliteollisuudessa rikastunut öykkärimäinen Tuomas kiivaine rakastajattarineen sekä Baptiste ja Hortense Mullins, pariisilainen portinvartijapariskunta, joiden näkemänä kuvataan Edelfeltin ja Virginien yhteiselämää 1880-luvun Pariisissa.
"Kello on viisi aamuyöllä. Kuunvaloa tulvii kaduille ja huoneisiin, niihin tuhansiin pariisilaisiin koteihin, joissa nukutaan, valvotaan levottomina, nähdään painajaisia, säpsähdellään hereille ja vaivutaan jälleen uneen. Hortense Mullins nukkuu sikeästi vuoteessaan mukavan illan jälkeen. Talo on jääkylmä, mutta heillä kaikilla on monta monituista vilttiä päällään.
Maalariherran ja rouvan lapset nukahtivat jo yhdeksän aikoihin kylki toisen kylkeä vasten. He ovat nyt kolmatta yötä peräjälkeen Hortensen ja Baptisten luona. Ei ole Hortensen asia ihmetellä, miksi rouva pyysi heitä ottamaan lapset luokseen, vaikka pariskunta on itsekin ilmeisesti kotona. Hortensesta tuntuu, että asunnossa on riidelty kovasti. Hän kävi, herra nähköön, ei olisi pitänyt, mutta hän oli utelias, oven takana kuuntelemassa ja asunnosta kuului rouvan itkua ja miehen huutoa. Hänelle tuli siitä kaikesta hirvittävän huono olo ja vähällä oli, ettei hän kolkuttanut oveen. Hän toivoo, että asiat selviävät ja lapset voivat pian palata kotiin." 
Pariisiin dokumentintekoa varten matkustava Salome tapaa siellä mm. hieman raiteiltaan suistuneen taiteentutkija Dubuffetin, jonka on onnistunut saada haltuunsa arvokkaita luonnoksia Nainen parvekkeella -maalauksesta.  Dubuffet ei halua paljastaa kenellekään mihin on piilottanut luonnokset, vain Salome saa nähdä ne dokumentointia varten. Mies pelkää olevansa hengenvaarassa, joku on selvästikin päättänyt saada haltuunsa sekä luonnokset että maalauksen, hinnalla millä hyvänsä.

Taidemysteerien lisäksi Salome haluaa selvittää myös omaa menneisyyttään. Salomen nuorena kuolleen äidin elämästä paljastuu yllättäviä seikkoja, kun Salome löytää tämän vanhan ystävän, Julien. Salomen ja Julien keskustelujen jälkeen myös A.S. Joenmaalla on selitettävää, paljastuu nimittäin että hän ei ole alussa pelannut aivan avoimin kortein.

Romaanin juoni on mutkikas ja täynnä jännittäviä koukkuja. Kolme aikatasoa, Edelfeltin 1800-luvun lopun Pariisi, A.S. Joenmaan nuoruuden aika samassa kaupungissa 1980-luvulla ja Salomen ja Tuomaksen nykyisyys kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Rikosjuoni tulee näkyvästi esille vasta lopussa, mutta salaperäisiä kysymyksiä historiasta, sekä Salomen äidin että Virginien kohtaloista kohoaa esiin matkalla varrella alusta loppuun.

Radio-ohjelma päättyy lupaavasti. Seuraava taidemysteeri on jo suunnitteilla, kirja ilmestynee kahden vuoden kuluttua keväällä.

4 kommenttia:

  1. Vei minut 1800-luvun Pariisiin Edefeltin maisemiin Hortensen ihastuttavalla opastuksella.
    Kaunis, herkkä ja hitaasti kehittyvillä juonenkäänteillään hurmasi minut täysin.
    Mahtava dekkari näiden tämän päivän raakojen ja osin jo mauttomuuksiin menevien dekkareiden joukkoon.
    Kiitos Pirkko ja Eppu herkullisesti tuulahduksesta dekkareiden joukkoon.
    Uutta odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tätä oli tosi kiva lukea, meni melkein yhdeltä istumalta, tai ainakin yhden viikonlopun aikana.
      Ei jännitykseen tarvita aina raakuuksia, taitavat kirjoittajat osaavat punoa koukuttavan juonen muutenkin. Mysteerin yhdistäminen taiteeseen on minusta loistoidea, silloin mukana on aina heti alusta jotain kaikille tuttua. Kun mukaan tulee jotain mikä kyseenalaistaa aikaisemmin tiedettyä, uteliaisuus herää väistämättä.

      Poista
  2. Erja, sun duuni on ihana. Saada esitellä tällasia hienoja teoksia ihmisille. Ja vastauksena alun kysmykseen: Kyllä. Tämä on mennyt minulta jotenkin ihan ohi. 1800-luvun Pariisi, jo sille huokaan pitkään ja nautinnollisesti. Rakenne vaikuttaa myös kiinnostavalta, koukkuja tuntuu löytyvän ja silleen. Kiitos tästä esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy myöntää että aina välillä ihmettelen itsekin, kuin hyvä tuuri on käynyt, että saan olla täällä Turun kaupunginkirjaston vanhan kirjastotalon alakerrassa, vastuualueena vielä romaanit!

      Palkkapäivinä en kyllä ole ihan yhtä tyytyväinen kuin muulloin, jos kertoisin mitä korkeakoulutettu kirjastonhoitaja saa palkkaa, takuulla hämmästyisit summan pienuutta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!