lauantai 16. huhtikuuta 2016

Akvarelleja Engelin kaupungista / Jukka Viikilä



Akvarelleja Engelin kaupungista koostuu lyhyistä päiväkirjamerkinnöistä, joita tämä suomalaiseen kaupunkisuunnitteluun ehkä kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut arkkitehti tekee suunnitellessaan Senaatintorin kansallismaisemaa. Ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1816, jolloin Johan Carl Ludvig Engel muutti Turusta Helsinkiin ja aloitti valtavan työnsä.

Takakannessa teosta kutsutaan fiktiiviseksi yöpäiväkirjaksi. Arkkitehti pohtii ensisijaisesti suunnitelmiaan, empirefasadien sopusointuisuutta ja monumentaalirakennusten keskinäisten suhteiden tasapainoa. Muistiinmerkintöjen luonne on kuitenkin yksityinen, niihin sisältyy paljon epäröintiä ja tyytymättömyyttä olosuhteisiin. Engel kuvaa Helsinkiä syrjäisenä niemennokkana, jossa kylmä tuuli vaeltaa kallioilla yhtä yksinäisenä ja raakana kuin tämän pimeän rannikon asukkaatkin.

Muutaman kerran Engel mainitsee Charles Bassin, kilpailijan, joka on kuitenkin vaaraton koska ei ole pystynyt seuraamaan aikaansa. Tärkein työtoveri on J.A. Ehrenström, Helsingin uudelleenrakennuskomitean puheenjohtaja ja kaupungin asemakaavan luoja.

Keskeisessä osassa kerrontaa on myös perhe, Berliiniin ikävöivä vaimo Charlotte jolle Engel jatkuvasti lupaa pikaista paluuta kotiin ja sairaalloinen tytär Emilie, isän silmäterä.

Pidän äänestä jonka Viikilä Engelille antaa. Lukiessa tuntee tutustuvansa kunnianhimoiseen, mutta samalla aika hiljaiseen ja vaatimattomaan mieheen. Hurmaavimmillaan fiktiivinen Engel on kertoessaan talvipuutarhastaan, joskin ihmettelin mistä hän on saattanut saada piikikkäitä salkoruusuja. Sympatiaa herättää myös miehen huoli perheestä, sekä lisääntyvä syyllisyydentunne siitä, ettei hän vie rakkaitaan takaisin Berliiniin ennenkuin on jo liian myöhäistä.
"2. toukokuuta 1824
Mustarastas on nostanut valon kevyen vaatteen kirkon tapuliin ja aloittanut pitkälinjaisen fuugan. Musiikki lävistää ihmisten tietoisuudet vielä kaukana esikaupunkien rajalla, mutta vain harva joka musiikin kuulee, kuuntelee, valo on niin sisäistä ja läpinäkyvää että sitä tuskin huomaa, on vain äkkiä onnellisempi, työ tuntuu helpolta ja kiire katoaa. Pysähdyn Bulevardilla ja haistelen ilmaa. Koira saa mullasta otteen. Olen menettänyt kilomäärin askelteni painoa." 

Päiväkirjamuoto tekee romaanin rakenteesta helposti jäykän. Loppua kohden nämäkin öiset muistiinpanot tuntuvat hiukan alkavan toistaa itseään, mutta onneksi Viikilän taidokas ja runollinen kieli pelastaa tunnelman.

Johtuisiko jonkinlaisesta kaksoisroolista todellisiin henkilöihin pohjautuvana mutta kuitenkin fiktiivisenä kertomuksena, että luin romaania koko ajan poikkeuksellisen tietoisena sen keinoista. Tarkoitan, että vaikka nautinkin lukemisesta, en silti tempautunut mukaan tapahtumiin ja tunnelmiin, vaan ennemminkin mietin kirjailijan sanavalintoja ja lähteitä. On aina mielenkiintoista kuulla romaanien taustoista, mutta näiden akvarellien värisävyjen alkuperästä olisi aivan erityisen mielenkiintoista saada lisätietoa.

Akvarelleja Engelin kaupungista on harvinaisen yhtenäinen ja huolellisesti viimeistelty kokonaisuus. Jenni Noposen suunnittelemasta kannestakin pidän todella paljon, se on huomiota herättävän kaunis ja samalla aiheeseen sopiva.

Viikilä, Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus, 2016, 215 s.

14 kommenttia:

  1. Tämä teos on ollut blogeissa paljon esillä ja en muista, että kukaan tästä olisi pahaa sanaa sanonut. Kirjoituksesi on viehättävä tavalla, jonka uskon korreloivan mainiosti itse tämän teoksen kanssa. Kuten kirjoitit, kansi on tässä jollakin tapaa erityisen ihana. Kirjakaupassa tätä hypistelin ja juoksin kiireesti ulos ennen kuin tämä liimaantui käteeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on niin kaunis, että itsehillintäsi on aivan poikkeuksellisen kunnioitettavaa :)

      Poista
  2. Tämä oli ihana kirja, historian havinaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jotain tästä opinkin, tai ainakin hämmästyin joidenkin asioiden samanaikaisuutta, taitoni hahmottaa historian aikajanoja taitaa olla aika surkea.

      Poista
  3. Minä ostin tämän itselleni muistaakseni Arjan bloggauksen innoittamana mutten ole ehtinyt vielä aloittaa. Odotan kirjaa kovasti, tuntuu että tämä olisi just mulle, mutta haluan sille aikaa enkä lukea tässä sekavassa kirjamelskassa mikä nyt on. Kirjoitat kirjasta kauniisti, kiinnostava pohdinta tuo keinoista ja fiktion ja faktan sekoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan varma että tykkäät. Parasta tietysti jos voit lukea rauhassa, mutta kaikessa herkkyydessäänkin tämä on niin vahva, että ihan pakottaa keskittymään itseensä.

      Poista
  4. Historiaa tuli kerrattua tehokkaasti, eikä sitä juuri kauniimmin voisi pakata. Minusta tuntui, että lämpenin kirjalle vähitellen, loppua kohti vankemmin, eli kävi päinvastoin kuin sinulle. Toisteisuus kuin tutustutti minut paremmin fiktiiviseen Engeliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minut tuo kauneus kai yllätti alussa. Varmaan ihan ääneen huokailin ihastuksesta, sitten loppua kohti totuin ja luin vähän tyynemmin :)

      Poista
  5. Minäkin lämpenin hiljalleen ja jotenkin proosamaisuus syveni loppua kohti...! Kansi on todella onnistunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on kaunein näkemäni pitkästä aikaa. Sitä tekee mieli silitellä :)

      Poista
  6. Sama kuin Elina ja bleue, minäkin lämpesin koko ajan enemmän, kun tyyliin totuin. Pidin laillasi Engelin äänestä; miehessä on riittävästi ärsyttävyyttä ollakseen inhimillinen, kaikesta ympäröivästä kirjan kauneudesta huolimatta. Jos tätä ei kirjaa ei olisi, se pitäisi keksiä! Onneksi Viikilä hoiti homman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi!
      Innostuin katselemaan vähän hänen runojaankin, mitähän mahtaa tulla seuraavaksi?

      Poista
  7. Olen niin samaa mieltä kuin muutkin ihastuneet, niin kansista kuin sisällöstä. alkuvuoden sykähdyskirja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!